Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja

Sisarukset soittivat hätäkeskukseen, kun isä pahoinpiteli heitä. Isän mukaan kaikki oli keksittyä ja eräs henkilö oli vain opettanut lapsia soittamaan poliisit paikalle ilman mitään syytä.

Helsingissä asuvan perheen vanhemmilla oli riitaa. Juopunut isä oli rikkonut äidin tavaroita, huutanut ja käynyt sitten ilmeisesti käsiksi äitiin.

Äiti päätti lopettaa tilanteen poistumalla asunnosta. Isä raivostui tästä entisestään ja alkoi tivata lapsiltaan, missä näiden äiti oli.

Lapset olivat 3-, 7- ja 9-vuotiaita.

Pian hätäkeskus sai puhelun, jossa 9-vuotias lapsi kertoi isän lyövän äitiä ja lapsia. Lapsi kertoi myöhemmin poliisille napanneensa isän kännykän ja menneensä 7-vuotiaan siskonsa kanssa rappukäytävään.

Rapussa sisarukset olivat pohtineet, kumpi uskaltaisi soittaa poliisille. Lopulta he olivat soittaneet yhdessä hätänumeroon.

Isä väitti pötypuheiksi
Kun poliisit tulivat paikalle, partiolla oli jo tieto siitä, mitä lapset olivat kertoneet hätäkeskukselle perheväkivallasta.

Isä oli lyönyt 7-vuotiasta avokämmenellä poskelle. 9-vuotiasta hän oli töninyt, lyönyt keittokauhalla käteen ja muovisella jalkineella korvalle.

Lisäksi 7-vuotias kertoi, että isä löi 3-vuotiasta kasvoihin niin, että tämä kaatui ja kumautti päänsä lattiaan.

Poliisit näkivät, että perheen kodin lattialla lojui keittokauha ja muovikenkä. Kun poliisi kysyi mieheltä tapahtumista, tämä raivostui, solvasi poliiseja rasisteiksi ja käyttäytyi aggressiivisesti.

Oikeudessa 45-vuotias mies kertoi myöhemmin, että juttu oli keksittyä. Miehen mukaan poliisit oli soitettu ennenkin perheen kotiin ja aina ilman syytä.

Miehen mukaan joku henkilö oli opettanut hänen lapsiaan kertomaan tällaista viranomaisille. Oikeus arvioi, että mies viittasi tällä henkilöllä lasten äitiin.

Pariskunta erosi tapahtuman jälkeen.

Isälle tuomio
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 45-vuotiaan miehen 7- ja 9-vuotiaiden lastensa pahoinpitelyistä. Lisäksi oikeus katsoi miehen syylliseksi haitantekoon virkamiehelle.

Oikeus hylkäsi syytteen pahoinpitelystä nuorimman lapsen osalta, sillä lasten kertomukset tapahtumista olivat hänen osaltaan ristiriitaisia. Kolmevuotias ei itse osannut kertoa tapahtumista mitään.

Oikeus tuomitsi miehen 30 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies joutuu maksamaan tapahtumahetkellä 9-vuotiaalle lapselleen 400 euroa ja 7-vuotiaalle 200 euroa kärsimyskorvauksia.

Rikokset tapahtuivat joulukuussa 2018 Helsingissä.
mtvuutiset.fi
30.5.2023 22:25
...solvasi poliiseja rasisteiksi ja käyttäytyi aggressiivisesti.
Jaahas, sitä on niikus niikus taas joko neekeri tai ählämi valittuna lasten isäksi. Mihin nämä rasismisyytökset joita herkästi näiden em. etnisten suista kuulee perustuvat? Katsovatko he, että tällöin poliisit pyytävät anteeksi käytöstään ja olemassaoloaan, vai katsooko em. etninen, että vittu nyt, nyt on saatana sellainen valttikortti isketty pöytään että mä niiku voitan tän jutun?
- Vai mikä on tämmöisen herkällä olevan syytöksen perimmäinen syy? Onhan päivänselvää, että moinen syyttely on ihan opittua ja että se toimii, koska vässykät (ei kaikki, mutta "kädet sidotut") viranomaiset, vässykkä lainsäädäntö, poliitikkojen loputon tarve mielistellä nk. vähemmistöjä ja toki vässykkä kansa, joka nuo syytökset kuullessan on kontallaan ja pyytelee anteeksi päivästä toiseen "enhän vaan loukannut sinua oi herra paremmasta ja vanhemmasta kulttuurista", "pliide, älä kerro tästä eteenpäin".
...ja aina ilman syytä.

Niin tietysti. Mutta kun ne muut, ne rasistit.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Isä kaappasi lapsen ja vei telttaan Pohjois-Suomeen – Isoisä auttoi piilottelussa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Keski-ikäinen kotkalaismies jätti palauttamatta lapsen huoltajalleen sovitun tapaamisen päätteeksi.

Lapsi majoitettiin telttaan ja mökkiin vailla normaaleja mukavuuksia.
Lapsen isoisä avusti piilottelussa.
14 kuukauden katoamisen aikana lapsen yhteydet ulkomaailmaan katkesivat, ja koulunkäynti estyi. Lapsi pelkäsi.
Kotkalaismies sai oikeudessa tuomion törkeästä vapaudenriistosta. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies jätti lapsen palauttamatta huoltajalle sovitun tapaamisen päätteeksi.

Mies katosi alakouluikäinen lapsi mukanaan tuntemattomaan paikkaan. Vasta paljon myöhemmin viranomaisille paljastui, että he olivat muun muassa majailleet viikkokausia teltassa Pohjois-Suomessa.
Miehen, lapsen isän, miespuolinen ystävä auttoi pakomatkan toteutuksessa. Hän vei isän ja lapsen pohjoiseen piiloon. Hän antoi näille rahaa ja toimitti muutaman kerran elintarvikkeita.
Lapsen huoltajalla ja viranomaisilla ei ollut tietoa lapsen olinpaikasta. Lapsi oli erotettuna läheisistään ja ystävistään yhteensä noin 14 kuukauden ajan. Ymmärrettävästi myös lapsen koulunkäynti estyi.
Viime vaiheessa isä ja lapsi asuivat lapsen eteläsuomalaisen isoisän vuokraamassa mökissä, jossa ei ollut nykyaikaisen asunnon mukavuuksia. Isoisä piilotteli kaksikkoa myös kotonaan.
Lopulta lapsi löytyi, kun poliisi suoritti kotietsinnän isoisän asuntoon.

Suoraan vankilaan
Vapaudenriisto ajoittui aikavälille 7. elokuuta 2016–12. lokakuuta 2017. Oikeuskäsittely asiassa pidettiin vasta nyt.
Oikeutta käytiin suljettujen ovien takana Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Nykyään jo hieman varttuneemman lapsen ja hänen huoltajansa henkilötiedot määrättiin salaisiksi.
Tuomionsa käräjäoikeus antoi kuluvan viikon tiistaina. Käräjäoikeus tuomitsi 50-vuotiaan kotkalaismiehen törkeästä vapaudenriistosta kahden vuoden ja kolmen kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
Oikeus määräsi miehen pidettäväksi vangittuna.

Kaapatun lapsen isoisän oikeus tuomitsi viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 79-vuotiaan miehen rangaistus luettiin avunannosta törkeään vapaudenriiston.
Tuomittua Pohjois-Suomen-pakomatkalla avustaneen 53-vuotiaan miehen käräjäoikeus tuomitsi niin ikään avunannosta törkeään vapaudenriistoon.
Lapselle tuomittujen tulee korvata kärsimyksestä 15 000 euroa ja tilapäisestä haitasta toiset 15 000 euroa. Avunantajien tulee osallistua 30 000 euron yhteisvastuulliseen korvaukseen 6 000 eurolla.
Lapsen huoltajalle isän ja rikoskumppaneiden tulee korvata 8 000 euroa kärsimyksistä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b4d ... f24fb92313
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15367
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa

JULKAISTU 2 TUNTIA SITTEN

Europol etsii kolmekymppistä Tania Gomezia vakavista rikoksista epäiltynä. Hänet on etsintäkuulutettu koko Euroopan alueella. Aiemmin ruotsalaisnainen esiintyi julkisuudessa rescue-koirien auttajana.

Kesäkuuhun 2020 mennessä Ruotsin poliisi oli tarkkaillut Tukholman Södermalmilla sijaitsevaa World Exchange -valuutanvaihtopistettä vuoden ajan.

Viranomaiset olivat panneet merkille, että vakioasiakkaisiin kuului pahamaineisten rikollisjengien jäseniä.

Tapauksesta uutisoinut Aftonbladet kertoo, että liikkeessä vieraili säännöllisesti esimerkiksi Helvetin Enkelien ja Bandidos-jengin sekä muiden Ruotsissa vaikuttavien jengien jäseniä.

Poliisi uskoi, että valuutanvaihtopistettä käytettiin rikollisen rahan pesemiseen. Yksi vakiokävijöistä tosin poikkesi joukosta melkoisesti.

Rescue-eläinten auttaja


30-vuotias tukholmalainen Tania Gomez pyöritti hädänalaisia eläimiä auttavaa järjestöä.

Silti nainen vieraili vapaa-ajallaan alamaailman suosimassa valuutanvaihtoliikkeessä toistuvasti ja liikutteli jopa miljoonia kruunuja kerrallaan.

Kuva
Sosiaalisessa mediassa nainen tunnettiin löytöeläinten auttajana. Kuva: Facebook/HundGärin.

Epäilykset osoittautuivat oikeaksi


Kesäkuussa 2020 viranomaiset tekivät ratsian. Epäilykset osoittautuivat oikeaksi.

Paljastui, että valuutanvaihtopisteessä oli pesty huumerikoksilla hankittuja varoja miljoonien arvosta.

Liikkeestä löydettiin suuria määriä käteistä rahaa kätkettynä, ja yrityksen kirjanpidon perusteella poliisi yhdisteli rahavirtoja tapahtuneisiin rikoksiin.

Myöhemmin kaikkiaan 12 henkilöä tuomittiin käräjäoikeudessa rikoksista. Nimikkeiden joukossa oli vakavia rahanpesu- ja huumausainerikoksia.

Vuosien 2019 ja 2020 aikana valuutanvaihtofirman kautta oli pesty jopa yli 200 miljoonaa kruunua, eli liki 20 miljoonaa euroa. Nykyään yritys on konkurssissa.

30-vuotias Tania Gomez ei ole tuomittujen joukossa, eikä oikeus ottanut mitään kantaa hänen syyllisyyteensä. Naista ei koskaan saatu kiinni.

Hänen epäillään paenneen ulkomaille.

Aftonbladetin haastattelema syyttäjä Arne Fors kertoo lehdelle, että Gomezin sekä 31-vuotiaan miehen epäillään pyörittäneen huumeliigaa, joka pesi valuutanvaihtopisteen kautta jopa 90 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Poliisin esitutkinnassa ja oikeuden tuomioissa ryhmää kutsutaan Nero-verkostoksi.

Forsin mukaan Gomez oli viranomaisten selvityksen perusteella mukaan korkealla järjestön hierarkiassa.

Poliisin esitutkinnassa järjestön toimintaa saatiin avattua muun muassa rikollisten suosimasta Encrochat-viestipalvelusta takavarikoitujen viestien perusteella. Forsin mukaan Gomez oli keskustelujen perusteella "melkein samalla tasolla" ryhmän johtajan kanssa.

Gomezin tavoin ryhmän johtajaksi epäilty 31-vuotias mies on karkuteillä. Molemmat on vangittu Ruotsissa poissaolevana ja etsintäkuulutettu.

Yksi Euroopan etsityimmistä

Viime syksynä Ruotsin viranomaiset välittivät Tania Gomezin etsintäkuulutuksen Europolille, joka nosti naisen etsityimpien rikollisten listalleen.

Ilmoituksessa vuonna 1992 syntyneen naisen kerrotaan olevan etsintäkuulutettuna epäiltyjen vakavien huume- ja rahanpesurikosten johdosta.

Etsintäkuulutuksen mukaan nainen liittyy Tukholman järjestäytyneen rikollisuuteen, ja hänen kerrotaan muun muassa toimittaneen ja kuljettaneen suuria määriä huumausaineita sekä rahaa.

Europolin ilmoituksessa naisen kerrotaan olleen mukana myös löytöeläinten ympärillä pyörivässä bisneksessä.

Ilmoituksen mukaan asiaan liittyy "todennäköisesti" sääntöjen vastaista toimintaa ja eläinten kuljettamista ulkomaille.

Naisen tuntomerkeiksi kerrotaan 160 sentin pituus ja ruskeat silmät. Naisen kerrotaan puhuvan ruotsin lisäksi espanjaa. Europol on julkaissut kuvia naisesta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kol ... #gs.zu3tr8
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Paatunut petosmies sai vankeutta – syyttäjä vaati koventamisperustetta, oikeus antoi paljousalennusta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PETOS Tamperelaismies osti 1800 euron arvoisen varastetun polkupyörän 350 eurolla ja myi sen eteenpäin 900 eurolla. Käräjillä tuli tuomio rahanpesusta. Lisäksi mies tuomittiin useista petoksista.

Käräjäoikeuden mielestä miehen on pitänyt tietää, että 1800 euron arvoinen pyörä on varastettu, kun ”tuntematon henkilö” myi sen 350 eurolla. Ostaja myi pyörän eteenpäin lähes kolminkertaisella hinnalla. Käräjien mielestä mies tavoitteli taloudellista hyötyä. Tuomio tuli rahanpesusta.

Lisäksi mies tuomittiin seitsemästä petoksesta. Mies myi Tori.fi-palvelussa muun muassa kenkiä ja Marimekon laukkuja, joita hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa tilaajille. Olemattomien tuotteiden hintahaarukka oli 48–103 euroa, ja rahat mies sai tililleen.

Lähimenneisyydessä mies on tuomittu useista vastaavanlaisista rikoksista. Sen vuoksi syyttäjä vaati tuomioon koventamisperustetta. Käräjäoikeus kuitenkin antoi paljousalennusta. Käräjien mukaan tuoreiden tuomioiden kohtuullistava vaikutus uusimpaan tuomioon on 15–20 päivää. Näin 29-vuotias tamperelaismies tuomittiin rahanpesusta ja petoksista kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

https://www.paivanlehti.fi/paatunut-pet ... alennusta/
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Asuntopalo Itä-Helsingissä, poliisi epäilee asukasta sytyttäjäksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

ITÄ-HELSINGIN Mellunkylässä sijaitsevassa yksityisasunnossa syttyi lauantaina aamuyöllä pieni tulipalo, jota poliisi epäilee tuhotyöksi.
Pelastuslaitos hälytettiin paikalle Kurkimäentielle noin kello 03. Päivystävän palomestarin Tarmo Helanderin mukaan mukaan sprinklerijärjestelmä oli sammuttanut varsinaisen tulipalon pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua paikalle.
Pelastuslaitoksen tehtäväksi paikalla jäi savujen tuuletus sekä sammutusvesien poisto. Alempien kerrosten asuntoihin tuli sammutusvedestä vesivahinkoja, Helander kertoo.

TALON miespuolisen asukkaan epäillään sytyttäneen palon, poliisista kerrotaan. Helsingin poliisin yleisjohtajan Teemu Lappalaisen mukaan asukas on otettu kiinni.
Häntä epäillään alustavasti tuhotyöstä.
”Mutta nimike saattaa vielä tutkinnan edetessä muuttua”, Lappalainen sanoo.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009631159.html
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Etsintäkuulutettu jäi kiinni Lahdessa, kun nukahti autoonsa keskelle tietä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

HÄMEEN poliisi kertoo erikoisesta tehtävästä Lahdessa viime yöltä.
Hätäkeskuksesta ilmoitettiin kello kolmen aikoihin, että Kariston alueella oli tehty ilmoitus henkilöautosta, joka oli pysähtyneenä keskellä tietä ja kuljettajan paikalla nukkui mies.
Ilmoituksen tehnyt henkilö oli herätellyt kuljettajaa, jolloin tämä oli ajanut autonsa läheisen huoltoaseman pihaan.

POLIISIPARTIO tuli paikalle ja tavoitti sekavasti käyttäytyneen miehen, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatestiin positiivisen tuloksen.
Partion tiedustellessa kuljettajan henkilöllisyyttä, antoi tämä tiedot, joita poliisin järjestelmissä ei ollut.
Sen sijaan partio sai kuitenkin selville kuljettajan oikean henkilöllisyyden ja tämä paljastui ajokiellossa olevaksi parikymppiseksi.

MYÖS syy väärien henkilötietojen antamiseen selvisi.
Nuorella miehellä oli päällä etsintäkuulutus liki kolmen vuoden vankilaan passitusta varten.
Kyseistä kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä väärän henkilötiedon antamisesta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009632436.html
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Poliisi otti kiinni useita pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta epäiltyjä Kuusamossa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Poliisi otti torstai-iltana kiinni useita henkilöitä, joita se epäilee pahoinpitelystä Kuusamon keskustassa sekä huumausainerikoksesta.
Torstai-iltana 1. kesäkuuta Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen. Poliisin selvittäessä asiaa tuli ilmi myös epäilty huumausainerikos. Poliisi otti tapaukseen liittyen kiinni useita henkilöitä. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille. Tehtävälle osallistui paikallisen poliisipartion lisäksi Lapin poliisilaitoksen partio.

Tapahtumien kulku on pääosin poliisin tiedossa. Se tutkii tapausta törkeänä pahoinpitelynä ja huumausainerikoksena eikä tiedota asiasta enempää.

https://poliisi.fi/-/poliisi-otti-kiinn ... kuusamossa
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Naiset mukiloivat naisen joukolla Turussa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Nainen etsi laukkuaan turkulaisessa yökerhossa joulukuussa 2019. Hän törmäsi tai tönäisi itselleen vierasta naista päästäkseen eteenpäin tungoksessa.
Tästä syntyi riitaa, ja naisporukka lähti hänen peräänsä yökerhossa. Järjestysmiehet saivat tönimiseksi yltyneen riitatilanteen rauhoittumaan.
Valomerkin jälkeen nainen poistui yökerhosta kadulle, jossa naiskolmikko odotti häntä ja kävi naisen kimppuun.
Nainen kaadettiin maahan ja kolmikko potki häntä päähän, vartaloon ja jalkoihin.
Pahoinpitely loppui, kun järjestysmiehet tulivat paikalle.
Uhri meni kertomaan tapahtuneesta poliisipartiolle, ja hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan. Pahoinpitely aiheutti naiselle kipua, mustelmia ja aivotärähdyksen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli tapausta joulukuussa 2021.
Kaksi vuonna 1996 syntynyttä naista tuomittiin pahoinpitelystä yhdeksän kuukauden pituisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.
Syyttäjä piti tekona raakana ja vaati rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Käräjäoikeus päätyi lievempään rikosnimikkeeseen, sillä uhrin ei katsottu olleen tekohetkellä puolustuskyvytön.
Porukan kolmas nainen oli tekoaikaan alle 18-vuotias, ja hänelle tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakkoa. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 360 euroa.

Uusi oikeuskäsittely
Turun hovioikeus piti yksimielisesti käräjäoikeuden ratkaisun ennallaan lukuun ottamatta tuomiosta valittaneen naisen korvausvelvollisuutta.
Hovioikeus antoi asiassa ratkaisunsa viime torstaina.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70cc ... c47fe97316
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Rikosuutiset, jotka "eivät ansaitse" omaa ketjua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Doctor Lecter kirjoitti: La Maalis 04, 2023 10:24 am
Savonlinnalaismiehelle tapon yrityksestä lähes neljä vuotta vankeutta

Savonlinnalainen 32-vuotias mies on tuomittu tapon yrityksestä ja muutamasta vähäisemmästä rikoksesta lähes neljän vuoden vankeuteen Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Merkittävin osa tuomiosta tuli puukotuksesta, joka tapahtui tämän vuoden helmikuussa. Mies oli lyönyt toista savonlinnalaista miestä teräaseella vatsaan yksityisasunnossa. Isku oli aiheuttanut maksan takaosaan ulottuvan haavan. Uhri saatiin sairaalahoitoon nopeasti tapahtuman jälkeen, ja hän selvisi onnekkaasti yllättävän vähäisin vammoin.
...

Käräjäoikeus tuomitsi Otso Taneli Pirisen 3 vuoden 11 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomioon voi hakea muutosta hovioikeudesta, eikä se siis ole lainvoimainen. Pirinen pidetään syyttäjän vaatimuksen mukaisesti vangittuna.

Pirinen oli päässyt vankilasta ehdonalaiseen vapauteen 13.9.2021. Ehdonalaisajan rikkomuksesta hänen tuomiotaan korotettiin viime marraskuussa tapahtuneen pahoinpitelyn osalta.
:

Käräjäoikeus hyväksyi vaatimuksen vangittuna pitämisestä. Pirinen pidetään vangittuna, kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin päättää.

Yksimielisessä tuomiossa todetaan, että Pirinen passitetaan vankilaan. Passituspaikka on Mikkelin vankila.
Itä-Savo.fi
14.6.2022 17:00
Hovi piti tuomion voimassa:
Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa lähes neljän vuoden ehdottoman vankeustuomion tapon yrityksestä

Etelä-Savon käräjäoikeudessa tuomittu mies valitti hovioikeuteen tapon yrityksestä annetusta tuomiosta. Hänen näkemyksensä mukaan kyse oli tapon yrityksen sijaan pahoinpitelystä.

Itä-Savon hovioikeus piti voimassa Savonlinnassa helmikuussa tehdyn tapon yrityksen ja muiden rikosten tuomion.

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa kolmikymppisen miehen kolmen vuoden ja 11 kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa tapon yrityksestä, pahoinpitelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Tapon yrityksessä mies oli puukottanut uhria vatsaan Savonlinnassa yksityisasunnossa viime helmikuussa. Tuomittu pahoinpitely tapahtui marraskuussa 2021 yksityisasunnossa.

Mies oli tekojen aikaan ehdonalaisessa rangaistuksessa.
YLE
15.12.2022 13:29, päivitetty 15.12.2022 13:39
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Laaja ympäristörikos; Suomesta Viroon laittomasti tuhansia tonneja jätettä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaa tänään laajan ympäristörikosjutun käsittely.
Epäilynä on, että Suomen ja Viron välillä on liikutettu laittomasti tuhansia tonneja jätettä. Rikollisen toiminnan tarkoituksena on ollut välttää jätteidensiirtoon liittyviä maksuja.
Syytteet koskevat yhtä ympäristön turmelemista ja kahta törkeää ympäristön turmelemista vuosina 2018–2020. Syyttäjien mukaan kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.
Suomen viranomaiset ovat selvittäneet asiaa yhteistyössä Viron viranomaisten kanssa. Suomessa rikosepäilyjä tutki keskusrikospoliisi (KRP). Sen mukaan rikoskokonaisuus koostuu kolmesta tapauksesta, joita yhdistävät osittain samat epäillyt.

Maiden välillä epäillään liikkuneen valtava määrä jätettä
Ensimmäinen rikosepäilty koskee rakennusjätteen luvatonta vientiä Suomesta Viroon.
Tarkastuksessa selvisi, että lastissa oli rakennus- ja purkujätteen mekaanisessa käsittelyssä syntyvää hienojakoista alitetta, jonka siirtämiseen ei ollut lupaa.
KRP on epäillyt, että suomalainen yritys ehti touko–lokakuussa 2019 viedä vääränlaisella luvalla noin 1 700 tonnia alitetta 70 erässä ennen kiinni jäämistä.

Rakennusjätettä ja jäteöljyä
Esitutkinnan aikana ilmeni, että epäillyt olivat vieneet myös vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua muuntajaöljyä luvatta Suomesta Viroon toukokuusta 2018 marraskuuhun 2019. Poliisi epäilee suomalaisen toiminnanharjoittajan vieneen ilman jätesiirtolupaa Suomesta Viroon yhteensä noin 860 tonnia jäteöljyä.

Käräjäoikeus on varannut jutun käsittelylle useita päiviä juhannusviikolle asti.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epa ... #gs.zn0aqs
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17439
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Joku yritti polttaa lähiöpubin Kuopiossa aamuyöllä - poliisi pyytää havaintoja

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä joku rikkoi lähiöpubin ikkunan Kuopion Männistössä ostoskeskuskorttelissa. Kalevankatu 29:n liikehuoneiston ikkuna oli ensin rikottu, minkä jälkeen syntyneestä reiästä oli laitettu liiketilaan jokin palava esine.
Oli ilmeisesti sattumasta kiinni, ettei tulipalo levinnyt liiketilan rakenteisiin ja aiheuttanut isoja vahinkoja. Poliisi tutkii tekoa tuhotyön yrityksenä, sillä jälkien perusteella joku oli yrittänyt polttaa rakennuksen.
Ikkunan rikkominen oli tapahtunut maanantaina aamuyöllä noin kello 0.40.

Poliisi pyytää havaintoja tekijästä poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostiin [email protected]. Tiistaina virka-aikaan asiasta voi soittaa myös suoraan numeroon 0295 455 068.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/5981821
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6104
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Joku yritti polttaa lähiöpubin Kuopiossa aamuyöllä - poliisi pyytää havaintoja

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Pub Pörrin Pesä?
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
swaghettiyolognese
Sofia Karppi
Viestit: 411
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Joku yritti polttaa lähiöpubin Kuopiossa aamuyöllä - poliisi pyytää havaintoja

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 12:33 pm Pub Pörrin Pesä?
Siinä on ainakin se joku ampiaisteemalla nimetty ravintola. Männistössä ei taida montaakaan ravintolaa olla.

Kun Männistö on mainittu, tulee väkisinkin mieleen olisiko peräti yrittäjä itse käynyt yrittämässä. Itse melko varmasti tekisin jossain vaiheessa vakuutuspetoksen jos joutuisin pyörittämään Männistössä baaria. :mrgreen:
RL11/6 kirjoitti: Ti Tammi 02, 2024 1:41 amKyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6104
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Joku yritti polttaa lähiöpubin Kuopiossa aamuyöllä - poliisi pyytää havaintoja

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

swaghettiyolognese kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 2:29 pm Itse melko varmasti tekisin jossain vaiheessa vakuutuspetoksen jos joutuisin pyörittämään Männistössä baaria. :mrgreen:
:o

Arvostan!
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Sienisalaatti
Axel Foley
Viestit: 2042
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Joku yritti polttaa lähiöpubin Kuopiossa aamuyöllä - poliisi pyytää havaintoja

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Huutaja Jaana kirjoitti: Ti Kesä 06, 2023 12:33 pm Pub Pörrin Pesä?
Juu, Pörripä hyvinkin, ei Amppari.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
Vastaa Viestiin