Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17720
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 40-vuotiaan miehen reilun kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen muun muassa lapsikaappauksesta ja kahdesta raiskauksesta.

Miehen katsottiin syyllistyneen myös neljään pahoinpitelyyn vuosien 2017 ja 2022 välisenä aikana. Lapsikaappaukseen hän syyllistyi tämän vuoden toukokuussa. Raiskaukset olivat viime ja tältä vuodelta.
Oikeus julkisti tiistaina asiasta julkisen selosteen.

Miehen ehdoton vankeustuomio on kaikkiaan kaksi vuotta ja neljä kuukautta. Asianomistajien yksityisyyden suojaamiseksi asiaa käsiteltiin oikeudessa yleisöltä suljetuin ovin. Samaten tuomio lopputulosta lukuun ottamatta määrättiin salassa pidettäväksi.
Tuomio ei ole lainvoimainen.

Turun Sanomat ei julkaise tuomitun nimeä uhrien yksityisyyden suojelemiseksi.

https://www.ts.fi/uutiset/6134521
vasikka
Vic Mackey
Viestit: 1956
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Onko tämä joku huoltajuusriita, jossa kaapatut ovat miehen omia lapsia ja raiskattu ex-vaimo?
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5252
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

vasikka kirjoitti: Ti Loka 17, 2023 6:43 pm Onko tämä joku huoltajuusriita, jossa kaapatut ovat miehen omia lapsia ja raiskattu ex-vaimo?

Kaiketi varmaan, koskapa tuomitun todennäköistä arabian- tai somalinkielistä nineä ei mainita? :?
X X X X X
Avatar
Fire
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: Ti Maalis 19, 2019 9:20 pm

Re: Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja Fire »

Vaikuttaisi että ainakin raiskausten uhri olisi täysi-ikäinen koska tuomio on noin lyhyt. Sekään ei tosin selviä yksiselitteisesti tuosta seikkaperäisestä uutisesta koska toimittajat voivat käyttää vääriä termejä. Siihen katsoen on poikkeuksellista että aikuista uhria "suojellaan" sensuroimalla tuomitun nimi, joka on julkista tietoa.
Blondie
Nikke Knatterton
Viestit: 164
Liittynyt: Ti Heinä 10, 2018 12:40 am

Re: Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja Blondie »

Koskahan aletaan ymmärtää, että raiskauksen uhrilla ei ole mitään hävettävää eikä häntä tarvitse suojella raiskaajan nimen julkaisuilta vaan siltä raiskaajalta! Raiskaajien nimet pitäisi aina julkaista tuomion saatua lain voiman, se saattaisi jopa ennaltaehkäistä raiskauksia. Moni saattaisi tyytyä omaan kätöseensä ennemmin kuin ottaisi riskin tekosiensa julki tulosta. Raiskaajan nimen salaaminen suojelee vain raiskaajaa siltä häpeältä, jonka on teollaan aiheuttanut. Uhri on rikoksen uhri ja tarvitsee myötätuntoa, psyykkistä apua ja tekijän tuomiolle.
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Nelikymppiselle miehelle reilu kahden vuoden tuomio lapsikaappauksesta ja raiskauksista

Viesti Kirjoittaja Collie »

Blondie kirjoitti: Ke Loka 18, 2023 5:07 pm Koskahan aletaan ymmärtää, että raiskauksen uhrilla ei ole mitään hävettävää eikä häntä tarvitse suojella raiskaajan nimen julkaisuilta vaan siltä raiskaajalta! Raiskaajien nimet pitäisi aina julkaista tuomion saatua lain voiman, se saattaisi jopa ennaltaehkäistä raiskauksia. Moni saattaisi tyytyä omaan kätöseensä ennemmin kuin ottaisi riskin tekosiensa julki tulosta. Raiskaajan nimen salaaminen suojelee vain raiskaajaa siltä häpeältä, jonka on teollaan aiheuttanut. Uhri on rikoksen uhri ja tarvitsee myötätuntoa, psyykkistä apua ja tekijän tuomiolle.
Kyllä, ei raiskaajan nimen salaamisella suojella uhria, vaan juuri sitä raiskaajaa. Se on vain median keksimä tekosyy, joka sekin laittaa miettimään miksi toimittajat ja päätoimittajat tai medioiden omistajat ovat niin innokkaasti suojelemassa seksuaalirikollisia? Yleensähän sanotaan, että ihmiset suojelevat omiaan.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Vastaa Viestiin
Null