Lapset, jotka tappavat

[Myran]

15-vuotias John Anthony Silva tappoi 12- vuotiaan Jerry Lee Alley Jr:in Interlachenissa Floridassa 26.5.2000. Jerry Lee, joka asui isovanhempiensa kanssa, oli kyseisenä perjantaina tultuaan koulusta kotiin lähtenyt pyöräilemään kotinsa lähistöllä oleville hiekkateille. Kun poikaa ei kuulunut kotiin ruoka-aikaan mennessä isovanhemmat huolestuivat, sillä he tiesivät, että Jerry Lee, joka pelkäsi pimeää, ei koskaan olisi myöhään ulkona.

Marvin Alley, Jerry Leen isoisä lähti etsimään poikaa. Hän kävi myös kahdesti Silvojen kotona, sillä John Anthony Silva, joka kävi samaa koulu Jerry Leen kanssa, oli pojan uusin ystävä. Pojat olivat ystävystyneet Nintendo-pelin ja koulussa kokoontuvan Pokemon korttienvaihto kerhon kautta. John asui Alleyien lähellä äitinsä, siskonsa ja isovanhempiensa kanssa. John väitti, ettei ollut lainkaan nähnyt Jerry Leetä. Tämän jälkeen John sanoi jotain hyvin outoa sisarensa ystävälle joka oli kyläilemässä Silvojen luona ”Kamala tapa kuolla.” Kukaan ei kuitenkaan vielä tiennyt Jerry Leen kuolleen.

Jerry Leen iän takia, ja koska kaikki jotka tunsivat pojan tiesivät, ettei hän olisi kadonnut vapaaehtoiset viranomaiset käynnistivät etsinnät välittömästi. Etsintöihin osallistui jälkikoiria, helikoptereita, palomiehiä, poliiseja ja satoja vapaaehtoisia. Poikaa etsittiin kolmen päivän ajan ja alkoi jo näyttää siltä, ettei Jerry Leetä löydettäisi ikinä.

Poliisi sai kuitenkin puhelun autosta joka oli seissyt muutamia päiviä pellolla joka oli täynnä hylättyjä tavaroita (huonekaluja, auton osia, yms.). Paikalle lähetettiin välittömästi poliisi, sillä auton toivottiin liittyvän Jerry Leen katoamiseen. Kyseinen alue oli jo tutkittu kertaalleen mutta mitään ei ollut löytynyt. Alueella tuntui inhottava haju mutta sen oletettiin tulevan kaikkialle levitetyistä roskista. Poliisi havaitsi myös maassa makaavan kuormalavan mutta oletti sen vaan olevan siihen heitetty aivan kuin muutkin alueen roskat. Auto osoittautui ajokelvottomaksi ja siihen oli kiinnitetty lappu jossa se pyydettiin hinaamaan pois. Poliisien edelleen ollessa aluetta tutkimassa paikalle saapui paikallinen asukas Dawn Bachman jolla oli kummallista kerrottavaa.

Bachman tiesi, että häntä epäiltäisiin, hän myös pelkäsi, että häntä pilkattaisiin mutta uni, jonka hän oli nähnyt edellisenä yönä häiritsi häntä niin paljon, että hän päätti ottaa tämän riskin. Kyseisellä pellolla oli hylätty sakokaivo jota lapset käyttivät linnoituksena. Unessaan nainen oli nähnyt Jerry Leen mukiloidun ruumin kaivon pohjalla. Naista ei aluksi uskottu, koska alue oli tutkittu kauttaaltaan, mutta Bachman ei antanut periksi vaan ilmoitti tutkivansa kaivon vaikka itse, jos olisi pakko. Bachman johdatti viranomaiset poliisin sivuttaman kuormalavan luokse ja käski siirtämään lavaa. Lavan alla oli syvä reikä jonka pohjalla makasi Jerry Leen ruumis oman polkupyöränsä alla. Jerry Lee näytti olleen kuolleena useamman päivän. Ruumiin kädet oli sidottu selän taakse ja kiinni nilkkoihin ideaalisiteiden avulla. Kaulan ympärillä oli myös ideaaliside sekä sähköjohto. Side oli kierretty tiukasti neljä kierrosta kaulan ympäri ja sähköjohto oli sidottu löysällä vetosolmulla. Pojan housut ja alushousut oli vedetty alas ja housujen taskut oli leikattu auki. Ruumiinavauksessa todettiin Jerry Leen kuolleen kuristamalla vain muutamia tunteja sen jälkeen kun hän oli lähtenyt kotoaan pyöräilemään. Merkkejä seksuaalisesti hyväksikäytöstä ei havaittu.

Tankin pohjalta löytyi myös Jerry Leen vihreä reppu joka oli tyhjä, kolme Pokemon korttia, sekä omituinen viesti. Viesti oli kirjoitettu sinisellä kynällä tavalliselle viivoitetulle muistikirjapaperille. Viestin oikeinkirjoitus oli heikkoa. Lapussa luki:
Lista Jareyn valmistamiseksi
Riisu alusvaatteisille + rap in tower (suurin piirtein ”naputa tornissa”)
Sido kädet
Laita suukapula
Peitä silmät
Kukaan ei keksinyt mitä ”rap in tower” tarkoitti jollei siinä kuulunut lukea ”wrap in towel” eli kiedo pyyhkeeseen. Muut rivit olivat pahaenteisen selvät.

Jerry Leen vaatteiden vuoksi tutkijat keräsivät alibit kaikilta alueen tunnetuilta seksuaalirikollisilta, sillä vaikka todisteita raiskauksesta ei ollut, saattoi kyseessä olla keskeytynyt seksuaalirikos. Mutta vähitellen kaikki merkit alkoivat osoittaa samaan suuntaan: liian monet ihmiset uskoivat että Jerry Lee oli viimeksi nähty elossa Silvojen kotona. Stephanie Taylor, Johnin siskon ystävä kertoi lopulta poliisille, että John oli käyttäytynyt oudosti Jerry Leen katoamisiltapäivänä. John oli lähtenyt Jerry Leen perään tämän lähtiessä talosta. Johnilla oli ruskea paperikassi pyöränsä sarvella ja hän palasi puolen tunnin kuluttua likaisena ja hikisenä ilman paperikassia. John oli ollut harvinaisen hiljaa kunnes oli todennut ”Kamala tapa kuolla.” Tämä riitti poliisille ja päivä Jerry Leen ruumiin löytymisen jälkeen John Anthony Silva pidätettiin.

Kuulustelujen kuluessa John muutti tarinaansa useaan otteeseen. ”En nähnyt häntä lainkaan.” ”Lähdimme yhdessä etsimään yhtä toista kaveria ja Jerry lähti hänen mukaansa." "Tekijä on varmaa joku pervo jolla on auto." Tämä herätti poliisin kiinnostuksen sillä Jerry Leen vaatteiden tilasta ei oltu julkaistu tietoa. Kahden tunnin kuulustelun jälkeen John Silva sanoi että hänellä on viesti Jerry Leen isovanhemmille: "Sanokaa heille etten tarkoittanut tällaista tapahtuvaksi, Sanokaa heille, että olen pahoillani."

Johnin tunnustus ei kuitenkaan vakuuttanut. Hän kertoi että he olivat olleet pyöräilemässä etsien ystäväänsä ja pysähtyneet sakokaivon luokse painiakseen ja Jerry Lee oli loukkaantunut leikin tiimellyksessä. John oli vienyt Jerry Leen kaivoon rauhoittumaan. Matkalla alas Jerry Lee oli tippunut portailta ja lyönyt päänsä. Itkun sekaisesti John jatkoi: "Yritin estää Jerryn päätä vuotamasta niin kovasti verta ideaalisiteellä. Minulla oli side mukana koska olin satuttanut jalkani muutamia viikkoja sitten. Yritin pitää Jerryn hereillä. Sidoin Jerryn kädet häneen eteensä jottei häneen sattuisi. Sitten rupesin pelkäämään. Jätin hänet sinne, heitettyäni repun ja pyörän kaivoon hänen peräänsä." John väitti myös yrittäneensä estää veren vuotoa Jerry Leen päästä toisella ideaalisiteellä jonka hän heitti pois paikan päällä. Hän oli varma että Jerry Lee oli kuolemassa koska tämä vuoti niin paljon verta. John väitti olleensa kaivossa Jerry Leen kanssa ainakin 20 minuuttia. Hän peitti kaivon puisella kuormalavalla ja rikkinäisellä sakokaivon kannella ennen kun jätti pojan sinne. Kysyttäessä miksi hän ei ollut hakenut apua John sanoi joutuneensa panniikkiin. Poliisit eivät tässä vaiheessa sanoneet Johnille, etteivät uskoneet tämän tarinaa. He eivät muistuttaneet Johnia, että Jerry Leen kädet oli sidottu selän taa ja kiinni nilkkoihin ja että Jerry Leen päästä ei ollut löytynyt haavoja, He eivät kertoneet että omituisesta muistilapusta löytyi ainoastaan Johnin ja Jerry Leen sormenjäljet, tai että Johnin käsiala vastasi muistilapun käsialaa.

John Anthony Silvaa päätettiin kohdella aikuisen rikoksentekijänä. Rikoksen katala luonne ja etukäteissuunnittelu poisti pienimmänkin mahdollisuuden että John tuomittaisiin nuorena rikoksentekijänä. Valamiehistön ei tarvinnut päättää oliko John syyllinen, koska oli täysin selvää että John oli tappanut Jerry Leen. Valamiehistön tehtäväksi jäi päättää oli kyseessä harkittu murha, tappo vai vahinko kuten John väitti tunnustuksessaan. Suuri valamiehistö päätti että todisteet riittivät tukemaan syytettä ensimmäisen asteen murhasta. Tapaus lykkääntyi useampaan otteeseen ja vasta helmikuussa 2001, kahdeksan ja puoli kuukautta Jerry Leen kuoleman jälkeen, oikeudenkäynti alkoi.

Esiintyessään oikeudessa, ja ilmoittaessaan olevansa syytön John ei ilmaissut minkäänlaista katumusta. Hän ei näyttänyt tajuavan rikoksen vakavuutta ja uskoi, että häntä kohdeltaisiin lapsena. Hän oli varma, että hänen selitykseensä onnettomuudesta uskottaisiin. Hänen käytöksensä kuitenkin muuttui oikeudenkäynnin kuluessa kun hän tajusi, että hänen ikänsä pelastaisi hänet ainoastaan kuoleman tuomiolta ei elinkautiselta. Valamiehistö mietti päätöstään vain kaksi tuntia. John melkein pyörtyi kuullessaan tuomion "Syyllinen ensimmäisen asteen murhaan". John viettäisi loppuikänsä vankilassa ilman mahdollisuutta ehdolliseen vapauteen. Hän viettäisi ensimmäiset vankeusvuotensa nuorisovankilassa kunnes hän täyttäisi 21 jolloin hänet siirretään aikuisten vankilaan.

Kukaan ei, ei edes John, tiedä miksi hän sekosi tuona toukokuun päivänä ja tappoi ystävänsä. On spekuloitu että Pokemon-kortit olisivat aiheuttaneet ongelmia, on myös väläytelty että pojat tykkäsivät samasta tytöstä, mutta kummallekaan motiiville ei ole perusteita. Jerry Leen vaatteiden tila voisi viitata seksuaaliseen motiiviin mutta asiaa ei koskaan tuotu esille. Kukaan ei ole voinut todentaa että John olisi kantanut kaunaa ystäväänsä kohtaan. Poikien väillä ei näyttänyt olevan mustasukkaisuutta ja he eivät olleet koskaan tapelleet keskenään. Kyseessä oli siis vain kaksi poikaa, jotka lähtivät yhdessä leikkimään joista vain toinen palasi kotiin hengissä.

Lähteenä käytetty Kudzu Monthlya

[Nylonköysi]

^15-vuotias pelaa pokemonkorteilla 12-vuotiaan kanssa.

Ja hän on siis aikuinen. Justiinsa... [/b]

[Howler]

^ Onhan noita muitakin, jotka on iästään huolimatta tuomittu aikuisina.
Löytyi muuten aiheeseen liittyen tälläinen tiedosto netistä, mikä kertoo aika hyvin milloin lapsen voi tuomita aikuisena.

Four factors that affect the ability to try a juvenile as an adult include:
! The age of the juvenile;
! The type of offense charged;
! The extent of the juvenile's past history of delinquency; and
! Whether the district attorney invokes the district court's original jurisdiction
or seeks to transfer a pending juvenile court proceeding to the district court.

Lisäksi vielä Juveniles Tried and Sentenced as Adults sivusto, johon on kasattu linkkejä artikkeleihin, organisaatoihin, nettisivuihin ja jne., joista löytyy tietoa lapsista, jotka on tuomittu aikuisina.

[Nylonköysi]

^Ymmärrän tuon rikoksen laadun perusteena tuomita joku aikuisena, jos rikos on edellyttänyt poikkeuksellisen kypsää toimintaa. Tuo ei ollut.

Minusta lapset lapsina ja aikuiset aikuisina, vaikka rikos olisi miten hirveä. Lapsitappajia pelätään ja halveksitaan. Vaikka he ovat rikoksesta huolimatta lapsena.

[watussi]

Kiinan poliisi pidätti neljä teini-ikäistä poikaa luokkatoverin kidnappauksesta sekä murhasta.

Epäillyt, ovat iältään 15-17, kaappasivat heidän luokkatoverinsa Zhao Shaoxun, Shantoun kaupungissa 29 joulukuuta. He murhasivat 15-vuotiaan uhrin muutamassa tunnissa, mutta silti soittivat hänen isälleen toistuvasti vaatien 500000 yuania (99000 dollaria) lunnaita.

Isä tunnisti soittajan äänen ja ilmoitti asiasta poliisille. Sieppaajat löydettiin seuraavana päivänä. Pojat tunnustivat tekonsa.

Kadulla olevat valvontakamerat näkivät sieppaajien jahtaavan ja hakkaavan uhria.

Poliisi löysi uhrin hylätystä talossa lähellä sijaitsevassa kylässä. Uhria oli isketty saksilla selkään, kuristettu sekä viilletty kaulaan. Urhilla todettiin myös kallonmurtuma.

Kaupungin nuorisopsykologi Ji Hanping syyttää nousussa olevasta nuorten rikollisuudesta "epäterveellistä kulttuuria".

[Wrath]

^
Mikäköhän oli päämotiivi, kun oli tapettu suht raa'asti ja vasta sitten pyydetty lunnaita. Googlella löytyy otsikko "Jealousy drives teenage girl to kill classmate | virtualreview.org", mutta linkki ei valitettavasti toimi. Jos joku löytää enemmän tapauksesta niin kiva ois.

[VoDKa]

Adam Lanzan jalanjäljissä julkaistiin seuraava blogikirjoitus:

I am Adam Lanza's mother

Vapaasti suomennettuna sama teksti:

Olen Adam Lanzasin äiti
On aika puhua mielisairaudesta

Perjantain kammottava kansallinen tragedia - 20 lapsen ja kuuden aikuisen murha Sandy Hookin ala-asteella New Townissa Connecticutissa - on poikinut uusia keskusteluja väkivallasta Amerikassa. Keittiöissä ja kahviloissa ympäri maata me kohtaamme American monet väkivallan kasvot: asekulttuuri, mediaväkivalta, mielenterveypalveluiden puute, sodat, uskonto, politiikka ja se kuinka kasvatamme lapsemme. Liza Long, kirjoittaja, sanoo että on helppo puhua aseista. Mutta nyt on aika puhua mielenterveydestä.

Kolme päivää ennen kuin 20-vuotias Adam Lanza tappoi äitinsä ja avasi sen jälkeen tulen lapsia täynnä olevassa luokkahuoneessa Connecticutissa, minun 13-vuotias poikani Michael (nimi muutettu) myöhästyi bussista koska hänellä oli päällään väärän väriset housut.
"Minä voin pitää näitä housuja," hän sanoi, äänen noustessa hieman, mustien pupillien nielaistessa hänen silmiensä siniset iirikset.
"Ne ovat siniset," kerroin hänelle. "Sinun koulusi pukukoodi sallii vain mustat tai khakin väriset housut."
"He sanoivat, että voin pitää näitä," hän vastusti. "Sinä olet typerä huora. Minä voin pitää minkä värisiä housuja tahdon. Tämä on Amerikka. Minulla on oikeuksia!"
"Sinä et voi pitää minkä värisiä housuja tahansa," sanoin, ääni ystävällisenä, järkeistävänä. "Ja sinä et todellakaan voi kutsua minua typeräksi huoraksi. Sinä olet arestissa elektroniikasta loppupäivän ajan. Nyt autoon siitä ja minä vien sinut kouluun."
Minä elän mielenterveysongelmaisen pojan kanssa. Minä rakastan poikaani. Mutta hän pelottaa minua.

Muutama viikko sitten Michael veti esiin veitsen ja uhkasi tappaa minut ja sen jälkeen itsensä kun pyysin häntä palauttamaan myöhässä olevat kirjat. Hänen 7- ja 9-vuotiaat sisaruksensa tietävät turvasuunnitelman - he juoksevat autoon ja lukitsevat sen ovet jo ennen kuin pyydän heitä tekemään niin. Onnistuin saamaan veitsen Michaelilta ja sen jälkeen keräsin kaikki terävät asiat talosta yhteen Tupperwaren purkkiin. Kuljetan sitä purkkia mukanani. Kaiken aikaa hän jatkoi loukkauksien huutamista ja uhkasi tappaa tai vahingoittaa minua. Konflikti päättyi kun kolme vahvaa poliisia ja ambulanssihenkilökunta paini poikani kanssa ja veivät hänet kalliilla ambulanssikuljetuksella ensiapuun. Mielisairaalassa ei ollut tilaa sinä päivänä ja koska Michael rauhoittui hyvin ensiavussa, he lähettivät meidät kotiin Zyprexa-reseptin ja psykiatrilähetteen kanssa.
Me emme silti tiedä mikä on vikana Michaelissa. Autismi, ADHD, uhmakkuus vai jaksottainen räjähdysherkkä häiriö, jotka kaikki on heitetty esille useiden ehdonalaishenkilökuntaan, sosiaalityöntekijöihin, ohjaajiin, opettajiin ja koulun henkilökuntaan kuuluvien kanssa käytyjen keskustelujen aikana. Hänelle on syötetty valtavia määriä antipsykoottisia ja mielialalääkkeitä ja venäläisen romaanin verran eri käytössuunnitelmia. Mikään ei tunnu auttavan.
Alussa seitsemännellä luokalla Michael hyväksyttiin erityislahjakkaiden ohjelmaan matematiikassa ja tieteessä. Hänen älykkyysosamääränsä on korkea. Kun hän on hyvällä tuulella, hän kertoo mielellään kreikkalaisesta mytologiasta ja eroista Einsteinin ja Newtonin väliltä aina Dr. Whohon. Hän on hyvällä tuulella suurimman osan ajasta. Mutta kun hän ei ole, tulee ongelmia. Ja on täysin mahdotonta ennustaa mikä ajaa hänet pois raiteiltaan.
Useita viikkoja uudessa koulussa aloitettuaan Michael alkoi osoittamaan kasvavia outoja ja uhkaavia merkkejä koulussa. Päätimme hankkia hänet käytösohjelmaan, jossa lapset jotka eivät voi toimia normaaleissa luokkahuoneissa pääsevät ilmaiseen kunnalliseen lapsenvahtiin maanantaista perjantaihin välillä 7.30 - 13.50 kunnes he täyttävät 18.
Housuselkkausaamuna Michael jatkoi väittelemistä kanssani kun ajoimme. Hän pyysi monta kertaa anteeksi ja vaikutti katuvaiselta. Hetkeä ennen kuin käännyimme koulun parkkialueelle hän sanoi,
"Äiti, olen todella pahoillani. Voinko saada videopelit takaisin tänään?"
"Ei käy," kerroin hänelle. "Sinä et voi käyttäytyä kuten käyttäydyit tänä aamuna ja saada sitten takaisin elektroniset etuoikeutesi niin pian."
Hänen kasvonsa muuttuivat kylmäksi ja silmistä paistoi laskelmoiva viha. "Sitten minä tapan itseni," hän sanoi. "Minä hyppään ulos autosta ja tapan itseni heti."
Se riitti minulle. Veitsitappelun jälkeen kerroin, että jos hän sanoo enää koskaan niitä sanoja, veisin hänet mielisairaalaan saman tien. Ei jossitteluja, ja-sanoja tai mutta-sanaa. En reagoinut muuta kuin vaihtamalla kaistaa vastakkaiselle kaistalle ja käännyin vasemmalle oikean sijaan.
"Minne sinä olet viemässä minua?" hän sanoi, yllättäen huolestuneena. "Mihin me olemme menossa?"
"Sinä tiedät minne me olemme menossa," vastasin.
"Ei! Sinä et voi tehdä sitä minulle! Sinä lähetät minut helvettiin! Sinä olet lähettämässä minut suoraan helvettiin!"
Ajoin auton suoraan sairaalan eteen ja heilutin kättäni nopeasti klinikan työntekijöille joita sattui seisomaan ulkopuolella. "Soita poliisille," sanoin. "Nopeasti."
Michael sekosi siinä vaiheessa, huusi ja potki. Halasin häntä tiukasti jotta hän ei voisi karata autosta. Hän puri minua useasti ja hakkasi kyynärpäillään minua rintakehääni vasten. Olen yhä vahvempi kuin hän on, mutta en ole kauaa.
Poliisi tuli pian ja kantoi huutavan ja potkivan poikani sairaalaan. Aloin tärisemään ja kyyneleet nousivat silmiini samalla kun täytin papereita. “Millaisia ongelmia sinulla oli.. minkä ikäisenä lapsesi... oliko ongelmia... onko lapsesi koskaan kokenut... onko lapsellasi...”
Ainakin meillä on terveysvakuutus nyt. Otin vastikään vastaan paikan paikallisessa koulussa, hyvästellen freelance-urani koska silloin kun sinulla on lapsia kun tämä, tarvitset turvaa. Teet mitä tahansa etujen vuoksi. Yksittäinen vakuutussuunnitelma ei korvaa tälläistä.
Päivien ajan poikani väitti että valehtelin - että keksin koko jutun päästäni päästäkseni eroon hänestä. Ensimmäisenä päivänä kun minua pyydettiin katsomaan häntä, hän sanoi, "Vihaan sinua. Ja aion saada kostoni heti kun pääsen täältä."
Kolmantena päivänä hän oli rauhallinen, suloinen poika jälleen, pyydellen anteeksi ja lupasi parantua. Olen kuullut nuo lupaukset vuosien ajan. En usko niihin enää.
Sisäänottokaavakkeessa kysyttiin "Mitkä ovat odotuksesi hoidon suhteen?" Vastasin, "Tarvitsen apua."
Ja niin minä tarvitsen. Ongelma on liian iso voidakseni selvitä siitä yksin. Joskus ei ole hyviä vaihtoehtoja. Rukoilet vain armoa ja luotat siihen, että jossain vaiheessa kaikessa on järkeä.
Jaan tarinani, koska olen Adam Lanzasin äiti. Olen Dylan Kleboldin ja Eric Harrisin äiti. Olen James Holmesin äiti. Olen Jared Loughnerin äiti. Olen Seung-Hui Chon äiti. Ja nämä pojat - ja heidän äitinsä - tarvitsevat apua. Jälleen yhden kansallisen tragedian edessä on helppo puhua aseista. Mutta on aika puhua mielenterveydestä.
Mother Jonesin mukaan vuoden 1982 jälkeen on pitkin maata tapahtunut 61 massamurhaa jossa on ollut osallisena tuliaseita. Neljässäkymmenessäkolmessa tekijänä on ollut valkoinen mies ja ainoastaan yksi oli nainen. Mother Jones keskittyi siihen saivatko tekijät aseet laillisesti (useimmat saivat). Mutta tämä selkeästi näkyvä merkki mielenterveysongelmista ajaa pohtimaan, kuinka moni ihminen USA:ssa elää pelossa kuten minä.
Kun kysyin poikani sosiaalityöntekijältä vaihtoehtoja, hän sanoi ainoan asian minkä voin tehdä olevan syyttää poikaani rikoksesta. "Jos hän on systeemissä sisällä, he jatkavat siitä," hän sanoi. "Se on ainoa keino mitä voit koskaan saada tehdyksi. Kukaan ei kiinnitä huomiota jos et syytä häntä."
En usko, että poikani kuuluu vankilaan. Kaoottinen ympäristö kasvattaa Michaelin herkkyyttä kiihtyä nopeasti ja ei käsittele sen kaiken alla olevaa patologiaa. Mutta vaikuttaa siltä, että Yhdysvallat käyttää vankiloita ratkaisuna mielenterveysongelmaisille. Human Right Watchin mukaan mielenterveysongelmaisten vankien määrä vankiloissa on lisääntynyt vuosien 2000 ja 2006 välillä ja luku nousee koko ajan - itseasiassa luku on viisi kertaa korkeampi (56 prosenttia) kuin normaaliväestön keskuudessa.
Kun valtion hoitolaitoksia ja sairaaloita suljetaan, vankilat ovat viimeinen ratkaisu mielenterveysongelmaisille. Rikers Island, LA:n vankila ja Cookin vankila Illinoisissa ovat valtion suurimpia mielenterveyskeskuksia 2011.

Kukaan ei halua kuitenkaan lähettää 13-vuotiasta neroa joka rakastaa Harry Potteria ja lelukokoelmaansa, vankilaan. Mutta meidän yhteiskuntamme, mielenterveysongelmien saama stigma ja rikkonainen terveyssysteemi ei anna muita vaihtoehtoja. Toinen kidutettu sielu ampuu pikaruokalassa. Ostoskeskuksessa. Lasten luokkahuoneessa. Ja me levitämme kätemme ja toteamme, "Jotain on tehtävä."
Olen samaa mieltä, että jotain on tehtävä. On aika merkitykselliselle, koko kansan laajuiselle keskustelulle mielenterveyspalveluista. Se on ainoa keino jolla kansamme voi todella parantua.
Jumala auta minua. Jumala auta Michaelia. Jumala, auta meitä kaikkia.

[jarmo.janis]

Shanda Sharerin tapaus on kanssa sellainen mitä ei voi ymmärtää...
Shanda Sharer oli siis uhri...

Jos jaksat niin kerro ihmeessä meille englanninkielen taitamattomille.

Juttu meni suurinpiirtein näin:

Vuonna 1992 Indianan osavaltiossa 4 tyttöä kiduttivat 12-vuotiaan Shanda Sharerin kuoliaaksi. Tytöt olivat iältään 15-17 vuotiaita.

Shandalla oli lesbosuhde 14-vuotiaaseen Amanda Heavriniin joka seurusteli samaan aikaan 16-vuotiaan Melinda Lovelessin kanssa.

Melinda oli puolenvuoden ajan uhkaillut Shandaa niin paljon että Shanda joutui vaihtamaan koulua. Uhkailu jatkui silti puhelimitse ja lappujen välityksellä joita Melinda lähetti "ystäviensä" kautta.
Koska Shanda pelkäsi Melindaa niin paljon hän lopetti suhteensa Amandaan jouluna 1991...

Joulukuussa 1991 Melinda tutustui tyttöön nimeltä Laurie Tackett. Melindaa kiinnosti Lauriessa vain se että tämä 17-vuotias tyttö kertoi jatkuvasti halauvansa tappaa jonkun, vain sen takia että saisi tietää miltä se tuntuisi...

Tammikuun 10:nä 1992 Melinda, Laurie ja kaksi muuta tyttöä, 15-vuotiaat Hope Rippey ja Toni Lawrence olivat menossa punkrock-konserttiin.

Autossa Melinda alkoi kertomaan tytöille vihastaan Shandaa kohtaan ja pian tytöt olivatkin matkalla Shandan kotia kohti.
Suunnitelma oli että koska Shanda ei tuntenut Hopea tai Tonia entuudestaan, heidän piti houkutella Shanda ulos talosta.
Hope huijasi Shandaa että Shandan entinen rakastettu Amanda oli järkyttynyt ja halusi välttämättä jutella Shandan kanssa. Shanda sanoi että hänen olisi pakko hiipiä ulos yöllä koska hänen vanhempansa olivat edelleen hereillä... Tytöt lupasivat tulla hakemaan Shandan keskiyöllä... Odotellessaan keskiyötä tytöt menivät konserttiin...

Saapuessaa takasin Shandan talolle puoliltaöin, Melinda piiloutui autossa peiton alle ettei Shanda näkisi häntä... Kun Shanda istui autoon Melinda nousi peiton alta ja painoi veitsen Shandan kurkulle...

Saavuttuaan paikkaan jota kutsuttiin "Noidan linnaksi" tytöt varastivat Shandan korut.
Tämän jälkeen tytöt kävivät tankkaamassa auton. Shanda painettiin takapenkille makaamaan. Toni meni soittamaan puhelun ystävälleen mutta ei maininnut Shandasta mitään...

Ajettuaan tielle metsän suojaan Melinda käski puukolla uhaten Shandaa riisumaan vaatteensa. Koska yöllä oli kylmä, Toni ja Hope menivät autoon lämmittelemään.
Laurie piti Shandaa käsistä kiinni että Melinda pystyi lyömään Shandaa. Shandan anoessa tyttöjä lopettamaan satuttamisensa Melinda tarttui Shandaa hiuksista ja hakkasi tämän päätä polveaan vasten. Shandan hammasraudat repivät hänen huulensa rikki.
Tämän jälkeen Melinda yritti viiltää Shandan kurkun auki mutta puukko oli liian tylsä. Turhautuneena tästä Melinda ja Laurie puukotti Shandaa rintaan useaan otteeseen. Shanda rukoili henkensä edestä mutta Melinda nauroi hänelle päin naamaa. Laurie haki köyttä ja kietoi sen Shandan kurkun ympärille, kuristaessaan kaikilla voimillaan Shandan keho meni veltoksi.
Koska he eivät olleet varmoja oliko Shanda kuollut tytöt heittivät hänet auton takakonttiin.

Tytöt ajoivat Laurien kotiin ja menivät sisälle. Yhtäkkiä Laurien koira alkoi haukkumaan ja kuunnellessaan ikkunasta he kuulivat Shandan tukahtuneet huudot auton takakontista. Laurie haki keittiöstä veitsen ja juoksi takakontille ja puukotti Shandaa useaan otteeseen jotta tämä vaikenisi. Laurie sanoi että heidän täytyi lähteä ajelulle... Toni ja Hope valittivat väsymystään eivätkä halunneet enään lähteä jatkamaan matkaa ja niin Melinda ja Laurie lähtivät yhdessä.

Tytöt pysähtyivät katsomaan joko Shanda oli kuollut. Shanda oli edelleen hengissä, joten Laurie otti rengasraudan ja löi sillä Shandaa päähän... Jatkettuaan matkaa takaluukusta alkoi kuulua ääntä ja he pysähtyivät uudelleen... Laurie hakkasi Shandaa rengasraudalla päähän monta kertaa. Yksi isku oli niin kova että Shandan kallosta irtosi kappale... Hakkaminen jatkui useampaan otteeseen kun matka jatkui...

Laurie ja Melinda kävivät hakemassa nukkumassa olleet Tonin ja Hopen.

Matka jatkui...

(Todisteet kertoivat että jossain vaiheessa tytöt olisivat työntäneet rengasraudan Shandan peräsuoleen mutta tämän tytöt ovat kieltäneet.)

Tytöt päättivät että paras tapa tässä vaiheessa päästä Shandasta eroon olisi polttaa hänet.
Tytöt hakivat huoltoasemalta bensaa juomapulloon ja ajoivat Lemon Roadille...
Tässä vaiheessa Toni oli saanut tarpeekseen eikä enään halunnut auttaa tyttöjä.

Tytöt kantoivat armoa anovan ja äitiään huutavan Shandan ulos auton takakontista ja laskivat pehmeään maahan.

Hope kaatoi suuren määrän bensaa juomapullosta Shandan päälle... Melinda taikka Laurie heitti palavan tikun Shandan päälle... (Netissä kahta tietoa kumpi tikun heitti) Tytöt katsoivat palavaa Shandaa tovin ja hyppäsivät autoon...

(Crimelibraryn mukaan Melinda halusi vielä käydä katsomassa palavaa Shandaa ja heitti lopun bensan Shandan päälle ja katsoi kun palava Shanda käpristyi sikiö-asentoon samalla kun kakoi...)

Ruumiinavauksen mukaan Shanda oli elossa kun hänet sytytettiin palamaan...

Tytöt kävivät McDonald'sissa aamiasella ja ajoivat kotiin...


Toni Lawrence ja Hope Rippey kertoivat vanhemmilleen aamulla että olivat todistaneet murhan... Siitä juttu sitten alkoi selviämään...

Shandan ruumis ei ollut palanut kokonaan mutta vyötäröstä ylöspäin oli kolmannen ja neljännen asteen palovammoja...



16-vuotias Melinda Loveless tuomittiin 60 vuodeksi vankilaan. Yrittänyt päästä ehdonalaiseen mutta se on evätty.

17-vuotias Laurie Tackett tuomittiin 60 vuodeksi vankilaan.

15-vuotias Hope Rippey tuomittiin 50 vuodeksi vankilaan. Tuomio lyhennettiin 35 vuoteen. Hope pääsi jo vapaaksi.

15-vuotias Toni Lawrence tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan. Toni pääsi jo vankilasta.


Juttu on pääosin suomennettu Crimelibraryn sivuilta ja eräältä Shandan Sharerin sivulta...


Tämä juttu kyllä pysäytti kun siihen tässä vähän aikaa sitten sattumalta törmäsin...

Tapauksesta on tehty myös dokumenttisarjaan (en nyt jaksa käydä tarkastamaan oliko pahoista pahin vai tappaja naiset) pätkä. Saattoi olla ja yritän selvittää pitääkö paikkansa mutta mahdollisesti kokonainen jaksio tai ainakin puolikas on tapaukselle uhrattu.
Sitten vielä.
En ole ehtinyt ketjussa loppun asti joten anteeksi jos tulee sama uudestaan, mutta.
Pulussa oli maininta 1989 länsisuomessa sattuneesta kouluammuskelusta, jossa 14 v ampui kaksi hengiltä.

Aarvikan tapauksessa taisi käydä siten, jos muistan poliisi kertoo kirjaa oikein, että poliisin tms oma virhe vei heidät hetkeksi jahtaamaan pedofiilia. Epävirallinen muistikuva on se, että tutkimuksissa käytettyä ainetta alkuun luultiin virheellisesti raiskauksessa syntyneiksi jäljiksi.

Suomessakin on tyttökolmikko muiluttanut rajusti pahoinpidellen yhtä tyttöä. Porukan pomo, joka oli täysi ikäinen nainen, sai 6 + vuotta, seuraava (alaikäinen) vähemmän, ja nuorin (15 v) ilmeisesti suoraan lastensuojelun toimiin mitättömällä tuomiolla höystettynä. Uhri selvisi vain täpärästi hengissä kokonaisuudesta, joka käsitti muun muassa hukuttamisyrityksen, sekä vanhimman tekijän tekemän raiskauksen apuvälinettä käyttäen.

Viestiä muokattu enimpien kirjoitusvirheiden poistamiseksi, mukana täydennys.

[Justine Case]

Lähde: dailymail.com 11.2.2013

Kaksin kotona - teinipoika tappoi siskonsa (White Oak, Maryland)

Lasten äiti, 39-vuotias Gloria Yanes, jätti 14-vuotiaan poikansa Johnathan Aguilucin vahtimaan 7kk ikäistä pikkusiskoaan Larissaa 7.2.2013 lähtiessään klo 22.30 yöksi töihin. Palatessaan seuraavana aamuna kuuden aikaan, Gloria löysi Larissan olohuoneesta auton turvaistuimesta ja ryhtyi syöttämään tätä. Havaitessaan lapsen elottomaksi, hänet kiidätettiin Holy Cross -sairaalaan, missä hänet julistettiin kuolleeksi aamuseitsemältä.

Isoveli on nyt saanut murhasyytteen, oikeudessa häntä kohdellaan aikuisena. Tutkijat toteavat Johnathanin illalla lyöneen/hakanneen (en osaa sanoa kummasta on kyse) Larissaa, jolloin tämä oli alkanut itkeä. Johnathan oli tämän jälkeen yrittänyt saada itkun loppumaan peittämällä kädellään Larissan nenän ja suun. (Kuolinsyy lienee siis tukehtuminen.) Juippi on tunnustanut teon.

Montgomery County Policen päällikkö Paul Starks myöntää, että "normaaleissa olosuhteissa" on sallittua jättää 14-vuotias vahtimaan nuorempaa sisarusta, tosin hän ei osannut sanoa onko tämä ollut enemmänkin tapana tässä perheessä vai oliko nyt vasta ensimmäinen kerta.

Johnathan on telkien takana ja hänen oikeudenkäyntinsä on määrä alkaa myöhemmin tässä kuussa.

Kursivoidut omia kommentteja.

[Valoviikate]

13-vuotias poika tappoi poliisivanhempansa ja isoäitinsä ja isotätinsä, ennen kuin vietti täyden koulupäivän ja tappoi sitten itsensä.

Poliisi uskoo, että Marcelo Pesseghini ampui kutakin uhria päähän .40 kaaliberisella pistoolilla varhain maanantaiaamuna kotona Sao Paulossa, Brasiliassa, ennen kuin meni kouluun.

Hänen isänsä Luiz Marcelo Pesseghini, 40, 19-vuotisen uran tehnyt ylikonstaapeli, löydettiin sängystä.

Hänen äitinsä Andreia Regina Pesseghini Bovo, 36, joka oli palvellut poliisivoimissa 16 vuotta, löydettiin polviltaan makuuhuoneesta.

Hänen isoäitinsä Benedita de Oliveira Bovo, 65, ja isotätinsä Bernadete Oliveira da Silva, 55, jotka asuivat toisessa osassa perheen taloa, tapettiin myös sänkyihinsä.

Teini-ikäinen löydettiin kuolleena vasempaan ohimoon ammuttuun luotiin ja hänen isänsä työstä saama revolveri löydettiin läheltä.

Toinen ase, .32 kaliiberinen revolveri, löydettiin repusta, jonka nuori poika otti kouluun.

On huhuttu, että poika on voinut inspiroitua Amityvillen kuuluisista tapahtumista -74, jossa mies tappoi vanhempansa ja neljä sisarustaan heidän kotonaan Amityvillessä, Long Islandissa, New Yorkissa.

Kaikki löydettiin kuolleina sängyiltään.

9. joulukuuta -12 Marcelo postasi Facebook-sivulleen kuuluisan valokuvan Amityvillen tapaukseen liittyen.

Itagiba Franco Sao Paulon henkirikoslaitoksesta kertoi, että Marcelo oli kertonut ystävälleen haluavansa tappaa vanhempansa ja ryhtyä palkkamurhaajaksi.

'Hän sanoi minulle aina haluavansa tulla palkkatappajaksi. Hän suunnitteli tappavansa vanhempansa yöllä, jotta kukaan ei huomaisi, ja pakenevansa vanhmpien autolla ja elävänsä hylätyssä paikassa', poliisi siteerasi tuntematonta ystävää.

Poliisi epäilee pojan aloittaneen tappamisen myöhään sunnuntaina ja jatkaneen sitä maanantain varhaisille tunneille saakka.

Pojan outo ja kylmäverinen päätös viettää viimeinen normaali koulupäivä ennen itsemurhaa, on hämmentänyt niitä, jotka tunsivat perheen.

Marcelon serkku Sandra Alves Feitosa kertoi paikallismedialle suvun pitävän tapausta uskomattomana: 'Jos se oli Marcelo, joka teki sen, sitten se oli pahan pakottamana.'

'Hän oli rakastava poika ja kaikki rakastivat häntä. Hän ei edes koskaan tapellut koulussa.'

Tutkijat, jotka ovat yrittännet selvittää tapahtumaketjua tarkalleen, uskovat, että perheensä ammuttuaan Marcelo varasti äitinsä auton ja ajoi sillä kouluun.



Todisteista huolimatta jotkut Pesseghinisin sukulaiset ovat yhä skeptisiä sitä kohtaan, että Marcelo olisi murhaaja.

Sebastião de Oliveira Costa, rouva Pesseghinin veli, sanoi, ettei uskonut pojalla olevan voimaa nostella ja ampua raskaalla .40 kaliiberin aseella.

'Siinä ei ole järkeä. Tämä on painava ase ja hänellä ei olisi ollut tarpeeksi voimaa ampua sillä', hän sanoi.

Myös ylikonstaapeli Pesseghinin veli, Fábio Luiz Pesheghini, puolusti sukulaispoikaansa, väittäen, ettei tämä ollut vasenkätinen, kuten poliisi väitti. 'Minun tietääkseni hän oli oikeakätinen. Olen aika varma, että hän oli oikeakätinen.'

Hän kuvaili veljenpoikaansa 'hiljaiseksi, normaaliksi lapseksi, joka ei ollut hankala vanhemmilleen ja tuskin lähti kotoa'.

Hän ei kuitenkaan tiennyt, olivatko hänen veljensä ja tämän vaimo saaneet ennen tappouhkauksia.

Record TVn mukaan hra Cost [olisiko rva Pesseghinin veli? Tässä ei kuitenkaan ollut a:ta] oli yksi ensimmäisistä ihmisistä, jotka tulivat taloon ja näkivät ruumiiden tilan.

'Kun me tulimme, kukaan ei ollut mennyt sisään vielä. Me näimme, että heitä kaikkia oli ammuttu pään ja kaulan taakse. Kaikki olivat samassa asennossa', hän sanoi.

Hän suunnitteli tappavansa vanhempansa yöllä ja asuvansa huomaamattomassa paikassa ulkomailla. Marcelon koulukaveri kertoi, että poika toisti tätä suunnitelmaa useampia kertoja ennen tragediaa.

Yksi Marcelon naisopettajista kertoi, että poika oli kysynyt, oliko hän ikinä karannut kotoa lapsena ja oliko hän koskaan tehnyt jotain pahaa vanhemmilleen.

http://www.mirror.co.uk/news/world-news ... ad-2135278

[Priita]

One of the earliest mass school shootings occurred in 1975 in Ottawa, Canada, when Boomtown Rats logo on 27 October of that year, 18-year-old Robert Poulin went on a killing spree at St. Pius X High School, killing one student and wounding five others before turning the gun on himself. Poulin had earlier raped and stabbed a 17-year-old friend to death.

Lähde

Vapaa käännös:

1975 Kanadassa, Ottawassa 18-vuotias Robert Poulin tappoi yhden ja haavoitti viittä muuta ennen kuin riisti oman henkensä St. Pius X High Schoolissa. Aikaisemmin Poulin oli raiskannut ja tappanut 17-vuotiaan ystävänsä.

(Vai onko 18-vuotias liian vanha tähän treediin?)

Ja vielä korjauksena tuohon Brenda Ann Spencerin keissiin: hän ei tappanut yhtään lasta, vaikka siis yritti: kuolleet olivat auttamaan rynnänneitä aikuisia. Lapsia kyllä haavoittui.

...haavoitti kahdeksaa lasta ja yhtä poliisia sekä surmasi rehtori Burton Wraggin ja päävartija Mike Sucharin