Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Tässä tosiaan voi olla niin että lääkäri on todellisuudessa pelastanut synnyttävän äidin hengen, mutta saa silti kuraa niskaansa koska joku muu ensin viivytteli ja lopulta vielä yritti peitellä tapahtunutta.
Eli, synnytys on alkanut normaalina synnytyksenä, mutta joko vauvan koon tai ensimmäistä kertaa synnyttävän äidin värkistä johtuen vauva on jäänyt jumiin niin että vain pää on tullut näkyville.
Sitten aikansa yritettyään kätilö on todennut että ei tästä mitään tule ja kutsunut lääkärin paikalle, lääkäri on sitten tehnyt keisarinleikkauksen mutta todennut että vauva on jo kuollut ja pää ollut edelleen jumissa.
Välttääkseen aiheuttamasta isompia vaurioita äidille on lääkäri sitten irrottanut kuolleen vauvan pään saadakseen vauvan poistettua.
Ihan ymmärrettävistä syistä äidille on sitten vauvan kuolemasta kerrottaessa näytetty ruumista niin että pää on aseteltu paikalleen ettei näky olisi liian traumaattinen.
Jokin tuollainen tapahtumaketju voisi olla kyseessä.

^
Sama skenaario tuli itsellenikin mieleen.
Ei se vauvan paa noin vain irtoa muusta kehosta. Eikohan tassa yritetty pelastaa aidin henki, kun vauva oli jo kuollut.

"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Pamela Anderson
- Kiinnostunut88
- Armas Tammelin
- Viestit: 79
- Liittynyt: To Syys 04, 2014 2:05 pm
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Mutta enemmän haittaa tulee tuosta valehtelusta ja peittelystä eli ei käy järkeen. Toisaalta miten muuten tämä voisi tapahtua? Miten hitossa voisi pään saada irtoamaan kun ei sinne värkkiin käsiä mahdu työntämään. Voiko imukupissa olla sellainen imu ote että voi pään repiä irti? Tai jos pää irtosikin vasta kun vauvaa otettiin vatsan kautta ulos? Pää oli jumissa ja vielä enemmän jumissa kun alakautta koitettiin vetää ja sitten kun vedettiin toiseen suuntaan niin pää oli niin jumissa että naps? En vaan käsitä tätä, aivan kamalaa.damfin kirjoitti: La Elo 12, 2023 11:04 am Eli, synnytys on alkanut normaalina synnytyksenä, mutta joko vauvan koon tai ensimmäistä kertaa synnyttävän äidin värkistä johtuen vauva on jäänyt jumiin niin että vain pää on tullut näkyville.
Sitten aikansa yritettyään kätilö on todennut että ei tästä mitään tule ja kutsunut lääkärin paikalle, lääkäri on sitten tehnyt keisarinleikkauksen mutta todennut että vauva on jo kuollut ja pää ollut edelleen jumissa.
Välttääkseen aiheuttamasta isompia vaurioita äidille on lääkäri sitten irrottanut kuolleen vauvan pään saadakseen vauvan poistettua.
Ihan ymmärrettävistä syistä äidille on sitten vauvan kuolemasta kerrottaessa näytetty ruumista niin että pää on aseteltu paikalleen ettei näky olisi liian traumaattinen.
Jokin tuollainen tapahtumaketju voisi olla kyseessä.
Miksi ei
-
Huutaja Jaana
- Horatio Caine
- Viestit: 6109
- Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Joo ja sen jälkeen poltetaan koko kaupunki koska Black Lives Matter.Collie kirjoitti: La Elo 12, 2023 2:10 am Joo, ehkä saadaan joku valkoinen sairaalan johtaja syylliseksi ja eroamaan tai sitten syytetään niitä muita lääkäriä synnytyksessä avustaneita joista ehkä löytyy valkoisia joita voidaan sitten syyttää vaikka musta lääkäri repi vauvan pään irti.
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
"mutta joko vauvan koon tai ensimmäistä kertaa synnyttävän äidin värkistä johtuen vauva on jäänyt jumiin niin että vain pää on tullut näkyville."damfin kirjoitti: La Elo 12, 2023 11:04 am Tässä tosiaan voi olla niin että lääkäri on todellisuudessa pelastanut synnyttävän äidin hengen, mutta saa silti kuraa niskaansa koska joku muu ensin viivytteli ja lopulta vielä yritti peitellä tapahtunutta.
Eli, synnytys on alkanut normaalina synnytyksenä, mutta joko vauvan koon tai ensimmäistä kertaa synnyttävän äidin värkistä johtuen vauva on jäänyt jumiin niin että vain pää on tullut näkyville.
Sitten aikansa yritettyään kätilö on todennut että ei tästä mitään tule ja kutsunut lääkärin paikalle, lääkäri on sitten tehnyt keisarinleikkauksen mutta todennut että vauva on jo kuollut ja pää ollut edelleen jumissa.
Välttääkseen aiheuttamasta isompia vaurioita äidille on lääkäri sitten irrottanut kuolleen vauvan pään saadakseen vauvan poistettua.
Ihan ymmärrettävistä syistä äidille on sitten vauvan kuolemasta kerrottaessa näytetty ruumista niin että pää on aseteltu paikalleen ettei näky olisi liian traumaattinen.
Jokin tuollainen tapahtumaketju voisi olla kyseessä.
Ainakin Suomessa vauvojen kokoa tarkkaillaan koko raskauden ajan sen vuoksikin ,että vauvan koko on hyvin tiedossa synnytyksen hetkellä, samoin jos äiti vaikuttaa pieneltä lääkärin näkökulmasta jostakin syystä, hänet kuvataan ja todetaan synnytyskanavan koko. Synnytyskanavan koko ei muutu, vaikka synnyttäisi kymmenen lasta: kerran pieni on aina pieni, samoin synnytyskanavan kokoa ei voi ulkopuolelta havaita. Esimerkiksi isokokoisella naisella voi ollakin kanava, jolla ei pysty synnyttämään, ja pienikokoisella äidillä voi olla isompi kanava kuin normaali kanavan koko.
"SUPO:n tusinapassipolisit, jotka nettejäkin terrorisoi ovat jo fyysisestikin virkansa ryypänneitä, narkkareita, huume diilereitä, henkisesti loppuun poltettuja hylsyjä ja isomahasekopäitä."
-Tv:sta Tuttu Arto
-Tv:sta Tuttu Arto
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
↑
Samoin myös etukäteen on jo tiedossa mm. minkälaisessa asennossa vauva on kohdussa ja minkälainen synnytys on parasta suorittaa sen perusteella. Sellaista synnytysmetodia ei taida olla ainakaan sivistysvaltioissa missä vauvaa revitään väkivaltaisesti päästä ulos.
Piiitkä lainaus korvattu nuoliviittauksella
-NILS-

Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Äidille ei ole läheskään välttämättä valehdeltu yhtään mitään. Kertaakaan en ole synnyttänyt, ja vain kolmasti kaverina ollut. Yhdestäkään synnytyksestä ei synnyttäjä ponnistusvaiheen käynnistyttyä muista läheskään kaikkea ollenkaan, muistikuviin on ilmaantunut ylimääräistäkin, ja toisaalta niihinkin, mitä muistaa itse tapahtumasta on tullut mukaan vääristymiä.
Tietysti jos tarkoitat, että haittaa projektilleen voi tulla äidin valehtelusta, niin siitähän ei voi tietää kuin äiti itse, että mistä valehtelee ja mitä valehtelee. Jos äitikään, koska samat perusteet.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi
-
siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1938
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Sikiöhän kääntyy ylösalaisin vasta synnytyksen käynnistyttyä, että ei sitä voi monitoroida jos ei ole osannut hakeutua sairaalaan hyvissä ajoin. Niin sanottu imukuppisynnytys on tietääkseni käytössä Suomessakin vielä tänä päivänä. Laskisin sen melko brutaaliksi ja alkukantaiseksi vaikkei tarkoitus ole tietysti repiä vauvaa ulos kaikin keinoin, vaan se on pikemminkin yksi keino ennen hätäsektiota.Collie kirjoitti: Su Elo 13, 2023 12:19 am Samoin myös etukäteen on jo tiedossa mm. minkälaisessa asennossa vauva on kohdussa ja minkälainen synnytys on parasta suorittaa sen perusteella. Sellaista synnytysmetodia ei taida olla ainakaan sivistysvaltioissa missä vauvaa revitään väkivaltaisesti päästä ulos.
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Mutta...tämähän tapahtuikin siellä Ameriikassa jossa kaikki on niin suurta virheetkin,ja nuo lehtijutut ainakin itte suodattelen mitä kaikkea ne sieltä kertoilee joskus vaan tuntuu että kun eivät saa lasta syntymään tai kuplan konetta vaihettua niin ovatko käyneet lähelläkään kuuta??
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Tuossa meni pieleen aika monta juttua. On epäonnistuttu jo SF-analyysissä (mitat ja kanava), ei päätetty sektiosta (ei suunniteltuna, kiireellisenä eikä hätäsektiona). Jos alatiesynnytystä jatketaan niin että pää on ulkona ja hartiat juuttuivat, ei päätä revitä hajalle, vaan leikataan häpyluut irti toisistaan.
Aina on riski, että vauva vammautuu, mutta yleensä selviää. Lääkäri taas tekee em. päätökset. Ne merkitsevät.
Tässä on yksi pieleen mennyt tapaus Suomesta. Tilanteen mukainen toiminta on mennyt ok, mutta etukäteispäätökset päin peflettiä.
"Dnro 911/05.01.04.00/2009
2.8.2010
Nainen kanteli synnytyksensä hoidosta. Hän oli terve uudelleensynnyttäjä, joka oli synnyttänyt aiemmin 3,5 kg ja 3,8 kg painavat lapset. Neuvolassa todettiin raskausviikolla 32 kohdun pohjan korkeuden (SF-mitta) olevan suuri (yli 2 standardipoikkeama keskikäyrästä). Tämän vuoksi tehtiin raskausviikolla 33 sokerirasituskoe, joka oli normaali. Lääkäri A:n ja terveydenhoitajan tekemät kohdun pohjan mittaustulokset poikkesivat toisistaan. Terveydenhoitaja konsultoi poikkeavan suuren SF-mitan vuoksi lääkäri B:tä raskausviikolla 37+4. Raskautta päädyttiin edelleen seuraamaan neuvolassa, eikä lähetettä äitiyspoliklinikalle tehty vaikka SF-mitta oli huomattavan suuri kaikilla loppuraskauden neuvolakäynneillä.
Synnytys käynnistyi spontaanisti raskausviikolla 40. Kohdunsuu oli synnyttämään tullessa 6 cm auki ja synnytys edistyi normaalisti. Sikiön pää saatiin syntymään normaalisti, vaikka se olikin tiukassa. Hartioiden ulosauttoa jatkettiin poikkipöydällä ja päivystävä lääkäri C pyydettiin paikalle. Lääkäri C yritti hartioiden ulosauttoa kaikin tavanomaisin keinoin. Kun tavanomaiset keinot eivät auttaneet, hän yritti vapauttaa takimmaisen hartian ja työntää pään takaisin kohtuun (Zavanellin manööveri). Kun mikään ei auttanut, lääkäri C teki lopulta symfyseotomian (häpyluiden irrottaminen toisistaan), jonka jälkeen saatiin syntymään 5800 g painava lapsi. Lapsi oli synnyttyään täysin eloton ja veltto (Apgar-pisteet 0). Lapsen elvytys aloitettiin välittömästi ja hänet siirrettiin tehohoitoon. Lapsella todettiin vaikea-asteinen hapenpuutteesta johtuva aivovaurio ja hän kuoli muutaman vuorokauden iässä. Synnyttäjällä todettiin synnytyksen jälkeen virtsatievaurioita, jotka hoidettiin päivystysleikkauksilla.
Valviran pysyvän asiantuntijan mukaan loppuraskauden seurannassa neuvolassa epäiltiin suurikokoista sikiötä, koska SF-mitta oli selvästi yläkäyrän yläpuolella. Lähete äitiyspoliklinikalle olisi ollut aiheellinen, mutta lähetettä ei tehty. Sikiön poikkeuksellisen suuri koko olisi mahdollisesti todettu äitiyspoliklinikan ultraäänitutkimuksessa ja synnytys olisi tällöin todennäköisesti päädytty hoitamaan suunnitellulla keisarileikkauksella, jolloin vahinko olisi vältetty. Selvitysten mukaan alueen sairaala oli ohjeistanut neuvoloita lähettämään synnyttäjän äitiyspoliklinikalle, mikäli SF-mitan kasvu oli nopeutunut tai kohtu oli palpoiden suuri. Tätä ohjetta ei tässä tapauksessa kuitenkaan ollut noudatettu.
Valvira yhtyi pysyvän asiantuntijansa kantaan, jonka mukaan raskauden seuranta neuvolassa ei ollut kaikilta osin asianmukaista. Valvira katsoo, että nainen olisi pitänyt lähettää äitiyspoliklinikalle raskausviikolla 37+4, koska SF-mitta oli tällöin toisen kerran huomattavasti yläkäyrän yläpuolella. Terveydenhoitaja ja lääkäri B päätyivät kuitenkin seuraamaan raskautta edelleen neuvolassa. Valvira katsoi, että terveydenhoitajan olisi pitänyt lähettää nainen äitiyspoliklinikalle raskausviikolla 37+4 tai viimeistään sen jälkeen olleilla neuvolakäynneillä, jolloin SF-mitta oli edelleen huomattavasti yläkäyrän yläpuolella. Valvira totesi, että lääkäri B:n olisi tullut ohjata lähettämään nainen äitiyspoliklinikalle, kun terveydenhoitaja konsultoi häntä. Lääkäri B:n olisi myös pitänyt tehdä antamastaan konsultaatiovastauksesta asianmukaiset potilasasiakirjamerkinnät.
Valvira totesi, että synnytyksen hoito oli asianmukaista. Viimeisenä vaihtoehtona hätätilanteessa oli symfyseotomia perusteltu toimenpide. Valitettavasti lapsi ehti vammautua, minkä seurauksena hän myöhemmin menehtyi. Valvira totesi lapsen hoidon olleen asianmukaista. Äidin virtsarakkovaurion aiheutti kookkaan lapsen vaikea synnytys ja symfyseotomia. Virtsarakkovaurion hoito oli asianmukaista.
Valvira kiinnitti edellä olevan perusteella terveydenhoitajan ja lääkäri B:n huomiota äidin lähettämiseen äitiyspoliklinikalle poikkeavan suuren kohdunpohjan mittaustuloksen vuoksi sekä lääkäri B:n huomiota asianmukaisten potilasasiakirjamerkintöjen tekemiseen konsultaatiovastauksesta."

- matamimimmi
- Jack Bauer
- Viestit: 999
- Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
- Paikkakunta: Costa del Crime
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Ei tarvitse syytöntä pariskuntaa ruvetä syyttelemään ja kukaan ei ole repinyt vauvan päätä vaan leikannut kirurgi irrotti jumiin jääneen vauva pään sen kropasta.. kun totesi että vauva on muutenkin kuollut kyseessä ilmeisesti iso kokoinen painava vauva joka ei mahtunut ison kokonsa vuoksi synnytyskanavasta eli kohdun suusta ulosulos..lääkäri olisi tuossa tilanteessa voinut määrätä ajoissa hätäsektion jotta myös vauvan henki olisi säilynyt eikä pakottaa synnyttäjää synnyttämään väkisin alateitse monta turhaa tuntia vauva pääsi kuolemaan tuona aikana..
Viimeksi muokannut matamimimmi, Su Elo 13, 2023 12:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
Murha ei vanhene koskaan
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3197
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
Uskoisin että tilanne oli sen laatuinen ettei tämä äippyli olisi kauhiasti tykännyt Zavanellin manööveristakaan tässä kohtaa. Tilanteessahan olisi ollut käytännössä kuolleen vauvan pään tunkemisesta väkisin takaisin hanuriin. Sekö olisi ollut se mukavampi vaihtoehto?
Mens malus in corpore sano
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
En minäkään, mutta tuo uutinen antoi selkoa tapahtuneeseen:Omena21 kirjoitti: La Elo 12, 2023 2:44 am Mitä kaikkea tulee mieleen kuvasta?
https://ktvz.com/news/national-world/cn ... s-lawsuit/
En ole lääkäri enkä kätilö, mutta ensisilmäisyllä ajattelen ylipainoa. Sekä äidin että vauvan. Ehkä myös odottajan taipumus diabetekseen? Tällöin kalorien ahmiminen raskausaikana muun muassa pulleroittaa vauvan hartioita ylettömästi, ja vaarana on jumiutuminen.
Ns. sokerivauvat saattavat olla jopa yli kuusikiloisia, usein sumopainijan näköisiä syntyessään. Suomessa onneksi riskiäitejä tarkkaillaan kai aika hyvin läpi odotusajan.
The physician “failed to practice according to medical standards,” the complaint reads. The complaint says the doctor “grossly” and “negligently applied excessive traction” on the head and neck of the baby and “failed to do a Cesarean section in a timely and proper manner, resulting in Treveon Isaiah Taylor Jr.’s decapitation and death.”
Eli lääkäri siis murjoi vauvan pään ja niskan ja sitten tajuttuaan, että ei onnistu, teki keisarinleikkauksen myöhässä ofc ja tuli ilmeisesti siihen lopputulokseen, että parempi irroittaa pää skalpellilla ja ottaa se fjoosan kautta ulos, ja muu ruumis ulos kohdusta sektiohaavan kautta. Lapsi oli jo kuollut tuolloin. Ainakin uutisoinnin mukaan En tiedä, olisiko häpyluuliitoksen leikkaaminen pelastanut vauvan, jos se olisi tehty ajallaan. Olihan vanhemmat pyytäneet keisarinleikkausta, mutta siihen ei oltu suostuttu. Ja kyllä, kuvista päätellen molemmat vanhemmat olivat ylipainoisia, joten luultavasti myös vauva ollut iso.
IL:
Perheen asianajajat syyttävät Georgian Riverdalessa sijaitsevan sairaalan henkilökuntaa siitä, että nämä olisivat kehottaneet vanhempia tuhkaamaan kuolleen vauvansa ja käärimään ruumiin niin, ettei pään irtoamista huomaisi.
Asianajajien mukaan henkilökunta oli myös suositellut, etteivät vanhemmat veisi vauvaansa ruumiinavaukseen.
Uskomatonta peittely-yritystä, mikäli väite pitää paikkansa.
Väyvä-palstan mukaan myös Brasiliassa tapahtunut vastaavaa (HUOM! Siellä on myös kuva päättömästä vauvasta - jos et kestä niin älä katso): https://www.vauva.fi/comment/22822057
Jossain Faces oli kommentti, et myös Suomessa olisi joskus tapahtunut vastaavaa? Olikohan Kauhajoella, tai jossain Pohjanmaalla enivei.
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
4 kommenttia aiemmin on tää juttu Suomesta just kerrottu.K9Wifey kirjoitti: Su Elo 13, 2023 1:54 pm Jossain Faces oli kommentti, et myös Suomessa olisi joskus tapahtunut vastaavaa? Olikohan Kauhajoella, tai jossain Pohjanmaalla enivei.
Idiootitkin tarvitsevat ystäviä
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5164
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Vauvan pää irtosi synnytyksessä Yhdysvalloissa
FOX-5 NEWS kertoo juuri tuon saman (suomeksi väärinymmärretyn /-käännetyn) uutis-sisällön, että keisarinleikkauksessa havattiin, että näkyviin tulivat kyllä jalat ja torso, mutta pää oli juuttunena emätinkanavaan. Vahinko oli jo tehty lääkärin murtaessa vauvan niskan, joka aiheutti kuoleman. Eipä siinä voinut kuin leikata pois.
Kunnon oikeusjuttu on tulossa ja kenkää uraltaan saanevat niin lääkäri kuin muukin asiaan osallistunut hoitohenkilökunta. Luvat menevät.
Hoitovirheitähän sattuu, mutta harvemmin synnytyslääkäri vääntää vauvan niskat nurin. Asiaa raskauttaa huomattavasti tuo salailu, ja hätä ja hoppu saada ruumis poltettavaksi hetimiten. Hautaustoimisto kertoi poliisille, että nyt eivät hommat ole sairaalan suhteen reilassa.
Ja mitä pariskunnaan ylipainoon tulee, se ei ole mitenkään niin kovaa luokkaa kuin jenkeillä tapaa useinkin olla. Pullukoita ovat, mutta samanlaisia näyttää olevan paljon Suomessakin perheitään pyörittämässä.

X X X X X