Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17720
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Mies salakuvasi tyttöä, kun tämä oli poikaystävänsä kanssa. Mieheltä löytyi myös noin 800 tallennetta lasten hyväksikäytöstä.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi maanantaina vankeuteen miehen, joka hyväksikäytti tytärpuoltaan yli kahden vuoden ajan. Lisäksi mies salakuvasi tytärpuolta seksuaalisessa kanssakäymisessä poikaystävän kanssa sekä piti hallussaan kuvia ja videoita, joissa lapsia muun muassa raiskataan.
Tytärpuoli oli tekojen aikaan 11–14-vuotias. Oikeuden mukaan viisikymppinen mies oli uhkaillut tyttöä saadakseen hänet suostumaan tekoihin. Mies uhkasi kertoa tytöstä epämiellyttäviä aioita tämän äidille.
– Vastapalvelukseksi vastaaja on edellyttänyt tytärpuolelta seksuaalista kanssakäymistä kanssaan. Näin menettelemällä vastaaja on luonut olosuhteet, joissa tytärpuoli ei ole uskaltanut kieltäytyä toimimasta vastaajan edellyttämin tavoin, käräjäoikeus kirjoitti tuomiosta antamassaan julkisessa selosteessa.
Puhelimessa satoja videoita ja kuvia
Mies oli myös piilottanut kameran perheen yhteiseen kotiin ja kuvannut tyttöä ja tämän poikaystävää seksuaalisessa kanssakäymisessä. Näiden videoiden lisäksi miehen puhelimesta löytyi tallennettuna yhteensä noin 800 videota ja kuvaa, jotka sisälsivät lasten hyväksikäyttömateriaalia. Osassa tallenteista lapset olivat oikeuden mukaan erittäin nuoria.
Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen syyttäjän vaatimusten mukaisesti törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsenraiskaukseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen sekä kahteen salakatseluun ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.
– Aikuisten huolenpidosta riippuvainen tytärpuoli on ollut tilanteessa erityisen haavoittuvassa asemassa. Tytärpuoli on pitänyt vastaajaa isänään ja siten menettely on rikkonut asianomistajan ja vastaajan välistä luottamussuhdetta ja on loukannut vakavasti tytärpuolen yksityisyyttä, seksuaalista itsemääräämisoikeutta, itsetuntoa sekä aiheuttanut asianomistajalle pelkoa, ahdistusta ja nöyryytyksen tuntua, käräjäoikeus kirjoitti.
Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus miehen teoista on kolme ja puoli vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin korvauksiin tytärpuolelleen ja tämän poikaystävälle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mi ... #gs.1mouuj
Otsikkoon lisätty alue, missä teot tehtiin
-NILS-

Re: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Mistä näitä sairaita sikiää? Ja miten pieni tuomio! Toivottavasti tulee kivat olot vankilassa …
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2950
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Varmaan muhammetti, kun nimeä ei julkaista, suojellaan tekijää jälleen.
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
Re: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Oikeudenmukainen tuomio mai ääs. Ja millainen on äiti, että yksikään paskakasa pystyy kiristämään lasta että kertoo äidille, jos ei anna panna? Yleensähän se menee niin päin että äidille nimenomaan ei kerrota.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
- Mind Over Matter
- Martin Beck
- Viestit: 789
- Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 4:33 pm
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Seksuaalista kanssakäymistä poikaystävän kanssa 11-14 vuotiaana.. niin kai sitten.
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Aika usein hyväksikäytetyt aloittavat sukupuolielämän nuorena, eihän heillä ole enää mitään rajoja. Tyttö on voinut hakea poikaystävästä turvaa, mutta joko tullut tämänkin hyväksikäyttämäksi, tai tarjonnut itseään kun ei muustakaan tiedä.Mind Over Matter kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 5:18 pm Seksuaalista kanssakäymistä poikaystävän kanssa 11-14 vuotiaana.. niin kai sitten.
Taikka isukki hommannut "poikaystävän" tytölle että saa kuolata vieressä. Ja panna perään itse.
Tekikö Lilleri-Lalleri itsemurhan, vai tapettiinko hänet?
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2950
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
STT ei julkaise tuomitun nimeä tai tarkempaa tietoa rikosten tekoajasta tai -paikkakunnasta uhrien yksityisyyden suojelemiseksi.
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Haloo, ollaanko taas nukuttu biologiantunneilla? Jokaisella alkaa eri aikaan murrosikä ja kehitys jos te todella kuvittelette että aivot ja ihmiskeho lukee Suomenlakia kuin piru raamattua, siinä olette erehtyneet pahemman kerran.Mind Over Matter kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 5:18 pm Seksuaalista kanssakäymistä poikaystävän kanssa 11-14 vuotiaana.. niin kai sitten.
Tiedän että neitseellisissä kuvitelmissanne jokainen nuori leikki hiekkalaatikolla tai nukeilla siihen asti kun täyttävät 16 ja sitten vaan keskellä yötä PUH! seksuaaliset ajatuksen ilmestyvät aivoihin ja kerta heitolla ollaan sukukypsiä.
*plttmxtvp*tm
Jokainen kehittyy omaan aikaan ja kiinnostuu eri aikaan eri asioista jotkut hiukan aikaisemmin, tämä on fakta.
Re: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Tuossa oli rakennettu teknistäkin seurantaa, astetta haastavampaa kuin ripotella pizzan päälle täytteitä, viedä wolttisafkaa työpaikoille tai tyhjentää roskiksia ja lakaista lattiaa jne. yms.Matti Ja Maija kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 4:29 pm Varmaan muhammetti, kun nimeä ei julkaista, suojellaan tekijää jälleen.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Matti Ja Maija kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 6:48 pm STT ei julkaise tuomitun nimeä tai tarkempaa tietoa rikosten tekoajasta tai -paikkakunnasta uhrien yksityisyyden suojelemiseksi.
Tekoajasta antanee jotain osviittaa se että on tuomittu Marinin hallituksen lieventämällä rikosnimikkeellä 'lapsenraiskaus', joka astui voimaan tämän vuoden alussa. Tämä uusi ja lievempi rikosnimike lapsen raiskaamisesta on näköjään otettu innolla käyttöön Suomen oikeuksissa. Marinin hallitusta edellinen Sipilän hallitus ajoi lakiin 'törkeä lapsenraiskaus' nimikkeen, josta minimi on neljä vuotta. Nyt tuli kaikista rikoksista Marinin lievemmällä rikosnimikkeellä yhteensä siis vain kolme ja puoli vuotta. Näin se vihervasemmisto taas lievensi lapsenraiskaajien ja pedofiilien tuomioita.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 3:18 pm Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen syyttäjän vaatimusten mukaisesti törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsenraiskaukseen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen sekä kahteen salakatseluun ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.
-
Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus miehen teoista on kolme ja puoli vuotta vankeutta. Lisäksi hänet tuomittiin korvauksiin tytärpuolelleen ja tämän poikaystävälle.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
-
Sienisalaatti
- Axel Foley
- Viestit: 2042
- Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Varoituksena:
Ivar Väärtnõu, 1973
Ivar Väärtnõu, 1973
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
-
JohanPomppas
- Javier Pena
- Viestit: 1863
- Liittynyt: Su Loka 20, 2019 12:44 am
Re: Päijät-Häme: Mies raiskasi, hyväksikäytti ja salakuvasi tytärpuoltaan
Ei vaan "isäpuolen" teot tyttöä kohtaan tapahtuneet tuona aikana. Poikakaveri on voinut tulla kuvioon vasta tytön ollessa 14 -v.Mind Over Matter kirjoitti: Ma Kesä 19, 2023 5:18 pm Seksuaalista kanssakäymistä poikaystävän kanssa 11-14 vuotiaana.. niin kai sitten.
Edit... Ja siis, tytön ja poikakaverin seksuaalisen kanssakäymisen salakuvaaminen on osa tuota kokonaisuutta, eli isäpuolen tekoja tyttöä kohtaan.