Omat runosi,omat lyriikkasi

[valtiopäivämies]

Kuule huutoni, saatana
sielu taisteluarvesta
saatan sortua,
voin nousta.

silti:
Samanlaisena,
seassa toisten
ripulina suolaisena,
sanojani valuen
ja niitä ylistäen.

mun mielestä lonelin runot ei oo kovin kivoja. ne on vähä niinkus populistisii tai sit sellasta

[loneliness]

mun mielestä lonelin runot ei oo kovin kivoja. ne on vähä niinkus populistisii tai sit sellasta

Aarno, sinäkö se, uudella nikillä?

[johnny]

Mä en sanois, että populistisii, noi Lonelin tuotokset. Kliseistä kilinää. Lonelin pitää vielä lukea ja kokea monenlaista settii, ennenkuin saa sanottavaa.

[loneliness]

Yön tullen muuttuu reitti ja polut ovat vaarallisempia kulkea. Katsoa harvoja yönkulkijoita, lukemattomia valintoja tiellä, valinnanvaikeus lähipubien välillä. Vielä yhdelle haluan, sen jälkeen nukun.

Imaisen haiun sumussa, joku onneton oli tiputtanut askinsa yöhön, saaliin napattavaksi. Rusakkopariskunta juoksee ohitseni pelokkaana, tulin sotkemaan heidän rauhansa, eivät taida olla nikotiinin ystäviä nuo raukat taivasalla. Menkää kotiinne, jos teillä sellainen on ja levätkää, ehkä huomenna on paremmin.

Syysyö on pimeä ja kylmä, taakse jäivät kesän lämmin syleily ja huuma. Shortsit vaihtuvat tuulihousuihin. Kohta on aika kaivaa pipoa kaapista, kulkijan matka on kylmä ja pitkä ilman päämäärää.

Ikkunat mustana ja piiput savuttomina, ei elämänmerkkejä näkyvissä enää tähän aikaan. Huomenna sitten heräävät, jos heräävät. Hyvää yötä vain.

[valtiopäivämies]

lone gone by the way.

viimeinen ei,
ensimmäinen kyllä.
yksinäisyys yllä
ei muuta, ei.

tuska ja pettymys,
ei vähimpänä katkeruus.
hakemasi täyttymys
hän on siinä-
pukeutuu takaisin
merkkivaatteisiinsa.



imaiset haiun sumussa- ei jumalauta

[A.J]

Ihanaa että täällä on näin monipuolisia kirjoittajia. Todella poikkeuksellisen lahjakkaita runoilijoita. Erityiskiitokseni etenkin Jakomäen Nerudalle.

[loneliness]

Bukowski oli viisas mies. Hän sanoi, että vain yksi ihminen voi arvioida tuotosta - se on kirjailija itse. Turha miettiä niitä hienoja sanamuotoja ja kielioppia, harva niistä välittää.

Miehiä tulee puista ja ojista, mutta kuka pystyy jättämään pysyvän merkin itsestään? Sanat eivät kuole minnekään, ne pysyvät painettuna hyllyjen välissä ja aina joku niiden pariin eksyy. Ei tarvitse olla kummoinen kynäniekka jättääkseen merkin itsestään.

Kirjoitan, koska en ole kummoinen naistenmies, juoppo tai duunari. Ei heillä ole aikaa kirjoittaa.

[Juliet Jones]

mun mielestä lonelin runot ei oo kovin kivoja. ne on vähä niinkus populistisii tai sit sellasta

Minun mielestäni taas niistä löytyy kivaakin. Ne eivät ole populismia. Ne ovat realismia.
- arkirealismia
- inhorealismia
- realistisia haaveita
- realistisia kuvauksia

[loneliness]

Vedän puoleeni erikoisia tyyppejä. Ne liikkuvat yöt ja nukkuvat päivät, eikä työ ole heille itseisarvo. Köyhän kirous on nälkä, mutta heillä ei ole työmurheita, eikä kiire mihinkään. Persoonaton liituraita ja muka hauska setelikravatti saavat minut oksentamaan. Paljon aikaa ja vähän tekemistä, näin on parempi.

[JakomäenNeruda]

Teen silmistäsi väri-väri –diagramman
Kirjoitan nimesi arabiaksi nebulan tuhkaan

Ja sinun kätesi piirtävät ilmaan tuliset kirjaimet
Ne sytyttävät tähden, paloittelevat taivaan sinen

Kuin Gordionin solmu - en tahdo sinua ratkaista
Kuin ajan säie,

kuin aineen pimeys
ja salattu muoto

sinä olet
minulle ihana

arvoitus

[loneliness]

Naapurin ukko oli menestyvä liikemies. Kurvaili tuliterällä mersulla sumuisessa aamussa ja palaili illan tullen valkoiseen puutaloonsa. Perhettä löytyi kahden lapsen ja kultaisennoutajan verran. Ei ikinä näkynyt parransänkeä, eikä yksikään hius ollut pois muodosta. Mietin aina, että mikä tämä mies on miehiään, kunnes kuulin ukon saaneen kenkää toimistostaan pomon nähtyä hänet housut kintuissa miespuolisen kollegansa kanssa ennen tärkeää kokousta. Vaimo lähti perheen kanssa, koirankin vei mukanaan. Nykyään hemmo kiskoo sossurahoilla kaljaa kämpillä ja löytää satunnaisia homoja Stadin yöstä. Huipulta ei ole pitkä matka alas.

[loneliness]

Hämyisen kuppilan kulmapöydässä olen kotonani enemmän kuin missään muualla. Jukeboksissa pauhaa Rafaelin enkeli. Liikaa elämää nähneet ressukat vetävät jalalla koreasti tanssilattialla, kunnes kaatuvat pöytäni päälle ja joudun sijaiskärsijäksi tuopin lentäessä syliini. Kolmen euron tappio viiltää brutaalilla tavalla. Taitaa olla kohtalotovereilla samat kanta-asiakaskortit kuin allekirjoittaneella: kelaan ja pubiin. Olisiko aika etsiä uusia harrastuksia?

[Bombay]

Puhelimeni pirahti tiistaipäivänä. Yllättäen soittaja oli lapsuudenystäväni, jota en ollut vuosiin nähnyt; "Morjens! Olen Kuopiossa käymässä. Lähdetäänkö kahville?" Tietysti lähdin. VIRHE! Menimme Amarilloon ja tilasimme sumpit. Juttelu oli hieman vaivaantunutta, ja tulimme molemmat siihen tulokseen, että kyllähän se kuulumisien vaihtaminen onnistuu huomattavasti letkeämmin olutkolpakko kädessä. Ongelmana vain oli kummankin krooninen rahattomuus.

Kaverini soitteli sitten naiselleen: "Kuule, voitko pistää pari kybää tilille, niin pääsen safkaa? En, en lähde juomaan. Nälkä vaan on." No, hyväuskoinen nainen sitten lähetti parikymppisen ystäväiseni tilille, ja lähdimme kohti Kuopion toria miettien mitä tekisimme. Päätimme kammeta Futispubiin kolmen euron tuopille. Pääsimme puoleen väliin asti todella hyvälle maistuvissa kolmoskaljoissamme, kunnes pelkkä katseiden vaihto riitti viestittämään: "Nyt muuten otetaan kännit, kun maistuu."

Kaverini otti sitten uuden puhelun naiselleen vedoten sydämestään vanhan ystävän näkemiseen ensimmäistä kertaa vuosiin, ja puhui kuin nousuhumalainen Runeberg naisensa ympäri, ja tämä lähetti lisää rahaa. No, tämä tiistai-ilta meni sitten rattoisasti Oy Alkoholiliike Ab:n tuotteita nauttiessa ja paikallisessa diskoteekissa heiluessa.

Heräsin aamulla seitsemän aikaan virkeänä mukavassa krapulahumalassa jonkun naikkosen luota, kun taskussani soi uppo-outo puhelin. Vastasin siihen pelonsekaisin tuntein. Onneksi puhelin oli taskuuni eksynyt kaverini puhelin, johon tämän äkäinen naisensa soitteli kysellen, missä kaveri oli. En osannut sanoa siihen mitään, koska en tiennyt edes missä itse olin. Jonkin ajan päästä sain kaverini kiinni ja lähdin toimittamaan puhelinta hänelle. Samalla satuin vilkaisemaan oliko palkkalaaki jo saapunut tililleni, ja olihan se. Sen rohkaisemana ajattelin ostaa krapulasiksarin tasoittaviksi. VIRHE!

Tapasin sitten kaverini torin kulmilla. Pähkäilimme, miten jatkaisimme siitä eteenpäin. Nyt tilillä lojuvat rahat selkeyttivät suunnitelmia huomattavasti. Jonkin ajan kuluttua saimme jonkun satunnaisen ammattikouluopiskelijan isänsä autolla kuskiksi ja ajelimme ympäri Kuopiota miettien jatkoa suunnitelmille. Kaveri sai "loistoidean", että lähtisimme hänen ystävänsä luokse Jyväskylään, kun siellä oli kuulemma naistarjonta loistavaa keskiviikkoisin. Tässä sattui sitten se kolmas VIRHE, ja tottakai lähdimme sitten kohti J-kylää haettuamme ensin Alkosta kavereiksi muutaman pullon Jaloviinaa, tervasnapsia ja jokusen bonuspullon.

Saavuimme Jyväkylään joskus iltapäivällä ja aloimme tinttaamaan. Jossain vaiheessa iltaa kavereideni leikkimielisessä wrestling-matsissa toisen deekun jalka hajosi oudosti, ja hän kävi hakemassa sitten TK:lta kainalosauvat. Minä sitten hoidin meille naisseuraa, joiden luokse oli tarkoitus myös päästä yöpymään tuonnempana. Dokasimme suurimman osan viinoista naamaan, minkä jälkeen jatkoimme kohti baareja. Sitten emme jumalauta päässeet millään baareihin sisään johtuen vanhentuneesta passistani, ultimaattisesta humalastani ja kainalosauvoilla tasapainottelevan kaverini humalaisesta horjumisesta.

Onneksi löysimme lopulta anniskeluravintolan, minne pääsimme sisään. Siinä vaiheessa porukkamme oli kutistunut kahden hengen vahvuiseksi. Ehdimme juoda yhdet, ennen kuin pöytään istahti Martti Ahtisaaren kokoinen ja hieman hänen näköisensäkin ryhävalas, jota voi hädintuskin kutsua naiseksi. Hyvä puoli oli, että tämä tarjosi aivan holtittomasti viinaa minulle ja ystävälleni. Viinaa vedettiin pilkkuun asti kuin entinen Venäjän presidentti, ja tämä naiseksikin kutsuttu eliö yritti lopulta saada minua mukaansa luokseen.

Onneksi itsesuojeluvaisto pelasi vielä hieman, enkä lähtenyt mukaan. Sitten päätimme lähteä näiden alkuillan naisten luokse toivoen, että sinne varmaan päästäisiin yöksi, kuten oli ollut puhe. Ajoimme taksilla jollekin lähiöalueelle ja odottelimme naisten talon edessä heidän paluutaan baarista. Ensiksi soitimme heille kysellen yöpymismahdollisuutta. Se onnistui kuulemma sillä ehdolla, että maksaisimme heidän taksikyytinsä. No, siinä vaiheessa meiltä kummaltakin loppui kännyköistä akut kuin taikaiskusta, emmekä pystyneet soittamaan heille taksia.

Kului noin reilu puoli tuntia, ennen kuin kaksi hyvin äkäistä naista saapui betonihelvettiin, jossa me kaksi ultimaattisessa sekavuustilassa olevaa urosta odottelimme innoissamme pehmeää sänkyä ja ehkä myöskin lämpimiä sylejä. Naiset eivät vain ikävä kyllä olleet enää sitä mieltä, että saisimme tulla heille yöksi. Onneksi sain puhuttua heidät sentään palauttamaan meille jäljelle jääneen jallupulloni.

Siinä vaiheessa alkoi vitutus kasvamaan, koska meillä ei ollut hajuakaan, missä toinen ystävämme asui, eikä oikeastaan hajuakaan, missä itsekään olimme. Emme pystyneet soittamaan mihinkään. Ulkona oli pirun kylmä, mutta onneksi sentään oli vielä lämmikettä pullossa. Ei siinä muu sitten auttanut kuin leiriytyä kerrostalon edessä olevalle nurmikolle minun kookkaan untuvatakkini sisään. Oli kylmä, ja koko homma tuntui homojen hommalta. Joimme siinä jonkin aikaan jaloviinaa, kunnes sammuimme, tai ainakin aivojeni muistikortista loppui kapasiteetti siihen.

Heräsin seitsemän tai kahdeksan aikaan aamulla täysin oudon kerrostalon rappukäytävän portaiden alta. Takkiani, kännykkääni, lompakkoani, pankkikorttiani eikä kaveriani näkynyt missään, mutta valtava krapula oli sitäkin enemmän läsnä. Tajusin kurjan tilanteeni, jolloin valtavat pelkotilat iskivät tajuntaani kuin AK-47:n luoti. Minulla ei nimittäin ollut hajuakaan missä olin, miten pääsisin takaisin Kuopioon, ja mihin frendini oli kadonnut. Kaivoin tuskissani taskujani ja löysin ihme kyllä sieltä reilut 20 euroa rahaa.

Lähdin kävelemään katkokävelyä, jota myös zombiewalkiksi kutsutaan, totellen krapulakompassiani suuntaan, jossa mahdollisesti voisi olla bussipysäkki, jotta pääsisin edes keskustaan. Ihme kyllä löysin samantien pysäkin, joka oli täynnä töihin ja kouluihin meneviä ihmisiä, jotka katsoivat todella paheksuvasti tärisevää ja haisevaa ryyppyputkimiestä. Hortoilin keskustassa etsien juna-asemaa ja peläten, etteivät rahani riittäisi lippuun.

Jonkin ajan päästä löysin juna-aseman, mutta pelkoni toteutui, eivätkä rahani enää riittäneet matkalippuun. Panikoin ja harkitsin jo kioskin ryöstämistä, kunnes tajusin, etten edes pystyisi pakenemaan rikospaikalta, koska pumppuuni iskisi takuulla rytmihäiriö jo pelkästä rivakasta kävelystä. Onneksi ystävällinen asiakaspalvelija kertoi, että rahani riittäisivät bussiin, joka sattui vieläpä olemaan lähdössä aivan tuota pikaa.

Pääsin bussiin ja sillä takaisin Kuopioon. Kiitollisena suutelin Kuopion linja-autoaseman edessä maata ja lähdin suunnistamaan takaisin kämpilleni. Myöhemmin sain frendini kiinni, ja hän kertoi heränneensä yhtä vähillä muistikuvilla saman kerrostalon ylimmän kerroksen lattialta minun takkini päältä. Hän sitten jäi vielä J-kylään ja dokasi lauantaihin asti. Voin kuvitella, miten iloinen vastaanotto on ollut odottamassa hänen saapuessaan avopuolisonsa luokse...

[loneliness]

Olut työttömille junteille, psyykepotilaille, sossussa jonottaville, tottuneille lappujen täyttäjille. Henkilöturvatunnus tottuneesti lappuihin. Hienostunut nimikirjoitus persoonattomalle lomakkeelle tärisevin käsin.

Olut heille, joita vaimo pieksee kotona ja käskyttää päivästä toiseen. Olut heille, jotka eivät välitä, missä kunnossa kämppä ja auto on. Samat vaatteet päällä viikkotolkulla. Karhukirjeet täyttävät postilaatikon täyteen kuin mitään muuta maailmassa ei edes olisi. Olut potkuja saaneille, lihaville tai luisille sänkitukille, joilla ei ole varaa käydä parturissa, koneella homma hoituu.

Punaviiniä pörssimeklareille, menestyville muusikoille, suurille runoilijoille. Tilaustyönä tehty viinilasisarja menestyneille, joiden kaulaa menestys on nuollut ja tulee nuolemaan. Punaviiniä presidentille, kansanedustajille ja muille maamme ylemmyyden hehkuttajille, kalleinta merkkiä kiitos. Menestyksen huumaa ja viiniä ihmisille, jotka eivät kärsi krapulasta eivätkä tunne sanaa omatunto. Viinijuhlissa teoriat sinkoilevat ja hienolle puvulle ei läikytetä, pesulapalvelu toimii pyykkikoneen tottumattomille käyttäjille, jotka tekivät etikettivirheen.

Yhdeksän olutta minulle ja liitosta massia kiitos.

[loneliness]

Sain kerran isäukolta turpaan. Keräsin vihaa ja katkeruutta, mutta en pystynyt tekemään mitään, koska olin alistettu ja heikko, mutta unohtaminen on tosiaan liikaa vaadittu. Tunnen iskut vieläkin terävinä ja toistuvina, kun painan tyynyyn päätäni, mutta ne ovat niitä elämän arpia, joita meistä jokainen kerää matkallaan, toiset enemmän, toiset vähemmän. Ukko pyyteli kovasti anteeksi ja sanoi, että tämä ei tule toistumaan, mutta arvaattekohan miten sitten kävi?







Aivan. Kertaus on opintojen äiti. Lapselle on hyvä opettaa nöyryyttä ja kuria ja mikäs sen parempi kuin pienet mätkyt aina silloin tällöin. Pysyy ipana hiljaisena kun antaa opetusta oikein isän kädestä.

Päätin ottaa ja lainata ukon partakonetta ja vedin pääni sängelle. Loppuupahan tukkapölly perkele. Mikä vitun logiikka siinäkin sitten oli? Samalla lailla se nyrkki iskee lyhyt- tai pitkätukkaiseen pikkunilkkiin ja tonavan kyyneleet virtaa niin vitusti, kun ei pysty olemaan poraamattakaan kun Goljatti heiluttaa tahtipuikkoa. Säännöllisyys olisi ollut melkoista luksusta. Tarkoitan vain sitä, että olisin ehkä kokenut säännöllisyyden helpottavana, kun olisin tasaisin väliajoin osannut valmistautua pieniin kurimuksiin. Mutta ei ei...tämä on kieroa peliä. Toisinaan meni kaksi päivää, toisinaan kolme viikkoa. Tulos oli kuitenkin sama: ilmaiset tummennukset silmien ympärille.

Humppatukkainen paskiainen isän roolissa vetelee tuttuun tapaansa aamukahvia Hesarin kera. On nimittäin täällä finlandiassa alkanut melkoiset hulinat. On nimittäin svenssonit ja venakot alkaneet pistää pientä kuumotusta tänne meille päin. Ukko huutelee mulle, että olisko aika lähteä vähän kantamaan rynkkyä isänmaan puolesta, kun muutakaan en ole aikaan saanut elämässäni.

"Joo mulla on vapautus rauhan aikana, eikä ole paljoa kuulunut tuolta armeijan suunnalta kutsua hätiin näin sodan aikanakaan", sanon. Päätän pakata kamat ja lähteä vähän evakkoon, kun himassa ei oikein olo maita ja isäukollakin on tuttuun tyyliin energiaa panna hulinaksi.

Funtsin tässä vain, että on vuodet vierineet ja olen ehtinyt miettiä kaikenlaista ideaa korvan taakse. Se ei ole mikään novelli-idea, eikä kynä korvan takana, vaan se on tervehdys ukolle. Taidanpa mennä sanomaan hei. Hei.