
- VKK_Ano_rauhanrakastajakansa.jpg (69.18 KiB) Katsottu 1087 kertaa
Ano välillä toivoo että olisi tämän valtakunnan - jossa on paha vallassa - viimeinen päivä.
Kyllä tässä aika lopussa ollaan.
Ano jakoi eilen viimeisimmän NATO-puheensa eduskunnassa. Jumala oli pannut hänet sen katsomaan.
Nyt ollaan aika äärellä näissä asioista mistä on tullut puhuttua.
Nyt Ano esittelee toista NATO-puhettaan.
Katsotaan nyt pätkä videosta: “Ukrainassa olevaa sotaa ollaan laajentamassa Suomen maaperälle”.
Ano suree kun puheille eduskunnassa naurettiin ja huudettiin Valta kuuluu Kremille ja vaikka mitä.
Nyt ollaan näin äärillä. Sotakalustoa roudataan vitostietä itärajalle ja etelän varuskuntien nuorisoa viedään pohjoiseen harjoituksiin.
Ihmisten rahat on viety Ukrainaan, lienekö Israeliinkin lähetetty.
Niinkuin sanoin tuossa “edustajien pitäis olla kansalla töissä”. Mutta ei. Ei ole sitä ymmärrystä.
Ei ole pyydetty sitä Taivaan isältä. Järkyttävässä tianteessa ollaan. Järjestelmä on imenyt ne edustajat sinne koneistoon. Nyt ollaan tässä tilanteessa. Hyvä että ollaan tässä tilanteessa.
Onko siellä laitettu käsiä ristiin? Onko suora yhteys taivaan isään? Vai rallatellaanko siellä kirkon kautta menemään ja väitetään vielä että olisi maapallo olemassa?
Kaikki valheet kun niellään.
Sitten ihmetellään kun joudutaan sotaan ynnä muuhun.
Tämän jälkeen Ano alkaa esittää seuraavaa NATO-puhettaan 28.2.2023.
Niinpä!
Onko joku katsojissa toista mieltä? Että kun hyvinvointi rakennettiin siihen ei olisi ollut mitään vaikutusta sillä että oli suhteet itänaapuriin kunnossa. Onko joku sitä mieltä että me ei ollarauhaa rakentava kansa vaan me haluttais sotia?
Onko se teidän mielestä hyvä juttu että nuorisoa laitetaan rintamalle valmistautumaan. Missään vaiheessa Venäjä ei ole uhannut meitä, ei missään vaiheessa.
Yritän käännyttää porukkaa että se lähtis mukaan Taivaan isän kelkkaan.
Kahessa puheessa viikon välein kerroin että ollaan laajentamassa Ukrainan sotaa meidän tontille NATO:on liittymisellä. Totesin että sota seuraa tästä meidän maaperälle.
Jokainen on nähnyt että tien päällä roudataan kalustoa pohjoiseen ja rajan pintaan. Ja porukka menee kertausharjoituksiin.
Voi hyvänen aika sentään!
Lisää puhetta väliin.
Nyt ollaan äärellä, Ano tarkentaa.
Tuomiopäivä on edessä meillä kaikilla. Niin kansalla tuonne yläkertaan kuin valtiojohdolla, joka on jatkanut samaa hulluutta viime eduskuntakauden jälkeen.
Tämän jälkeen Ano alkaa jauhaa päivän tunnussanaa vanhasta testamentista.
Taas on tekstejä muokattu uusissa käännöksissä. Koetetaan saada valheita lisää maahan.
Herraa kannattaa pelätä, se on semmoinen rakkaus, muuten tulee tukkapöllyä.
Jumalattomien tallaamisesta puhutaan tunnussanassa.
Anon mukaan ’siellä on paljon näitä pervoja jotka kulkee käsi kädessä samaa sukupuolta olevan kanssa’. Ne ei tykkää Anon puheista. Ne tullaan tallaamaan, Ano lupaa.
Vieläkö joku siellä ulisee että jumalattomille ei kävis huonosti.
Niille jotka ei usko Jumalaan ja kuvittelee että ollaan alkuräjähdyksestä tai apinasta lähtöisin, niille käy huonosti.
Tomuksi poljetaan!, Ano kertoo
Uutta testamenttia tämän jälkeen avaa.
Vertailee taas eri käännöksiä.
Mässäilyistä, juomingeista ja haureudesta Ano lukee.
Hän haukkuu jälleen kerran tapauskovaiset, jotka tuomitsee muita ihmisiä vaikkapa alkoholin käytöstä vaikka itsekin tekis mieli napsuja ottaa.
Ollaan pihdattu siitä ja arvosteltu muita Kun tää tarkoittaa ettet sää lähde sinne baareihin heilumaan tai pervoilemaan tuonne ja kulkemaan kaiken maailman… Se on se juttu.
Mulle on taivaan isä sanonu välillä että käy ostaan lonkeroa, vedä jurrit ja ole mukava vaimollesi ja mee sitten nukkumaan.
Ai että on tehnyt hyvää kun oli mieliksi ja veti pienet pöhnät.
Vedettiin Raamatussakin - kun luin alusta - vedettiin viiniä mutta ei siellä lähdetty mihinkään baariin irstailemaan. Ne kaupungit tuhottiin jossa irstailtiin ja pervoiltiin, kun siellä oli syömingit ja juomingit porukoilla.
Vetäkää kännit siellä autotallissa vaikka. Ei lähetä kylille heiluttelemaan mitään helikopteria. Kaikki huolet pois.
Ei tarvi tuomita muita. Kun itse tekis mieli ottaa napanderia mutta ei uskalla kun on toiset tuominnut. Tuomitseminen on syntistä touhua niinkuin se pervoileminenkin.
Pysytään siellä kotona. Jos kylille lähtee niin se lähtee helposti lapasesta.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.