Tappo Kemissä 10.11.2023 - 48-vuotiaalle lähihoitajalle 9 vuoden tuomio

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

”Nyt kävi pahasti” – Naista syytetään synkästä veriteosta, peitti kasvonsa ristikolla
Syyttäjä vaatii 48-vuotiaalle naiselle yli 10 vuoden vankeusrangaistusta entisen puolisonsa tappamisesta. Asian käsittely alkoi Lapin käräjäoikeudessa maanantaina.
Syytteen mukaan nainen puukotti miestä selkään 10. marraskuuta Kemissä.
Nainen kiistää henkirikoksen. Hän ei muista tekoyön tapahtumista juuri mitään.
Nainen on osannut kertoa yön tapahtumista vain osittain. Hän muistaa saapuneensa keskellä yötä entisen puolisonsa asunnolle. Naisen mukaan kaksikolla tuli jonkinlaista riitaa taksin maksamisesta.
Naisen muistikuvien mukaan mies olisi kaatunut jossakin yhteydessä, pidellyt selkäänsä ja sanonut, että ”nyt kävi pahasti”. Hän hälytti verta vuotavalle miehelle apua vasta kello 7.55 aamulla. Vammojen ja puhelun välissä meni ilmeisesti pitkä aika.
Mies on kertaalleen tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen naisen pahoinpitelystä. Motiivina näytti olevan mustasukkaisuus.

Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7831 ... a2c727dda4
Psykopaatti
Neuvoja-Jack
Viestit: 537
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 11:14 am

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Psykopaatti »

Eipä näissä ammatin uutisoinneissa muuta taustaa ole kuin....se on paljon seksikkäämpää kertoa, että lähihoitaja tappoi miehen.... kuin nainen tappoi miehen. Klikkauksia tulee miljoona enemmän ja lopulta kyseessä on aina kiinnostavuus ja rahan tulo sylttytehtaalle.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lähihoitaja iski entisen miesystävänsä kuoliaaksi – Erikoiset selitykset veriteolle
Lapin käräjäoikeus on määrännyt taposta syytetyn naisen mielentilan tutkittavaksi.

Lähihoitajanainen surmasi entisen miesystävänsä Kemissä 10. marraskuuta. Lapin käräjäoikeus on tuoreella päätöksellään määrännyt tätä nykyä 48-vuotiaan naisen mielentilan tutkittavaksi.
Oikeuden mukaan nainen surmasi 56-vuotiaan miehen teräaseella.

Taposta syytetty nainen on kertonut useita eri versioita tapahtumien kulusta niin ensihoitajille, poliisille kuin oikeudellekin. Ensi alkuun hän väitti, että entinen puoliso oli surmannut itsensä. Sittemmin hän kertoi miehen kaatuneen kaminaan. Veriset vaatteensa nainen kuittasi sillä, että oli halannut miestä.
– Olisko hän (uhri) tuikannut itseään selkään puukolla? nainen kysyi kolmannessa kuulustelussaan.
Riidatonta on, että nainen meni miehen asunnolle aamuyöllä taksilla. Mies oli tuolloin, eli aamuneljän paikkeilla, vielä elossa. Naisen mukaan kaksikolla on tuossa vaiheessa tullut ”jokseenkin tavanomaista riitaa” taksin maksamisesta.

Soitti hätänumeroon ”raadosta”
Nainen kertomansa mukaan elvytti miestä, kunnes soitti hätänumeroon hieman ennen aamukahdeksaa. Hätäkeskukselle hän ilmoitti ”raadosta”.
Ensihoitajat ja poliisi löysivät miehen kuolleena makuuhuoneen lattialta. Ruumis oli peitelty.
Oikeuslääkärin arvion mukaan mies oli kuollut lähes kaksi tuntia ennen kuin nainen soitti hätäkeskukseen. .

Asian käsittely alkoi Lapin käräjäoikeudessa maanantaina 26. helmikuuta. Syyttäjä Syyttäjä vaatii 48-vuotiaalle naiselle yli 10 vuoden vankeusrangaistusta.
Oikeudessa kuultiin todistajina entisen pariskunnan lähipiiriä. Heidän mukaansa lähihoitajanainen oli uhkaillut miestä henkirikoksella aiemminkin.
Oikeus katsoi, että naisen on täytynyt ymmärtää miehen kuolevan voimakkaaseen ja yllättävään veitseniskuun. Oikeuden mukaan on mahdollista, että tekoon on johtanut syytetyn naisen mielenterveydellinen tai psyykkinen häiriö.
Näin ollen käräjäoikeus on määrännyt naisen mielentilan tutkittavaksi. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen, syyntakeisuuteen ja uhrin omaisen korvausvaatimuksiin vasta mielentilatutkimuksen valmistuttua.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4cdc ... 2007afd815
Avatar
McCall
Michael Knight
Viestit: 4041
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja McCall »

Hämeen Sanomat 4.3.2024 / https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/6603126

Käräjäoikeus määräsi ex-puolisonsa taposta Kemissä syytetyn naisen mielentilatutkimukseen

Lapin käräjäoikeus on määrännyt entisen puolisonsa taposta syytetyn 48-vuotiaan naisen mielentilatutkimukseen. Oikeuden mukaan nainen tappoi miehen tahallaan marraskuussa Kemissä.

– (Syytetyn) toiminta kokonaisuutena aikaisemmat tappouhkaukset, suurehkon teräaseen käyttö, voimakkaan iskun suuntaaminen (uhrin) paljaaseen selkään, kuvista ilmenevä verenvuodon suuri määrä huomioiden sekä avun hälyttämättä jättäminen heti lyönnin jälkeen osoittaa hänen lyöneen (uhria) teräaseella selkään tappamistarkoituksella, sanotaan oikeuden perjantaina antamassa välituomiossa.

Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen ja mahdolliseen rangaistukseen mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Syytetty pyysi itse päästä mielentilatutkimukseen. Oikeus katsoi sen olevan perusteltua muun muassa syytetyn käytöksen takia. Asiassa kuullut todistajat kertoivat naisen käyttäytyneen aggressiivisesti jo aiemmin.

Poliisin mukaan epäilty ja uhri olivat parisuhteessa vuosien ajan ja suhde oli "myrskyisä". Tapahtumahetkellä pari oli eronnut, ja he asuivat eri osoitteissa.

Ensihoitajat: Ei elvytystä

Syytetty on vedonnut asiassa muistamattomuuteen. Kirjallisessa vastauksessaan nainen sanoi, että hänellä ja uhrilla oli ollut jotain riitaa taksin maksamisesta.

Naisen muistikuvien mukaan mies olisi jossain vaiheessa kaatunut, pidellyt selkäänsä ja sanonut, että ”nyt kävi pahasti”. Naisen mukaan hänen viimeinen muistikuvansa oli, että hän oli huomannut miehen vuotavan verta ja yrittänyt elvyttää tätä.

Oikeuden mukaan todisteet eivät tue naisen väitettä elvyttämisestä. Ensihoitajat eivät pitäneet elvytysväitettä mahdollisena, sillä uhrin kasvoissa tai rintakehässä ei ollut mitään jälkiä siitä. Lisäksi uhrin ja sängyn välinen tila oli pieni ja uhri makasi vaatemytyn päällä, mistä syystä elvyttämisen ei katsottu olleen mahdollista.
LENI

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja LENI »

En ihmettelis jos olis epävakaa, laskeskelin huviks 0.7% väestöstä ja miinustin miehet (25%) pois ni jäi 9750 naista kenellä on suomessa Epävakaa persoonallisuushäiriö.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Syytetty Alibi 4/2024
Marika Korkeaniemi.jpg
Marika Korkeaniemi.jpg (63.54 KiB) Katsottu 2916 kertaa
Vuosiluku korjattu; 2014 :arrow: 2024
-NILS-
Avatar
Kalle-Ville
Adrian Monk
Viestit: 2688
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 4:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Kalle-Ville »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 24, 2024 6:13 pm Syytetty Alibi 4/2014

Marika Korkeaniemi.jpg
Ei tuota uskoisi kyllä 48-vuotiaaksi naiseksi, sillä hän näyttää kuvassa tosi vanhalta mummolta.
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2624
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »

^
Ja jo kymmenen vuotta sitten..

Uskottavuutta lisätäkseen tehnyt filtteröidyn profiilin ja toisen, jossa varmaan jonkun kummitytön ylppäkuva. Kuka tämä 'takkaan kaatunut, itseään selkään pistänyt' sitten mahtaa olla noista frendeistä?

Oon tähän saakka kirjoittanut jokseenkin alentavasti näistä 'läh.hoitajista', ja aion jatkaa samalla linjalla, koska jostain syystä (ehkä juuri siksi, että työkkäri pakottaa kouluttautumaan) näitä on nyt ollut niin paljon täällä. Eli entinen sekatyömies on nyt vaihtunut lähäriksi. Lähentelee jo sitä, että näitä on enemmän kuin 'Mercedez-Benz -johtajia' tai 'elämäm kova kolulaisia'. Luin täältä tänään (toivottavasti virheellisesti), että keva-työssä ei edes tarkistettaisi pätevyyttä???

Toki pahoittelut jo etukäteen teille, jotka oikeasti edustatte ammattianne, koska toki teitäkin on, ja tarvitaan - yhä enemmän. Yksi pilaantunut marja...

Ehkä tuo ns. ammattinimike on kerrottu uutisoinnissa, koska tuon ns. koulutuksen saaneen voisi kuvitella ymmärtävän, mikä johtaa mihinkin, osaavan elvyttää, soittaa heti 112. No, ollut niin kännissä, että parempi tosiaan ettei lähtenyt vanhuksiamme ulkoiluttamaan vaan putkaan.

'Totuus on helppo muistaa aina, mutta valhe muuttuu ajan kuluessa'.
Ja ihan omana quotena, että kyllä ne aivot, jopa kemikaalimyrkytettyinäkin muistavat asiat paremmin heti silloin, kun tapahtuneesta on kulunut vain lyhyt aika kuin että kertailee tapahtumia koppikuulustelussa.
Avatar
Yrjö Yrjönpoika
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5164
Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 47-vuotias lähihoitaja syytteessä

Viesti Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika »

▪︎ Joo 'o, sillälailla [N.Tarvajärvi]
Tottahan toki mielentila ollut niin ja näin, kun kyseessä on toisinaan hakattu nainen. Suuttui kun mies ei maksanut naisen taksia, eli äijällä ei ollut rahaa.

Linnaan vaan ja kunnon tuomio perään. Ammutaan niitä hulluja koiriakin.
X X X X X
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 48-vuotiaalle lähihoitajalle 9 vuoden tuomio

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

47-vuotias nainen soitti 112 – Poliiseja odotti kylmäävä näky
Mielentilatutkimuksen perusteella entisen puolisonsa tappanut nainen oli veriteon tehdessään syyntakeinen.

Lapin käräjäoikeus on tuominnut Marika Irmeli Korkeaniemen, 48, taposta 9 vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen.
Korkeaniemi surmasi entisen puolisonsa, 56-vuotiaan miehen, aamuyöllä 10. marraskuuta 2023. Tuolloin 47-vuotias Korkeaniemi puukotti miestä selkään suurehkolla keittiöveitsellä.
Päihtynyt Korkeaniemi oli mennyt miehen asunnolle aamuneljän aikoihin taksilla. Verityötä edelsi riita taksin maksamisesta.

Korkeaniemi tuli poliiseja vastaan verisenä. poliisin esitutkintamateriaali
Korkeaniemi tuli viranomaisia vastaan verisenä. Hän väitti miehen kuolemaa tapaturmaksi ja kertoi tahriintuneensa tämän vereen ensiapua antaessaan. Uhrin ruumiin Korkeaniemi oli peittänyt petivaatteilla.

”Nyt kävi pahasti”
Epäillyn surma-aseen nainen oli piilottanut halkolaatikkoon. poliisin esitutkintamateriaali
Asiaa käsiteltiin Lapin käräjäoikeudessa alkuvuonna 2024. Korkeaniemi kiisti kohdistaneensa mieheen minkäänlaista väkivaltaa.
Korkeaniemen kertoman mukaan mies oli jossain kohtaa kaatunut ja sanonut ”nyt kävi pahasti”. Hänen versionsa yön tapahtumista muuttui kuitenkin useaan otteeseen.
Ensi alkuun hän väitti, että mies oli puukottanut itse itseään. Sitten hän väitti, että mies oli kaatunut kaminaan ja kuollut.

9 vuoden vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus tuomitsi Korkeaniemen korvaamaan uhrin sisarukselle 4 000 euroa rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä sekä tuhansia euroja hautaamis- ja oikeudenkäyntikuluja.
Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3ed5 ... 0e57a534a4
Murheli
Axel Foley
Viestit: 2232
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 11:34 am

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 48-vuotiaalle lähihoitajalle 9 vuoden tuomio

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Kovasti vain alanihmisenä ihmetyttää, kuinka tuollainen ulkoisesti koko ikänsä kännissä olleen oloinen ihminen pystyy yleensä läpäisemään lähihoitaja koulutuksen? Siihen kuitenkin kuuluu myös harjoittelu jaksoja
Voi voi, kun päättyi elämän koi
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17441
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 48-vuotiaalle lähihoitajalle 9 vuoden tuomio

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Äkkiäkos sitä ulkonäkö muuttuu. Tässä parin vuoden takainen kuva:

Marika Korkeaniemi2.jpg
Marika Korkeaniemi2.jpg (125.49 KiB) Katsottu 1434 kertaa
JanitaSlim
Ben Matlock
Viestit: 8690
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Tappo Kemissä 10.11.2023 - 48-vuotiaalle lähihoitajalle 9 vuoden tuomio

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Murheli kirjoitti: Pe Elo 16, 2024 1:30 pm Kovasti vain alanihmisenä ihmetyttää, kuinka tuollainen ulkoisesti koko ikänsä kännissä olleen oloinen ihminen pystyy yleensä läpäisemään lähihoitaja koulutuksen? Siihen kuitenkin kuuluu myös harjoittelu jaksoja
16-18v sen jälkeen on voinut olla 12v töissä ja loput 18v kännissä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Vastaa Viestiin