Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Poliisi epäilee, että Kainuussa parturialalla toimiva yrittäjä on syyllistynyt ihmiskauppaan ja kiskonnantapaiseen työsyrjintään värväämällä, majoittamalla ja valtaan ottamalla työntekijöitä.

Ulkomaalaistaustainen yrittäjä värväsi yrityksiinsä partureita entisestä kotimaastaan. Poliisi epäilee, että yrittäjä otti yhteensä kolme parturina toiminutta työntekijäänsä valtaansa vaatimalla heitä työskentelemään viisi vuotta hänen palveluksessaan. Valtaan ottamista hän tehosti muun muassa pakottamalla työntekijöitä tekemään kanssaan sopimuksen, jonka mukaan työntekijä on hänelle velkaa 10 000 euroa, ellei työntekijä jatka hänen palveluksessaan viittä vuotta.

Poliisi epäilee yrittäjän järjestäneen majoituksen osalle työntekijöistään, ottaneen haltuunsa yhden työntekijän passin ja oleskeluluvan sekä painostaneen työntekijöitään töiden jatkamiseen uhkaamalla oleskeluluvan menettämisellä. Työntekijöiden on täytynyt työskennellä kuutena päivänä viikossa aina, kun parturiliike on ollut auki. Poliisi epäilee työnantajan myös vaatineen osan maksetusta palkasta takaisin käteisenä.

Lisäksi poliisi epäilee yrittäjää työntekijänsä pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestelystä. Yrittäjä ja yksi työntekijöistä antoi Maahanmuuttovirastolle vääriä tietoja työntekijän palkkauksesta yhteisellä suunnitelmalla. Heidän tarkoituksenaan oli saada oleskelulupa työntekijän perheelle esittämällä virheellisesti riittävä tulotaso Suomessa.

Asiakokonaisuutta on tutkinut Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikkö. Se on saanut esitutkinnan valmiiksi ja siirtänyt kokonaisuuden syyttäjälle syyteharkintaan.
https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-k ... sikaytosta
Jasukki
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: To Heinä 21, 2022 10:21 pm

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Jasukki »

Onkos näitä partureita Kainuussa muualla, kuin kolme-neljä Kajaanissa?
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5298
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Mites varsin tyypillinen matalapalkka-alan työperäinen maahanmuutto nyt yht'äkkiä onkin oikeudessa rangaistavaa?
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
Avatar
Nokus
Martin Beck
Viestit: 836
Liittynyt: Su Helmi 28, 2021 5:10 pm

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Nokus »

Ketkä ne huutikaa kovaan ääneen työperäisen maahanmuuton puolesta! No nyt yksi nousi pinnalle!
Valkoinen Suomi
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Collie »

Suomessa ei juuri ole muita kuin maahanmuuttajien partureita eli ns. muslimipartureita.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Jenku
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Su Syys 01, 2019 3:03 pm

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Jenku »

Collie kirjoitti: La Touko 20, 2023 1:09 am Suomessa ei juuri ole muita kuin maahanmuuttajien partureita eli ns. muslimipartureita.
On täällä esim M-room -ketju.
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 9:20 pm

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja Fire »

Tämä on juuri sitä niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa jota Marinin hallitus on toitottanut ja edesauttanut neljä vuotta.
OmanelämänSherlock
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Ke Syys 14, 2022 8:34 am

Re: Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

Viesti Kirjoittaja OmanelämänSherlock »

Jutussa mainitaan kaksi miestä, mitkä näiden nimet on? Epäily on että toinen olisi tuttavan naapuri
Vastaa Viestiin