(Vaihtoehtoisesti oli motiivina kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat -mentaliteetti.)
En usko, että täällä juuri kukaan tietää tämän sanonnan tai "mentaliteetin" alkuperää tai todellista sisältöä tai merkitystä. Joten ajattelin, että voisin valaista asiaa pienellä esseellä. Tällainen varmasti mahtuu tänne niiden satojen turhien viestien joukkoon, joissa vain kauhistellaan, miten "koulutettu eräopas" voi "lentää tuulen mukana" jyrkänteeltä alas ja aiheuttaa lumivyöryn.
Seuraavaa lukiessa voi yrittää soveltaa sitä tähän tapaukseen ja menehtyneiden motiiveihin urheilla, ulkoilla ja somettaa, sekä yleisesti että tällä viimeiseksi jääneellä reissulla.
Ilm. 2:10 Älä pelkää sitä, mitä tulet
kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän
kruunun.
Jaak. 1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän
kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
Alkuperäinen katolinen käsitys luomisesta on, että enkelit ovat aineettomia tietoisuuksia. Jos ne kärsivät tai iloitsevat, niin se johtuu siitä, mitä ne tietävät. Tämä siksi, että niillä ei ole ruumista, jossa kokea kärsimystä. Pyhät enkelit iloitsevat totuudesta ja kärsivät valheesta. Langenneet enkelit kärsivät molemmista, mutta eri tavalla.
Eläimillä on ruumis ja aistit, ja sitä kautta ne voivat kokea kipua. Eläimillä ei ole älyä, jonka avulla pohtia totta tai valhetta, tai sitä, miten asiat voisivat olla tai miten niiden pitäisi olla. Eläimet eivät kärsi tai iloitse totuudesta tai valheesta. Ne kärsivät stressistä, joka totuutta ennemmin liittyy niiden tottumuksiin. Eläimen tarkoitus on vain olla, lisääntyä ja kuolla, ja siksi kipu ei voi mitenkään jalostaa niitä.
Ihmisellä taas on sekä ruumis ja aistit, kuten eläimellä, mutta myös tietoisuus ja äly, kuten enkeleillä. Ihminen kykenee siis käsittämään, ainakin periaatteessa, että jokin asia on totta tai valhetta sinänsä, ja ajattelemaan sitä, miten asiat voisivat olla, tai miten niiden pitäisi olla. Jos ihminen ei olisi koskaan langennut, ihmisellä ei olisi mitään haastetta siinä, että eläimen tavoin iloitsisi pelkästä olemisesta, ehkä lisääntyen ja kuollen siinä samalla. Ihmisen äly tai tahto ei kohtaisi mitään merkittävää käyttöä, eikä niiden käytölle olisi mitään merkittävää tarvetta, paitsi huvi ja leikki, jossa ihminen mielikuvitusta käyttämällä yrittäisi keksiä itselleen tavoitteita ja tekemistä, kuluttaakseen tahdonvoimansa niihin.
Jos ihmisen olemassaolon tarkoitus olisi ruumiissa, niin mitä vaihtoehtoja silloin olisi? Ihmisen suurimmat, hienoimmat ja korkeimmat saavutukset olisivat ylensyöminen, seksihulluus ja kaatokännit. Jos ihmisen olemassaolon tarkoitus olisi älyssä, niin silloin ihminen istuisi loputtomiin luettelemassa, tutkimassa ja pohtimassa asioita, mutta ei tekisi sillä tiedolla koskaan mitään. Yrityksen tietää jotain voi turhauttaa, kuten moni tästä tapauksesta huomaa. Mutta ihminen ei varsinaisesti kärsi siitä, ettei tiedä jotain, jos ei hän tahdo mitään siihen tietoon liittyen.
Jos ihminen sen sijaan tahtoo jotain, miten ajatteelee, että asiat voisivat olla, tai niiden pitäisi olla, niin hän kärsii siitä, etteivät ne ole sillä tavalla. Joku, joka välttää kärsimystä, välttää myös tahtonsa suuntaamista asioiden muuttamiseen. Joku, joka suhtautuu pelotta kärsimykseen, voi myös suunnata tahtonsa asioiden muuttamiseen.
Kärsimys sinänsä ei jalosta. Mutta kärsimys seuraa riittävän suurista tahdonvoiman ponnistuksista. Ja se, että kykenee niihin, jalostaa tai muuttaa ihmistä siihen suuntaan, minkä mukainen hänen tahtonsa on. Ajatus siis on, että niin pyhäksi kuin hyväksi urheilijaksi (tai hyväksi miksikään) tullaan sitä kautta, että ollaan valmiita tai jopa halukkaita luopumaan mukavuuksista ja mielihyvästä.
Ihmisen pitää ensin aina voittaa taipumuksensa tavoitella ruumiillista mielihyvää. Tähän sisältyvät myös miellyttävät sosiaaliset tunteet. Vasta sen jälkeen, paljon myöhemmin, tulee voitettavaksi taipumus tavoitella älyllistä mielihyvää. Tästä syystä aistien pimeä yö ja sielun pimeä yö ovat kaksi eri asiaa.
Keskeisin ymmärrettävä asia tuosta sanonnasta on, että sitä ei koskaan esitetä neuvona, joka on tarkoitettu noudatettavaksi. Päinvastoin, sillä yleensä pilkataan koko kärsimisen ajatusta. Sillä aina tahdotaan sanoa, että kyse on turhasta kärsimyksestä.
Tämä johtuu siitä, että sanonta on protestanttinen kritiikki katolista pyhitysoppia vastaan. Protestantti uskoo pelastuvansa sillä, että passiivisesti ottaa vastaan sanoman pelastuksesta. Tämän seurauksena hän luopuu kaikesta henkilökohtaisen pyhyyden tai erinomaisuuden tavoittelusta. Sen sijaan hänen tarvitsee vain lakata tappelemasta, kiroilemasta ja ryyppäämästä ja alkaa peseytyä säännöllisesti. Tällä tavalla hän vapautuu elämään yhteiskuntansa ja paikallisen yhteisönsä tuottavana jäsenenä.
Paljon tässä keskustelussa on kyse edesmenneiden henkilökohtaisesta erinomaisuuden ja erikoisuuden tavoittelusta. Mielipiteet siitä vaihtelevat, pysyikö se sopivissa rajoissa, vai mentiinkö siinä liiallisuuksiin. Selvästi ilmassa on jälkiviisasta pyrkimystä nähdä nämä molemmat tavoitteet pahimmassa mahdollisessa valossa. Silloin unohtuu, että tiettyyn pisteeseen asti erinomaisuuden tavoittelu on yksilölle hyväksi. Ja erikoisuuden tavoittelua, viitaten lähinnä sosiaalisen median julkaisuihin, ei mikään laki tai tavallisen kansalaisen tuntema moraali kiellä. Se on ehkä vähän katolisen pyhityksen vastaista. Mutta siihen tuskin edesmenneet uskoivat, sen enempää kuin heidän kriitikkonsa täällä. Ja viimeisenä tulee se, että tässä oli kyse myös olosuhteista ja putkinäköiseen tilanteeseen joutumisesta. Jotkut kutsuvat sitä jatkamisharhaksi (continuation bias).
Olennaista on kuitenkin se, että ihminen voi tavoitella erinomaisuutta ja erikoisuutta joutumatta olosuhteiden ja jatkamisharhan uhriksi. Ja olosuhteiden ja jatkamisharhan uhriksi voi joutua vaikka ei tavoittelisi mitään erinomaista tai erikoista. Joten jos haluaa totuudessa pysyä, niin näitä ei pitäisi olemattomin syin tai pelkän mielihalun pohjalta yhdistää.
