POLIISI löysi vuonna 1991 syntyneen miehen hallusta kovaa huumausainetta toukokuun loppupuolella Tampereella. Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi miehen vangittavaksi todennäköisin syin törkeästä huumausainerikoksesta kesäkuun alussa.
Tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ari Luoto kertoo, että epäillyllä oli hallussaan yli toista kiloa kovaa hasista. Luodon mukaan vastaavaa huumausainetta on viimeksi tavattu maassa lähes kymmenen vuotta sitten, mutta viime aikoina se on jälleen ottanut jalansijaa myös Suomessa.
”Kannabista on ollut paljon, mutta tätä kovaa valmista tavaraa on ollut vähemmän.”
Tässäkin tapauksessa epäillyn hallusta löytynyt huumausaine oli todennäköisesti menossa myyntiin.
”Myynti- ja vientialustoilla huumausainetta on tarjottu ja se on nyt tutkinnassa.”
Poliisilla ei ole vielä tietoa, mistä hasista on maahan kuljetettu, mutta Luoto uskoo lastin lähteneen liikkeelle Keski-Euroopasta. Hän arvelee, että kyseistä huumetta on tullut lähiaikoina Suomeen isompikin erä ja jatkossa siihen voidaan törmätä tästä syystä useamminkin.
”Kyllä määristä voi päätellä, että sitä on tänne levinnyt. Nyt puhumme pienemmistä myyjistä, joten silloin isommat erät ovat jo levinneet.”
Tapauksen syytteen nostamisen määräpäivä on 15.8.2023.
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000009634351.html
Miehen hallusta löytyi yli kaksi kiloa vahvaa huumausainetta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17441
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17441
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Miehen hallusta löytyi yli kaksi kiloa vahvaa huumausainetta
Hasiksesta löytyy Wikipediasta paljon mielenkiintoista tietoa:
Valmistusmenetelmät
Marokon tuotanto 3 miljoonaa kiloa vuodessa
Marokossa n. 800 000 tekee työtä, joka liittyy päihdehamppuun ja usein myös hasiksen valmistamiseen.
https://www.wikiwand.com/fi/Hasis
Valmistusmenetelmät
Marokon tuotanto 3 miljoonaa kiloa vuodessa
Marokossa n. 800 000 tekee työtä, joka liittyy päihdehamppuun ja usein myös hasiksen valmistamiseen.
https://www.wikiwand.com/fi/Hasis