Ano Turtiainen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
jhou
Perry Mason
Viestit: 3843
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja jhou »

Enpä tiedä... olen tietoisesti yrittänyt vähentää Anon kotkotuksien kommentointia (siinä välillä surkeasti epäonnistuen, myönnetään). On yhä selvempää, että tässä luetaan sairauskertomusta, jonka ensimmäiset julkiset oireet alkoivat ilmetä jo Anon kansanedustajakaudella. Sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt ja hullummaksi menee koko ajan. Anolla aina välillä vilahtaa puheissa erilaisia väkivaltafantasioita. Voi vain toivoa, ettei Ano koe saavansa kuiskuttelevalta jumalaltaan jotain toimeksiantoa käydä toteuttamaan niitä joku kaunis aamu.

Anon tausta ja nykyinenkin toiminta politiikassa huomioiden on hyvä, että näitä postauksia nostetaan esiin jatkossakin. Mutta mitä näihin voi enää sanoa... Muuta kuin että on hämmästyttävää, mitä kaikkea ison hihnan luistaminen saakaan aikaan.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Ano_SUPO.jpg
VKK_Ano_SUPO.jpg (67.53 KiB) Katsottu 1453 kertaa
Anon vainoharhat vain paisuvat. Hän siteeraa uutista SUPO:sta ja selittää kuinka kaikki - ihan viimeisintä kaasuputkionnettomuutta myöten - on USA:n salajuoni järjestää Venäjä hyökkäämään Suomeen. Ano haukkuu ihmisiä lällättelijöiksi. Todennäköisesti Jani Kuusela, Ilpo Partanen tai joku muu sekopää on Anolle 'syöttänyt lapaan' uutta 'tietoa' Daavidin tähdestä. Ano on selvästi katkeroitunut sen jälkeen kun häntä ei kutsuttu edes videoyhteydellä puhumaan konferenssiin jota ei nähtävästi ole koskaan ollut tarkoitus enää pitää.

Ano kuntoilee. On tehnyt jalkatreeniä tallilla. Painoa koettaa laskea 125-130 välille.
Kun 5-10 kiloa lähtee pois niin tuntuu heti.

Kohtalokas akustinen kitara soi uuden videon taustalla.


Ano siteeraa uutista Supon epäilyistä Venäjän suhteen.
Kansalle syötetään Anon mukaan Amerikan suunnitelmaa.
Kansa koetetaan ajattelemaan että on ihan OK jos Venäjä tänne tulisi.
Provokaatiotahan tässä tehdään.
Kaasuputkihommatkin on suunniteltu.


Ano toistaa saman kuin monta kertaa eduskunnassakin: “Länsi ei Suomea auta, ei NATO:kaan”. Profetiat on tukena.


Pitikö mennä lällättelemään sille naapurille, pitikö mennä?
Tämän jälkeen Ano näyttää videon jossa USA:n puolustusministeri John Kirby puhuu.
USA kuulemma nyt unohtaa Ukrainan rahoittamisen.

Te lällättelijät siellä, eikö teidän mielestä sen Ukrainan pitänyt voittaa se sota Venäjää vastaan.

Eikö teidän pitänyt voittaa se sota?
Te ootte lähetellyt aseita Ukrainaan ja lällätellyt Venäjälle?
Te olette olleet osa länttä.
Miten teidän nyt omasta mielestänne tässä käy.

Käykö tässä teidän mielestä että länsi haluaa sen Venäjän tänne tontille ja mahdollisimman verisesti?


Tuleeko nyt se tukkapölly?

Eikö menneet polvet tarpeeksi syvälle lattiaan eikä olla huudettu Herraa apuun?


Tuleeko tukkapölly?
Lopussa Ano selittää jälleen kerran sekavia Daavidin tähdestä.
Teidän mielestä sitä pitäisi heilutella.

Uskovaiset ihmiset on Anon mukaan soitelleet VKK:n väelle ja kyselleet vieläkö nämä meinaa tukea sitä Anoa. Lähtekää pois siitä puolueesta.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

jhou kirjoitti: To Loka 12, 2023 4:42 pm Enpä tiedä... olen tietoisesti yrittänyt vähentää Anon kotkotuksien kommentointia (siinä välillä surkeasti epäonnistuen, myönnetään). On yhä selvempää, että tässä luetaan sairauskertomusta, jonka ensimmäiset julkiset oireet alkoivat ilmetä jo Anon kansanedustajakaudella. S
Tämä on valitettavan totta. Veikkaan että Ano on Suvi Ahosen tai jonkun muun uskovaisen henkilön uskonnollisen manipuloinnin uhri. Ano itse kertoo uskoon tulostaan eilisen videonsa kommenteissa kuinka uskoon tulemiseen liittyy kolmansia osapuolia, minkä takia hän ei voi avata asiaa enempää. Kommentti sitten tämän jälkeen nähtävästi poistettu. Yksi Anon seuraajista Youtubessa heittää tiukkaa kommenttia Venäjän puolesta. Anoa komppaavan arska1991:en mielestä Venäjän on oikeus tehdä Suomelle niitä näitä koska "Suomi aloitti" ja koska Suomi "tukee Ukrainaa ja käyttäytyy venäläisiä kohtaan rasistisesti"...


@uralman2676: - Voisitko soittaa Venäjälle, jollekkin päättävälle kiholle ja kysyä, miksi ystävällinen Venäjä katkaisi Suomen ja Viron kaasuputken.

@arska1991: - Koska Suomi tukee Ukrainaa ja käyttäytyy venäläisiä kohtaan rasistisesti. Ja sitten se Nato-juttu, Venäjä ei koskaan antanut virallista lausuntoa, ettei Suomi saa liittyä Natoon, joten sitä ei lasketa. Enkä tuomitse putken katkaisua, koska Suomi aloitti.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:52 pm @arska1991: - Koska Suomi tukee Ukrainaa ja käyttäytyy venäläisiä kohtaan rasistisesti. Ja sitten se Nato-juttu, Venäjä ei koskaan antanut virallista lausuntoa, ettei Suomi saa liittyä Natoon, joten sitä ei lasketa. Enkä tuomitse putken katkaisua, koska Suomi aloitti.
Tyypillistä venäjäfaniutta. Mielestään Suomi ei saisi tehdä mitään mikä olisi vähääkään Venäjän vastaista, mutta Venäjä kuitenkin saa toimia niin Suomen vastaisesti kuin vain haluaa.

Samalla ajattelutavalla voisi myös todeta että Suomikin on toiminut nyt niin kuin toimi koska Venäjä aloitti.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:41 pmAnon vainoharhat vain paisuvat. Hän siteeraa uutista SUPO:sta ja selittää kuinka kaikki - ihan viimeisintä kaasuputkionnettomuutta myöten - on USA:n salajuoni järjestää Venäjä hyökkäämään Suomeen.
Takkia on taas näköjään käännettu juttujen suhteen. Aiemminhan se on ollut Turtiaisen näkemyksen mukaan niin että se USA hyökkää Venäjälle ja että Venäjä itse ei ole hyökkäämässä mihinkään.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:41 pmKansalle syötetään Anon mukaan Amerikan suunnitelmaa.
Kansa koetetaan ajattelemaan että on ihan OK jos Venäjä tänne tulisi.
Ai Anoko syyttää siis Amerikkaa siitä että hän itse on sanonut että hänestä on ihan OK että Venäjä tulisi tänne Suomeen liittämään alueita itseensä ja pitämään täällä "rehellisiä vaaleja"? :lol:
Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:41 pmAno toistaa saman kuin monta kertaa eduskunnassakin: “Länsi ei Suomea auta, ei NATO:kaan”. Profetiat on tukena.
Miltä lännen ja Naton pitäisi auttaa meitä? Siltäkö Venäjältä joka Turtiaisen näkemyksen mukaan ei ole hyökkäämässä mihinkään?

No, näköjään jopa Anokin on ryhtynyt pitämään Venäjää toisiin maihin hyökkäävänä sotahulluna.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Ano_kann_Paavola.jpg
VKK_Ano_kann_Paavola.jpg (58.21 KiB) Katsottu 1361 kertaa


Sumeaa on VKK-fanienkin meno. Tuolla linkitetään sekopäähippi Lauri Paavolan videota.
Lauri selittää muiden muassa vapaamuurarien pedofiilisalaliitoista videolla kohdasta 19:30 alkaen.

https://www.youtube.com/watch?app=deskt ... cbeIiHDXeY

Paavola.jpg
Paavola.jpg (46.81 KiB) Katsottu 1361 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:41 pmAno on selvästi katkeroitunut sen jälkeen kun häntä ei kutsuttu edes videoyhteydellä puhumaan konferenssiin jota ei nähtävästi ole koskaan ollut tarkoitus enää pitää.
No kyllähän se nyt katkeroittaa kun sitä ei olekaan Venäjälle niin tärkeä nimi ja henkilö kuin sitä itse on kuvitellut olevansa. Ehkä ne eivät siellä itärajan takana myöskään tykänneet näistä Turtiaisen "venäläiset ovat venäjänkielisiä suomalaisia" -kötinöistä.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
jhou
Perry Mason
Viestit: 3843
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja jhou »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: To Loka 12, 2023 7:52 pm @arska1991: - Koska Suomi tukee Ukrainaa ja käyttäytyy venäläisiä kohtaan rasistisesti. Ja sitten se Nato-juttu, Venäjä ei koskaan antanut virallista lausuntoa, ettei Suomi saa liittyä Natoon, joten sitä ei lasketa. Enkä tuomitse putken katkaisua, koska Suomi aloitti.
Joulukuussa 2021 Putin lämmitteli vanhaa kunnon etupiiriajattelua ja vaati mm. että Nato ei saa laajeta itään. Olisiko se riittävän "virallinen lausunto" Arskalle siitä, että Suomi ei Venäjän mielestä saa liittyä Natoon?

Ja "Suomi aloitti"... mitäs putkia Suomi on katkonut, kun sillä näin yritetään oikeuttaa Venäjän tihutöitä Suomenlahdella?
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Ano_Mainilan_laukaus.jpg
VKK_Ano_Mainilan_laukaus.jpg (53.06 KiB) Katsottu 1260 kertaa


Vapaamuurareiden epäonnenpäivä on Anon mukaan onnen päivä ‘meille tavallisille ihmisille’.


Ano laittanut mökkiä talvikuntoon. Jänis kuulemma syö tammen uusia oksia. Cityjänikset on valtavan isokokoisia ja voi Juvalla hyvin. Tammenterhoja on tippunut ja koivu antanut siemeniä. Ano ihmettelee miten kasvitkin on näin reagoineet. Tammihan on - Ano tuumaa - melkein sukupuuttoon kuullut puu.

Anoon on ottaneet ihmiset yhteyttä eri kanavien kautta.
Anon mukaan tämä osoittaa että ihmiset tajuaa, monikin tajuaa - iso osa on unessa - olla huolissaan ‘Mainilanlaukaushommista’.

Jotkut pitää kaasuputkihommaa Mainilan laukauksina. Anon mukaan monenlaista provokaatiota tullaan näkemään vaikka mitä ennen kuin ‘tää eskaloituu’.

Länsi on ajanut itsensä nurkkaan, se rypee pahassa, Saatanan ohjauksessa.
Sieltä ei päästä pois. Silloin saatetaan tehdä ihan mitä vain paholainen käskee.
Tällä kansalla on huono, huono paimen, periaatteessa sillä ei oo ollenkaan paimenta.

Haahuilee ihan miten sattuu nää. Tää kansa tarvis oikeen paimenen, jokainen tietää mikä se on, se on se Jeesus Kristus.

Se kun tulee tänne maan päälle meillä on oikea johtaja, meillä alkaa diktatuuri. Puolueen nimi pitäs vaihtaa. VKK - Valta kuuluu Kristukselle. Ei tämmöiselle kansalle joka on näin unessa ei sille voi valtaa antaa. Se tarttee kunnon paimenen. Ei yksinkertaisesti voi antaa valtaa tällaiselle kansalle.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:26 pmAno laittanut mökkiä talvikuntoon. Jänis kuulemma syö tammen uusia oksia. Cityjänikset on valtavan isokokoisia ja voi Juvalla hyvin.
Ano ei ole päässään kuvitellut niitä cityjäniksiä niiksi "ympärillä pörrääviksi CIA -agenteiksi", ainakaan vielä?
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:26 pmSe kun tulee tänne maan päälle meillä on oikea johtaja, meillä alkaa diktatuuri.
No se on kyllä huomattu että Ano on ihan pähkinöinä diktatuureihin. Varsinkin itäinen diktaattori saa oikein kunnolla viisarinsa värähtämään!
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:26 pmPuolueen nimi pitäs vaihtaa. VKK - Valta kuuluu Kristukselle.
Eikös kaikenlaisten uskonnollisten seurakuntien pitänyt olla ihan pahasta ja ne pitäisi lakkauttaa?
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Loka 13, 2023 9:26 pmEi tämmöiselle kansalle joka on näin unessa ei sille voi valtaa antaa. Se tarttee kunnon paimenen. Ei yksinkertaisesti voi antaa valtaa tällaiselle kansalle.
Eipä sitä taas tämänkään selkeämmin voisi paljastaa että "Valta Kuuluu Kansalle" -puolueen mielestä valta ei kansalle kuulu. No, moinen periaatehan onkin ollut ihan VKK:n syntymästä lähtien pelkkää valheellista harhaanjohtamista.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

PIF:in Ano-expertti MC NIgga T alkaa väsyä Anon sekavuuksiin. Jeesuskin on Jeebus ja ukko on ukkel. Hän painottaa kuitenkin hyvin kuinka "Anolla näyttäisi olevan Raamatun vuoden 1938-käännöksen lisäksi tietolähteinä Jounin blogi ja aina luotettava Linnunrata.org jonka kautta Daavidin tähden sakaroita Juvalla nyt kuumeisesti tulkitaan". Kun sivujen lisäksi Anolla kavereina vielä myös VKK:ta edustavan Jani Kuuselan kaltaisia sekouskovaisia hihhulikatalysaattoreita, on sakeinkin soppa aika pian kypsä. En edes uskalla kuvitella millaisia Anon ulostulot ovat puolen vuoden päästä. Jotain suurta tapahtuu sitä ennen.

https://tutkitaankirjoituksia.blogspot.com/
https://www.linnunrata.org/israel/daavidin-tahti.php


PIF_MC_Nigga_T_ired.jpg
PIF_MC_Nigga_T_ired.jpg (45.2 KiB) Katsottu 1196 kertaa



MCNT: - Meni yläkerran ukkel / jeebus leikkaamaan Anon tiistain puolen tunnin saarnasta viimeiset 8 minuuttia pois. Videot alkavat olemaan Anolla sen verran sekavia ja sen verran pitkiä purkauksia että pakko pitää seurannasta lomaa. Israelin tilanne sai Anon hihnan luistamaan jos mahdollista vieläkin enemmän.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Apes_mutant_headers_1050_591_81_s_c1.jpg
Apes_mutant_headers_1050_591_81_s_c1.jpg (30.2 KiB) Katsottu 1125 kertaa
Anon seuraajillekin lienee selvää että VKK on tästedes lyhenne litanialle Valta kuuluu Kristukselle.
Lähetystyötä 100% totuuteen siis tehdään jo Anon kannattajien epävirallisella nettisivulla jossa Tuula Metsola linkittää Marja Pöyryn väkivaltaista maailmanlopun evankeliointia.

https://www.facebook.com/groups/276127234708692/

Tuosta Alfa ja Omega -jutusta tulee aina mieleen Apinoiden planeetta -sarjakuva sekä 1970-luvun alun elokuva Beneath The Planet of The Apes jossa maan alla asuvat mutantit palvovat ydinohjusta jonka nimi Alfa & Omega (kuva).
Anon kannattajien epävirallinen sivusto on hukkumassa syvän päädyn porukoiden houreisiin samalla tapaa kuin Ano itse.
Siellä on luotu linkkejä muiden muassa seuraavan 'suuren ajattelijan' sivulle.
Valonkanavan pitäjä jonkin sortin ufouskovainen jonka mukaan uutiset ovat "agendaa, joka on yhtä pimeyden kanssa".

https://www.youtube.com/@valonkanava

Ei siis mikään ihme jos kuulemme väitteitä lahkolaisuudesta VKK:hon liittyen.
Ja sementoihan Ano tuoreimmalla puheellaan sen, että kansalla ei enää ole niin väliä.
100% usko liirumlaarumiin riittää.


Onko sinun nimesi Karitsan elämänkirjassa? Jos ei ole, olet suuressa vaarassa..Tämä maailma on tulelle varattu, tiesitkö sinä sen?



Muistatko miten kävi Sodoman ja Gomorran? Ja miksi?Kauan on Jumala katsellut tätä jumalatonta menoa maailmassa.


Petetään ja tapetaan lapset jo kohtuun. Jumalattomia lakeja säädetään. Eletään kuin pellossa, niin kuin elettäisiin viimeistä päivää..Ja viimeisiä päiviä tai vuosia- lopun aikoja nyt eletäänkin..

Sodat ja maanjäristykset tulevat vaan lisääntymään.Useimpia tämä maailman meno jo järkyttää..ja kuitenkin, tämä on vasta alkusoittoa.. kiveä ei jää kiven päälle.


Ystävä hyvä..on tulossa sellaiset ajat, että ihmisellä ei ole hyvä olla missään - jos Jeesus ei ole turvana!

Jeesus pitää vielä koko maapalloa kädellään, mutta me olemme menossa sellaisia aikoja kohti, että koko maailma tulee olemaan sodassa. Löydät nämä tiedot Raamatusta.

Jeesus sanoo:"Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi oikeus elämän puuhun ja että he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin.

Ulkopuolella ovat koirat ja noidat, haureelliset ja murhaajat, epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka rakastavat ja noudattavat valhetta.


Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelini todistamaan teille tästä seurakunnasta. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen sukuaan, se kirkas Aamutähti."

VKK_Ano_kann_MP.jpg
VKK_Ano_kann_MP.jpg (55.39 KiB) Katsottu 1125 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Loka 15, 2023 10:41 amJeesus pitää vielä koko maapalloa kädellään, mutta me olemme menossa sellaisia aikoja kohti, että koko maailma tulee olemaan sodassa. Löydät nämä tiedot Raamatusta.
Heei, hetkinen!

Maapalloa?

Miten se litteä maa on nyt taas palloksi muuttunut? Joku valehtelee nyt kyllä maapallon muodosta ja rankasti. :lol:
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Ano_nauraa_rukoilijoille.jpg
VKK_Ano_nauraa_rukoilijoille.jpg (85.09 KiB) Katsottu 1475 kertaa


Anoa sunnuntaina kovasti naurattaa se kun Israelin ja Ukrainan puolesta rukoillaan. Otin naurukohtauksesta screenshotin. "Mutta miksi kukaan ei rukoile venäläisten puolesta", hän kysyy. Presidenttiehdokkaaksi haluava Turtiainen levittelee vennamolaista retoriikkaa. Hän on myös löytänyt Raamatun uusista suomennoksista hälyttäviä kohtia. Ano julistaa kuinka 'ruotsalaiset ovat haukkuneet suomalaisia metsäläisiksi. VKK:n puheenjohtaja väittää 'meidän' eli todennäköisesti seuraajiensa olevan sukujuuriltaan liki 2000 vuotta vanhaa porukkaa: DaVinci Koodi -mittasuhteet ylittyvätkin viimein kun Ano lopulta paljastaa 'meidän olevan alkuperäiskansa jonka Vatikaani hajotti 300-luvulla'. Ano on väärässä. Vatikaani oli vielä 300 -luvulla pyhiinvaelluskohde, ei mikään valtiollinen taho.



1300-luvulle saakka paavillinen hallinto sijaitsi Lateraanipalatsissa. Vatikaani (lat. mons Vāticānus) tarkoitti Tiberjoen oikealla puolella sijaitsevaa kukkulaa, jolla antiikin aikana sijaitsi keisari Neron rakennuttama Vaticanuksen sirkus. Kukkulan nimi tulee etruskista, vaikka aiemmin sen on uskottu johdetun latinan ’ennustajaa’ tarkoittavasta sanasta vates (vrt. vāticinātiō ’ennustus’). Sirkuksen pohjoispuolella sijaitsi pieni hautausmaa, jonne oletetaan haudatun apostoli Pietari.

Pian alueelle rakennettiin ensimmäinen kirkko ja 300-luvulla suurempi Konstantinuksen basilika. Näin Vatikaanista tuli keskeinen pyhiinvaelluskohde. Seuraavina vuosisatoina alueelle rakennettiin lisää rakennuksia, jotka tarjosivat pyhiinvaeltajille majapaikan. 800-luvulla paavi Leo IV rakennutti alueen suojaksi linnoituslaitteet (civitas leonina). Paavin katedraalikirkkona pysyi kuitenkin edelleen Lateraanikirkko.

Rooman valtakunnan romahdettua paavit perustivat Kirkkovaltion niin sanotun Konstantinuksen lahjakirjaan vedoten. Vuonna 751 tämä oikeus vahvistettiin. Lahjakirjassa keisari Konstantinus antaa paavi Sylvester I:lle ja hänen seuraajilleen vallan Roomaan ja Länsi-Rooman kaupunkeihin. Tämä oli niin sanottu Pyhän Pietarin perintö. Lisäksi asiakirjan mukaan paaville annettiin keisarin arvomerkit ja papeille senaattorin arvo.Konstantinukselle jäi lahjakirjan mukaan Itä-Rooma. Lahjakirjan mukaan lahjoituksen syynä oli paavin keisarille antamat kristinuskoa koskevat neuvot. Paavi oli lahjakirjan mukaan myös kastanut hänet. Katolinen kirkko myönsi lahjakirjan väärennökseksi vasta 1800-luvulla.

Paavien palattua Avignonista Roomaan vuonna 1377 ja skisman päätyttyä Vatikaanista tuli paavillisen hallinnon, kuurian, Kirkkovaltion ja koko katolisen kirkon keskus. Skisman jälkeen uutta kirkollista yhtenäisyyttä pyrittiin korostamaan suuriluonteisilla, vuosisatoja kestäneillä rakennushankkeilla. Esimerkiksi Pietarinkirkko korvattiin uudella, entistä suuremmalla kirkolla. (Wikipedia)





Ano ei malta olla nostamatta esiin kun on saanut joukkosähköpostia.
Teuvo Maczulski on laittanut hänelle joukkokirjeitä.
Kristillinen avustusjärjestö on kyseessä, JCEE.

Irvokas maapallologo, Israel sodassa, lippu jossa paholaisen tunnus keskellä.


Hirveesti pitäs rummuttaa Israelin puolesta.
Ano ei edes halua lukea, tukitapahtumaakin ollaan hääräämässä.
“Auta Israelia hädän keskellä, lahjoita rahaa”.
Kriisiapurahastoon pyydetään rahaa.
Voit suoraan laittaa rahas sinne.
Teidät on Ukrainaa auttamaankin huijattu.

Verorahoilla vielä. Eduskunta on lähettänyt hirmuisia rahasummia ja aseita Ukrainaan. Rahat ja aseet on päätyneet Hamasille.
Ukrainan uusnatsit - korruptoitunut Ukraina - on tehneet aseilla bisnestä.


Sama taho on kaiken takana - Israelin ja Hamasin takana.
Herrojen sotia on ja köyhiä tapetaan.
Siellä te hölmöimmät heilluttelette Israelin lippua.
Voi hyvänen aika sentään!
8.25 ja 8.26 ja 8.27 tullut Israel -postia.
Aiheina tulitapahtuma ja webinaari, rahakeräys-
Lähettäkää köyhät rahoja tänne niin ootte hyviä ihmisiä.
Yritetään hölmöä uskovaista kusta linssiin.
Seurakunnissa ollaan polvirukouksissa Ukrainan puolesta. Venäläisten puolesta ei rukoilla.


“Paholainen käskee rukoilla Ukrainan puolesta ja Israelin puolesta”, Ano nauraa kovaan ääneen. Voi hyvänen aika sentään! Huhhuh!


Eikö meidän pitäs kaikkien puolesta rukoilla, venäläisten ja palestinalaistenkin.
Huhhuh!
Hirvee on eksytys tänä päivänä.

Tämän jälkeen Ano alkaa lukea päivän tunnussanaa.
Pyhää henkeä tarvitaan.
Pyytäkää suoraa yhteyttä.

Pyhä Henki on laittanut Anon katsomaan erilaisia käännöksiä.

Niiden kautta näkee missä pahuudessa tää maa makaa.
Yksi sana on jätetty Raamatustakin pois että kuninkaalta ei lähtis vaatteet


Kun pyhän hengen avulla on saatu pyyhkäistyä paha meidän maaperätä pois ekana pitää heittää roskikseen tuo Arkadianmäen luoma lakihimmeli.
Paholainen on ollut pilaamassa kaikki.


Ano jauhaa tämän jälkeen eri käännöksistä.
Ano kritisoi Raamatun uusia käännöksiä.
Biblia on ainoa oikea hänen mielestään.
Väännetty tällaiseksi tää uusi käännös.
“Oikeamielinen ymmärtää köyhää”, Ano sitatoi uutta käännöstä.
Oikeamielisyys nousee esille. Ano haluaisi vanhurskautta.
Ei mitään vanhurskautta.

Sä oot käyny kouluja ja sä oot vähän arka ja hyväkäytöksinen.Et tunnusta Jeesusta Kristusta. Sä uskot että sä oot apinasta lähtöisin ja johonkin maapalloon. Sä oot kaukana Jumalasta.


Jumalaton uskalletaan sanoa mutta ei vanhurskaudesta puhuta.
Sauli Niinistö - meidän presidentti- puhuu Jumalasta mutta ei Jeesuksesta Kristuksesta.
Lucifer on näitten vapaamuurareiden jumala.
Jumalasta saa puhua, pitääkin.

Mutta kun se Sauli puhuu siitä pahasta hengestä, siitä Luciferista. Saatika ne kaikki jotka noita puunukkejansa kumartaa.


Näitä on hyvä lukee ja tulkata Pyhän Hengen kautta.
Silloin tietää missä tää maa makaa.
Sieltä löytyy se mitä me itse ollaan.
Alkaa tulla merkityksiä
Me ei olla mitään mettäläisiä.

Ollaan luultu itsekin sitä, mutta se on Jumalan tahto että ruotsalaiset on päässeet meitä metsäläisinä pitämään. Me ollaan täysin alkuperäiskansa.
Jo 300-luvulla Vatikaani lähti hajottamaan meitä, jakamaan meitä eri porukoihin ja laittoi meidät tappamaan omiamme.



Tää on aivan järkyttävää tää meidän historia.
Onneksi tätä paskaa ei oo enää paljon jäljellä.
Pian alkaa se hyvä aika.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11479
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VKK_Ano_7777.jpg
VKK_Ano_7777.jpg (94.25 KiB) Katsottu 1382 kertaa

Jumala vaikuttaa meihin nyt myös Youtuben kautta. Ei voi olla sattumaa että Anon videota on katsottu 7777 kertaa juuri hetkellä kun sen avasin.


http://sinettisormus.blogspot.com/2020/ ... -luku.html


Kainin surmaajalle oli kostettava "seitsenkertaisesti" (vrt. Metusaelin pojan Lemekin kohdalla: hänen puolestaan piti kostaa seitsemänkymmentä seitsemän kertaa, 1Moos 4:15,24).

Nooan oli vietävä arkkiin kaikkia puhtaita eläimiä ja taivaan lintuja seitsemän paria kutakin. Epäpuhtaita eläimiä pelastettiin yksi pari kutakin. Ennen vedenpaisumusta Nooa perheineen oli arkissa seitsemän päivää. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala asetti taivaalle liiton merkiksi sateenkaaren jossa on seitsemän väriä (1Moos 9:12-17).

Aabraham todisti oikeutensa kaivamaansa kaivoon lahjoittamalla Abimelekille seitsemän nuorta lammasta. Paikka, johon kertomus sijoittuu, sai nimen Beerseba (= valakaivo, seitsenkaivo) merkitsi heidän siellä toisilleen vannomasta valasta (1Moos 21:25-31).


Jaakob palveli seitsemän vuotta sekä Leean että Raakelin tähden (1Moos 29:18,30) ja hän polvistui ja kumarsi seitsemän kertaa kohdatessaan veljensä Eesaun (1Moos 33:3).

Bileam rakennutti seitsemän alttaria ja hankki niille polttouhriksi seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä (4Moos 23:1). Israelilaisten ryhtyessä valloittamaan Jerikoa seitsemän pappia kiersivät sen kuutena päivänä liitonarkin edellä ja puhalsivat seitsemään oinaansarviseen pasunaan. Seitsemäntenä päivänä he kulkivat kaupungin ympäri seitsemän kertaa puhaltaen pasuunoihin minkä jälkeen kaupungin muuri kukistui (Joos 6).
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Vastaa Viestiin