Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17719
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

PIRKANMAAN käräjäoikeus tuomitsi kannabista käyttäneen ja raiskaamaansa naista salakuvanneen miehen kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Nematullah Babai, 23, syyllistyi rikoksiin Tampereella marraskuussa 2011.
Tuolloin mies kuljetti entuudestaan tuntemattoman sekä vahvasti päihtyneen naisen asunnolleen ja raiskasi tämän väkivaltaa käyttäen.
Oikeuden mukaan mies käytti raiskauksessa hyväkseen myös naisen päihtymistilaa, jonka takia tämä ei pystynyt ilmaisemaan tahtoaan ja puolustautumaan.

RAISKAUKSEN aikaan mies myös kuvasi naista salaa kännykällään. Tekopäivänä mies oli lisäksi käyttänyt kannabista.
Raiskauksen jälkeen nainen poistui miehen asunnosta ja yritti hädissään soittaa ystävilleen, mutta kukaan ei vastannut. Lopulta naisen isä vastasi puhelimeen, ja tämä kehotti soittamaan poliisille.

NAINEN soitti poliisille ja paikalle saapui myös ambulanssi, joka kuljetti naisen jatkotutkimuksiin.
Oikeus katsoi Babain syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, salakatseluun ja raiskaukseen.
Babai joutuu maksamaan naiselle liki 11 000 euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä ja kivusta.
Miestä syytettiin oikeudessa myös toisesta raiskauksesta. Syyttäjän mukaan mies olisi pakottanut toisen naisen kanssaan sukupuoliyhteyteen koulun vessassa, mutta tämä syyte kaatui.
Oikeuden marraskuun alussa antama tuomio ei ole lainvoimainen miehen ilmoitettua tyytymättömyyttä tuomioon.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 27349.html
Salainen_Tietolähde
Martin Riggs
Viestit: 603
Liittynyt: To Tammi 30, 2020 12:52 pm
Paikkakunta: Salainen

Re: Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja Salainen_Tietolähde »

Nää on näitä turvapaikka työntekijöitä joita tänne tuodaan jonoksi asti. Helmee
Sienisalaatti
Axel Foley
Viestit: 2042
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Mikä näitä espoolaismiehiä oikein vaivaa, kun ihan Tampereellekin on lähdettävä raiskailemaan.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4785
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kyseessä on itsevarma voima -ja hallinta -tyypin sarjaraiskaaja. Tuomari pitäisi hirttää, koska syyte toisesta raiskauksesta kaatui. Täydellinen valtionpetos ja avunanto raiskaukseen.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja Collie »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 9:31 am PIRKANMAAN käräjäoikeus tuomitsi kannabista käyttäneen ja raiskaamaansa naista salakuvanneen miehen kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Nematullah Babai, 23, syyllistyi rikoksiin Tampereella marraskuussa 2011.
Tuolloin mies kuljetti entuudestaan tuntemattoman sekä vahvasti päihtyneen naisen asunnolleen ja raiskasi tämän väkivaltaa käyttäen.
Oikeuden mukaan mies käytti raiskauksessa hyväkseen myös naisen päihtymistilaa, jonka takia tämä ei pystynyt ilmaisemaan tahtoaan ja puolustautumaan.

RAISKAUKSEN aikaan mies myös kuvasi naista salaa kännykällään. Tekopäivänä mies oli lisäksi käyttänyt kannabista.
Raiskauksen jälkeen nainen poistui miehen asunnosta ja yritti hädissään soittaa ystävilleen, mutta kukaan ei vastannut. Lopulta naisen isä vastasi puhelimeen, ja tämä kehotti soittamaan poliisille.

NAINEN soitti poliisille ja paikalle saapui myös ambulanssi, joka kuljetti naisen jatkotutkimuksiin.
Oikeus katsoi Babain syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, salakatseluun ja raiskaukseen.
Babai joutuu maksamaan naiselle liki 11 000 euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä ja kivusta.
Miestä syytettiin oikeudessa myös toisesta raiskauksesta. Syyttäjän mukaan mies olisi pakottanut toisen naisen kanssaan sukupuoliyhteyteen koulun vessassa, mutta tämä syyte kaatui.
Oikeuden marraskuun alussa antama tuomio ei ole lainvoimainen miehen ilmoitettua tyytymättömyyttä tuomioon.

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 27349.html
Ei hemmetti, nyt on kyllä nopeaa toimintaa poliisilta, syyttäjältä ja oikeudelta? Rikokset tapahtuneet marraskuussa 2011 ja tuomio tullut marraskuussa 2023, eli kaksitoista vuotta kulunut aikaa poliisille ilmoituksesta oikeuden tuomioon.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Hipattaja666
Harjunpää
Viestit: 335
Liittynyt: Ma Heinä 12, 2021 1:05 pm

Re: Mies salakuvasi raiskaamaansa naista Tampereella

Viesti Kirjoittaja Hipattaja666 »

Näissä epäselvissä jutuissa pitää kääntää kaikki kivet ja kannot, jotta tuomio saadaan varmasti oikein. Siksi se välillä ottaa sitä aikaa.
Vastaa Viestiin
Null