Oikeistotrollien tuleminen
- dazu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4761
- Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
- Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit
Oikeistotrollien tuleminen
Olen viimeisen vuoden aikana huomannut Facebookissa mielenkiintoisen ilmiön: oikeistolaista ääri-ideologiaa suoltavat suomalaiset valeprofiilit. Oman arvioni mukaan noin puolet suomalaisista facebook-tileistä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana huudelleet äärioikeistolaista settiä, eli kaikkiaan noin tuhat käyttäjää, ovat valeprofiileja. Monet näistä on luotu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten työntekijöiden nimillä ja profiilikuvaksi on otettu joku sattumanvarainen googlella löytyvä kuva.
Valeprofiilien kirjoitusten aiheet ovat mukailleet tiettyä linjaa, eli työnantajatahon etujen äärimmäistä puoltamista, ammattiliittojen kieltämistä kokonaan, verojen poistamista jopa kokonaan, tukien poistamista kokonaan ja velan oton täydellistä seinään lopettamista. Tyypillisiä piirteitä on myös aiheettomat kommunistiksi huutelut ja väitteet siitä, että "kaikille on töitä, jos vain viitsii hakea". Monissa viesteissä näkyy myös kehitysvammaisten ja vaikeasti sairaiden haluaminen työelämään.
Koska profiileissa ja niiden sisällöissä toistuu sama kaava, oletan, että joku taho organisoi tällaista toimintaa tavoitteellisesti. Lisäksi se, että profiilit on usein luotu vastaanottokeskusten työntekijöiden nimillä, viittaa siihen, että taustalla on erittäin maahanmuuttovastainen taho.
Valeprofiilien kirjoitusten aiheet ovat mukailleet tiettyä linjaa, eli työnantajatahon etujen äärimmäistä puoltamista, ammattiliittojen kieltämistä kokonaan, verojen poistamista jopa kokonaan, tukien poistamista kokonaan ja velan oton täydellistä seinään lopettamista. Tyypillisiä piirteitä on myös aiheettomat kommunistiksi huutelut ja väitteet siitä, että "kaikille on töitä, jos vain viitsii hakea". Monissa viesteissä näkyy myös kehitysvammaisten ja vaikeasti sairaiden haluaminen työelämään.
Koska profiileissa ja niiden sisällöissä toistuu sama kaava, oletan, että joku taho organisoi tällaista toimintaa tavoitteellisesti. Lisäksi se, että profiilit on usein luotu vastaanottokeskusten työntekijöiden nimillä, viittaa siihen, että taustalla on erittäin maahanmuuttovastainen taho.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4756
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Oikeistotrollien tuleminen
No onhan.dazu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 5:07 am Olen viimeisen vuoden aikana huomannut Facebookissa mielenkiintoisen ilmiön: oikeistolaista ääri-ideologiaa suoltavat suomalaiset valeprofiilit. Oman arvioni mukaan noin puolet suomalaisista facebook-tileistä, jotka ovat viimeisen vuoden aikana huudelleet äärioikeistolaista settiä, eli kaikkiaan noin tuhat käyttäjää, ovat valeprofiileja. Monet näistä on luotu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten työntekijöiden nimillä ja profiilikuvaksi on otettu joku sattumanvarainen googlella löytyvä kuva.
Laita nyt linkkejä niiihin profiileihin, tai tämä on yhtä totta kuin Jessikka Aron fantasiat.
Itse en Facebook - matolaatikkoa avaisi vaikka maksettaisiin, mutta voin pyytää jotain MLKPlaista vilkaisemaaan.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
- nipsunapsu
- Axel Foley
- Viestit: 2415
- Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Minä ainakin tulen joka kerta, kun joku alkaa nillittämään äärrrioikeistosta.
-
Honey_Badger
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 581
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am
Re: Oikeistotrollien tuleminen
En ole havainnut tällaista ilmiötä, tosin en noissa ympäristöissä liiku, joten en ehkä altistusta saa.
Sinänsä en fanita sen paremmin äärioikeistoa kuin vasemmistoakaan, enkä luota kumpaankaan pätkääkään. Aika pitkälti samanlaista fanaattista, kouhottavaa paskaa, käärepaperi vaan eri värinen. Ainoa merkittävä ero taitaa olla siinä, että yksi porukka sisältää todella tuhdin seoksen erilaisia salaliittoteorisoivia sekopäitä, kun taas toinen porukka sisältää todellisuudesta toisella tapaa erkaantuneita hyvesignaloivia ja määkiviä muiden kustannuksella elämään pyrkiviä ihmisroskia.
Sinänsä en fanita sen paremmin äärioikeistoa kuin vasemmistoakaan, enkä luota kumpaankaan pätkääkään. Aika pitkälti samanlaista fanaattista, kouhottavaa paskaa, käärepaperi vaan eri värinen. Ainoa merkittävä ero taitaa olla siinä, että yksi porukka sisältää todella tuhdin seoksen erilaisia salaliittoteorisoivia sekopäitä, kun taas toinen porukka sisältää todellisuudesta toisella tapaa erkaantuneita hyvesignaloivia ja määkiviä muiden kustannuksella elämään pyrkiviä ihmisroskia.
- nipsunapsu
- Axel Foley
- Viestit: 2415
- Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Osaisitko sanoa, että jos sattuisit liikkumaan noissa ympyröissä ja altistuisit moiselle, niin havaitsitsiko sellaista ilmiötä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:22 am En ole havainnut tällaista ilmiötä, tosin en noissa ympäristöissä liiku, joten en ehkä altistusta saa.
Re: Oikeistotrollien tuleminen
*poistettu pohdintaa sivustosta. Sellaisen paikka on Lautamiehissä*tm
-
Honey_Badger
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 581
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Kyllä havaitsisin.nipsunapsu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:27 amOsaisitko sanoa, että jos sattuisit liikkumaan noissa ympyröissä ja altistuisit moiselle, niin havaitsitsiko sellaista ilmiötä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:22 am En ole havainnut tällaista ilmiötä, tosin en noissa ympäristöissä liiku, joten en ehkä altistusta saa.
- nipsunapsu
- Axel Foley
- Viestit: 2415
- Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Miten ihmeessä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:55 amKyllä havaitsisin.nipsunapsu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:27 amOsaisitko sanoa, että jos sattuisit liikkumaan noissa ympyröissä ja altistuisit moiselle, niin havaitsitsiko sellaista ilmiötä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:22 am En ole havainnut tällaista ilmiötä, tosin en noissa ympäristöissä liiku, joten en ehkä altistusta saa.
-
Honey_Badger
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 581
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Jos ilmiö on tuon tyyppinen kuin kirjoittaja dazu viestissään kuvaa, ei näiden bongaaminen järin vaikeaa ole. Vai oletko niitä ihmisiä, jotka eivät helposti kykene vaikkapa erottamaan spostin joukossa saapuvia spämmäys/phishing/huijausviestejä? Saman tyyppisestä ilmiöstä on kysymys ja epäuskottavat tekstit ja/tai toisteiset rakenteet on helppo erottaa, ainakin minulle.nipsunapsu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 1:00 pmMiten ihmeessä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:55 amKyllä havaitsisin.nipsunapsu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:27 am
Osaisitko sanoa, että jos sattuisit liikkumaan noissa ympyröissä ja altistuisit moiselle, niin havaitsitsiko sellaista ilmiötä?
-
Even Steven
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Havaitsitko Twitterissä Ukrainan puolesta pauhaavat miljoonat botit?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:55 amKyllä havaitsisin.nipsunapsu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:27 amOsaisitko sanoa, että jos sattuisit liikkumaan noissa ympyröissä ja altistuisit moiselle, niin havaitsitsiko sellaista ilmiötä?Honey_Badger kirjoitti: To Tammi 25, 2024 11:22 am En ole havainnut tällaista ilmiötä, tosin en noissa ympäristöissä liiku, joten en ehkä altistusta saa.
-
Honey_Badger
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 581
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am
Re: Oikeistotrollien tuleminen
*pltmtxtvp*tm
- nipsunapsu
- Axel Foley
- Viestit: 2415
- Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm
Re: Oikeistotrollien tuleminen
*pltmtxtvp*tm
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4756
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Eli ei yhtään profiililinkkiä?
Ei kuvakaappauksia?
Ei mitään?
YP: Kaatopaikkakamaa.
Ei kuvakaappauksia?
Ei mitään?
YP: Kaatopaikkakamaa.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
-
Afrikka
Re: Oikeistotrollien tuleminen
Marokon Kauhu kirjoitti: To Tammi 25, 2024 9:03 pm Eli ei yhtään profiililinkkiä?
Ei kuvakaappauksia?
Ei mitään?
YP: Kaatopaikkakamaa.

Trollit ovat ydinjätettä, atsovärien ja energiajuomien kyllästämiä.