Montaa hyvää kirjoitusta, havaintoa ja linkkauksia, kiitos niistä kirjoittajille!
Muutamia poimintoja
1. Matkustaminen
- matka taitettu juna-linja-autokombolla, ei omaa autoa matkassa, joten ei tarvetta autopaikalle.
- instasta käy ilmi, että Seinäjoelta juna lähtenyt 01.28 jälkeen. Koska/ miten tultu Seinäjoelle ei tietoa.
-Yöllä kolme vaihtoa ja juna ollut myöhässä 3 h, mutta Hettaan saavuttu suhtkoht ajoissa (perillä normaalisti noin 14.00), kun on ehditty luontokeskukseen, joka sulkeutunut 16.00. Sieltä avaimet varaustupiin. Bussin päätepisteeltä luontokeskukseen muutaman kilometrin hiihtomatka.
- Kohti Pyhäkeroa on lähdetty siis varmuudella 14 tunnin matkustamisen jälkeen.
- reittivalinta: pimeässä järven yli ja hyvällä tuurilla löytyneelle kelkkajäljelle, joka näyttäisi menevän oikeaan suuntaan. Jatkuen yllättäen löytyneelle kovalle jäljelle, joka pelasti kovalta lumelta rämpimiseltä. (Tässä vaiheessa mietin, että voiko oikeasti olla todellista, että ”sattumalta” päädytty uralle vai haluttu vain käsikirjoittaa draaman kaarta instaan? Ei kai nyt oikeasti kenellekään voi olla tosissaan suunnitelmana lähteä tarpomaan umpiseen 60-70cm kinokseen 10 kilometriä pimeässä ja täysin oudossa paikassa ekakertalaisena 12-vuotiaan kanssa, jolla ensimmäistä kertaa ahkio vedettävänä?!! Vuoden kylmimpänä ja pimeimpään aikaan? Eihän?
)
-neljä tuntia ja kymmenkilometrin ”lyhyen” hiihdon jälkeen Pyhäkerolla.
-leiriytyminen alkaa siis noin 20.00-21.00. Matkalla ja liikkellä on siis oltu ainakin 20 tuntia.
Univajetta on siis kertynyt merkittävästi jo lähtiessä. Sinällään ei ole vaarallista mutta kumulatiivinen vaikutus kertautuu ja syvenee koko matkan ajan. Energiavaje alkaa jo myös heti alussa. Väsyneinä pyritään saavuttamaan mahdollisimman pian Pyhäkero, joten kunnon ruokataukoa ei pidetä, ainoastaan kaakaopaussi.
- hirsikämppä ei lämpeä hetkessä vaan ottaa aikansa, jolloin kylmästä palautuminenkin alkaa merkittävästi myöhemmin kuin kämppään saavutaan. Kylmälle altistuminen toki päättyy heti suojaan saavuttua. Lapsella ainakin on ollut kylmä, kun on hakeutunut niin lähelle valkeaa, että kohta koskettaa sitä. Kylmäaltistuminenkin on siis alkanut heti ensimmäisestä illasta.
Kotiinlähtö
- oli mielenkiintoinen huomio bussin lähtöaikataulusta. Todellakin Kolarin junalle menevä linja lähtee 17.35
- ensimmäisten tiedotusten mukaan häkesoitto 14.20
-lähtö Nammalasta 10.00
- todennäköisesti Rihmakurun kodalla tauko
- ovatko olleet huolissaan etteivät ehdi bussiin vauhdin hidastuttua? —> jatketaan eteenpäin, jotta lähempänä hotellia ja bussia kun apu tulee, sen sijaan, että olisi käännyttyä takaisin suojaan Rihmakuruun.
2. Ruoka
- ihminen kuluttaa talvella kylmässä todella paljon enemmän energiaa vaikka vain vasenta pikkuvarvastaan kengässä heiluttelisi. Kylmä itsessään tekee sen ja elimistö vain tarvitsee paljon enemmän energiaa kriittisten elintoimintojen ylläpitämiseksi. Kehon lämmönhukka ja ääreisosien jäähtyminen tapahtuu nopeasti.
- ihonalainen rasvakerros eristää hyvin lämmönhukkaa ja toimii varaenergiana
- runsas liikkuminen lisää lämpöhukkaa hikoilun kautta, samalla poistuu suoloja. Vastaavasti hikeentynyt iho ja märkä vaatekerros pahentaa kylmäaltistumista
- pieni ihonalainen rasvaprosentti ja energianiukka ravinto, riittämätön nesteytys ja suolojen saanti heikentää kylmässä toimimista ja siitä selviytymisestä merkittävästi. Alhaisen rasvaprosentin omaavan henkilön täytyy huolehtia kaksinverroin tarkemmin riittävästä ulkoisesta suojasta ja energiansaannista kuin korkeamman rasvaprosentin omaava
- ruoka jossa on paljon energiaa, proteiinia, rasvaa ja suoloja, on hyvää tunturiruokaa. Terveellinen arkiruoka, varsinkin jos se on pitkälti kasvispohjainen, ei ole paras mahdollinen energiavajeen korjaaja tai sitten määrät pitäisivät olla tuplat joka ateriakerralla. Kasvava lapsi ja hoikka urheilullinen nainen tarvitsevat vallinneissa olosuhteissa todella paljon enemmän energiaa kuin mihin ovat tottuneet. Kyllä juurikin niitä pahamaineisia herkkuja kuten suklaata, sipsejä, suolapähkinöitä ja punaista lihaa. Viikon epäterveellinen ruokavalio ei pitkässä juoksussa maailmaa kaada mutta se voi mahdollistaa pääsemisen pitkään juoksuun
- nesteytys. Ihminen tarvitsee nesteitä 2-3l päivässä kylmäaltistuksessa ja fyysisessä rasituksessa lähes tuplat ja nesteen tulisi olla pääsääntöisesti lämmintä.
- käytännössä he olisivat tarvinneet päivittäin 8 -12 l nesteitä varmuudella riittävään nesteytykseen. Trangialla veden sulattaminen on vain kovin aikaa ja lunta vievää hommaa. 5 litrankin sulattaminen vaatii paljon vaivannäköä pienessä kattilassa, puhumattakaan suuremmasta määrästä. Sioskurun kämpällä oli sulan veden saantimahdollisuus ainostaan.
- todennäköisesti riittävää määrää ei ole päivittäin sulatettu vaan on menty muutamalla termarilla siirtymät+keitot. Sinällään normioloissa ihan riittävät mutta talviolosuhteissa ihan liian vähäisellä nestemäärällä.
Kovalla pakkasella tulisi siis juoda lähes yhtä paljon kuin kovalla helteellä, varsinkin mikäli liikkuu ja hikoilee.
- vessapaperi. Pieni juttu. Mutta. Varsinkin naisilla on huolestuttava tapa vähentää juomistaan, mikäli vessaan pääsy on kaukana tai varsinkin jos kyykkypissa tulee tehdä ilman paperia. Kovassa pakkasessa ulospissaaminen vaatii kanttia ja tekniikkaa, joten kiusaus juomisen vähentämiseksi kasvaa suureksi. Inhimillistä mutta nestehukan riskiä kasvattavaa toimintaa.
3. Linkatut videot
- mies oli Nammalan kämpällä ja tiesi jo makuupussissa makuillessaan, että huipulla tuulee ja kovaa. Nammalkurun kämppä on siis myös avotunturissa ja jos siellä tullee niin varmuudella Taivaskerolla tuule myös.
- mies osasi pitää kompassisuunnan ja käveli lähes suoraan vastatuuleen, näin varmistaen Kurun välttämisen
- myös äiti tiesi muuttuneista olosuhteista ja oli itse sen kokenut edeltävänä päivänä, kun kävivät välipäivän hiihdolla
- eräoppaalle ei ole voinut tulla yllätyksenä, että huipulla tuulee. Tai sitten on eräopas, joka ei koskaan ole ollut huipulla. Tai ei ole eräopas lainkaan.
- Rihmakurussa ja kodan jälkeen tuulen kovuus ja kylmyys on ollut päivänselvää. Se, että pysähtymiseen ja avunsoittoon tarvitaankin myrskytuuli, jossa ei pysytä enää pystyssä eikä päästä eteenkäsin sekä välineiden menetyksiä, kertoo kyllä jotain asenteesta.
- videon mies oli liikkellä lokakuussa. Tuolloinkin kova ja kylmä tuuli, mutta ei mitään verrattavissa tähän, kun on ollut kova tuuli JA -23 astetta pakkasta.
- kova tuuli hankaloittaa hengitystä, mutta nuissa asteissa se jo salpaa hengen ja palelluttaa keuhkot. Lisäksi silmät ja kasvot paleltuvat.
- poliisilla oli kypärä päässä ja poskipäät paleltuivat, poromies sanoi, ettei ilman laseja voinut olla
- Rihmakuruun olisi voinut kääntyä milloin vain takaisin, aina Nammalaan asti. Sieltäkin kyllä olisi haettu, mutta ehkä tosiaan pelkona oli myöhästyminen bussista
- raha saa ihmisen usein käyttäytymään kummallisesti. Vaikka rahaa olisi merkittävästikin voi ”säästäminen” ja nuukuus jäädä päälle. Rahan vähäisyys luonnollisesti usein rajaa valinnanvaihtoehtoja.
4. Pyhäkurusta
- rinne satulassa on viettävä muttei mikään varsinainen kapeikko tai hankala kinkama.
- olennaista on tavallaan ”osua” satulaan, eli helpoimpaan kohtaan. Mikäli satulaan tulee liian ”matalalta” onkin enemmän alaspäin viettävässä maastossa, vastaavasti jos menee liian ylhäältä, on siinä sama tilanne.
- satula itsessesään on tavallaan tasanne, joka parhaimmassa kohdassa on kohtuu vähän viettävä itsessään . Hyvä kohta ei ole mitenkään kapea vaan useamman sata metriä leveä
- satulan vaara on sen petollisuus. Selkeää ja jyrkkää reunaa ei ole vaan se tavallaan pyöreästi ja aika viattoman oloisesti lähtee jyrkkenemään, kunnes sitä sitten onkin matkustajana
- laskettelijapoikien videosta näkyy miten tunturi ”juontaa” kohti kurua Nammalasta tultaessa.
- ensimmäisen pojan pysähtyessä ja toisen häntä kuvatessa näkyy, pojan takana loiva uoma, joka huomaamatta ohjaa kohti kurua eikä satulaa
-pojat etsi puuteria ja saivat jäärinteen, eikä sitten pysyttykkään pystyssä. Hyvä tuuri, ettei jalkoja mennyt kovin poikki, keväällä sosekelissä hankala pelastettava ja kyyti kivuliasta pompotusta pounikossa.
5. Johtovastuu
- mielenkiintoinen näkökulma, että äitinä luonnollisesti haluaa pitää lapsensa koko ajan silmissään. Noh, tunturissa tämä ei ikävä kyllä ole turvallisin näkökulma. Tutussa ja selkeässä maastossa niin voikin toimia. Muutoin kokenein johtaa aina. Lapsen johtolupa on siis ainoastaan siinä tilanteessa, että näkyvyys on hyvä ja reitti selkeästi havainnotavissa. Erikseen on myös täydytty sopia ehdoton maksimietäisyys, jota ei rikota.
- tuulessa huutaessa lapsi ei voi mitenkään kuulla vanhemman varoituksia, siksi etäisyys ei saa koskaan olla kuin maksimissaan kymmenkunta metriä. Mitä pienipi lapsi sen pienempi väli.
- Lapsen täytyy siis tietää ja ymmärtää, että johtovastuu on aina aikuisen ja vain poikkeuksissa vanhemman luvalla saa kulkea edessä. Näin yllättävässä tilanteessa lapsi osaa toimia oikein eikä vain painata eteenkäsin mahdollisesti väärään suuntaan.
- huonoissa ja vaikeissa paikoissa vanhempi käy etua tarkistamassa reitin YKSIN. Lapsi jätetään turvalliseen paikkaan ja annetaan ohjeet miten toimia, jos vanhempaa ei kuulu tietyn ajan kuluessa. Aikuinen tiedustelee tilanteen ja lapsi on turvassa. Jos aikuinen kuolee tai loukkaantuu, niin edelleen lapsi on turvassa ja hyvällä tuurilla voi pelastaa vanhemmankin itsensä lisäksi hälyttävällä apua. Kuka on toiminut johtohiihtäjänä nuissa oloissa?
- kulkeminen on ollut haastavaa jo pitkään ennen satulaa, se on kiistatonta. Tietoa ja taitoa varmaan olisi ollut riittävästi, mutta asenne ja perusluonne vei voiton järjestä yhdessä kylmä, pimeän, ja energiavajeen kanssa. Huonoa tuuria vai sitä saa mitä tilaa? Jos kovuutta hakee, sitä myös saa.
- suunnistusvirhe on voinut tapahtua jo paljon ennen satulaa. Raattaman valot ovat voineet toimia houkuttimena/ virheoletuksena, että ovat hotellin ja niitä kohdin pyritty. Näin ollen on voitu päätyä Lehmäkeron puoleiselle jyrkälle ja siitä tulla lumilipan kans alas. Pystysuoraa pudotusta on lähes mahdoton nähdä nuissa oloissa.
Niin tai näin. Joku täällä osuvasti kirjoitti, että sohvaperunoiden ja konkareiden kanssa pärjää, koska yllättävää kyllä samanlainen kunnioittava suhtautuminen vaikkakin täysin vastakkaista syistä.
Kysymys kuuluukin, että mikä ihme näihin väliinputoajiin tehoaisi? Tietoa on yllinkyllin maailmassa, mutta kun sitä ei haluta uskoa. Vaikka sata kylttiä, kieltoa ja aitaa olisi ei se muuta tilannetta. Lähellä piti tilanteet ja niistä selviämiset eivät tälle ihmistyypille tao järkeä päähän, päinvastoin, hulluus eikun paranee ja vauhti vain kiihtyy. Tai ainakin jos heitä ei voi saada järkiinsä, niin miten voisi edes lapsia suojella siltä? Vai seurataanko vain vierestä ajatuksella jokainen on oman onnensa seppä?
Petettiinkö lapsen luottamus? Kyllä ja vielä kaikista ankarimman kautta. Lapsi lähti reissuun luottaen, että äidin kanssa on kivaa olla yhdessä ja edessä on mahtava seikkailu. Epäilikö lapsi äidinsä taitoja tai osaamista? Oliko hänellä mitään syytä kokea turvattomuutta? Ei, sillä hän oli reissussa maailman turvallisimman ihmisen kanssa.
Lunastiko äiti tuon luottamuksen? Oliko riittävän huolellinen kaikessa valmistautumisessa ennen reissua ja reissussa? Mentiinkö kaikessa suunnittelussa ja tekemisessä 24/7 lapsen etua edellä ajatellen? Tuliko turvallisuus aina ensin vaikka sen hintana olisi olleet jännittävyys ja elämykset?
Jos nämä kirjoitukset ja julkinen avoin keskustelu äidin virhearvionneista, saavat yhdenkään vastaavalla valmistelulla olevan lähdön estettyä, tämä kaikki ei ollut turhaa pojan kuolemaa lukuunottamatta. Ehkä nykyisessä somemaailmassa suurin pelote tietylle ihmisryhmälle on julkinen kritiikki. Jospa tästä heräisi laajempi ajatus, että mikä on sosiaalisesti hyväksyttävää ja eettisesti kestävää vaeltamista.
Toinen vanhempi- lapsi parisko on tullut pois tunturista. Hyvää tuuria vai hyvää riskienhallintaa?
)