Ano Turtiainen
-
Hank Voight
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Suomi ajettiin sotaan? Mihin vitun sotaan Suomi on ajettu?!
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Anon maanpetturuus ei siis kata vain tätä päivää. Hän olisi halunnut että Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen jo toisessa maailmansodassakin.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pm Ano kehuu hulluna Venäjää ja halveeraa Suomea - jopa suomalaisia sotaveteraaneja joita hänen mielestään turhaan kunnioitetaan
Vai ettäpä "Jumalan rangaistus" ja vieläpä sota?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pm14:20 Ukraina saa Jumalalta rangaistuksen. Sota on tukkapölly sinne.
Aiemminhan Turtiainen väitti sitä ihan vaan Venäjän "rauhanturvaoperaatioksi". No, eihän sekään ole Anon kohdalla harvinaista että edellisenä päivänä sanottu asia onkin täysin päinvastoin seuraavana päivänä.
Jos turtiainen oikeasti kuvittelee että Suomeen tulisi sellaisia "hengellisiä herätyksiä", että itsemme lahjoittaisimme Venäjän miehitykselle, niin kovasti on häntä Taivaan Isä harhaanjohtanut.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pm16:20 Tukholman profetia kuitenkin saattaa toteutua piankin. Jos miehitys menee profetian mukaan menee miehitys niin ei tule uhreja, koska Suomessa tapahtuu ‘kovat hengelliset herätykset’.
No, ehkäpä saamme kuulla joskus olevamme ihan kyrvänsyyliä kun ei vieläkään olla herätty liittymään Venäjään.
No siltäkö tämä vaikuttaa kun Anokin juuri kävi täyttämässä varastojaan kurkuilla ja ketsupeillakin.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pmTalvella 2023-24 on Suomessa valtava ruoka - ja energiapula, Ano selittää.
Tämä on ihan suositeltava juttu ilman mitään ruokapulaakaan. No, tänään kun kävin kaupassa niin Profeetta Vähäkainun harmiksi hyllyt olivat edelleenkin täynnä tavaraa ihan entiseen malliin.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pmJV: - Ruokapulan koittaessa kannattaa suosia lihan ja muiden elintarvikkeiden ostamista suoraan tiloilta.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Arjen sankareita ovat Anon omassa mytologiassa sellaiset ihmiset jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Tukholman profetiaan liittyen: Viittaakohan Jarmo Eklund vuodatuksessaan Ano Turtiaiseen tai Johan Bäckmaniin. Eklund ottaa esiin tässä venäläismielisten suomalaisten provokaation Lapissa, Ivalosta käsin Rajajoosepin suunnalta. Provosta on kuulemma sovittu venäläisjohdon kanssa ennalta. "On eräitä nimiäkin jotka voi olla tällaisten takana", toteaa Eklund kohdassa 13:50. Muuten tulkinta on saman tyyppistä pelottelua kuin muillakin. Eklundin mukaan Venäjä marssii Suomeen valtiojohtomme luvalla 2024 keväällä.
https://www.youtube.com/watch?v=qW6Hqbk7KTM
Pelastussanoma - Tukholman profetiasta päivitettyjä ajatuksia
https://www.youtube.com/watch?v=qW6Hqbk7KTM
Pelastussanoma - Tukholman profetiasta päivitettyjä ajatuksia
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Turtiainen siis väittää että Jumala nyt rankaisee Ukrainaa korruptiosta johtuen.
Tekisi mieli kysyä häneltä että mikäs se on korruption taso siinä hänen "Jumalan ohjaamaksi" julistamallaan Venäjällä, mutta tokihan maanpetturi varmaan ryhtyisi valehtelemaan tyyliin että "kaikki puheet Venäjän korruptiosta ovat paholaisen valheita, ja oikeasti Venäjä on maailman korruptoitumattomin maa".
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Tästä oli silloin aikanaan puhettakin. Että joku verkkokaupan pitäjä on oikein "kehittänyt" kuivatun jauhelihan?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pm
JV: - Ruokapulan koittaessa kannattaa suosia lihan ja muiden elintarvikkeiden ostamista suoraan tiloilta. Kotitila.fi verkkokaupan perustaja Christos on kehittänyt kuivajauhelihan, 2dl kuumaa vettä sekaan ja 300 g valmista jauhelihaa on heti siinä! Noutopisteitä on eri puolilla maata ja kylmäketju toimii Hangosta Ouluun. Myymälästä ja omistajasta on tulossa juttu #Positv:lle Kotitila-myymälässä käydessä, Vanha talvitie 8, Helsingin tukkutori, kannattaa mainita #VKK
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Kuinkahan aktiivisesti Vähäkainu itse on jo pysytellyt ruoan syrjässä kiinni tämän viritelmän turvin? Ainahan hän voi leikkiä ettei oikeaakaan jauhelihaa ole enää saatavilla muusta ruoasta nyt puhumattakaan.jhou kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 10:01 pmTästä oli silloin aikanaan puhettakin. Että joku verkkokaupan pitäjä on oikein "kehittänyt" kuivatun jauhelihan?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Tammi 15, 2024 2:21 pm
JV: - Ruokapulan koittaessa kannattaa suosia lihan ja muiden elintarvikkeiden ostamista suoraan tiloilta. Kotitila.fi verkkokaupan perustaja Christos on kehittänyt kuivajauhelihan, 2dl kuumaa vettä sekaan ja 300 g valmista jauhelihaa on heti siinä! Noutopisteitä on eri puolilla maata ja kylmäketju toimii Hangosta Ouluun. Myymälästä ja omistajasta on tulossa juttu #Positv:lle Kotitila-myymälässä käydessä, Vanha talvitie 8, Helsingin tukkutori, kannattaa mainita #VKKMitähän esim. suomalaiset retkeilijät, purjehtijat, partiolaiset ym. on sitten pakanneet reissuevääksi jo vuosikymmeniä? Vähäkainu itse on kaiketi "kehittänyt" kursorin ja Vekaran jumalauta sillan. Ei kun patenttihakemusta vaan tulille pojat näistä "keksinnöistä".
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Pannaan nyt Anon päivän striimitauolla tänne VKK:ssa vaikuttaneen ja Anon mukana Venäjän reissuilla olleen Sofian uudenvuodenpuhe 'raskaasta' vuodesta 2023. Uusille ketjun seuraajille alla linkki jossa Ano haastattelee avustajaansa eduskunnassa vuotta aikaisemmin. Vainoamisella Sofia tarkoittanee maaliskuista tapahtumaa kun vartijat 'vainosivat' häntä metrossa. Vaikkapa Kiovassa metroihin paenneiden ukrainalaisten hätä ei tunnu 'suurta Venäjän valtiota' Helsingistä käsin puolustavaa Sofiaa häiritsevän.
Toki uskomatonta on sekin, etteivät tuhannet Ukrainassa kuolleet ukrainalaiset hetkauta Turtiaisia. Ukrainalaisvastaista propagandaa suolletaan tuutista yhä, vaikka Turtiaiset molemmat osallistuvat sotaan syyttömien ihmisten kuolemalla ilkamointiin. Ihmisoikeudet ovatkin Turtiaisille vitsi. Toisaalta, kuka niitä lopulta tulikivijärvessä - jonne Ano kaikki toisella tapaa ajattelevat ihmiset haluaa hikoilemaan lähettää - tarvitsee?
https://www.facebook.com/sofianatakazakov
On ollut vaikea vuosi. Mikään ei näyttänyt erottuvan vuodesta 2016.
Sellaista häpeämätöntä, laitonta median vainoamista , joka ei enää herätä yhtään raivoa, vaan avaa silmät toimittajien avuttomuudelle ja koulutuksen puutteelle (ei voi edes verrata aitoon journalismiin ollenkaan). Heille tarjotaan palkkaa Amerikan määräyksestä.
Ja tajuttu, että ongelmat johtuivat siitä, että Suomi ei ole enää entisensä.
Tämä ei ole Mannerheimin, Koiviston, Paasikiven ,Kekkosen Suomi. Tämä on maa, josta on tullut Bidenin siirtomaa ja jossa suomalaisia hallitsee media.
Teillä on tiedottajanne eduskunnassa, ja media joka toimii pelkästään USA:lle ja briteille.
Suomi sellaisenaan on menettänyt itsenäisyytensä. Maa joka on päästänyt omalle tontilleen muiden maiden sotilaita, että ne alkaisivat uhata suurta Venäjän valtiota.
Miten se on päässyt käymään, laitettu niitä omia ihmisiä joka ikiseen paikkaan, sekä laillistettu korruptio.
Tulos on tässä, te kuulutte USA:n ja Britannian alle.
Maita jossa ennen peruskansalainen voinut paljon huonommin verrattuna tavalliseen suomalaiseen. Te syljette Venäjän suuntaan ja laitatte silmät kiinni kun puhutaan Palestiinasta. Te vieläkin uskotte, että maskit pelastavat teidät virukselta ja koronarokote oli pelastus.
Mutta tämä vuosi on tuonut minulle niin paljon samanmielisiä sielunystäviä, etten koko elämässä olisi voinut tutustua ja löytää teitä. Ihmisiä, kenellä kriittinen ajattelukyky on kohdillaan, sivistyneitä, rohkeita, rehellisiä , kauniita, sielusta ja ulkoisesti.
Jokainen teistä on kullanarvoinen ja Jumalan suojeltu.
Joten kiitän 2023sta ja tervetuloa 2024. Uskallan katsoa tulevaisuuteen koska te, aidot suomalaiset olette vahvoja ja toivoa löytyy yhä teistä, meistä


https://www.youtube.com/watch?v=FN7Qsc14v1M
Sofia Kazakov ja Ano Turtiainen keskustelevat eduskunnassa
Toki uskomatonta on sekin, etteivät tuhannet Ukrainassa kuolleet ukrainalaiset hetkauta Turtiaisia. Ukrainalaisvastaista propagandaa suolletaan tuutista yhä, vaikka Turtiaiset molemmat osallistuvat sotaan syyttömien ihmisten kuolemalla ilkamointiin. Ihmisoikeudet ovatkin Turtiaisille vitsi. Toisaalta, kuka niitä lopulta tulikivijärvessä - jonne Ano kaikki toisella tapaa ajattelevat ihmiset haluaa hikoilemaan lähettää - tarvitsee?
https://www.facebook.com/sofianatakazakov
On ollut vaikea vuosi. Mikään ei näyttänyt erottuvan vuodesta 2016.
Sellaista häpeämätöntä, laitonta median vainoamista , joka ei enää herätä yhtään raivoa, vaan avaa silmät toimittajien avuttomuudelle ja koulutuksen puutteelle (ei voi edes verrata aitoon journalismiin ollenkaan). Heille tarjotaan palkkaa Amerikan määräyksestä.
Ja tajuttu, että ongelmat johtuivat siitä, että Suomi ei ole enää entisensä.
Tämä ei ole Mannerheimin, Koiviston, Paasikiven ,Kekkosen Suomi. Tämä on maa, josta on tullut Bidenin siirtomaa ja jossa suomalaisia hallitsee media.
Teillä on tiedottajanne eduskunnassa, ja media joka toimii pelkästään USA:lle ja briteille.
Suomi sellaisenaan on menettänyt itsenäisyytensä. Maa joka on päästänyt omalle tontilleen muiden maiden sotilaita, että ne alkaisivat uhata suurta Venäjän valtiota.
Miten se on päässyt käymään, laitettu niitä omia ihmisiä joka ikiseen paikkaan, sekä laillistettu korruptio.
Tulos on tässä, te kuulutte USA:n ja Britannian alle.
Maita jossa ennen peruskansalainen voinut paljon huonommin verrattuna tavalliseen suomalaiseen. Te syljette Venäjän suuntaan ja laitatte silmät kiinni kun puhutaan Palestiinasta. Te vieläkin uskotte, että maskit pelastavat teidät virukselta ja koronarokote oli pelastus.
Mutta tämä vuosi on tuonut minulle niin paljon samanmielisiä sielunystäviä, etten koko elämässä olisi voinut tutustua ja löytää teitä. Ihmisiä, kenellä kriittinen ajattelukyky on kohdillaan, sivistyneitä, rohkeita, rehellisiä , kauniita, sielusta ja ulkoisesti.
Jokainen teistä on kullanarvoinen ja Jumalan suojeltu.
Joten kiitän 2023sta ja tervetuloa 2024. Uskallan katsoa tulevaisuuteen koska te, aidot suomalaiset olette vahvoja ja toivoa löytyy yhä teistä, meistä
https://www.youtube.com/watch?v=FN7Qsc14v1M
Sofia Kazakov ja Ano Turtiainen keskustelevat eduskunnassa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Anolla kova uutiskiima päällä kun Pohjois-Korean ulkoministeri on vieraillut Venäjällä. Ano kehuu Venäjän diplomatiaa myös muiden modernien maiden kuten Intian ja Iranin kanssa. Ano seuraa Venäjän uutissivustoja, oli juuri katsonut livestriimin P-K:n naisministerin vierailusta. P-K ei voi olla paha maa: onhan siellä se 'pullukka' mutta kun nainen kuitenkin ulkoministerinä. Taas on valheita syötetty kaikille television kautta. Ja kuulemma jo ennen internetiä on ihmisiä maailmalla kustu oikein kunnolla linssiin. Jäädäänpä odottelemaan millaisia isoja Anon lupaamia asioita on luvassa viimeistään helmikuussa kun uusi pressa on selvillä. Huvittavaa sinällään että Ano mukamas jauhaa presidenteistä ja on kriittinen Suomen valtiojohdon suhteen. Iranin tai Pohjois-Korean ulkoministerit saa kuitenkin kikkelin voimamiehellä nousemaan.
Ano on juuri katsellut uutisvideolivelähetystä Venäjältä. Lavrovi on kutsunut viralliselle vierailulle Pohjois-Korean ulkoministerin.
Tuli mieleen että kun me on eletty länsipropagandassa me ollaan ymmäreety että P-K on hirveän paha maa.
Ei me tiedetä sieltä juuri mitään. Me pidetään sitä varmana tietona mitä se länsimedia - joka on valehdellu meille kaikessa.
Te ootte nähneet Ukrainan hommassa ja kaikessa kun se nyt alkaa paljastuun että kaikki on huijausta. Kaikessa on valehdeltu. Miten nyt tän P-K:n kanssa. Pitäskö meidän uskoa sitä sontaa jota länsimedia - CNN ja Suomen media siinä mukana - suoltaa?
Mullakin on ollut se käsitys että siellä P-K:assa on se yksi pullukka jätkä, diktaattori, joka on hirveen paha ihminen ja kaikki on hirveen kauheeta siellä. Kun lähetään tarkemmin tutkimaan asiaa mistä vois johtua että niistä puhutaan niin paljon pahaa ja niistä tehdään pahoja? Oisko se siitä ettei ne halua lähtee siihen Amerikan kelkkaan? Johtusko se siitä? Ne on pistäneet hanttiin. Amerikka haluias nekin ottaa sieltä ja tehdä vaikka mitä. Nyt meille kerrotaan vaikka mitä paskaa.
Tämä paljastaa ettei se ole sen yhden pullukan varassa PK kaikki vaan siellä naishenkilönä ulkoministeri edustaa Venäjällä.
Maailmassa tapahtuu nyt aikamoisia asioita. Venäjä näyttää pelaavan shakkia hyvin tässä. He haluavat tuoda julkisuuteen P-K:aa. Se on iso sotamahti siellä.
Siellä Japani, Etelä-Korea ja Taiwani kaikki nää hännystelee amerikkalaisten kanssa ja siellä on tiukat tilanteet päällä.
Venäjä antaa P-K:lle näkyvyyttä.
Putin on neuvotellut samaan aikaan Intian kanssa, Lavrov Iranin kanssa.
Samaan aikaan kun katotaan että jokaiselle siellä lännessä alkaa murhan hengessä tulla kiukku päälle kun Ukrainassa ei käynytkään niinkuin meille on markkinoitu. Ukraina on osottautunut täydeksi valheeksi.
Nyt tässä muuttuu kullaksi ne puheet kun mä eduskunnassa puolustin kuinka venäläiset oli siellä rauhanturvatehtävissä.
Amerikassakin tapahtuu ihmeellisiä asioita. Niistä ei meille kerrota mutta olen kuullut omien lähteiden kautta. Tämän jälkeen Ano haukkuu Boris Johnsonin ja Johnsonin Ukrainan-sympatiat. Amerikassa kytee aikamoiset jutut. Tässä on eväät aikamoiset juttuihin.
Ano kertoo keskustelleensa maanantaina Venäjän oikeusministeriön virkamiesten kanssa. Kirjeenvaihdosta jäi Anolle fiilis että venäläiset odottaa sitä että millainen tulos Suomen presidentinvaaleista tulee. Sillä on Anon mukaan merkitys sen suhteen mihin suuntaan Venäjä sakkilaudalla siirtää nappuloita Suomeen liittyen.
Tämän jälkeen Ano taas kehottaa olla äänestämättä. Anon mukaan nyt meillä on ensi kerta Suomen historiassa pitkään aikaan että vaaleilla pystytään näin paljon vaikuttamaan. Kaikki on ollut ihan polalla vaikka kuinka kauan.
Kun ei ollut internetiä ja oli paperilehtien aika niin silloin meitä vasta kustiin linssiin. Meidän kaikki sodat on olleet herrojen sotia, niihin ei olisi pitänyt osallistua. Televisiolla meitä on ohjattu vaikka mihin suuntaan.
Neuvostoliitto oli vaan silloin. Nyt meille markkinoidaan että venäläiset on pahoja muka, joilla ei oo mitään tekemistä NL:n kanssa.
Mielenkiintosia aikoja eletään. Vauhti kiihtyy. Nähdään monenlaisia juttuja. Ennen presidentin vaalipäivääkin. Vaalituloksen julkistamisen jälkeen alkaa tapahtua isoja asioita meidänkin suuntaan.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
No jos täällä Suomessa on VKK:laiseen tapaan aina joka vuosi, tai pikemminkin joka hetki niin kovin raskasta elo, niin eikö kannattaisi sitten mennä sinne Venäjälle sen kevyemmän elon perässä?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 8:36 am Pannaan nyt Anon päivän striimitauolla tänne VKK:ssa vaikuttaneen ja Anon mukana Venäjän reissuilla olleen Sofian uudenvuodenpuhe 'raskaasta' vuodesta 2023.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 8:36 amTe syljette Venäjän suuntaan ja laitatte silmät kiinni kun puhutaan Palestiinasta.
Onkos muka moralisaattori Kazakov muistanut sitten pitää omat silmänsä auki kun puhutaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan ja sen suorittamista sotarikoksista siellä?
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Ei toki yllätä että nyt Pohjois-Koreakin saa Anolta ylistykset kun se Venäjän tukena vaarantaa kaikkien turvallisuuden. Tiedä vaikka sekin saa kohta Anolta "Jumalan ohjaama valtio" -siunauksen.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 2:45 pm P-K ei voi olla paha maa: onhan siellä se 'pullukka' mutta kun nainen kuitenkin ulkoministerinä.
Mutta mitäs mitäs, eikö kuitenkaan Ano diktaattoreiden ihannoijana tyksikään tästä P-K:n "pullukasta" joka on diktaattori sieltä diktaattoreimmasta päästä?
No mikäs estää Turtiaista lähtemästä ihan itse todistamaan meille että kuinka paljon meille olisi P-K:sta valehdeltu? Tiedä vaikka se osoittautuisi vieläkin ihanammaksi paratiisiksi kuin mitä Venäjä on?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 2:45 pmTuli mieleen että kun me on eletty länsipropagandassa me ollaan ymmäreety että P-K on hirveän paha maa.
Ei me tiedetä sieltä juuri mitään. Me pidetään sitä varmana tietona mitä se länsimedia - joka on valehdellu meille kaikessa.
On se kumma että Turtiainen se asuu vaan inhoamassaan "pahassa lännessä" ja Suomessa, vaikka olisi noinkin ihania maita asustella kuin Venäjä, Pohjois-Korea ja Iran.
No, ainakaan ne venäläiset eivät halunneet auttaa Anoa Suomen presidentiksi hänen suurista toiveista ja odotuksistaan huolimatta.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 2:45 pmAno kertoo keskustelleensa maanantaina Venäjän oikeusministeriön virkamiesten kanssa. Kirjeenvaihdosta jäi Anolle fiilis että venäläiset odottaa sitä että millainen tulos Suomen presidentinvaaleista tulee. Sillä on Anon mukaan merkitys sen suhteen mihin suuntaan Venäjä sakkilaudalla siirtää nappuloita Suomeen liittyen.
Ja nytkös täällä internetissä Ano ja kaltaisensa yrittävät sitten muka korjailla telkun aiheuttamat vahingot ja ohjata meitit oikeaan suuntaan?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Tammi 16, 2024 2:45 pmTelevisiolla meitä on ohjattu vaikka mihin suuntaan.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
No kylläpäs Anolla työsarkaa riittääkin että unelmansa mukaisesti suomalaiset kääntyisivät niin venäjämielisiksi että rauhanomainen liittyminen Venäjään tapahtuisi.
Hurjat luvut: Suomalaisten suhtautuminen Venäjään ja Kiinaan voimakkaan kielteistä
Peräti 94 prosenttia suomalaisista suhtautuu kielteisesti Venäjään
https://www.verkkouutiset.fi/a/paraytta ... /#df19cd93
Hurjat luvut: Suomalaisten suhtautuminen Venäjään ja Kiinaan voimakkaan kielteistä
Peräti 94 prosenttia suomalaisista suhtautuu kielteisesti Venäjään
https://www.verkkouutiset.fi/a/paraytta ... /#df19cd93
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
-
Hank Voight
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Jassoo, nyt saa sitten jo Pohjois-Koreakin sympatiat Juvan puhuvalta kahvakuulalta. Voi hyvänen aika.
Tunteekohan maailmanhistoria ainuttakaan persläpistä diktatuurivaltiota, jonka veroista Ano ei hehkuttaisi, mikäli vaan Lavrovi kutsuisi kylään? Tuskin.
Jos Juva olisi lähempänä meikäläisen torppaa, niin ajelisin sinne joku viikonloppu kyselemään mitä kahvakuulasta siellä ajatellaan. Kaupan tiskillä ja kadulla. Mutta kun matkaa on yli 300km, niin ei veny.
Asuisiko joku foorumilainen kohtuullisen ajomatkan päässä? Jos asuisi, niin olisi kyllä melkoinen kulttuuriteko käydä haistelemassa tunnelmaa ja referoida havaintoja tänne.
Tunteekohan maailmanhistoria ainuttakaan persläpistä diktatuurivaltiota, jonka veroista Ano ei hehkuttaisi, mikäli vaan Lavrovi kutsuisi kylään? Tuskin.
Jos Juva olisi lähempänä meikäläisen torppaa, niin ajelisin sinne joku viikonloppu kyselemään mitä kahvakuulasta siellä ajatellaan. Kaupan tiskillä ja kadulla. Mutta kun matkaa on yli 300km, niin ei veny.
Asuisiko joku foorumilainen kohtuullisen ajomatkan päässä? Jos asuisi, niin olisi kyllä melkoinen kulttuuriteko käydä haistelemassa tunnelmaa ja referoida havaintoja tänne.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Valo loosin ikkunassa riittää Anon kavereille todisteeksi siitä että salaliitto on vireillä. Kovasti riittää seurata loosirakennuksia ja niiden ikkunoita. Ymmärtääkseni nämä loosit on - jos ei ikkunattomia - niin aika suojaisia paikkoja. Miksi vapaamuurareiden pitäisi mennä sinne loosirakennukseen, jotta saisivat Vatikaaniin yhteyden? Eikös ne muurarit voi olla yhteydessä Team -palavereissa tai soittaa suoraan kännykällä? Mites on Unkarin tai Turkin presidentit? Kuka päättää?? Onhan Anonkin kotona aika usein talvipimeällä valot päällä (ainakin talossa). Jotain on sielläkin meneillään??
@camfg8908: - Suomen presidentti päätetään vapaamuurarien keskuudessa. Se on selvä asia. Olen nähnyt paikallisen vapaamuurarien loosin ikkunoissa valot melkein joka ilta. Yleensä paikka on ihan pimeänä. Jotainhan siellä nyt on meneillään.
@AnoTurtiainenFI: - Ne ovat pelkkiä vatikaanin juoksupoikia, ovat nyt etäyhteydessä vatikaaniin 24/7, siksi ne siellä päivystää. Ne ei itse päätä yhtään mistään mitään.
https://vapaamuurarit.fi/sijainnit/
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
Hank Voight
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Anon kotona ei kyllä taida olla paljoa meneillään. Ei siellä kai liiku kuin kissa ja Anon suu.
Valo ikkunassa on jo melko vastaansanomaton todiste, sillä voi lyödä jauhot suuhun vaikka Tarkastajalle.
Valo ikkunassa on jo melko vastaansanomaton todiste, sillä voi lyödä jauhot suuhun vaikka Tarkastajalle.
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Viime vuonnakin Ano oikein odotti että ihmiset äänestäisivät. Hän odotti että kansa äänestäisi häntä ja VKK:ta eduskuntavaaleissa, ja hän odotti että kansa äänestäisi häntä presidentinvaaleissa.
Nyt Ano onkin sitten perin katkera kun "Vatikaani" ei valinnut häntä kummassakaan tapauksessa.
Nyt Ano onkin sitten perin katkera kun "Vatikaani" ei valinnut häntä kummassakaan tapauksessa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.