Pori. Puukotus Bar kinossa 27.4.2008
Pori. Puukotus Bar kinossa 27.4.2008
En kirveelläkään löytänyt aiheesta keskustelua täältä joten tässä.
Bar Kinon puukottajalle yli neljä vuotta vankeutta (03.09.2008)
Porilaisravintola Bar Kinossa huhtikuun lopussa toista miestä puukottanut ulvilalaismies sai neljä vuotta ja kahdeksan kuukautta vankeutta tapon yrityksestä.
Oikeuden mukaan uhrin vammat olivat hengenvaaralliset, ja ellei hänelle olisi kyetty antamaan nopeasti ensihoitoa, olisi hän menehtynyt saamiinsa vammoihin.
21-vuotias puukottaja tuomittiin tänään Porin käräjäoikeudessa myös maksamaan syytetylle korvauksia kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä ja kosmeettisesta haitasta yhteensä 12 700 euroa. Myös kaikki oikeudenkäyntikulut määrättiin tuomitun maksettavaksi.
Lähde: http://www.promenadi.net/uutinen.php?lngID=112111
Minusta aivan kohtuuton tuomio. Samaa luokkaa tappojen kanssa.

-
jamppa
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1326
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
- Paikkakunta: Korpi pohjoisessa
No en tiedä onko hirveen kohtuuton, voisi loppua tuollaiset tuikkailut jos kaikki tuomiot olisi tuota luokkaa. Tässäkin tapauksessa ilmeisemmin rassin heiluttelija ei ollut asialla ensimmäistä kertaa, kun tuollaisen tuomion on saanut. Keisisä on voinut myös palaa entisiä pohjia.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
Ei aikaisempaa rikotaustaa. Ja korvaukset... aivan pimee potti tuli.
Eikä päässyt alle 21-vuotiaiden yks kolmosella, vaan istuu neljän kuukauden tutkari vähennettynä 2v. Tuntuu niin maalikon mielestä tosi vaivattomalta tommonen " vaan kaksi ", ei se aika riennä siellä ihan yhtä kivasti ku kanariansaarien lomareissulla. Ihmisillä ei tunnu olevan aavitustakaan, millaista on olla vanki, moni tietää että mikä on vankila ja kuinka siellä on niin kovin hienoa kaikki, mutta harvat jotka ymmärtää sen millaista on olla vanki. Vapauden menetys, ulos yhteiskunnasta ihan toiseen maailmaan jossa jokainen sinun asiasi muuttuu konkreettisesti vaikeammaksi. Pamppujen perseeden nuolemisen, byrokraattiviikadon ja kusitestien jälkeen saat perhetapaamisen ehkä onnistumaan. Ehkä. Jne jne jne.

MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
^ No voi perse sinua!
Oletko nyt ottanut sitten opiksi ja päättänyt ettet enää ikinä menetä vapauttasi?
Minusta tuo on aivan oikea tuomio ja saisi mieluummin olla puolittumatta.
Mikä oikeus kenelläkään on puukottaa toista hengenvaarallisesti ja aiheuttaa vielä kosmeettista haittaa???
Toisen kerran jos tuollaiseen syyllistyy, joutaisi minusta kiven sisään loppu iäksi.

Nuotio & Äreät Tiput
Niille, jotka tietentahtoen ovat pelissä mukana, eivät tuomioista välitä vittuakaan. Sitä ei tässä osattu erottaa taaskaan. Nuorelle, joka ei ole taparikollisen tielle lähtenyt, ei kuuluisi tälläsiä lähes 5v kakkuja antaa.
Siks ne sinne takas meneekin kun kakut on pitkiä ja mahdollisuudet siviilissä vaan joka päivä heikkenee.
Toisinsanoen, eiköhän me hyvä tuleva taparikollinen tästäkin saada ku istutetaan siellä pitkä aika, paikassa jossa mistään muusta ei puhuta alan tapahtumista 24/7. Narkit, rattijuopot ja "me vaan vähän sitä ja tätä tehtiin sille..ja se kuoli. "- tyypit on sun seurana koko sen 2v.
Normaali veronmaksajaksi alkaminen voi tuottaa suuria hankaluuksia.

loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Tässä melko taviskansalaisen mielipide: ihan kohtuullinen tuomio. Mitä Make olisit halunnut antaa hänelle tuomioksi? Ei tuollaista tapausta nyt voida sivuuttaa ja päästää ehdollisella, kun tekoa tulisi kuitenkin miettiä paljon, ettei sama toistuisi. Ehdollinen tuomio toisi ajatuksen, että ei tässä mitään, no big deal, kun en linnaan joutunut...
Paavo Arhinmäki on äijä!
-
Tuani ekstiä
aargh
No on varmaan kamalaa, mutta ei kai Suomessa syyttömiä linnaan laiteta? Kyllä meilläpäin olot vankiloissa ovat varmasti paljon iisimmät kuin esim. Turkissa tai Marokossa.Make_ kirjoitti:Ihmisillä ei tunnu olevan aavitustakaan, millaista on olla vanki, moni tietää että mikä on vankila ja kuinka siellä on niin kovin hienoa kaikki, mutta harvat jotka ymmärtää sen millaista on olla vanki. Vapauden menetys, ulos yhteiskunnasta ihan toiseen maailmaan jossa jokainen sinun asiasi muuttuu konkreettisesti vaikeammaksi.
Onko se ihan pakko heilua puukon kanssa jne? Oliko tässä muuten Feija ja Taisto kyseessä vai ihan ihmiset?
3v ja puolet istumaan. Siinä olis mun mielestä järkeä kaikkien kannalta.loneliness kirjoitti:Tässä melko taviskansalaisen mielipide: ihan kohtuullinen tuomio. Mitä Make olisit halunnut antaa hänelle tuomioksi? Ei tuollaista tapausta nyt voida sivuuttaa ja päästää ehdollisella, kun tekoa tulisi kuitenkin miettiä paljon, ettei sama toistuisi. Ehdollinen tuomio toisi ajatuksen, että ei tässä mitään, no big deal, kun en linnaan joutunut...
Uhri jäi eloon ja saa juoda ja rällätä rahansa. Ns kunnolliselle nuorelle lisävuodet niissä kuvioissa alkavat jo muuttaa käsitystä tai jopa koko elämäntarkoitustakin. Vuodessa ehtii olla monta yötä yläpunkassa miettien, haluanko olla yhtä kova jätkä ku alapunkan kaveri, sil on rispektii, se on täällä omassa maailmas tunnettu. Vankila ei ole katuvien paikka. Sitä siellä ei kukaan toisilleen julista. Se on rangaistuslaitos, josta vapautuu joskus. Mutta se paljonko se aiemmin rikkeettömään ensikertalaiseen vaikuttaa on aika tärkee asia.
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
En halua, että tämä kuulostaa saivartelulta, mutta harva ns. kunnollinen nuori kantaa puukkoa mukanaan baarissa ja käyttää sitä. Usein puukkoa tai asetta kantavalla on perusteltua pelkoa, jonka turvaksi kantaa kättä pidempää messissä tai kärsii mielenterveysongelmista ja perusteettomista peloista.Make_ kirjoitti:
3v ja puolet istumaan. Siinä olis mun mielestä järkeä kaikkien kannalta.
Uhri jäi eloon ja saa juoda ja rällätä rahansa. Ns kunnolliselle nuorelle lisävuodet niissä kuvioissa alkavat jo muuttaa käsitystä tai jopa koko elämäntarkoitustakin. Vuodessa ehtii olla monta yötä yläpunkassa miettien, haluanko olla yhtä kova jätkä ku alapunkan kaveri, sil on rispektii, se on täällä omassa maailmas tunnettu. Vankila ei ole katuvien paikka. Sitä siellä ei kukaan toisilleen julista. Se on rangaistuslaitos, josta vapautuu joskus. Mutta se paljonko se aiemmin rikkeettömään ensikertalaiseen vaikuttaa on aika tärkee asia.
Ihminen, joka ei ole sotkenut asioitaan tai tahattomasti sotkeutunut joihinkin soppiin ei tarvitse Suomessa kantaa ravintolassa puukkoa tai asetta, kuitenkin järjestyksenvalvojat ovat yökerhoissa huolehtimassa turvallisuudesta. Joskus järkkärit hoitavat asiansa hyvin ja joskus huonommin, mutta sanotaan nyt vaikka, että nuhteetonta elämää eläneen varastomiehen (ihan esimerkki vain) ei ole syytä pitää aseita mukanaan, koska helposti sitä sitten alkaa kiihdyksissä käyttämään.
Paavo Arhinmäki on äijä!
-
Luumäen Susi
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 14
- Liittynyt: La Touko 24, 2008 7:50 pm
Ei sinne linnaan kukaan vahingossa joudu ja ihan mitättömistä rikkeistä, Suomessa saa nuori rikoksen tekijä tehdä ihan helvetin paljon rötöksiä ennenkuin sen vapauden ensikertaa ihan oikeasti menettää.Make_ kirjoitti:Ei aikaisempaa rikotaustaa. Ja korvaukset... aivan pimee potti tuli.
Eikä päässyt alle 21-vuotiaiden yks kolmosella, vaan istuu neljän kuukauden tutkari vähennettynä 2v. Tuntuu niin maalikon mielestä tosi vaivattomalta tommonen " vaan kaksi ", ei se aika riennä siellä ihan yhtä kivasti ku kanariansaarien lomareissulla. Ihmisillä ei tunnu olevan aavitustakaan, millaista on olla vanki, moni tietää että mikä on vankila ja kuinka siellä on niin kovin hienoa kaikki, mutta harvat jotka ymmärtää sen millaista on olla vanki. Vapauden menetys, ulos yhteiskunnasta ihan toiseen maailmaan jossa jokainen sinun asiasi muuttuu konkreettisesti vaikeammaksi. Pamppujen perseeden nuolemisen, byrokraattiviikadon ja kusitestien jälkeen saat perhe
tapaamisen ehkä onnistumaan. Ehkä. Jne jne jne.
Ei tipu säälipinnoja linnan venkuloille.
-
Porin
En tiedä olitko paikalla, mutta tämä herra x viilsi kurkun auki toiselta ja vain helvetin nopea toiminta pelasti hengen. Eli muutama tyyppi painoi pyyhkeillä vuotokohtaa ja se toi pari lisäminuuttia asiaan. Porin ensiavussa paikkailtiin mitä pystyttiin jotta uhri pysyy hengissä ja sitten yöllä vielä siirto Turkuun missä verisuonikirurgi viimeisteli työn. Oli muuten ahdasta eteisessä, kun poliisit tuli ja pisti ovet lukkoon. Sieltä sitten jokainen yksitellen ulos poliisin juttusille ja antamaan henkilötiedot.Make_ kirjoitti:
Uhri jäi eloon ja saa juoda ja rällätä rahansa.
Korvauksista vielä, että käytännössä tuo tarkoittaa valtionkonttorista paria tonnia. Jos muistat sen puukotuksen helmikuussa 2007 missä porilainen jätkä sai 60 puukoniskua mm. kasvoihin, korvauksia määrättiin kymmeniä tuhansia euroja (koska varastivat uhrin avaimet, pankkikortit ja tunnusluvut ja tyhjensivät tilit sekä pistivät kodin paskaksi) mutta valtionkonttori antoi 1800. Toinen oli tämä Kulma-Grillin edustan puukotus missä uhrilta viillettiin nenä irti ja tehtiin V-kirjain otsaan puukolla kaivertaen. Oikeuden korvaukset paljon, valtionkonttori antoi nelisen tonnia.
No toivon että nuo vammat olivat tässä sitten se syy noin pitkään palloon.Porin kirjoitti:En tiedä olitko paikalla, mutta tämä herra x viilsi kurkun auki toiselta ja vain helvetin nopea toiminta pelasti hengen. Eli muutama tyyppi painoi pyyhkeillä vuotokohtaa ja se toi pari lisäminuuttia asiaan. Porin ensiavussa paikkailtiin mitä pystyttiin jotta uhri pysyy hengissä ja sitten yöllä vielä siirto Turkuun missä verisuonikirurgi viimeisteli työn. Oli muuten ahdasta eteisessä, kun poliisit tuli ja pisti ovet lukkoon. Sieltä sitten jokainen yksitellen ulos poliisin juttusille ja antamaan henkilötiedot.Make_ kirjoitti:
Uhri jäi eloon ja saa juoda ja rällätä rahansa.
Korvauksista vielä, että käytännössä tuo tarkoittaa valtionkonttorista paria tonnia. Jos muistat sen puukotuksen helmikuussa 2007 missä porilainen jätkä sai 60 puukoniskua mm. kasvoihin, korvauksia määrättiin kymmeniä tuhansia euroja (koska varastivat uhrin avaimet, pankkikortit ja tunnusluvut ja tyhjensivät tilit sekä pistivät kodin paskaksi) mutta valtionkonttori antoi 1800. Toinen oli tämä Kulma-Grillin edustan puukotus missä uhrilta viillettiin nenä irti ja tehtiin V-kirjain otsaan puukolla kaivertaen. Oikeuden korvaukset paljon, valtionkonttori antoi nelisen tonnia.
Mutta kuitenkin, tosi kova oli tuo 4v8kk.
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Ei paljoa tainnut olla lieventäviä tekijöitä teossa. Älytön kännimoka. Tässä yksi tapon yritys puukolla, josta tuli 2v 9 kk. Ko. sälli oli kuitenkin kutsunut apuja paikalle.
http://www.kko.fi/31528.htm
Promenadilinkissä oli tällaista...
Oikeuden mukaan uhrin vammat olivat hengenvaaralliset, ja ellei hänelle olisi kyetty antamaan nopeasti ensihoitoa, olisi hän menehtynyt saamiinsa vammoihin.
http://www.promenadi.net/uutinen.php?lngID=112111
Oli tappokin lähellä, eli saa olla tyytyväinen, että uhri selvisi tapauksesta.