Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Saapas nähdä että millaiseksi tyytymättömyys kasvaa jos Putin tarvitsee lisääkin liikekannallepanoja valtakuntaansa laajentaakseen.
Brittitiedustelu: Iskut kutsuntatoimistoihin kertovat tyytymättömyydestä Venäjällä
Alkuviikosta Venäjän viranomaiset kertoivat, että maassa on tehty 220 iskua asevoimien kutsuntatoimistoihin helmikuun 2022 jälkeen.
Riippumattoman venäläismedian Mediazonan tietojen mukaan iskuja olisi tehty 113 pelkästään viime vuoden heinäkuun lopun jälkeen.
Britannian puolustusministeriön mukaan tilastot viittaavat siihen, että iskut olisivat kaksinkertaistuneet viimeisimmän puolen vuoden aikana.
Venäjällä iskujen tekijöiden on väitetty työskentelevän länsimaisille tiedustelupalveluille.
Brittitiedustelun mukaan iskut kertovat kuitenkin venäläisväestön kasvavasta tyytymättömyydestä sotaa kohtaan etenkin niiden keskuudessa, joita liikekannallepano koskettaisi.
https://yle.fi/a/74-20010573

Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
No johan Putin syyttikin Latviaa venäläisten kaltoinkohtelemisesta. Meitä suomalaisiahan on Venäjällä kutsuttu jo natseiksikin. Onneksipa olemme Natossa!
ISW: Venäjä voi pohjustaa toimia Baltiaa ja Suomea vastaan puhumalla venäläisten suojelusta ja natseista
Yhdysvaltalainen ajatuspaja ISW arvioi, että Venäjä saattaa pyrkiä muokkaamaan maaperää mahdolliselle tulevalle aggressiolle Baltiassa ja muissa Nato-maissa kuten Suomessa käyttämällä tekosyynä ”venäläisten suojelemista” kyseisissä maissa.
Kreml voi väittää myös, että sen toimissa olisi kyse ihmisten suojelemista ”natsipolitiikalta”, ISW uskoo.
Sen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on pitkään pyrkinyt rakentamaan Venäjälle ideologiaa, jota voi käyttää vastakkainasettelussa lännen kanssa.
Kreml voi lisääntyvissä määrin käyttää samaa retoriikkaa kuin Ukrainassa. Venäjä on yrittänyt uskotella, että se taistelee Ukrainassa natsismia vastaan.

-
bass_ackwards
- Remington Steele
- Viestit: 216
- Liittynyt: Pe Elo 26, 2022 12:46 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Nyt ei ryssää hymyilytä. Minua kyllä hymyilyttää senkin edestä tämän ryssimisen seuraaminen. Meniköhän taas kuitenkin ihan suunnitelmien mukaan?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Miksi itsenäisen valtion pitäisi luovuttaa alueitaan yhtään kenelläkään? Saanko minäkin tulla lohkaisemaan palan sinun tontistasi? Aivan idioottimaista ajatuksen juoksuaCharlesBronson kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 4:50 pmTuolla logiikalla sota olisi ohi kun Ukraina luovuttaa nuo alueet suosiolla Venäjälle.Wildchild79 kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 4:30 pmMiten voi olla epäselvää?Virdon kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 4:23 pm
No vaihdetaan vastaukseksi sitten vaikka se että Suomi ei ole ollut aiemminkaan mikään puolueeton kun on jo ennen jäsenyyttäkin sen verran pitkään oltu yhteistyössä Naton kanssa.
Minä kannatan Ukrainaa. Kumpaako "joukkuetta" sinä kannatat?
Ryssän mielestä itsenäisyys ei ole voitto ja silti pitää pelastaa Ukraina nazeilta. Älä välitä mitä toi kommari kirjottaa.
Mutta miksi Ukraina ei suostu tuollaiseen voittoon?
Miksi se tuhlaa ukkoja turhaan?
-
vituiksmän
- Jane Marple
- Viestit: 1020
- Liittynyt: Ma Joulu 19, 2022 10:53 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Tältä näyttää tuo ryssän eteneminen. Suunnitelmien mukaan mennään
-
C. Semmmone
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 502
- Liittynyt: La Helmi 18, 2023 9:45 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Nyt selvisi, miten kääntää Venäjän (Moskovian) "Special Military Operation" suomeksi.
Olen aiemmin kääntänyt sen "Erikoinen operaatio" tai "Erikoinen sotilasoperaatio".
Mutta englanniksi "special" tarkoittaa "erityistä", joka tarkoittaa henkisesti jälkeenjäänyttä, "retard" tai "mentally retarded".
Merkitys on "Mentally Retarded Military Operation" ja oikea käännös on "Henkisesti jälkeenjäänyt operaatio".

SDP pitäisi kieltää hyvien tapojen vastaisena.
-
Honey_Badger
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 581
- Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
C. Semmmone kirjoitti: Ma Tammi 29, 2024 2:05 pm Nyt selvisi, miten kääntää Venäjän (Moskovian) "Special Military Operation" suomeksi.
Olen aiemmin kääntänyt sen "Erikoinen operaatio" tai "Erikoinen sotilasoperaatio".
Mutta englanniksi "special" tarkoittaa "erityistä", joka tarkoittaa henkisesti jälkeenjäänyttä, "retard" tai "mentally retarded".
Merkitys on "Mentally Retarded Military Operation" ja oikea käännös on "Henkisesti jälkeenjäänyt operaatio".
special_retarded.png
-
AlexKrycek
- Martin Beck
- Viestit: 757
- Liittynyt: Ke Elo 07, 2013 7:29 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Joko puutarhatontuilta löytyy videota Gerasimovista, joka olis kuvattu tammikuun puolella? Missä mahtaa Herra hiihdellä?
-
Paikallaviivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5751
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Mahorkalla matruusien kanssa. Ei sitä nyt yhtenään jouda kameroiden edessä pomppaamaan, kun on sot...ilaallinen erikoisoperaatio johdettavana.AlexKrycek kirjoitti: Ma Tammi 29, 2024 2:49 pm Joko puutarhatontuilta löytyy videota Gerasimovista, joka olis kuvattu tammikuun puolella? Missä mahtaa Herra hiihdellä?
-
kiinnostunut5
- Jane Marple
- Viestit: 1091
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Gerasimovi pääsi jo unohtumaan, kiinnostaisi myös nähdä jos tarjolla on videota. Puutarhatonttujen lähteistä tai uskottavammista. Itänaapuri on ottanut takkiin niin monella rintamalla että eihän sitä kaikkea voi edes muistaa enää.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Olisihan tuo jälleen aikamoinen "suunnitelmien mukaan meneminen" tässä "Natonlaajentamisenestämisnatsieneliminointierikoisoperaatiossa" jos Gerasimovkin on ottanut osumaa. 
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
-
OnyxPhoenix
- Angus MacGyver
- Viestit: 6750
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Rheinmetall laittaa pökköä pesään Saksassa ja rakentaa uuden ammustehtaan muutamassa kuukaudessa.
Viimeinkin alkaa näkyä vähän sitä odotettua saksalaista tehokkuutta.

siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1938
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Erityisen erikoiset onnittelut tästä viiltävästä knopista. Eikä mennyt kuin kaksi vuotta sen keksimiseen! KrrhmC. Semmmone kirjoitti: Ma Tammi 29, 2024 2:05 pm Nyt selvisi, miten kääntää Venäjän (Moskovian) "Special Military Operation" suomeksi.
Olen aiemmin kääntänyt sen "Erikoinen operaatio" tai "Erikoinen sotilasoperaatio".
Mutta englanniksi "special" tarkoittaa "erityistä", joka tarkoittaa henkisesti jälkeenjäänyttä, "retard" tai "mentally retarded".
Merkitys on "Mentally Retarded Military Operation" ja oikea käännös on "Henkisesti jälkeenjäänyt operaatio".
-
siiantaika
- Vic Mackey
- Viestit: 1938
- Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Täytyy vaan ihmetellä päätöksen taloudellisia perusteluita. Suuren tehtaan rakennuskulujen kuolettamiseen menee jo varmasti kymmenkunta vuotta – edellyttäen että tuotanto eli kysyntä säilyy samana koko tuon ajan. Joko tässä enteilläön sodan laajentumista? Marssi Moskovaan?OnyxPhoenix kirjoitti: Ma Tammi 29, 2024 11:55 pm Rheinmetall laittaa pökköä pesään Saksassa ja rakentaa uuden ammustehtaan muutamassa kuukaudessa.
Viimeinkin alkaa näkyä vähän sitä odotettua saksalaista tehokkuutta.
-
OnyxPhoenix
- Angus MacGyver
- Viestit: 6750
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ei minua hämmästytä ollenkaan. Nyt on tullut selväksi että pelkästään Euroopan maat tarvitsee aivan eri luokan ammusvarastoja ja kapasiteettia ammusten tuotantoon mitä tässä nyt on ollut vissiin pari vuosikymmentä kun kuviteltiin että ryssälästä voisi tulla normaali valtio.siiantaika kirjoitti: Ti Tammi 30, 2024 1:58 pmTäytyy vaan ihmetellä päätöksen taloudellisia perusteluita. Suuren tehtaan rakennuskulujen kuolettamiseen menee jo varmasti kymmenkunta vuotta – edellyttäen että tuotanto eli kysyntä säilyy samana koko tuon ajan. Joko tässä enteilläön sodan laajentumista? Marssi Moskovaan?OnyxPhoenix kirjoitti: Ma Tammi 29, 2024 11:55 pm Rheinmetall laittaa pökköä pesään Saksassa ja rakentaa uuden ammustehtaan muutamassa kuukaudessa.