Virhe tapahtui mielestäni siinä että äiti ehkä luotti omiin taitoihinsa huonon sään yllättäessä liikaa, eikä osannut luovuttaa ajoissa kun ei ehkä ymmärtänyt sitä kuinka pahaksi sää voi pahimmillaan siellä tunturissa yltyä eli jatkoi matkaa vaikka merkit sään huononemisesta varmasti olivat ilmassa jo hieman aiemmin ennen kuin tuonne kurun rinteeseen päädyttiin hälytyskeskukseen soittamaan.
Hieman enemmän harkintakykyä ja omien rajojensa sekä sään ymmärtämistä olisi kaivattu, niin että olisi nöyrästi aikatauluista ja junalle ehtimisen murheista huolimatta ymmärretty luovuttaa jo siinä vaiheessa kun oltiin vasta nousemassa tunturille, paremmissa olosuhteissahan äiti oli poikansa kanssa pärjännyt vielä hyvin, eli olisi varmasti pärjännyt tuossakin vaiheessa kun olisi kääntynyt ajoissa ympäri ja palannut vaikkapa sinne lähimmälle kodalle vaikka se olisi merkinnytkin junasta myöhästymistä.
Itse kaamosvaellukselle lähtemistä pojan kanssa en tuomitse, mutta hieman enemmän nöyryyttä ja sään kunnioitusta tuollainen retki kaipaa ja väkisin päin myrskyä ja pahenevaa säätä painaminen pitää unohtaa.
Erään kouluttajan kerran suututin työturvallisuuteen liittyvällä kurssilla, kun kouluttaja kysyi millaisille ihmisille yleensä tapahtuu pahimpia tapaturmia, ja minä tietenkin rehellisesti kerroin että olen todennut tapaturmia usein tapahtuvan juuri kaikki kurssit käyneille ammattiinsa rutinoituneille konkareille, jotka tuudittautuvat siihen että kaikki kurssit on käyty ja kaikki tiedetään ja kaikki tarvittavat kortit löytyy, ja siihen turvaten sitten unohtavat varovaisuuden ja itsesuojeluvaiston.
Ehkä tässäkin tapauksessa sitä viimeistä tunturia ei sään heikentyessä olisi uskallettu lähteä ylittämään ellei olisi käyty niitä kursseja.
