Lakimiehen surma Lahdessa - 86

[Oikeus ennen kaikkea]

Tähän liittyy sellainenkin sivujuonne, että Kruusin jutun avaintodistaja Timo Späd tapettiin myöhemmin.
Ohessa artikkeli siitä:
Iltalehti 26.2.1987

Späd.jpg (389.23 KiB) Katsottu 866 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1988

Lakimiehen kuolema

Henkirikos vai itsemurha?
Eräässä huoneistossa oli surmailtana koolla kolme henkilöä: Lahden poliisin hyvin tuntema väkivaltarikollinen ja tämän tyttöystävä sekä lakimies, joka illan kuluessa sai kuolettavan luodin niskaansa.
Kahden henkiin jääneen kertomukset vaikuttivat "kiintymyksen ja pelon yhteen niittaamilta” ja osin itsemurhan suuntaan.
Tapauksen poliisille paljastanut kainuulaismieskin ammuttiin ennen kuin asiaa ehdittiin puida oikeudessa.
Mitä kaikkea tapahtuikaan joulukuun 11 päivän iltana lahtelaisessa kerrostaloasunnossa, jossa mainitut kolme henkilöä viettivät iltaa?
Ja mitä kaikkia rikoksia tapahtuman paljastuminen poiki?
Tämän tarinan ainekset ovat monimuotoiset: epäilyjä, arvailuja ja harhaanjohtamista, mutta myös faktoja, joiden perusteella ratkaisut on tehty.
Jääköön lukijan harkintaan, toteutuiko tässä tapauksessa vanhan englantilaisen sananlaskun väite, että todistajat voivat valehdella, mutta indisiot eivät koskaan.

Kohtaus torilla
Lahden tori on nuorison suosima tapaamispaikka.
Varsinkin viikonlopun iltoina siellä on useita satoja seisoskelijoita. Pääosa heistä on 14–16-vuotiaita nuoria, jotka eivät keksi parempaa tekemistä.
Nuorten joukkoon eksyy aina varttuneempaakin väkeä.
Oli lokakuinen lauantai-ilta vuonna 1986. Maija Ryhäläinen, 27-vuotias konttoristi, ajeli kaupungin keskustassa punaisella Fiatillaan. Kaupungintalon kello näytti jo yhtätoista. Sadepisarat kiilsivät vielä asvaltilla, vaikka ilma oli seestynyt.
Maija haukotteli. Ajelu alkoi tympiä. Varsinkin yksin. Hän päätti pyörähtää torilla, joka oli mustanaan väkeä.
Autonsa hän pysäköi torin päähän, missä oli enimmäkseen vanhoja amerikanrautoja parkissa.
— Tule tyttö kaljalle, huusi eräs farkkupukuinen poika avatusta autonikkunasta.
Maija ei reagoinut huutoon, vaan lähti suunnistamaan torin poikki vinosti Aleksanterinkadun suuntaan.
Sieltä hän palasi torin vastakkaiselle puolelle toriakaan luokse, missä hän näki muutamia tuttuja. Yksi heistä oli Kauko, lapsuudenystävä. Hän moikkasi Maijaa. He vaihtoivat muutaman tuttavallisen sanan.
Vähän kauempana oli joitakin miehiä, ehkä kaksi tai kolme. He lähtivät kävelemään suoraan kohti. Kauko lähti maleksimaan torin toiselle puolelle hampurilaisravintolan suuntaan.
Miehet pysähtyivät. Tummatukkainen noin 35- vuotias mies alkoi jututtaa Maijaa. Hän vaikutti miellyttävältä. Mies sanoi olevansa Juha. Aikansa juteltuaan he siirtyivät Maijan autoon, jolla ajeltiin tämän asunnolle Tonttilan kaupunginosaan.
Mies tuli sisään. Hän totesi, että Maijalla oli mukava kaksio, jonne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa. Näin tapahtuikin, kuin "elokuvissa”, ja
Juha Kataisto viihtyi asunnossa peräti seitsemän viikkoa, kunnes poliisi keskeytti hänen oleskelunsa siellä.
Huoneistossa alkoi ravata Juhan erilaisia tuttuja.
Yksi heistä oli lakimies Ilkka Kruus, jonka kanssa Juha tuntui hyvin viihtyvän. Ilkka oli 35-vuotias lahtelainen lakimies, jolla viime aikoina ei ollut mennyt kovin hyvin. Alkoholinkäyttö asunnolla tuli päivittäiseksi, kuvioihin tuli myös huumeita ja nurkkiin alkoi kertyä kaiken-laisia vempeleitä.
Yksi niistä oli poliisitaajuuksille säädetty radio. Maija ei oikein uskaltanut kysyä, mistä kaikki tuo ”krääsä” oli kotoisin.
Pihalle ilmestyi vanhoja autoja ja Maijakin sai osallistua niiden rahoitukseen.
Juhan kiinnostavuutta lisäsivät hänen monet ampuma-aseensa. Pelottavin niistä oli katkaistu haulikko, jota Maijakin sai kerran kokeilla syrjäisellä metsänkolkalla kaupungin laidalla.
Ladattua pikkupistoolia Maija tiesi Juhan kantavan aina taskussaan. Juha oli joskus roiskinut sillä auton ikkunasta kaupungilla noin vain pelotellakseen, kuten hän asian ilmaisi. Vanhat mafiaelokuvat tulivat Maijan mieleen.
Voiko tällaista olla Suomessakin? Hänen rauhalliseen elämänmenoonsa oli tullut todella vauhtia.
Hän ei voinut aavistaa, että hän oli kietoutumassa rikosvyyhteen, joka huipentui lopuksi öiseen ammuskeluun asunnossa ja ruumiiseen, joka piti hävittää.
Siitä tuli yksi erikoislaatuisimmista tapauksista meidän oloissamme ja sen selvittelyssä poliisi sai käyttää kaiken taitonsa ja nokkeluutensa.

Murhenäytelmän tapahtumapaikka, talo Lahdessa Tonttilan kaupunginosassa.jpg (188.71 KiB) Katsottu 604 kertaa

Uskomaton kertomus
Perjantaina joulukuun 12. päivänä hieman ennen kello 16 hätääntynyt mieshenkilö soitti ja pyysi poliisin suojelusta.
Paikalle lähtikin järjestyspoliisin partio, joka hetken kuluttua toi rikospoliisiin änkyttävän ja pelokkaan noin 30-vuotiaan miehen, joka oli selvästikin ottanut muutaman rohkaisuryypyn. Mies sanoi olevansa nimeltään Späd.
Kokenut väkivaltatoimiston ylikonstaapeli Sillman otti hänet huoneeseensa ja alkoi puhuttaa häntä.
Kun Timo Späd alkoi toipua änkytyksestään, Sillman sai kuulla tarinan, mikä sai kaikenlaisia kuulleena hänetkin raapimaan päätään.
Tarina oli kuin ote rikosromaanista. Uskoako Spädiä vai ei?
Sillman informoi esimiehiään ja kaivoi paperin pöytälaatikosta laittaen sen kirjoituskoneeseen.
Hän alkoi kirjoittaa Spädin uskomattoman tuntuista kertomusta. Mitä tällä sitten oli sydämellään? Ja miksi hän pelkäsi niin hirveästi?
Späd kertoi tuntevansa erään Juhan, joka oli samana aamuna pyytänyt häntä asunnolleen Tonttilaan.
Siellä Juha oli näyttänyt hänelle miehen ruumiin. Juha oli sanonut, että vainaja oli hänen entinen asianajajansa, jota hän oli ampunut niskaan.
Uhri ei ollut kuollut heti, vaan Juhan mukaan hän oli aukonut suutaan tuntikausia.
Vielä hän oli sanonut, että tapaus oli jonkinlainen vahinko ja että ampuminen voitaisiin lavastaa itsemurhaksi.
Späd oli kertomansa mukaan kuunnellut Juhan esitystä epäluuloisena ja pelokkaana. Vieressä oli seissyt myös Juhan uusi tyttöystävä, jonka asunto oikeastaan olikin. Hän ei ollut juuri sekaantunut heidän keskusteluunsa.
Lopulta Juha oli tokaissut, että ruumis piti piilottaa, vaikka jään alle ja Späd sai auttaa häntä siinä. Kertomansa mukaan Späd katsoi ainoaksi mahdollisuudekseen lähteä auttamaan Juhaa ruumiinkätkentäpuuhissa.
Tyttöystävän autolla he olivatkin sitten lähteneet kolmisin ajelemaan kaupungille ja Vesijärven rantaa oli ajettu Hollolan kirkolle saakka ja samalla suunniteltu ruumiin upottamista järveen. Mitään konkreettista ei kuitenkaan saatu aikaan, ja siksi he olivat palanneet asunnolle. Siellä oli vielä mietitty mitä tehdä ruumiille, mutta Juha olikin saanut yhtäkkiä päähänsä, että lähdettäisiin vaihtamaan videokasetteja City markettiin.
He olivat ajaneet Juhan tyttöystävän autolla muutaman kilometrin matkan keskustaan. Späd sanoi koko ajan miettineensä kuumeisesti, miten päästä toisista eroon.
He olivat menneet Citymarkettiin. Juha oli tyttöystävänsä kanssa alkanut etsiä uusia kasetteja hyllystä.
Späd sanoi silloin liuenneensa asiakas joukkoon, ulos ja lähimpään puhelimeen.
Ja tässä hän nyt oli, hengissä ja omasta mielestään säikähdyksellä selvinneenä, Späd huokaisi syvään.
Sillman luki Timo Spädille tämän kertomuksen paperistaan. Se oli huima, mutta jo nyt Sillman tiesi, että sen täytyi olla totta. Todistajana kuultu konstaapeli oli samaa mieltä.
— Nyt on piru vie pantava iso remmi päälle!
Sillman ryntäsi ylikomisarion huoneeseen. Käytävällä vastaan tullut lähetti hyppäsi pelästyneenä sivuun. Nyt oli varmasti jotakin todella hälyttävää tekeillä!
Ylikomisario kuunteli Sillmania tarkkaavaisesti. Kaikkea sitä sattuu, hän ajatteli. Ja huomenna olisi tärkeä matkakin. Kiirettä pitää.
— No, Spädin jutut on ilman muuta tarkistettava ja mentävä Juhan asunnolle.
Sillman kävi sanomassa Spädille, että kuulusteluja jatkettaisiin seuraavana päivänä. Vielä häntä ei kuitenkaan päästetty pois, sillä Späd ei toispaikkakuntalaisena tiennyt Juhan osoitetta, mutta lupasi opastaa poliisit paikalle.
Sekä rikos- että järjestysosaston päälliköt alkoivat kuumeisesti organisoida rynnäkköjoukkoja Juhan asunnolle.
Mieshän oli selvästi vaarallinen, ei sinne voinut hyvää päivää toivotellen mennä.

Rynnäkkö
Späd opasti poliisit Tonttilaan suurehkon kerrostalon lähelle ja näytti Juhan ikkunan.
— Asunto on VII kerroksessa, hän sanoi. Olkaa varuillanne.
Toistakymmentä järjestys- ja rikospoliisin miestä ryhmittyi talon ympärille aloittaen seurannan ja valmistautui sisään ryntäämiseen.
Jonkin verran jouduttiin käyttämään myös radioliikennettä. Poliisi ei voinut aavistaa, että sitä kuunneltiin myös Maijan ja Juhan asunnossa.
Ennen kuin rynnäkköön ehdittiin lähteä, Juhan tyttöystäväksi kuvailtu nainen tuli ulos.
Poliisi poimi Maijan pihalta huomaamattomasti ja hänet vietiin saman tien poliisilaitokselle. Nyt oli vaaralliseksi tiedetty Juha haettava asunnosta ja äkkiä.
Rynnäkköjoukkojen kärki ryhmitettiin rappukäytävään, ovi avattiin nopeasti ja poliisimiehet syöksyivät asuntoon.
Juha tavattiin sängystä makaamasta. Hän ei nukkunut, mutta ei tehnyt vastarintaa.
Operaatio oli onnistunut. Joku muisti myös puhelimitse kutsua väkivaltatoimiston komisarion kotoaan töihin.

Kaamea löytö
Asuntoa tarkistettaessa pesuhuoneesta löydettiin "paketti”. Teltasta tehdystä paketista löytyi lakimies Ilkka Kruusin ruumis.
Uhrin niskassa oli luodinreikä, ulostuloaukko kaulalla. Olohuoneesta löytyi salkku, jossa oli aseita, myös 6.35 kaliiperin FN-pistooli, joka sopi surma-aseeksi.
Tekniset rikostutkijat aloittivat pikkutarkan työnsä huoneistossa, jossa puhelin soi yhtä mittaa.
— Missä Juha on ja onko Maija tavattavissa? kyseltiin jatkuvasti.
Naapureita alettiin puhuttaa ja Sillman tarkisteli tietojaan.
Suoritetussa oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todettiin, että Kruusin niskaan oli ammuttu pienikaliiperisella aseella. Hän oli halvaantunut heti. Kuolema oli todennäköisesti seurannut myös hyvin pian.

Juhan salkku, sisältö aseita, patruunoita, huumeita ja myös murha-ase.jpg (192.43 KiB) Katsottu 604 kertaa

Tapahtumat ennen laukauksia
Tutkinnassa kävi selville, että torstaina joulukuun 11. päivänä iltapäivällä olivat Maija ja Juha olleet Tonttilassa olevalla asunnollaan, sekä heidän vieraanaan kainuulainen Timo Späd.
Asuntoon oli kello 17–18 välillä tullut myös Maijan lapsuudenaikainen tuttava Kauko Nappila.
Juha Kataisto ja Timo Späd olivat ryypiskelleet koskenkorvaa.
Juha oli yhtäkkiä saanut päähänsä, että ryyppyremmiin piti saada myös hänen paras kaverinsa, lakimies Ilkka Kruus.
Juha soitteli tälle, mutta Nappilan mukaan puhelinkeskusteluista kävi selville, ettei Ilkka ollut valmis heti lähtemään.
Vihdoin klo 21 paikkeilla Ilkka oli soittanut ravintola Parillasta ja pyytänyt kyytiä.
Nappila oli ottanut Maijan auton ja noutanut Kruusin keskikaupungilta. Samalla matkalla he olivat ostaneet torin laidalta Carrols’ista hampurilaisia ja ranskanperunoita. Kun he olivat palanneet asunnolle, Späd oli jo lähtenyt.
Juha oli ollut pahalla tuulella. Jokin oli mennyt pahasti pieleen ja hän kiukutteli kaiken aikaa.
Nappilaa hän oli kehottanut menemään ulos availemaan jäätyneen autonsa ovia.
Nappilan ja Kruusin tuomia eväitä, oli sitten alettu syödä olohuoneen sohvalla, jolle Nappilan ja Kruusin lisäksi myös Maija oli istuutunut.
Juha oli istunut olohuoneen oviaukon vieressä olevalla tuolilla muutaman metrin päässä sohvasta.
Nappilan kertoman mukaan Juha oli "käynyt niin kuumana”, että Ilkka Kruus oli mennyt hänen eteensä polvilleen ja pyytänyt Juhaa rauhoittumaan.
Nappila oli pelästynyt tulenarasta tilanteesta niin, että hän oli soittanut taksin ja poistunut turvallisuutensa takia klo 23.10 paikkeilla kovalla kiireellä asunnosta, jonne vain Juha, Maija ja lakimies Ilkka olivat jääneet.
Juha ei ollut rauhoittunut vieläkään, vaan tilannut taksin. Hän oli kuitenkin perunut tilauksensa auton saavuttua.
Juha oli käynyt istumaan samaan tuoliin kuin aiemminkin ja alkanut räplätä pistoolia kädessään Maija oli tällöin syöttänyt ranskanperunoita sohvalla pitkällään olleelle Ilkalle.
Pelästyttyään aseen esille otosta hän oli mennyt Juhan luo tätä rauhoittamaan.
Hän ei ollut saanut sanoja suustaan. Ilkka oli tällä välin noussut sohvalla istumaan.
Toivottoman tuntuisessa tilanteessa Maija sanoi siirtyneensä Juhan taakse olohuoneen ja eteisen väliseen oviaukkoon.
Juhaa ja Maijaa kuulusteltiin tapauksesta lukuisia kertoja. Vaikka kertomuksissa oli yhtäläisyyksiä, poikkesivat ne monilta merkittäviltä osilta toisistaan. Lisäksi Maija muutteli kertomuksiaan kuulustelujen edetessä.

Maijan kertomus
Maija kertoi, että kun hän siirtyi oviaukkoon, Juha ampui pistoolilla tuolissa istuen yhden laukauksen kohti sohvaa, jolloin Ilkka oli huutanut:
— Älä nyt perkeleen Juha!
Toisen laukauksen Juha ampui samaan suuntaan seisaalleen nousten. Sitten hän käveli sohvan taakse ja ampui sen reunan yli kolmannen laukauksen sohvan toppauksiin Ilkan viereen. Maija sanoi nähneensä, että Ilkka nousi sohvalta ja alkoi kiertää sen päädystä Juhaa kohti.
Maijaa alkoi itkettää ja hän lähti eteiseen ja siitä keittiöön, mistä ei ole näköyhteyttä olohuoneeseen.
Istuttuaan siellä viitisen minuuttia hän kuuli olohuoneesta neljännen laukauksen.
Mentyään sitten takaisin olohuoneen oviaukkoon, hän näki Ilkan seisovan sohvan edessä pitäen pistoolia ylösalaisin niskassaan laukaisten sen. Juha oli ”vähän kauempana”.
Ilkka rojahti heti laukauksen jälkeen polvilleen sohvan eteen, jolloin Maija ja Juha menivät kääntelemään tätä ja vetivät hänet kohta toiseen paikkaan lattialle. Maija sanoi Ilkan näyttäneen kuolleelta. Maija oli aikanaan saanut apuhoitajakoulutuksen ja myös työskennellyt jonkin aikaa sillä alalla.
Juha määräsi Maijan heti siivoamaan verijäljet ja tämä ryhtyikin työhön.
Verinen siivousrätti löytyi tutkinnan yhteydessä keittiöstä. Maija selaili ensiapukirjoja ja puhui ambulanssin tilaamisesta.
Juha kielsi sen. Sen sijaan Juha oli sanonut, että ruumis piti hävittää, koska kuollut mies ei tarvitse ambulanssia.
Maijan autolla lähdettiin sitten etsimään sopivaa ruumiinpiilotuspaikkaa ja käytiin mm. erään autiotalon pihassa katsomassa, olisiko siellä oleva kaivo sopiva paikka.
He olivat palanneet asunnolle vähän puolen yön jälkeen. Ruumiin hävittämisestä puhuttiin vielä, mutta puheet lopahtivat Maijan todettua, ettei hän jaksanut kantaa ruumista.
”Kuolleen miehen tuijotus” oli rasittanut Juhaa. Ruumis puettiin ulkovaatteisiin ja raahattiin kylpyhuoneeseen.
Seuraavana päivänä otettiin yhteys Johansson iin ja tämän tultua asunnolle, ruumis laitettiin telttaan. Sen jälkeen lähdettiin kolmisin etsimään Vesijärven rannasta ruumiinhävityspaikkaa.
Kertomuksissa Maija korosti Juhan ja Ilkan ”omituista” ystävyyttä ja erikoista huumorintajua.

Juhan kertomus
Juha kertoi kuulusteluissa tapahtumasta niukasti vedoten muistamattomuuteensa. Aseita hän sanoi ostaneensa tuntemattomilta miehiltä pilkkahinnalla.
Ilkan hän sanoi olleen paras kaverinsa, jota hän ei missään tapauksessa ampuisi.
Hän sanoi, että ryyppäämisen yhteydessä heillä oli tapana leikkiä aseilla ja koko tapahtuma oli ollut vahinko. Aseleikkiä oli nytkin leikitty ja räiskittyään pistoolilla Juha sanoi poistaneensa aseesta lippaan ja laittaneensa sen pöydälle.
Ilkka oli sitten ottanut aseen ja sovitellut sitä niskaansa ja laukaissut sen joko sohvalla istuen taikka seisaaltaan sohvan edessä. Juhan yllätykseksi aseeseen oli jäänyt patruuna.
Tässä kertomuksessa Juha pysyi.
Tutkinnan edetessä ja lisäkysymyksien osoittautuessa tarpeellisiksi, hän kuittasi asian sanomalla:
— Se on kerrottu, mikä on kerrottu, eikä niitä tarvi enää paperille panna”.

Surma-ase. Ase ei laukea, ellei lipas ole paikallaan..jpg (101.12 KiB) Katsottu 604 kertaa

Todistajien kertomaa
Naapureiden kuulusteluissa selvisi, että asunnossa oli ammuttu kaksi kahden laukauksen sarjaa eli yhteensä neljä laukausta.
Ensimmäisen ja toisen, samoin kuin kolmannen ja neljännen laukauksen välillä oli ollut vain 1–2 sekuntia.
Tästä voi päätellä, että saman henkilön täytyi ampua sekä kolmas että neljäs laukaus.
Aseen lipastamiseen ja sen siirtämiseen henkilöltä toiselle aika ei riitä.
Laukaukset oli ammuttu kohta Nappilan asunnosta lähdön jälkeen eli klo 23.30–23.40.

Teknisiä havaintoja
Lahden rikospoliisin tekniset tutkijat tekivät asunnossa tarkat mittaukset ja niiden mukaan yksityiskohtaiset piirrokset.
Huoneiston tutkinnassa selvisi, että sohvan taustaan lattian rajaan oli osunut kaksi luotia ja sohvan toppauksiin yksi.
Neljäs laukaus oli osunut Kruusin niskaan.
FN-pistooli on siitä erikoinen, ettei se laukea ilman lipasta, ei vaikka patruuna jäisikin piippuun.
Lisäksi aseessa on peukalohankavarmistin, jota välttämättä on painettava aseen laukaisemiseksi, vaikka lipas olisikin paikallaan.
Tämä varmistin tekee vielä laukaisemisen niskaan erittäin vaikeaksi.
Keskusrikospoliisin kriminaalilaboratorio antoi aseesta lausunnon, jonka mukaan se ei laukea ilman lipasta. Kruusiin osuneet laukaukset todettiin ammutuksi salkusta löytyneellä FN-pistoolilla.
Kruusin molemmista käsistä löytyi ruutisavujäänteitä, jotka hän on voinut saada yrittäessään tarttua aseeseen lopputilanteessa.

Avaintodistaja Spädin matkan pää
Surmatyön ilmoittaja ja avaintodistaja Timo Emil Späd kohtasi matkansa pään hyvin pian, eli varhain joulupäivän aamuna Sotkamossa. Hän oli jouluaattoiltana lähtenyt tuttuun taloon ryyppäämään ja pelaamaan korttia.
Talossa oli paikalla ollut isäntä Veikko Hämäläinen ja eräs Raimo Haverinen, jonka kanssa Späd aloitti pelaamisen.
Peli ei mennyt alkuunkaan Spädin mieleen. Hän alkoi sättiä vastapelaajaa väärinpeluusta. Välillä Späd oli jo miehen rinnuksissa kiinni.
Isäntäkin alkoi hermostua ja riidan jatkuessa haki lopulta pirtin seinältä haulikon, jolla ampui Spädiä suoraan rintaan. Hän kuoli heti.
Poliisin suorittamissa tutkimuksissa surmatyöllä ei kuitenkaan ole todettu olevan suoranaista yhteyttä Lahden tapaukseen.
Ylikonstaapeli Sillmanin kahteen kertaan suorittamat Spädin kuulustelut nousivat entistä tärkeämpään asemaan.
Ilman Spädiä koko rikoksen ilmitulo olisi ollut hämärän peitossa ja huomattavaa on, että kaikki hänen antamansa tiedot pitivät jo alkuvaiheissa paikkansa.

Motiivi
Teon motiivia pohdittiin pitkään. Lakimiehen surma ei näyttänyt mitenkään suunnitellulta.
Juha tiedettiin tuliluontoiseksi, jolla oli väkivaltarikoksia ennestään tilillään.
Kuutisen vuotta aiemmin hänet oli alioikeudessa tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta vankeuteen yli neljäksi vuodeksi.
Tutkimusten mukaan Juha oli surmannut erään kaverinsa kanssa mieshenkilön kirveellä.
Hovioikeudessa näyttö ei kuitenkaan riittänyt ja juttu meni nurin.
Muutakin oli vuosien varrella kertynyt Juhan tilille. Poliisi tunsi hänet hyvin ja tiesi, ettei Juha liiemmin puhellut jutuistaan ja niiden vaikuttimista. Niinpä hän pitäytyi tässäkin tapauksessa ensiksi mainitsemassaan ”vahingossa”.
Jonkinlainen vahinko Kruusin surma varmaan olikin. Se, että Maija syötti Ilkka Kruusille ranskanperunoita sohvalla, saattoi Juhan ”käydessä kuumana” olla hänelle liikaa.
Todistajien kertoman mukaan Juha oli aiemminkin suuttunut kovin, kun Ilkka oli leikillään taputellut Maijaa.

Oikeudenkäynti
Juttua puitiin monta kertaa Lahden raastuvanoikeudessa, ja päätös annettiin helmikuun 16. päivänä 1987.
Avaintodistajiksi nousivat nyt oikeuslääkäri, joka todisti luodin kulkusuunnasta, aseen piipun jäljistä Kruusin niskassa ja siitä, miten vaikea on ampua itseään niskaan luodin osumatta myös leukaan, sekä ylikonstaapeli Sillman, joka oli kuulustellut kahteen kertaan Spädin. Myös Nappilan kertomusten painoarvo vaikutti suurelta.
Syyttäjä syytti Juhaa mm. taposta ja Maijaa pelastustoimen laiminlyömisestä.
Juhan puolustus vetosi ponnekkaasti siihen, että todistelu oli paljolti ”toisen käden puheita” ja ”juopuneiden välisiä juoruja”.
Fraasinomaisesti puolustusasianajaja väitti poliisin toimineen taas kerran ”ennakkokäsitysten vallassa”, kun ei uskonut Kruusin surmanneen itseään.
Huomioiden jutun kokonaisuudessaan ja nojautuen eri indisioihin Juha Heikki Kataisto tuomittiin Ilkka Kruusin
taposta 9 v. 10 pvä. vankeuteen ja sakkoihin ampuma-aserikoksista, varastetun tavaran kätkemisestä, sekä poliisiradion salakuuntelusta.
Huumejutuista Juha Heikki Kataisto tuomittiin vielä 3,5 vuodeksi vankeuteen.
Samoista huumejutuista Juhaa pienempiin rangaistuksiin tuomittiin myös 11 muuta syytettyä.
Maijaa ei tuomittu pelastustoimen laiminlyömisestä, koska hänen katsottiin toimineen ”pelon vallassa”. Maija pääsi kaikesta muustakin ”miltei säikähdyksellä”.

Laaja rikosvyyhti
Lakimiehen kuolema paljasti tutkinnan edistyessä monia rikoksia ja rikossarjoja.
Juhan kautta muista Pohjoismaista huumeita oli virrannut Suomeen. Kuulusteluissa selvisi, että hän oli välittänyt hashista yli kaksi kiloa, mikä oli siihen asti Lahden suurin huumeiden välitysjuttu.
Varastettua tavaraa — lähinnä viihde-elektroniikkaa — löytyi runsaasti jo Maijan ja Juhan asunnoltakin.
Niitä oli rahdattu sinne Kuopiosta asti.
Juttuvyyhden selvittely sitoi kuukausiksi kymmenkunta tutkijaa. Jo alkuvaiheessa päätettiin, että henkirikos tutkitaan ”omana pakettinaan” ja muut linjat selvitetään erikseen. Näin siksi, että henkirikostutkinnan vaatima ”millimetrityö” päätettiin turvata mahdollisimman hyvin.

Maija ja Juha
Maijalla oli vaikeuksia asioita selvitellessään. Hänellä ei ollut rikollista menneisyyttä, mutta jokin kohtalonyhteys” sai hänet toimimaan Juhan toivomalla tavalla.
Pelko ja kiintymys vuorottelivat hänen puheissaan. Täysin ei selvinnyt, oliko hän vain olosuhteiden ja onnettoman sattuman uhri.
Juha taas oli kokenut ”konkari”, vuosia linnassa istunut. Millainen hän ihan pohjimmiltaan oli, on vaikea sanoa.
Hän ei paljastanut, mutta ehkä hän ajatteli, että vähän puhuen ei tee virheitä.
Varovaisuus oli häneen iskostunut ominaisuus ja hän puhui mieluummin muusta kuin inhottavasta surmatapauksesta.
Oma vaimo ja perhe näytti Juhalta unohtuneen ja Maija oli kaikki kaikessa.
Aseilla Juha oli levittänyt laajaa pelkoa ympärilleen. Ehkä hän nautti siitä, kun kukaan ei uskaltanut sanoa hänelle vastaan.
Pidätettynä ollessaankin hän lähetti uhkausviestejä ulkomaailmaan. Merkillinen mies.
Mikä ihmisestä yleensäkään tekee kovan luokan väkivaltarikollisen, ei ole hetkessä selvitettävissä;
se kuuluneekin lähinnä toisten alojen ammattimiehille.
Kuvaavana yksityiskohtana ja esimerkkinä tosi kovasta pelistä voidaan pitää sitäkin, että perjantaina, joulukuun 12. päivänä 1986 Juha soitti klo 10-aikaan Ilkka Kruusin avovaimolle kysellen Ilkkaa, vaikka tämä oli ruumiina melkein hänen vieressään.
Aikanaan eteväksi tunnettu, mutta sittemmin kaltevalle pinnalle joutunut leppeäluonteinen lakimies Ilkka oli Juhan miltei jokapäiväinen ja hyvä kaveri puolentoista vuoden ajan.
Mutta miten hyvä, sitäkin voi kyllä pohtia eri näkökannoilta.
Pakostakin tulee mieleen, kuka meistä jättäisi vahinkotapauksessa tilaamatta parhaalle kaverilleen ambulanssin tai kuka suunnittelisi hävittävänsä ystävänsä ruumiin?