Täysin samaa mieltä Kastehelmen kiteytyksen kanssa koskien Tuckerin Putte-spektaakkelia.
Kommentti: Tucker Carlsonin Putin-haastattelu on esimerkki hyödyllisen hölmön liian suurista luuloista
Diktaattorit eivät ole kiinnostuneita totuudesta tai journalismista, ja joka muuta luulee, huijaa lähinnä itseään, kirjoittaa Iltalehden erikoistoimittaja Emil Kastehelmi.
Osa yleisöstä tuntuu pitävän kovasti arvossa totuutta. Länsimainen media sitä ei kuitenkaan anna varsinkaan Ukrainan sodasta. Kenties diktaattorin suusta voi kuitenkin kuulla, miten maailma todella makaa.
Suurin piirtein näistä lähtökohdista amerikkalainen juontaja Tucker Carlson lähti haastattelemaan Venäjän presidenttiä ja kansainvälisesti etsintäkuulutettua rikollista, Vladimir Putinia. Carlson tunnettiin aiemmin Fox Newsilta omaa nimeään kantaneen ajankohtaisohjelman vetäjänä, kunnes sai tehtävästään potkut vuonna 2023.
Putinin haastattelun saattoi olettaa jo etukäteen yllätyksettömäksi, kuten diktaattorien tapauksessa yleensäkin. Putinin näkemyksen mukaan Venäjä ei tee koskaan mitään väärää. Se on samaan aikaan vahva sekä mahtava, mutta silti uhri. Putinin motiiveissa tai Ukrainan sodassa ei ole mitään uutta yllätyksellistä kulmaa, jota Putinilta voisi odottaa kuulevansa.
Kootut selitykset tunnettiin jo ennen Carlsonin haastattelua, ja Carlson antoi haastattelullaan lähinnä Putinille mahdollisuuden ladella tutut litaniat uudelleen. Länsi, Nato ja Ukraina ovat erikseen ja yhdessä syyllisiä kaikkeen kurjaan, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu, ei Venäjä. Venäjä voi tehdä suvereenisti mitä vain, mutta muiden suvereenit turvallisuuspoliittiset päätökset ovat väärin. Myös moneen kertaan kuultu huuruilu denatsifikaatiosta oli läsnä. Historiaa väännettiin ja käännettiin Venäjän tarkoitusperiin sopivaksi.
Carlsonin lähtökohdat haastattelulle eivät myöskään ole epäselvät. Hän on toistuvasti kritisoinut läntistä mediaa ja asettunut vuosien varrella Venäjän narratiivin puolelle. Ukrainaa kohtaan ei ole erityisen suuria sympatioita herunut – vuonna 2019 hän jopa kommentoi, että jos on tehtävä valinta, Yhdysvaltojen kannattaisi olla Ukraina-kysymyksessä Venäjän kannalla.
Kreml ei jätä tämäntyyppisissä mediatilanteissa mitään sattuman varaan. Carlsonin haastattelu sai tapahtua, koska venäläiset tiesivät, ettei se ole oikeaa journalismia. Kyseessä ei ole kriittinen Putinin tenttaus vaikeine jatkokysymyksineen vaan tarinateatteri, jonka kulku oli tiedossa jo etukäteen. Venäjällä toimivien oikeiden kriittisten ja tutkivien journalistien kohtalot kyllä tiedetään.
On vaikea sanoa, kuvitteliko Carlson todella tekevänsä journalismia ja saaneensa haastattelun koska Kreml pitää häntä niin poikkeuksellisen hyvänä toimittajana, vai ymmärtääkö hän jo valmiiksi olevansa haastattelun myötä osa Venäjän moninaista propagandakoneistoa.
Yksi asia on kuitenkin selvää – Putin pitää Carlsonia vain ja ainoastaan hyödyllisenä hölmönä ja informaatiosodan välikappaleena, jonka kautta voi levittää Venäjän narratiivia mahdollisimman laajalle.
Putin ei arvosta Carlsonia ihmisenä, vaan todennäköisesti hahmottaa hänet välinearvoa sisältävänä henkilönä, jolla on tahtotila vahingoittaa kotimaansa turvallisuuspoliittisia tavoitteita. Sellaista kannattaa tietysti hyödyntää. Putinin puheille Carlson päästetään vain siksi, että Venäjän tiedetään hyötyvän siitä. Ei ole olemassa sellaista tilannetta, jossa Putin voisi nykyisessä maailmantilanteessa päätyä vaikeaan ja kyseenelaiseen asemaan amerikkalaistoimittajan kysymysten vuoksi. Sellainen estetään jo ennalta.
Yksi esimerkki Venäjän “arvostuksen” tasosta nähtiin jo ennen haastattelun julkistamista. Carlson väitti suureen ääneen valheellisesti, ettei kukaan länsimainen journalisti olisi vaivautunut haastattelemaan Putinia sodan aikana. Venäjän ei olisi ollut mikään pakko huomioida tätä väitettä, mutta Venäjän presidentin lehdistösihteeri ja tiedottaja Dmitri Peskov nöyryytti Carlsonia toteamalla, että Carlson oli väärässä – Venäjä ei itse asiassa ole vain halunnut antaa haastatteluja “yksipuolisesti” asioista raportoiville länsimedioille.
Haastattelun aikana kuultiin myös muutamia kuitteja Putinilta Carlsonin suuntaan. Carlsonilla olisi ollut myös paikkoja kyseenalaistaville kysymyksille, mutta ne jätettiin pitkälti käyttämättä. Vähäisetkin haastot, jos niitä nyt voi minkäänlaisiksi haastoiksi edes kutsua, jäivät haaleiksi, ja Putin sai luennoida rauhassa pitkiä pätkiä. Haastattelu tuntui käytännössä kahden samanmielisen kahden tunnin juttutuokiolta, jossa yksi kysyy ja toinen opastaa.
Peskov totesi haastatteluun myöntymisen syyksi, että Carlson ei ole lähtökohtaisesti Venäjän tai Ukrainan puolella, vaan Yhdysvaltojen puolella. Tämä oli Peskovin mukaan merkittävä piirre verrattuna muuhun läntiseen mediaan. Ei tarvitse omata suurta medialukutaitoa ymmärtääkseen kommenttien tarkoittaneen Carlsonin olevan Venäjälle niin myönteinen, että se kelpaa jopa pääpropagandisteille. Haastattelussa nähtiin Peskovin tienneen tarkkaan, mitä oli odotettavissa.
Jos joku venäläinen juontajajulkimo päättäisi tehdä saman mitä Carlson nyt tekee, haastattelemalla esimerkiksi Zelenskyitä ja syyttäen Venäjän mediaa yksipuolisuudesta sekä totuuden peittelystä, hänellä ei olisi enää Venäjälle mitään asiaa. Edessä olisi joko maanpako, vankila tai kuolema.
Päinvastainen asetelma kelpaa kuitenkin tekopyhälle diktaattorille, koska heidän irvikuvansa journalismista toimii vain yhteen suuntaan ja pelkästään asetelmassa, jossa sananvapaus on poljettu mahdollisimman alas.
Carlson todennäköisesti ajattelee ylpeänä jopa Kremlin arvostavan häntä sekä hänen oikeaa journalismiaan. Mies oletettavasti kuvittelee olevansa erityislaatuinen sananvapauden ja totuuden airut, joka noteerataan kansainvälisesti merkittävissä piireissä.
Sillä välin Kremlissä naureskellaan ivallisesti, kun taas on yksi hyödyllinen idiootti narrattu papukaijaksi muun roskaväen joukkoon.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4d4 ... 66ffbebe18
