Janne Aikalan surma, Turku 1986

[Elämäntapaintiaani]

Tähän aikaan ihmiset kuuntelivat vielä paljon poliisiradiota. Kun radion avasi aamulla, ensimmäisenä kuului : "hyvää huomenta poliisiradion kuuntelijat". Ja perään kerrottiin miten Janne Aikala edelleen kateissa. Jannehan asui Signalistinkadulla, melkein Majoitusmestarinkadun risteyksessä. Vieressä runsaasti metsää, joita silloin koluttiin ahkeraan.
Löytöpaikka taisi olla Liedon Asemalla? Tien varresta mistä alkaa Säkyläntie?

[Zaraw]

Itselläni on ollut melko kyseenalainen kunnia asua Jorma Patjaksen kanssa samassa talossa varttuessani. Tai tarkemmin ottaen Patjaksen äidin. Kun Patjas alkoi päästä lomille vankilasta oli äidin koti se mihin vartijat hänet toivat, alkuun todella lyhyiksi vierailuksi, mutta vähitellen viikonlopuiksi. Vapauduttuaan hän asuikin pysyvästi äitinsä luona.

Patjas kuuluu hyvin vahvasti niihin henkilöihin, jotka ovat hyvin mieleenpainuvia, eivätkä positiivisessa mielessä. Tämä oli mielikuvani hänestä jo ennen tuomiota, vaikka tappajan leima tuskin hälvensi kasvavan nuoren ennakkoluuloja mihinkään.

[Amnestia]

En oikein jaksa uskoa siihen, että Patjas olisi uskaltanut ahdistella Aikalaa avoimessa antikvariaatissa, jonne saattoi milloin tahansa tulla joku asiakas katsomaan. Kyllä tuo Patjaksen kertomus tapahtumien kulusta saattaa hyvinkin pitää paikkansa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Janne_Aik ... mien_kulku
Olisi ollut hyvin vaarallista sulkea antikvariaatti pelkän seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi ja panna sen ikkunaan lappi "Pieni hetki". Todennäköisempää on, että Patjas oli lyönyt vahingossa Aikalan päätä seinää vasten, jolloin tämä oli menettänyt tajuntansa. Sen jälkeen liikkeen sulkeminen oli välttämätöntä siksi aikaa, kun Patjas sitoi Aikalan kädet ja jalat, laittoi pojalle suukapulan ja kantoi takahuoneeseen. Joidenkin tietojen mukaan Patjas piilotti AIkalan pahvilaatikkoon, sulki sen ja avasi sen jälkeen jälleen liikkeensä. Ilmeisesti Aikala oli tajuton vielä Patjaksen suljettua jälleen liikkeensa ja lähdettyä asunnolleen. Illalla Patjas palasi liikkeeseen, jolloin Aikala oli jo palannut tajuihinsa. Hänellä saattoi olla vielä päänsärkyä, mikä raivostutti häntä. 10-vuotias lapsi ei välttämättä ymmärrä sitä, ettei tuollaisessa tilanteessa saa missään tapauksessa uhkailla poliisilla.

Miten niin olisi ollut vaarallista sulkea antikvariaatti? Kyllä noilla yhden miehen putiikeilla oli mahdollisuus valita milloin auki. Todennäköisesti joku "Hetki pieni olen poissa" tai "Olen poissa, tervetuloa myöhemmin" -kyltti löytyi jo valmiiksi.

Kyllä koko homma haiskahtaa seksuaalirikokselle. Ei normaalia aikuista kiinnosta alkaa "kouluttamaan" lasta, joka on seksilehtien luokse linnoittautunut. Kyllä siinä reaktio on vain "ulos!" tai sitten jos pelkää myyntinsä puolesta niin "Siellä ei saa lapset olla."

Kyllä tuo "opetuksen" antaminen on jo selvä indikaattori.

[Rusty]

En oikein jaksa uskoa siihen, että Patjas olisi uskaltanut ahdistella Aikalaa avoimessa antikvariaatissa, jonne saattoi milloin tahansa tulla joku asiakas katsomaan. Kyllä tuo Patjaksen kertomus tapahtumien kulusta saattaa hyvinkin pitää paikkansa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Janne_Aik ... mien_kulku
Olisi ollut hyvin vaarallista sulkea antikvariaatti pelkän seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi ja panna sen ikkunaan lappi "Pieni hetki". Todennäköisempää on, että Patjas oli lyönyt vahingossa Aikalan päätä seinää vasten, jolloin tämä oli menettänyt tajuntansa. Sen jälkeen liikkeen sulkeminen oli välttämätöntä siksi aikaa, kun Patjas sitoi Aikalan kädet ja jalat, laittoi pojalle suukapulan ja kantoi takahuoneeseen. Joidenkin tietojen mukaan Patjas piilotti AIkalan pahvilaatikkoon, sulki sen ja avasi sen jälkeen jälleen liikkeensä. Ilmeisesti Aikala oli tajuton vielä Patjaksen suljettua jälleen liikkeensa ja lähdettyä asunnolleen. Illalla Patjas palasi liikkeeseen, jolloin Aikala oli jo palannut tajuihinsa. Hänellä saattoi olla vielä päänsärkyä, mikä raivostutti häntä. 10-vuotias lapsi ei välttämättä ymmärrä sitä, ettei tuollaisessa tilanteessa saa missään tapauksessa uhkailla poliisilla.

Miten niin olisi ollut vaarallista sulkea antikvariaatti? Kyllä noilla yhden miehen putiikeilla oli mahdollisuus valita milloin auki. Todennäköisesti joku "Hetki pieni olen poissa" tai "Olen poissa, tervetuloa myöhemmin" -kyltti löytyi jo valmiiksi.

Kyllä koko homma haiskahtaa seksuaalirikokselle. Ei normaalia aikuista kiinnosta alkaa "kouluttamaan" lasta, joka on seksilehtien luokse linnoittautunut. Kyllä siinä reaktio on vain "ulos!" tai sitten jos pelkää myyntinsä puolesta niin "Siellä ei saa lapset olla."

Kyllä tuo "opetuksen" antaminen on jo selvä indikaattori.

Mikä tuossa haiskahtaa seksuaalirikokselta? Mielestäni ei mikään? Jotenkin käsittämätöntä, että aina tuodaan väkisin tuo seksuaalisuuskortti pöytään. Tuo kommentti, että normaalia aikuista ei kiinnosta alkaa kouluttamaan lasta, niin varmaankaan tämä divainpitäjä ei ollut ihan normaali. Vaikka tekijä olikin tekohetkellä kaikessa järjessä, niin kyseessä ei todellakaan ole mikään normaali aikuinen. Tuohan on ihan selkeä kuvio. Krapulaista divarinpitäjää on ärsyttänyt kun on pitänyt olla työpaikalla vaikka on päänsärky, huono olo ja väsymys ja lopulta pinna kärähti hänen itsenstä mielestä tottelemattomaan 10-v poikaan. Kyllä varmaan jokaista on joskus ärsyttänyt joku huonosti käyttäytyvä lapsi ja omassa ajatusmaailmassaan on tehnyt mieli "taittaa niskat". Tässä menee sitten se normaalin ja epänormaalin aikuisen raja. Normaali ei tee ajatuksistaan tekoja.

[Amnestia]

No minä en ole tainnut tuoda seksirikosaspektia mihinkään muuhun uutiseen. Mutta tässä sellaiselta motivaatiovaikutelmalta ei voi välttyä.

Aina voi toki vedota hulluuteen, mutta se, että ihminen pitää liikettä, saa käsittämättömän hulluuskohtauksen, silti muistaa laittaa lapun luukulle ja sitten hoitaa sopivasti ruumiin huomaamatta pois. Aika epäuskottavaksi menee.

[vasikka]

Itse epäilisin, että ei olisi seksuaalista motiivia vaan Patjas olisi vaan Asperger tyyppinen henkilö, joka olisi kilahtanut ensiksi pienestä asiasta ja sitten jälkiseurauksia välttääkseen tappanut pojan. Todella ikävä ja turha tapahtumasarja kaikkinensa.

[hipsulainen]

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009479426.html


10-vuotias Janne löytyi surmattuna Liedon maantieltä vuonna 1986. KUVA: IS / ARKISTO, LEHTIKUVA, POLIISI

Antikvariaatin salaisuus

Vanhoista rahoista ja lehdistä kiinnostunut 10-vuotias Janne poikkesi ennen soittotuntia antikvariaattiin. Hänet murhasi mies, jota nimitettiin myöhemmin ”ihmissudeksi”.

Pieni poika makasi valta­tientien liuskassa kyljellään. Näky oli lohduton, sillä poika vaikutti kuolleelta.

Poikaa katsoi Orvokki, joka oli miehensä kanssa pyöräilemässä. Orvokki muisti, että Turussa oli kateissa poika. Hän alkoi yhdessä miehensä kanssa pysäytellä ohi kulkevia autoja.

Oli lauantai 17. toukokuuta 1986. Kello oli 21.55, kun taksinkuljettaja Veikko soitti poliisille. Hän oli yksi niistä, jotka pysähtyivät tien pientareelle Orvokin ja hänen miehensä heiluttaessa autoilijoille.

Orvokin paha aavistus kävi toteen. Poika, joka tien pientareella makasi kuristusjälki kaulassaan, oli juuri se kadonnut turkulaispoika, 10-vuotias Janne Aikala. Hän oli kadonnut keskiviikkona iltapäivällä 14.5.1986 matkalla soittotunnille nuottivihot mukanaan. Janne soitti pianoa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin jättänyt menemättä pianotunnille. Pianotunnin jälkeen Jannen piti mennä partioon.

Janne oli isän mukaan tuntemattomien henkilöiden seurassa hiljainen ja arka, mutta tuttujen seurassa välitön. Janne pikemminkin karttoi tuntemattomien seuraa kuin pyrki kanssakäymisiin heidän kanssaan.

Tuntemattoman ihmisen käsissä Janne kuoli.

– Janne oli kiinnostunut vanhoista rahoista ja lehdistä ja kävi mielellään katselemassa antikvariaateissa. Myös silloin kun Janne lähti soittotunnilleen hän lupasi käydä katsomassa lehtiä jossakin Läntisen Pitkäkadun antikvariaatissa, Jannen isä kertoi poliisille.

Antikvariaattikäynti Läntinen Pitkäkatu 15:ssa sijaitsevassa liikkeessä johti Jannen katoamiseen sekä julmaan ja täysin järjettömään surmaan. Antikvariaatin hoitaja ei tuntenut liikkeeseen astunutta poika.

Mitä liikkeessä tapahtui? Siitä on vain liikkeenhoitajan kylmä kertomus. Silminnäkijöitä ei ole eikä kuulohavaintojen tekijöitä siitä, kun aikuinen mies kävi lapsen kimppuun.

SURMAPÄIVÄNÄ Jannen isä oli töissä ja äiti kurssilla Järvenpäässä. Isä soitti kotiin ennen kuin Janne lähti soittotunnille.

– Silloin kaikki oli hyvin, isä kertoi poliisille.

Hetkeä myöhemmin perhe joutui keskelle pahinta painajaista.

Janne oli lähtenyt noin kolmen aikaan iltapäivällä soittotunnilleen. Poikaa ei kuulunut soittotunnilta kotiin. Isä oli yhteydessä soitonopettajaan, ja sai tietää, ettei poika ollut koskaan tullut soittotunnille. Isä ilmoitti poliisille, että hänen poikansa oli kadonnut.

Janne oli noin 140 senttiä pitkä. Yllään hänellä oli tummanruskea verryttelypuku, jossa oli olkapäissä valkoiset raidat. Hänellä oli muovikassi, missä oli nuotteja.

Kun Jannen ruumis kolmen päivän etsintöjen jälkeen löytyi, poliisi käynnisti tuolloin Turun historian suurimman operaation surman selvittämiseksi. Turun rikospoliisin Iisäksi tutkimuksiin osallistuivat keskusrikospoliisi sekä Liedon poliisi.

Alusta asti pääepäiltyihin kuulunut Jorma Patjas, 41, noudettiin sunnuntaina kotoaan 18.5.1986 poliisin suojiin ja kuulusteluihin. Kun hänet myöhemmin pidätettiin, pidätyksestä ilmoitettiin miehen pyynnöstä hänen äidilleen.

Ensimmäisessä kuulusteluissa Patjas kiisti kaiken ja sanoi Jannen valokuvan nähdessään, ettei muistanut pojan käyneen koskaan hänen liikkeessään. Hän kertoili laajasti alkoholin nauttimisesta, krapulastaan ja keilaseuraan kuulumisesta.

Häneltä tivattiin, miksi liike oli Jannen katoamispäivänä suljettuna osan aikaa.

Se oli suljettu, koska mies oli hyökännyt Jannen kimppuun.

Myöhemmissä kuulusteluissa Patjas väitti lukeneensa Jannen tapauksesta ensimmäistä kertaa lehdistä ja ihmetteli, kun poliisi kysyi, mistä hänen autostaan löytynyt veritahra oli peräisin.

– Kyseinen asia on minulle aivan outo, Patjas kommentoi.

Poliisi kertoi hänelle kesäkuussa 1986, että hänestä ja hänen vaatteistaan otetut kuitunäytteet olivat samanlaisia kuin mitä Jannen collegepuserosta oli löytynyt. Jannen vaatteiden kuituja löytyi miehen lakanoistakin. Patjas piti kuitututkimuksia sinänsä luotettavina, mutta mitään selitystä hänellä ei niihinkään ollut. Hän kiisti yhä olleensa missään tekemisissä Jannen kanssa.


Kuva Jorma Patjaksen asunnon makuuhuoneesta.

– Olen myös sitä mieltä, että selitys tähän asiaan on hyvin yksinkertainen eikä mitään monimutkaisia teorioita kannata kehitellä, mies sanaili.

PERJANTAINA 6. kesäkuuta 1986 mies vihdoin myönsi aiheuttaneensa Jannen kuoleman.

Mies kertoi, että poika oli tullut liikkeeseen iltapäivällä, kun muita asiakkaita ei ollut. Hän kertoi olleensa humalassa töissä. Poika oli kierrellyt liikkeessä, kun heille tuli riitaa.

Jorma Patjas kertoi, että hänen liikkeessään oli raja, jonka yli lapset eivät saaneet mennä. Se oli liikkeen takaosa, jossa oli seksivälineitä lasin alla tiskillä. Patjas arveli, että riita olisi saanut alkunsa rajan ylityksestä.

Se, mitä mies sitten kertoi, oli järkyttävää. Mies kertoi tarttuneensa poikaa niskasta ja raahanneensa tämän liikkeen takaosaan ja lyöneensä lapsen päätä muutaman kerran seinään. Hän kertoi tarttuneensa lasta kurkusta ja raahanneensa tämän naulakon alle.

– Kun päästin pojan alas huomasin, että hän oli tajuton. Pelästyin tapahtunutta ja menin sulkemaan liikkeen oven. Panin oveen vielä lapun ”pieni hetki”.

Hän väitti ”paniikinomaisesti” sitoneensa pojan kädet ja jalat pakkausnarulla ja laittaneensa pojan suuhun sukasta suukapulan. Hän lähti kotiin ja jätti pojan virumaan useaksi tunniksi liikkeeseen.

Mies palasi uudelleen illalla liikkeeseen vodkapullon ja Coca-Colan kanssa. Hän väitti pojan vironneen.

Mies sanoi rauhoitelleensa Jannea ja vannottaneensa, ettei tämä saa kertoa tapahtumista kenellekään. Poika lupasi ensin olla kertomatta, mutta sanoi sitten miehen mukaan, että kertoo poliisille ja panee miehen vankilaan.

– Tästä menetin täysin malttini ja kiersin jalkojen siteenä olleen narun pojan kurkun ympärille, ja yhtäkkiä poika oli elottomana jalkojeni juuressa.

Teon jälkeen hän kertoo juoneensa viinaa ja pistäneensä poja ruumiin pahvilaatikkoon. Sitten hän ajoi taksilla kotiin.

Surmapäivän iltana miehen kotona piti olla keilailijoiden kokous. Mies tuli ovelle, mutta sanoi, ettei nyt sovikaan kokouksen pitäminen. Miehen kunto ihmetytti todistajaa, jota myöhemmin kuultiin oikeudessa.

– Mies oli tosi pahassa kunnossa ja valitteli krapulaansa, mutta kyllä hän järkevä oli, todistaja kertoi.

Aamulla Patjas avasi normaalisti liikkeen ja palveli asiakkaita pienen pojan ruumis takahuoneessaan.

Illalla Patjas palasi liikkeeseen, nosti pahvilaatikon autonsa tavarasäilöön ja lähti ajelemaan. Hänen tarkoituksensa oli päästä ruumiista nopeasti eroon.

Ennen matkalle lähtöä hän oli ottanut siteet pojan ranteista pois. Pudotettuaan lapsen pientareelle Turku Tampere-valtatien varteen reilun parinkymmenen kilometrin päässä Turusta hän hankkiutui eroon laatikosta ja nuottipussista. Hän viskoi ne ja sitomisvälineet kotitalonsa roskalaatikkoon.

– Mitään järjellistä syytä teolleni en osaa sanoa, jotenkin kaikki vain ”pimeni”, enkä kyennyt hillitsemään itseäni. En myöskään halua millään tavoin puolustella tekoani, Jorma Patjas selitti tunnustuksen jälkeen.

Poliisi oli helpottunut jutun selvittyä. Se oli pitkän työn päätös. Etsinnät Jannen löytämiseksi oli aloitettu katoamisiltana. Poliisin apuna oli tuolloin muun muassa lämpökameralla varustettu merivartioston helikopteri. Varusmiehet ja vapaaehtoiset olivat mukana etsinnöissä Runosmäen alueella.

– Minun aikanani ei ole koskaan sattunut, että niin suuri joukko ihmisiä on tutkimusten ajan koko sydämellään mukana ja poliisin tukena, komisario Kalevi Salminen kertoi.

ANTIKVARIAATIN pitäjälle luettiin syyte murhasta. Raastuvanoikeus tuomitsi miehen jatketusta pahoinpitelystä, vapaudenriistoista ja murhasta elinkautiseen. Se otti ratkaisussaan huomioon, että uhrina oli 10-vuotias sidottu ja turvattomuutta kokenut lapsi.

Turun raastuvanoikeuden eteisessä tuohtunut miesjoukko pyrki käymään käsiksi mieheen, sylki miestä kasvoille ja nimitti ihmissudeksi.

– Ihmissusi, ihmissusi! Lapsenkiduttaja! Raukka! Hyi, häpeä! miesjoukko huuteli miehen liimautuessa vanginvartijan kylkeen suojaa hakien.

Oikeuskäsittelyä seuranneiden naisten mielestä kiduttaminenkaan ei olisi ollut tarpeeksi ankara rangaistus miehen kaltaiselle pahantekijälle. Mies yritti vedota muuttuneisiin elämänolosuhteisiin.

”Mielentilatutkimuksen lausuntoehdotuksessa ei ole kiinnitetty juuri mitään huomiota siihen, että elämässäni tapahtui vuonna 1985 noin vuosi ennen tekoani suuria muutoksia lyhyessä’ ajassa. Huhtikuussa 1985 isäni kuoli ja jouduin puoleksi vuodeksi työttömäksi, kesäkuussa 1985 jouduin muuttamaan keskikaupungilta tutusta elinympäristöstä esikaupunkiin sekä samalla näihin aikoihin taloudellinen tilanteeni johdosta jouduin vaikeuksiin. Persoonallisuuteni muuttui tässä yhteydessä.”

Raastuvanoikeuden mukaan surmaaminen oli tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen ja oli kokonaisuutena arvostellen törkeä. Elinkautinen piti sisällään miehelle samalla tuomitun rattijuopumussakon. Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että yksin asunut mies kuului Mensaan.

Mies valitti hovioikeuteen ja vaati, että tuomiota lievennettäisiin. Turun hovioikeuden tuomio kohahduttikin kansaa.

Hovioikeus piti tekoa tahallisena, mutta katsoi, ettei surmaamista ollut tehty vakaasta harkinnasta, vaan se oli oikeuden mukaan johtunut ”paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä”. Hovioikeuden mukaan tuomion perusteeksi oli otettava miehen oma kertomus, koska muu tutkinta ei osoittanut sitä vääräksi.

Oikeuden mukaan mies ei ollut sitonut käsiä edistääkseen surmatekoa. Pelkästään se seikka, että surmaaminen kohdistui lapseen ei osoittanut oikeuden mukaan teossa erityistä raakuutta tai julmuutta eikä se pitänyt tekoa erityisen törkeänä.

Hovioikeus tuomitsi miehen pahoinpitelystä, laittomasta vangitsemisesta ja taposta yhteensä 12 vuoden ja yhden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Jannen tapaus päätyi vielä korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Korkeimman oikeuden mukaan 10-vuotiaan lapsen kuristaminen oli julma ja uhrille tuskaa tuottava tapa. Se osoitti tekijässä myös erityistä julmuutta. Surmaaminen tapahtui uhrin ollessa sidottuna suljetussa huoneistossa kädet selän taakse sidottuina, kuristaminen julma ja uhrille tuskaa tuottava tapa ja se osoitti tekijässään erityistä raakuutta osoittava. Surmaamalla mies oli pyrkinyt estämään rikosten ilmitulon.

Aikala lippu.jpg (89.06 KiB) Katsottu 2841 kertaa

Nunnavuoren ala-asteen lippu oli puolitangossa surmatun Janne Aikalan muistoksi KUVA: MATTI KIVEKÄS

Korkein oikeus huomautti, että miehellä oli aikaa ajatella toimintaansa, koska hän poistui välillä huoneistossa ja palasi usean tunnin jälkeen takaisin. Surmaaminen ei johtunut KKO:n mukaan tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. Mies oli tahallaan surmannut Jannen. Teko oli erityisen törkeä. Korkein oikeus tuomitsi miehelle elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Janne haudattiin hiljaisesti vain lähimpien omaisten ja koulutovereiden läsnä ollessa.

Hänen murhaajansa kuoli vuonna 2016.

Lähteet: Tuomioistuinten ratkaisut, Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkistot

Poistettu muutama iso kuva, ne ovat aloituksen kollaasissa nähtävillä muutenkin. Lipputankokuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-

[hatremof]

Jormahan on kuin vanhempi Elvis sivuprofiilikuvassa.

[hipsulainen]

Jannen tapauksesta on Youtubessa podcast-video

PIKKU JANNEN VIIMEINEN SOITTOTUNTI | JANNE AIKALAN MURHA
https://www.youtube.com/watch?v=W4LCR-cvoN4

[tytöntyllero]

Mahtoiko tekijä olla kova keilaamaan? Jos hänen nimellään hakee sanomalehtiä Helsingin arkistosta, sieltä tulee paljon keilaamiseen liittyviä lehtijuttuja. Jutun keilaaja on Turusta, etu- ja sukunimi täsmäävät. Patjas on nimenä kuitenkin ymmärtääkseni vähän harvinaisempi? Toki tällä ei ole aiheen kanssa mitään tekemistä, kunhan uteliaisuuttani pohdiskelin.


HS 11.05.1977

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1988

Jannen tapaus
Komisario Kalevi Salminen

Toukokuun 14. päivänä 1986 10-vuotias pikkupoika katosi soittotuntimatkallaan. Ja kun hänet seuraavan kerran nähtiin, hän ei enää ollut elossa. Poika oli murhattu. Poliisi joutui juttua selvittäessään monenlaisen painostuksen kohteeksi, sillä juttu herätti tavallista suurempaa huomiota. Juttu kuitenkin selvisi ja tekijä joutui ansaitsemaansa vastuuseen. Tekoa voidaan monessakin mielessä pitää malliesimerkkinä tästä tunteettomasta aikakaudesta, jota elämme. Teko sellaisenaan oli raaka, mutta tuskin muuksi voi sanoa sitä ns. kunniallisten ihmisten niihin ihmisiin kohdistamaa ”lähimmäisen rakkauttakaan”, joihin juttu syvimmin koski.

Keskiviikkona 14. toukokuuta 1986 10-vuotias Janne Aikala aloitti päivänsä Turun Runosmäessä monen muun ikätoverinsa tavoin koulun penkkiä kuluttamalla. Muutoinkaan Janne ei millään tavalla eronnut ikätovereistaan. Samat puuhat ja kujeet kuuluivat hänenkin ohjelmistoonsa kuin muidenkin poikien. Läheisesti metsään liittyvä Runosmäen kerrostaloalue antoi pienelle pojalle paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, kuin jokin keskustan asfalttipiha parkkipaikkoineen. Jannen harrastukset eivät kuitenkaan jääneet yksistään kotipiirissä touhuamiseen. Turun Sinikotkissa hän oli jo jonkin aikaa saanut opetella partiolaiselle kuuluvia tietoja ja taitoja. Samalla oli kaveripiiri laajentunut melkoisesti. Vanhat rahat ja lehdet olivat myös hänen kiinnostuksensa kohteita ja saivat pienen pojan innostumaan jopa täysin vieraitten ihmisten seurassa, mikä muutoin ei niin kovin herkästi tapahtunut. Noin vuosi sitten ohjelmaan olivat tulleet pianotunnit, ei välttämättä kuitenkaan Jannen omasta aloitteesta. Säntillisesti Janne kuitenkin kävi seurakuntansa kanttorin luona saamassa pianonsoiton opetusta, ja koskaan hän ei ollut näiltä tunneiltaan myöhästynyt. Jannella oli myös kaksi vanhempaa veljeä, joilla oli omat harrastuksensa. Heillä oli myös omat kaverinsa, joten aina silloin tällöin Janne sai todeta olevansa ulkopuolinen isompien veljien joukossa. Näinhän se tahtoo pikkuveljen osa olla kaikissa perheissä jossakin elämän vaiheessa. Jannen äiti ja isä kävivät kumpikin työssä kodin ulkopuolella. Nyt äiti oli kuitenkin joutunut matkustamaan työnsä vuoksi muutamaksi päiväksi toiselle paikkakunnalle. Niinpä miehet joutuivat tulemaan keskenään toimeen näiden päivien ajan. Äiti, joka sittenkin taisi olla Jannen paras kaveri, oli yleensä ollut toisena osapuolena niissä puhelin keskusteluissa, joita käytiin koulupäivän päätyttyä ja joissa kerrottiin koulun kuulumisista sekä samalla tuli ohjeita iltapäivän varalle. Tänään kuitenkin oli keskustelukumppanina isä ja tutut asiat tuli kerrottua. Isä muistutti vielä iltapäivällä olevasta pianotunnista ja hän kehotti Jannea tulemaan nopeasti takaisin kotiin, koska illansuussa pitäisi vielä ehtiä partioon. Samalla sovittiin siitä, että Janne voisi poiketa lähellä soittopaikkaa olevassa antikvariaatissa katsomassa vanhoja rahoja. Asiat tuntuivat olevan kaikin puolin kohdallaan ja elämä normaaleissa uomissaan.

Janne asui Runosmäen kaupunginosassa, joka oli n.10000 asukkaan lähiö Turun pohjoisosassa.jpg (182.16 KiB) Katsottu 1658 kertaa

Jannen katoaminen
Jannen isäkin saapui aikanaan työstään takaisin kotiin ja hän odotti myös poikien kohta saapuvan.
Kahdesta vanhemmasta pojasta olikin "havaintoja”, mutta Janne tuntui viipyvän normaalia pidempään.
Kun Jannea ei vain kuulunut, niin isä alkoi huolestua, koska mitään vastaavaa ei ollut aikaisemmin tapahtunut. Janne oli aina tarkkaan pitänyt kiinni siitä, mitä oli vanhempien kanssa sovittu. Kun Jannea ei vain kuulunut, isä soitti kanttorille ja sai tältä yllätyksekseen kuulla, että Janne ei ollut lainkaan saapunut soittotunnilleen. Saatu tieto vain lisäsi isän huolta ja kun yhteyden otto Jannen kavereihin ja perheen tuttaviin ei tuottanut tulosta, niin isä katsoi parhaaksi kääntyä asiassa poliisin puoleen, sillä hän pelkäsi, että Jannelle oli nyt tapahtunut jotakin.

Jannea etsitään
Poliisi lähti normaaliin tapaan kysellen liikkeelle saadakseen näin selville asioita, joiden avulla Jannen katoaminen voitaisiin ratkaista. Menetelmän toteuttaminen koki kuitenkin alusta saakka lieviä vaikeuksia, koska kaikkien mielestä tämä ei ollut oikea tapa hoitaa asiaa. Kyselevä poliisi kohtasi vaikeuksia ja häntä neuvottiinkin lähinnä painumaan metsään poikaa etsimään, sillä käsitys tuntui olevan se, että ratkaisu löytyy sieltä. Alusta lähtien ilmapiiri oli poliisin kannalta poikkeuksellinen sikäli, että poliisi ei olisi saanut itse päättää, mitä se tekee, vaan perheen tuttava piiriin kuuluvat henkilöt katsoivat velvollisuudekseen neuvoa poliisia kaikissa tämän tekemisissä. Tämä tuntui poliisista oudolta, koska milloinkaan aikaisemmin näin voimakasta poliisin ammattitaidon aliarviointia ei ollut koettu. Tällainen ilmapiiri jatkui vielä myöhemminkin tutkinnan aikana ja aiheutti omia hankaluuksiaan, kun nämä ihmiset kantelivat siitä, ettei poliisi ollut tehnyt sitä taikka tätä, vaikka heidän mukaansa näin olisi tullut toimia. Näitten ulkopuolisten toiminta ei missään tapauksessa ollut eduksi tutkinnalle, koska kaikkiin ylimääräisiin kyselyihin ja kanteluihin vastaaminen vaikeutti keskittymistä varsinaiseen työhön ja kun työtä kaikilla oli aivan riittävästi, niin tällaista ylimääräistä puuhaa ei enää olisi kaivattu. Poliisi koetti kuitenkin olla kaikille yhtä kohtelias ja asiallinen. Antoi selvityksiä, kun pyydettiin ja oli kuitenkin sen verran paksunahkainen, että teki työnsä omien suunnitelmiensa mukaisesti huolimatta näistä ”lisämausteista”. Ainoana tarkoituksena oli vain selvittää tämä Jannen tapaus.

Tältä linja-autopysäkiltä Janne lähti viimeiselle matkalleen.jpg (214.15 KiB) Katsottu 1658 kertaa

Poliisikoirat ja helikopteri apuun
Koska katoamispäivän iltana suoritetut tiedustelut ja tutkimukset eivät tuottaneet minkäänlaista ratkaisua Jannen katoamiseen, niin illan ja yön kuluessa poliisi koirineen tutki niin Jannen kotitalon läheisyydessä olevat metsiköt kuin lähitalotkin. Apuun saatiin myös lämpökameralla varustettu helikopteri rajavartiolaitoksesta, mutta tämän tyyppisessä maastossa helikopterin käyttö osoittautui melko rajalliseksi. Koska päiväkin oli ollut lämmin ja aurinkoinen maastoon oli muodostunut melkoinen määrä erilaisia lämmönlähteitä ja näihin kaikkiin lämpökamera myös reagoi. Tämän takia kameran käytöstä jouduttiin luopumaan ja helikopteria käytettiin pelkkään ilmasta suoritettavaan tähystykseen. Torstaipäivän valjettua lähialueiden tutkintaa jatkettiin helikopterilla ja sen jälkeen varusmiesten voimin, mutta tuloksetta. Kaikki Runosmäessä olevat väestönsuojat ja muutkin vastaavantyyppiset tilat pyrittiin tarkastamaan, koska tiedettiin poikien joskus majailleen niissä. Pyrittiin selvittämään myös se, ettei Janne ollut jäänyt minnekään lukkojen taakse tai muuhun suljettuun paikkaan. Tiedusteluja suoritettiin myös Jannen oletetun kulkureitin varrella, jotta olisi saatu jotakin vihjettä siitä, missä Janne oli liikkunut ja oliko hän laisinkaan lähtenyt soittotunnilleen Läntiselle Pitkällekadulle. Vaikka monenlaista puuhaa oli suoritettu, niin siitä huolimatta tulokset olivat jääneet kovin vähäisiksi ja Janne tuntui painuneen maan alle. Joitakin pieniä vihjeitä oli saatu, mutta lähemmässä tutkinnassa ne osoittautuivat kelvottomiksi. Jannen kaverit kertoivat nähneensä Jannen pyöräilemässä Runosmäen S-marketin luona katoamisiltana. Tästä he olivat täysin varmoja, monet vielä silloinkin, kun voitiin osoittaa, että Janne ei enää silloin ollut voinut olla Runosmäessä. Aluksi kuitenkin poliisinkin oli tähän tietoon uskottava, koska mitään muutakaan tietoa ei ollut. Tämä tieto kuitenkin epäilytti sikäli, että vaikka paikka on iltaisinkin hyvin vilkas ja siellä liikkuu paljon ihmisiä, niin mitään muuta Jannea koskevaa havaintoa ei siltä alueelta tai sen läheisyydestä tullut.

Antikvariaatti, missä Jannen ei edes pitänyt käydä.jpg (212.92 KiB) Katsottu 1658 kertaa

Vapaaehtoisia etsijöitä
Kodin ympäristössä etsittävää aluetta laajennettiin kaiken aikaa. Kivien ja kallioiden kolot tutkit tiin ja pikku lampia naarattiin. Varusmiesten lisäksi apuun pyydettiin myös ihmisiä vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta. Helluntain aattona 160:n vapaaehtoisen voimin haravoitiin maastoa Runosmäen ympäristössä ja näin saatiin varmuus siitä, että sillä alueella Janne ei ollut. Maastosta löytyi kyllä melkoinen määrä erilaisia esineitä, mutta niistä ei ollut mitään apua Jannen kohtaloa selvitettäessä. Näiden vapaaehtoisten työ vaati oman huomionsa sikäli, että heillä täytyy olla sydän mukana siinä työssä, mitä he muiden ihmisten auttamiseksi tekevät. Miten muutoin on ymmärrettävissä se, että näin suuri joukko lähtee kahden pyhän aattona etsintätehtäviin. Varsin moni meistä olisi varmasti kiireesti keksinyt paljon muutakin puuhaa tällaisena aurinkoisena aattoiltana. Poliisi kartoitti metri metriltä Jannen tietä kotoa soitonopettajan luokse. Työ oli vaikeaa, sillä pienen pojan matkustaminen arkisena iltapäivänä ei juuri ketään kiinnosta. Kaikilla on omat kiireensä ja toimensa. Ruuhkat ja kiireet hävittävät ihmiset kasvottomiksi ja hahmottomiksi muun massan joukkoon. Kaikesta tästä huolimatta poliisi pyrki sitkeällä ja pikkutarkalla työllä eteenpäin. Päivästä toiseen vedottiin myös suuren yleisön apuun, mutta hyvin laihoin tuloksin. Tämä kaikki saattoi viitata hyvinkin ikävään lopputulokseen. Tutkijat tiesivät ja vaistosivat sen, mitä hyvin suurella todennäköisyydellä oli odotettavissa. Siitä ei kuitenkaan kovin äänekkäästi keskusteltu.

Janne löytyy ... kuolleena
Nämä pahat aavistukset varmistuivat siinä vaiheessa, kun pyöräilemässä ollut pariskunta lauantaina 17. toukokuuta, illalla kello 21.45 aikaan löysi pikku Jannen ruumiin Liedon aseman seudulta, Turku-Tampere valtatien varresta. Ensin vaikutti siltä, että Janne oli saattanut joutua liikenteen uhriksi, mutta lähemmässä tutkimuksessa kävi selville, että Janne oli surmattu raa’asti kuristamalla. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa asia selvisi lopullisesti ja näin myös liikenneonnettomuuden mahdollisuus tuli kokonaan poissuljettua. Jannen löytyminen surmattuna Liedosta aiheutti omalla tavallaan uuden tilanteen, koska oltiin Turun poliisipiirin ulkopuolella. Nämä "reviirien” rajat ovat joskus olleet hyvin vaikeita ylittää, ei yksin poliisitoiminnassa, vaan muuallakin. Nyt ei tilannetta kuitenkaan jääty ihmettelemään, vaan otettiin järki käteen ja lähdettiin tutkimaan asiaa ilman mitään poliisipiirien rajoja. Tutkintavastuu tuli Turun poliisilaitokselle, mutta mukana oli myös Turun lisäksi Liedon nimismiespiiri ja keskusrikospoliisi. Tutkinta tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä, vaikka tutkintaan osallistui Turunkin oloissa ennennäkemättömän suuri joukko ihmisiä. Kaikilla oli päämääränä vain Jannen surmaajan kiinnisaaminen. Tämän joukon yhteen hiileen puhaltamisen tahto oli mahtava sen kaikilla tasoilla. Tällaisessa joukossa oli helppo työskennellä ulkoisista paineista huolimatta. Aamu aamun jälkeen Jannen surman selvittelyyn osallistuvat saapuivat käskynjakotilaisuuteen. Kukaan ei halunnut itselleen vapaapäiviä, mutta joskushan niitäkin oli pidettävä, mutta yhden vapaan jälkeen jo oltiin taas innolla mukana. Tutkintaa suoritettiin hyvin laajalla alueella ja monella sektorilla. Mihinkään tiettyyn paikkaan tai yhteen asiaan ei saanut kiinnittää liian suurta huomiota. Pyrittiin hankkimaan tietoa niin paljon kuin mahdollista.

Ankara työ surmaajan löytymiseksi alkaa
Jannen karmea kohtalo herätti lopullisesti myös suuren yleisön ja erilaisia vihjeitä alkoi tulla ”tuutin täydeltä”. Ihmiset halusivat auttaa poliisia sen vaikeassa työssä. Pienen, viattoman lapsen
raaka surmaaminen ei saanut myötätuntoa miltään taholta. Ikänsä Kakolassakin istuneet kovapintaiset rikolliset ottivat yhteyttä poliisiin ja halusivat auttaa. Heillä oli tekoon omat ehdokkaansa. Ihmisten myötätunto ja halu auttaa antoivat jokaiselle tutkimuksiin osallistuvalle ”uutta puhtia” jatkaa vaikean jutun selvittämistä. Laajaa huomiota osakseen saavat jutut herättävät aina myös kaikenlaisia näkyjen näkijöitä. Tämän Jannen tapauksen yhteydessä heitä oli kuitenkin paljon enemmän kuin minkään aikaisemman tapauksen aikana. Nämä ”amatööriselvännäkijät” kertoivat kuka mitäkin. Osa soitti. Osa lähestyi kirjeellä. Kuka nimellä. Kuka ilman nimeä. Kuka lähetti kangasnäytteen surmaajan paidasta. Kuka mitäkin. Jotkut näistä amatööreistä valittivat myös poliisin toiminnasta, koska poliisi ei ollut riittävällä tarmolla lähtenyt tutki maan heidän antamaansa selvää vihjettä. Poliisi ei edes halunnut selvittää Jannen surmaajaa, koska näin leväperäisesti asioihin suhtaudutaan, oli jonkun näkijän kommentti. Joku taas perusteli, että koska hän edelleen näki tekijän, tekotavan tai jotakin muuta vastaavaa, poliisi oli veltto. Kaikki vihjeet, niin suuret kuin pienetkin, kirjattiin muistiin ja tarkistettiin. Vasta kun vihje oli kaikilta osiltaan tarkistettu pääsi se ”selvitetyt vihjeet”-mappiin. Roskakoriin ei minkäänasteinen vihje tai tiedonjyvänen joutunut. Myös kaikki yhteydenotot tulivat kirjoihin merkityiksi, olivat ne sitten minkä laatuisia tahansa. Kaikki haluttiin saada muistiin, koska jokaisella tiedolla ja yhteydenotolla oli oma merkityksensä.

Huhuja
Tapauksen mukana alkoi myös mitä moninaisemmat ja toinen toistaan hurjemmat huhut kiertää kaupungilla. Kuka oli kuullut mitäkin. Milloin nämä huhupuheet koskivat Jannen perhettä, milloin jotakin muuta sukulais- tai tuttavapiiriin kuuluvaa. Tuntui siltä, että osa ihmisistä nautti siitä, kun sai poliisille kertoa pahaa lähimmäisestään. Kaikkia oli kuitenkin kuunneltava väsymättä ja kohteliaasti, puhui hän sitten 4 tai 40 minuuttia, tämä oli poliisin osa. Poliisilla oli omat epäilynsä teon tekijästä, mutta lisää tietoa tarvittiin ja sitä myös saatiin. Poliisi tavoitti naisen, joka oli kävellen kulkenut Runosmäestä Nättinummen kaupunginosaan menevää kävelytietä keskiviikkona kello 15 tietämissä. Samaan suuntaan hän oli nähnyt kulkevan pienen pojan, johon Jannen tuntomerkit sopivat. Nainen kertoi katsoneensa poikaa erittäin tarkoin, koska hän piti tätä lasta mielestään täydellisenä. Turun kaupungin liikennelaitoksen linja n:o yhden päätepysäkki oli Nättinummessa. Nyt olikin syytä olettaa, että Janne oli kävellyt tälle pysäkille ja noussut sieltä "keltaiseen vaaraan", niin kuin näitä kaupungin keltaisia busseja kutsutaan. Poliisi etsikin käsiinsä linja-autonkuljettajia, jotka olivat iltapäivän aikana ajaneet Nättinummesta keskustan suuntaan ja kyseli heiltä Jannen näköisestä pojasta. Löytyikin yksi kuljettaja, joka muisti hänen autossaan olleen nuoren pojan. Tämä poika oli jäänyt pois linja-autoaseman pysäkillä. Kuljettaja oli kiinnittänyt tähän poikaan huomiota sen takia, että poika oli hieman ennen linja-autoasemaa hakenut auton lattialta jotakin. Kuljettaja muisti myös sen, että hän oli auton peiliin vilkaistuaan nähnyt autosta poistuneen pojan kääntyvän linja-autoaseman kulman taitse Läntiselle Pitkällekadulle. Sanomalehtiuutisten perusteella Läntisellä Pitkälläkadulla autoineen liikkunut mies otti yhteyden poliisiin kertoen nähneensä pikkupojan, johon Jannen tuntomerkit sopivat, ylittävän kadun lähellä Kauppiaskadun risteystä.
Tämän jälkeen Jannen jäljet hävisivät täysin. Poliisi suoritti tiedustelujaan ja keräsi palapeliään niistä muruista, joita saatiin. Paljon oli mukana vielä peliin sopimattomia palasia, mutta oli oikeitakin. Näitä sopimattomiakaan paloja ei hylätty, vaan ne taltioitiin ja niiden avulla voitiin myöhemmin sitten selvittää joukko eräitä muitakin rikoksia. Tiheällä kammalla kun kammattiin, niin tulokset olivat sen mukaisia. Työtä tehtiin valtavat määrät. Monasti kuitenkin jouduttiin toteamaan, että suurenkin joukon kymmenien tuntien uuras tus oli aivan turhaa.

Jannen lakki
Hyvänä esimerkkinä tästä voitaisiin pitää Jannen lakkia. Katoamisillasta lähtien etsittiin lakkipäistä poikaa. Ensin poliisille kerrottiin Jannen käyttämän lakin olevan raidallinen ja väriltään oranssimusta. Janne oli poikkeuksellinen nuorimies sikäli, että hän käytti lakkia vielä pitkään senkin jälkeen, kun muut olivat laittaneet lakit talviteloilleen. Muun vaatetuksen ohella poliisi siis antoi julki suuteen tiedon myös tällaisesta lakista. Tarkemmin asiaa tutkittuaan vanhemmat tulivat kuitenkin vakuuttuneiksi, että Jannen lakki olikin niin sanottu sektorilakki, jonka kupuosassa oli kaksi keltaista ja kaksi mustaa sektoria. Tietysti poliisi ryhtyi nyt uutisoimaan näillä tuntomerkeillä varustettua lakkia. Rakennettiin myös nukke, joka puettiin Jannen pukeutumista vastaavalla tavalla. Jannen valokuvasta saatiin myös kasvot tälle nukelle. Valokuvien avulla rakennettiin moniste, joka käsityönä väritettiin ilmoitetulla tavalla. Näitä monisteita tehtiin satoja ja niitä jaettiin Jannen oletetun kulkureitin varrelle ja vähän laajemmallekin. Näitä laitettiin myös liikkeiden ikkunoihin ja muille näkyville paikoille auttamaan ihmisiä havaintojen teossa ja aikaisempien havaintojen varmistamisessa. Kun tämä melkoinen urakka oli saatu päätökseen, niin eikös kotoa ilmoitettu, että Jannen lakki olikin löytynyt kotoa ja nyt vanhempien käsitys olikin, että kaiken todennäköisyyden mukaan Jannella ei ollut ollut lakkia laisinkaan.
Näin useiden miesten ja naisten tuntien urakka oli mennyt hukkaan. Toisaalta myös monen silminnäkijänhavainnot joutuivat uuden tarkastelun kohteeksi. Asiaa ei kuitenkaan sopinut ruveta sen kummemmin murehtimaan, todettiin vain tapahtumat, laitettiin kuviot uusiksi ja jatkettiin tutkintaa entistä sisukkaammin vastoinkäymisistä huoli matta. Elämä oli jo monasti aikaisemminkin osoittanut, että rikosten tutkinta ei ole suoraa marssimista pisteestä toiseen, vaan siinä on aina enemmän taikka vähemmän mutkia matkassa.

Etsintöjä, tiedusteluja, puhutteluja
Jannen löytöpaikka lähialueineen tutkittiin sentti sentiltä ja kaikki mahdollinen kerättiin tarkoin talteen. Liedon asemanseudulla puhuteltiin melkoinen joukko ihmisiä. Sanomalehtien ja sähköisten viestimien avulla pyrittiin saamaan myös tietoa niistä ajoneuvoista, jotka olivat olleet pysähdyksissä Jannen löytöpaikan tuntumassa hänen katoamisensa ja löytymisensä välisenä aikana. Myös lähialueiden pikkuteiden liikenteestä pyrittiin saamaan tietoa niin paljon kuin mahdollista. Koko ajan käyttökelpoisen tiedon määrä kas voi. Läntisen Pitkänkadun varrella poliisi vieraili jatkuvasti. Jopa kaikki asunnot pyrittiin käymään läpi ja puhuteltiin niissä asuvat ihmiset. Kadun varrella oli useita antikvariaatteja ja muita vanhaa tavaraa kaupittelevia liikkeitä, joissa Jannen tiedettiin muutamissa käyneenkin joko yksin tai äitinsä kanssa. Puhelimessahan Janne oli isälleen ilmoittanut, että hän tälläkin soittomatkallaan poikkeaisi yhdessä soittopaikkaa lähellä olevassa liikkeessä. Missään näistä liikkeistä ei kuitenkaan muistettu Jannen heillä käyneen, kun poliisi sitä Jannen valokuvan kera tiedusteli.

Poliisi pidättää tekijäksi epäillyn
Jo Jannen löytymisiltaa seuranneena yönä poliisi kiinnostui Jormasta, joka toimi liikkeenhoitajana Läntinen Pitkäkatu 15 olevassa Eskon Antikvariaatissa. Poliisin omissa tutkimuksissa oli tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella tiettyjä epäilyjä voitiin kohdistaa häneen. Toisaalta poliisin intoa hillitsi jonkin verran se, että Jannen vanhempien kertoman mukaan pojan ei olisi pitänyt laisinkaan mennä tähän liikkeeseen, vaan erääseen toiseen kadun varrella olevaan liikkeeseen. Sen verran Jorma poliisia kiinnosti, että hänet haettiin kuitenkin kuulusteluun sunnuntaina 18. toukokuuta ja häntä kuulusteltiin koko sunnuntai
päivä ja samalla taltioitiin muutamia näytteitä niin hänestä itsestään, kuin hänen autostaankin. Suoritetussa kuulustelussa Jorma kertoi olleensa 13. toukokuuta keilaseuran kokouksessa ja nauttineensa siellä alkoholia. Alkoholin nauttimista hän oli jatkanut vielä asunnossaan siinä määrin, että oli sammunut. Seuraavana aamuna, eli 14. toukokuuta hän oli lähtenyt omistamallaan Opel Kadett-henkilöautolla työpaikalleen normaaliin aikaan. Koska hän tunsi itsensä huonovointiseksi, niin hän oli ottanut lääkkeeksi mukaansa taskumatillisen vodkaa ja kaksi pullollista keskiolutta. Aamupäivä liikkeessä oli ollut melko hiljainen. Eräs tuttava oli käynyt Jormaa tapaamassa, mutta hänkin viipyi vain lyhyen ajan. Jorma nautti vähän alkoholia ja tämä väsytti häntä ja samalla vain lisäsi krapulaa. Tuttava tuli käymään puoliltapäivin uudelleen ja Jorma pyysi tätä hoitelemaan liikettä, sillä hän katsoi itse parhaaksi mennä nokosille liikkeen takaosaan. Parin tunnin nokoset piristivät sen verran, että Jorman kaveri voi lähteä omille teilleen ja hän huolehti itse liikkeestä. Alkoholin nauttiminen kuitenkin jatkui ja Jorma kertoi väsyneensä siinä määrin, että laittoi liikkeen ovelle lapun ”pieni hetki” ja sulki oven, ja meni nukkumaan liikkeen takaosaan. Hän oli havahtunut kello 16.45 aikaan tuttavansa puhelinsoittoon, minkä jälkeen hän keitti kahvit ja nautti alkoholin loppuun. Hän oli ottanut vielä pienet nokoset ja siinä kello 18 maissa lähtenyt ajamaan autolla takaisin asunnolleen pysäköiden autonsa asuintalonsa pihalle. Hänellä oli sovittu tapaaminen kello 18.30 aikaan kahden keilaseuraan kuuluvan henkilön kanssa, koska oli sovittu siitä, että he yhdessä laatisivat erään keilakilpailun ohjelman. Nautittuaan kotona vielä vähän alkoholia, hän oli kuitenkin siinä määrin väsynyt, että ei päästänyt näitä häntä tapaamaan tulleita sisälle asuntoon, vaan meni nukkumaan ja heräsi seuraavaksi vasta torstai aamuna.

Valpas ja älykäs
Kun hänelle näytettiin Jannen valokuvaa, hän oli varma siitä, ettei tämä ollut koskaan käynyt hänen liikkeessään. Hän mainitsi myös siitä, että hänellä ei ollut myynnissä minkäänlaisia vanhoja rahojakaan. Jorman mukaan liikkeessä asioi muutoinkin hyvin vähän lapsia, joskus joku saattoi käydä ostamassa sarjakuvalehtiä. Jannen katoamiseen liittyvistä asioista hän kertoi tietävänsä ainoastaan sen, mitä oli sanomalehdistä lukenut. Kuulustelussa hän myönsi auliisti sen, että oli kuljettanut autoaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja oman käsityksensä mukaan promillemääräkin olisi ollut yli 0,5 mutta ei kuitenkaan yli 1,5 promillea, jota käytetään törkeän rattijuopumuksen rajana. Koko kuulustelun ajan Jorma vaikutti hyvin valppaalta, mutta kuitenkin rauhalliselta, eikä hän missään vaiheessa ihmetellyt myöskään sitä, miksi poliisi oli juuri hänet ottanut kuulusteluun. Kuulustelun kestäessä oli tullut esiin useita sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä olleet Jormalle myönteisiä. Nämä seikat olivat nostamassa Jormaa jonkinlaiseksi ykkösehdokkaaksi Jannen surmaa tutkittaessa. Mutta ne eivät kuitenkaan olleet vielä riittäviä siinä mielessä, että Jorma näiden perusteella olisi voitu pidättää. Kuulustelussa oli saatu tietty kuva myös Jorman luonteesta ja vaikutti siltä, että olisi pidätysajan tuhlausta, jos hänet näiden tiedossa olevien seikkojen pohjalta pidätettäisiin. Jorma käveli siis ulos poliisitalosta ja poliisi jatkoi omia tutkimuksiaan kaikilla sektoreilla. Mutta tietty painotus Jorman suuntaan oli olemassa ja yhteys häneen säilytettiin.

Muutaman päivän kuluttua häntä kuulusteltiin uudelleen ja samalla hankittiin lisää erilaisia näytteitä "Jorman jäljiltä". Hänet laskettiin vielä vapaaksi, mutta häntä käytiin kuitenkin tapaamassa päivittäin.
Työ jatkui edelleen laajalla alueella. Odotettiin myös tuloksia rikoslaboratoriosta. Kun sieltä sitten 29. toukokuuta saatiin omia tutkimuksia tuke via tietoja, niin samana päivänä Jorma pidätettiin, koska katsottiin hänen syyllisyyttään tukevia tietoja olevan siinä määrin, ettei mikään enää häntä tulisi pelastamaan. Pidättäminen ei millään tavalla Jormaa muuttanut. Hän oli täysin rauhallinen ja tyyni.
Erittäin valppaasti hän seurasi poliisin toimenpiteitä, sikäli kun pääsi niitä seuraamaan.
Hän ymmärsi täysin poliisin häneen kohdistamat toimenpiteet, mutta kiisti olleensa missään tekemisissä Jannen kanssa. Tietonsa tapahtuneesta hän edelleen perusti siihen, mitä oli tiedotusvälineistä kuullut tai saanut lukea. Jorma vaikutti myös erittäin älykkäältä ja sitä hän varmasti olikin, sillä myöhemmin kävi ilmi, että hän oli Mensan jäsen, ja sen jäsenyyteen ei aivan Matti Meikäläisen eväillä ole asiaa.

Sisäinen kamppailu
Missään vaiheessa Jorma ei arvostellut poliisin toimia. Koskaan hän ei kysellyt myöskään mahdollista vapaaksi pääsyään. Hän antoi vai ajan kulua. Päivästä toiseen hän kuulusteluissa kiisti kaiken Janneen liittyvän. Tietämättään hän kuitenkin koko ajan toi esille sellaisia seikkoja, jotka veivät poliisin tutkimuksia eteenpäin ja antoivatperustan myös pidätysajan jatkamiselle. Pidätysajan pitkittyessä Jorma kuitenkin alkoi vähitellen muuttua. Hänessä oli havaittavissa lievää hermostumista, suuta kuivasi kuulusteluissa ja kädet vapisivat. Tupakkaa kului myös entistä enemmän. Edelleen hän pysyi kuitenkin kannassaan, siitäkin huolimatta, että hänelle kerrottiin niistä seikoista, jotka tiukasti sitoivat hänet Janneen. Esitetyt tosiasiat hän toisaalta kyllä myönsi oikeiksi ja samalla totesi, että niitä hän ei voinut millään tavalla kumota tai muuksi muuttaa, mutta siitä huolimatta hän ei ollut tähän rikokseen syyllistynyt. Tutkimustuloksia hän piti täysin oikeina ja hän totesi myös, että jos hänet tästä asiasta tuomitaan, niin se oli sikäli oikein, että siihen ei liittynyt muita henkilöitä. Tämäntyyppiset väitteet ja myöntämiset hämmästyttivät poliisia. Toisaalta Jorma siis myönsi tietyt asiat, mutta toisaalta hän sitten kuitenkin kielsi samat asiat. Tämä kaikki antoi kuitenkin viitteitä siitä, että Jorman sisimmässä kävi melkoinen taistelu siitä, tunnustaisiko vai ei, olisiko tunnustaminen hänelle eduksi vai ei. Ratkaisun löytäminen tuntui olevan vain hetkien kysymys. Poliisi jatkoi kuitenkin vielä tässäkin vaiheessa muidenkin sektorien tutkimista, mutta suurin paino oli kuitenkin Jorman sektorissa. Jannen tapauksen kimpussa työskentelevät joutuivat tämän työn ohessa hoitamaan ja selvittelemään muitakin Turussa tapahtuneita väkivalta rikoksia. Silloin tällöin osajoukosta oli irrotettava jonkin ryöstön, pahoinpitelyn, kuolemansyyntutkinnan tai vastaavan jutun tutkintaan. Vaikein ja työläin oli se kuolemaan johtanut pahoinpitely, joka tuli poliisin tietoon vasta useita päiviä tapahtuman jälkeen. Syylliseksi epäillyt kaivettiin kuitenkin esiin, juttu tutkittiin ja kaksi tekijää passitettiin kiven sisään odottamaan asian oikeuskäsittelyä. Kukin vuorollaan hoiteli niin sanottuja rutiinitehtäviä. Tässäkin asiassa pyrittiin tasapuolisuuteen ja näin kukaan ei voinut kokea tulleensa syrjityksi.

Surmaaja tunnustaa
Perjantaina 6. kesäkuuta Jorma sitten katsoi ajan kypsäksi kertoa asiat suunnilleen niin, kuin ne todellisuudessa olivat tapahtuneet. Hän esitti aamupäivän aikana kuitenkin eräitä toivomuksia, jotka pyrittiin mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Hän halusi vielä kerran aikaa miettiä asioita ja hänelle annettiin tätä aikaa. Kun Jorma oli sitten saanut itsensä kanssa asiat selviksi, hän tunnusti surmanneensa Jannen. Jorma kertoi Jannen tulleen liikkeeseen keskiviikkona 14. toukokuuta kello 14–15 välillä. Tarkkaa kellonaikaa hän ei pystynyt kertomaan, koska hän oli tosiaan ollut humalassa, niin kuin hän aikaisemminkin oli kertonut. Jannen tullessa liikkeeseen siellä ei ollut muita asiakkaita. Poika oli kierrellyt liikkeessä ja katsellut kirjoja ja lehtiä. Jormalle ja Jannelle oli kuitenkin tullut jostakin riitaa. Ilmeisesti riidan syy oli ollut se, että Janne oli ylittänyt rajan, jota lapsilla ei ollut lupa ylittää. Janne oli näet mennyt siihen osaan liikettä, missä oli lasivitriinin alla esitteillä erilaisia seksivälineitä, ja nämä eivät Jorman mielestä olleet sopivia lasten katseltaviksi. Toisaalta eräät Jorman tuntevat ihmiset kertoivat, että tämä ei ollut kovin mielissään siitä, että lapset yleensäkään asioivat liikkeessä. Olipa hän joskus puhunut, että ne saisi kaikkia nuijia, koska varastelivat lehtiä. Jorma vetosi edelleen humalatilaansa sekä luontaiseen kiivauteensa ja äkkipikaisuuteensa, kun hän kertoi tarttuneensa Jannea niskasta kiinni ja sen jälkeen raahanneensa pojan liikkeen takaosaan. Siellä hän oli edelleen retuuttanut poikaa ja iskenyt tämän päätä vasten seinää. Vielä hän oli tarttunut tätä kurkusta, ja siitä puristamalla vienyt Jannen naulakon alle, missä oli irrottanut otteensa. Janne oli lysähtänyt hänen jalkoihinsa ja nyt Jorma oli todennut tämän olevan tajuttoman. Mutta Janne oli vielä hengittänyt. Jorma oli pelästynyt ja rientänyt sulkemaan liikkeen ulko-oven. Hän oli lukinnut oven ja laittanut ovelle kyltin ”pieni hetki”, jota hän normaalisti käytti silloin, kun poistui liikkeestä hetkeksi asioilleen. Mennessään takaisin Jannen luokse hän oli todennut tämän edelleen tajuttomaksi. Hän oli odotellut pojan virkoamista, mutta tämä pysyi liikkumatta lattialla. Siinä odottaessaan liikkeen puhelin oli soinut ja Jorma oli vastattuaan todennut soittajan tuttavakseen, joka oli häntä joskus auttanut liikkeenhoidossa. Mistä he puhelimessa keskustelivat, sitä Jorma ei muistanut.

”Pieni hetki”
Liikkeeseen soittanut Jorman tuttava kertoi ajaneensa liikkeen ohi kello 16 maissa ja oli samalla todennut ulkopuolella seisoskelevan muutamia ihmisiä, jotka ilmeisesti olivat pyrkimässä sisälle Jorman liikkeeseen. Koska hän oli tietoinen Jorman tilasta sinä päivänä, hän päätti mennä hoitamaan liikettä siksi ajaksi, että nämä asiakkaat tulisivat palvelluiksi. Hän totesi kuitenkin liikkeen oven olevan lukossa ja ovella oli lappu ”pieni hetki”. Hän olettikin nyt, että Jorma oli mennyt joko syömään tai muutoin asioilleen ja sulkenut hetkeksi liikkeen. Hän jäi odottelemaan liikkeen ulkopuolelle Jorman palaamista, mutta tätä ei kuitenkaan kuulunut. Katsottuaan liikkeen ikkunasta sisälle, hän oli todennut Jorman liikuskelevan liikkeen sisällä. Koputuksiin tämä ei ollut kuitenkaan reagoinut millään tavalla. Mikään ei ollut osoittanut hänen edes huomanneen liikkeen ulkopuolella olevia. Tuttava olikin mennyt erääseen puhelinkioskiin ja soittanut sieltä Jormalle liikkeeseen. Hän oli pyytänyt, että Jorma tulisi aukaisemaan oven, jotta asiakkaita voitaisiin palvella. Jorma oli vaikuttanut humalaiselta, mutta hän oli kuitenkin luvannut tulla aukaisemaan oven. Kun tuttava sitten meni uudelleen liikkeen ovelle, se pysyi edelleen suljettuna.

Omat syynsä
Niin, Jormallahan oli omat syynsä, eikä hän halunnut päästää ketään ulkopuolista liikkeeseensä. Janne näyttikin vähitellen virkoavan. Jormalla oli kuitenkin humalasta ja kaikesta tapahtuneesta johtuen ”paniikki päällä”, eikä hän kertomansa mukaan kyennyt ajattelemaan järkevästi. Hänellä oli myös kiire asunnolleen tapaamaan näitä keilailukavereitaan, joidenka kanssa oli yhteisistä toimista sovittu. Hän oli sitonut vielä osittain tajuttomana olevan Jannen kädet ja jalat liikkeestä löytämällään pakkausnarulla. Tämän lisäksi hän oli tehnyt Jannelle sukasta suukapulan laittamalla sukan tämän suuhun ja sitomalla sukan kärki- ja suuosat yhteen Jannen pään takaa. Varmistuttuaan siitä, että Janne varmasti pysyi hiljaa ja sidottuna, hän oli noussut liikkeen läheisyydessä olevaan autoonsa ja ajanut sillä asunnolleen. Haettuaan läheisestä liikkeestä lisää ”blandinkia”, hän oli mennyt asuntoonsa ja nauttinut lisää alkoholia. Tuttaviaan hän ei päästänyt asuntoonsa huonoon kuntoonsa ja väsymykseensä vedoten ja ilmoitti menevänsä nukkumaan.

Kohtalokas uhkaus
Vieraittensa lähdettyä Jorma kuitenkin otti mukaansa vodkaa ja Coca-Colaa ja lähti linja-autolla takaisin kaupunkiin ja meni liikkeeseensä. Janne oli jo täysin vironnut. Jorma oli irrottanut Jannen suukapulan ja samalla hän oli yrittänyt rauhoittaa tätä. Hän oli suostutellut Jannea ja ehdottanut, että tästä, mitä liikkeessä oli tapahtunut, ei kerrot taisi kenellekään. Pitkällisen suostuttelun jälkeen Janne olikin luvannut olla kertomatta tapahtuneesta. Nyt kun tällaiseen sopimukseen oli päästy, Jorma oli aukaissut Jannen jaloissa olevat sidenarut. Kun siteet olivat auki, niin Janne olikin sanonut ilmoittavansa asiasta poliisille ja nämä laittaisivat Jorman vankilaan. Tämän uhkauksen kuultuaan Jorma kertoi menettäneensä malttinsa täysin ja kietoneensa hetkistä aikaisemmin Jannen jaloista irrottamansa narut tämän kaulan ympärille ja kuristaneensa Jannen hengiltä. Pikku Janne oli lyyhistynyt surmaajansa jalkojen juureen. Hänen lyhyt elämänsä oli näin päättynyt väkivaltaisesti.

Ruumis takahuoneessa
Tekonsa jälkeen Jorma ei ollut osannut tehdä muuta, kuin nauttia lisää alkoholia. Hän oli vain ryypiskellyt ja antanut ajan kulua. Lopulta hän oli kuitenkin etsinyt liikkeen tiloista ison pahvilaatikon, vienyt sen liikkeen takaosaan ja nostanut Jannen velton ruumiin laatikkoon, johon tämä oli juuri ja juuri mahtunut. Jorma ei jaksanut muistaa, kuinka kauan hän Jannen kanssa liikkeessä keskiviikkoiltana oli. Lopulta hän kuitenkin käveli läheiselle taksiasemalle ja otti kyydin asunnolleen. Seuraavana aamuna Jorma tuli liikkeeseen ja palveli asiakkaita niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jannen ruumis oli edelleen liikkeen takaosassa olevassa pahvilaatikossa ja Jorma varoi visusti päästämästä ketään näihin tiloihin. Liikkeen hän sulki kello 17 tietä missä ja ajoi autollaan asunnolleen. Kello 20 maissa hän palasi kuitenkin takaisin liikkeeseen. Hän pysäköi autonsa aivan liikkeen ulko-oven eteen ja varmistuttuaan siitä, että kukaan ei liikkunut kadulla, hän kantoi Jannen pahvilaatikossa autonsa tavaratilaan. Laatikko mahtuikin juuri ja juuri sinne. Tämä karmea lasti mukanaan Jorma lähti ajamaan pitkin Läntistä Pitkääkatua tarkoituksella päästä mahdollisimman nopeasti eroon Jannen ruumiista. Jorma ajoi Raision moottoritietä, mutta liikenne täällä oli niin vilkasta, että hän ei voinut luopua kuormastaan. Raision keskustasta hän nousi Turun ohikulkutielle ja ajoi sitä Helsingin suuntaan jonkin matkaa, kunnes kääntyi Tampereen valta tielle ja lähti ajamaan Tampereen suuntaan. Liikenne tuntui olevan kovin vilkasta ja hänellä ei ollut mahdollisuutta siirtää Jannen ruumista pois autostaan. Hän ajoi Auran risteykseen saakka, jossa kääntyi autoineen ja lähti ajamaan takaisin Turun suuntaan etsien koko ajan paikkaa ja mahdollisuutta luopua Jannen ruumiista. Hieman ennen moottoritien alkua olevassa loivassa kaarteessa, jossa oli kumpaankin suuntaan pitkälti näkyvyyttä, hän totesi, ettei liikennettä ollut ja pysäköi nyt autonsa aivan tien reunassa olevan metallikaiteen viereen ja siirsi nopeasti Janne ruumiin pahvilaatikosta tien pientareelle. Näin tehtyään Jorma poistui nopeasti autoineen paikalta ja ajoi asuntonsa pihalle, missä laittoi Jannelta jääneet tavarat ja kuljetukseen käyttämänsä pahvilaatikon roskasäiliöön.

Onko kaikki totta?
Kun hän oli kertonut tämän kaiken poliisille, tiedusteltiin Jormalta sitä, tuntuiko olo nyt tunnustuksen jälkeen helpommalta. Hän ei osannut oikein antaa minkäänlaista vastausta. Se, onko Jorman kertomus kaikilta osin totuudenmukainen, jääköön punnittavaksi. Poliisi ei välttämättä ole aivan kaikkea uskonut, mutta kaikki se, mikä liittyy varsinaiseen rikostapahtumaan, on tutkittu ja varmistettu niin monella tavalla, ettei siinä voi olla mitään epäselvää.

Muutakin hämärää
Jorman rikosrekisteriä koristivat aikaisemmin parinkymmenen vuoden takaiset varkausrikokset ja moottoriajoneuvon luvaton käyttöönotto sekä rattijuopumukset vähän myöhemmältä ajalta.
Tämän henkirikoksen tutkinnan yhteydessä kävi ilmi myös, että Jorma oli toiminut keilailuseuransa rahastonhoitajana ja kun kaikesta siihen liittyvästä tuli luopua, niin kahta talletustodistusta ei löytynyt mistään. Jorma väitti niiden olevan tallessa pankkilokerossa ja tässä väitteessään hän pysyi aina siihen saakka, kunnes kyseistä lokeroa mentiin yhdessä tarkastamaan. Vasta siinä vaiheessa, kun hän työnsi kätensä tallelokeroon tuli tunnustus siitä, että hän oli muuttanut talletustodistukset rahaksi ja käyttänyt omiin tarkoituksiinsa. Tässäkin tilanteessa Jorma halusi koettaa kepillä jäätä niin pitkälle kuin mahdollista. Kun Jorman syyllisyys tuli yleisesti tiedoksi, useat hänen tuttavansa eivät voineet millään uskoa sitä todeksi. He pitivät täysin mahdottomana, että Jorma olisi voinut syyllistyä näin raskaaseen rikokseen. Vielä yksi Pohjan perukoilla asuva selvännäkijäkin soitti ja kertoi syvällisesti asiaan paneuduttuaan tulleensa sellaiseen tulokseen, että poliisi on pidättänyt täysin syyttömän miehen.

Suru koskettaa kaikkia
Kuoleman yllättävä vierailu koskettaa sen kanssa läheisesti tekemisiin joutuvia. Erityisesti se koskettaa silloin, kun vainaja on pieni lapsi. Kuoleman kanssa päivittäinkin tekemisiin joutuvan tällaisen ihmistaimen kuolema pysähdyttää. Sitä tulee kysyneeksi ”miksi” siitäkin huolimatta, että kysyessään tietää vastauksen saamisen mahdottomaksi. Kun lasta kohtaa väkivaltainen kuolema, siitä nousee kuohuttava uutinen ja se järkyttää laajalti. Sillä mitataan inhimillisyyden ja epäinhimillisyyden rajoja. Se herättää pelkoa ja kauhistusta. Tekoa ei voi kukaan ymmärtää. Se saa isät ja äidit muistamaan lapsensa, jotka monasti ovat jääneet vähälle huomiolle. Tällainen asia ravistelee meitä kaikkia.

"Lähimmäisen rakkautta”
Sanoin kuvaamaton suru kohtaa lapsensa menettänyttä perhettä ja heidän lähellään olevia. Toipuminen tästä on vaikeaa, joskus mahdotonta. Jannenkin kotiväkeä kohtasi mittaamaton suru. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Heistä koetettiin huhujen levittäjien toimesta tehdä syyllisiä myös itse tekoon. Tämä kaikki heidän täytyi kestää. Totuuden valjettua nämä huhujen ja juorujen levittäjät painoivat päänsä pensaaseen. Kukaan ei varmasti tullut pyytämään anteeksi. Usein unohdetaan tällaisen teon tekijän omaisten suruja häpeä. Helposti heistä ollaan tekemässä järkyttävän teon kanssasyyllisiä. Vain todelliset ystävät jäävät tukemaan, kun muut jättävät. Jorman äitikään ei voinut uskoa eikä ymmärtää poikansa tekoa. Noin vuotta aikaisemmin tämä vanhus oli menettänyt puolisonsa. Tämänkään asian kanssa hän ei ollut vielä päässyt tasapainoon, kun tuli uusi isku. Hän oli menettämässä ainoan poikansa. Elämä tuntui turhalta. Poliisi vietti monta hetkeä tämän vanhuksen seurassa, jota vaikea sairaus piti otteessaan. Keskusteltiin asioista ja tultiin siihen tulokseen, että nyt poika tarvitsi äitiään, jos koskaan. Tämä miellyttävä vanhus lupasi tehdä kaikkensa poikansa puolesta. Hän on myös lupauksensa pitänyt. Jorman äiti sai toimia myös sairaitten ihmisten sylkykuppina, kun tapaus tuli ilmi. Hän sai nimettömiä uhkaussoittoja, häntä solvattiin ja herjattiin. Ihmiset käänsivät selkänsä. Eräät tuomitsivat myös hänet, täysin syyttömän ihmisen.

Tuomio
Jannen tapausta käsiteltiin useampaan kertaan Turun raastuvanoikeudessa. Jorman mielentilakin tutkittiin, vaikka hän itse sitä ei halunnut. Kun kaikki seikat oli tullut selvitetyiksi, tuomioistuin totesi Jorman syyllistyneen murhaan, josta hänet tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen.
Juttua käsiteltiin aikanaan myös Hovioikeudessa. Kun alioikeus oli katsonut, että Jorma oli syyllistynyt jatkettuun rikokseen, johon sisältyi pahoinpitely, vapaudenriistoja murha, niin hovioikeus katsoi, että kyseessä oli kolme eri tekoa ja että kyseessä ei ollut murha, vaan tappo. Hovioikeuden tuomioksi Jorma Patjakselle tuli siten vankeutta 12 vuotta ja yksi kuukausi.
Juttu meni vielä Korkeimpaan oikeuteen joka tuomitsi Patjaksen 5.7.1988 elinkautiseen murhasta.

[Oikeus ennen kaikkea]

Antikvariaatti sisältä. Takaosassa olevissa tiloissa Jannea pidettiin ensin vangittuna ja siellä hänet surmattiin.jpg (163.99 KiB) Katsottu 1657 kertaa

Pyöräilemässä ollut pariskunta löysi Jannen ruumiin Tampereen valtatien varresta noin kilometrin päässä Liedon aseman risteyksestä Tampereen suuntaan.jpg (187.1 KiB) Katsottu 1657 kertaa

[finnbar87]

Ihme ja kumma. Vielä olivat tämän tapauksen ETPK:t tallessa, joten siitäpä kiinnostuneille luettavaa.

https://gofile.io/d/J5l1Fw

[Oikeus ennen kaikkea]

Ihme ja kumma. Vielä olivat tämän tapauksen ETPK:t tallessa, joten siitäpä kiinnostuneille luettavaa.

https://gofile.io/d/J5l1Fw

Todella yllättävä löytö!

[BrDead]

Mahtoiko tekijä olla kova keilaamaan? Jos hänen nimellään hakee sanomalehtiä Helsingin arkistosta, sieltä tulee paljon keilaamiseen liittyviä lehtijuttuja. Jutun keilaaja on Turusta, etu- ja sukunimi täsmäävät. Patjas on nimenä kuitenkin ymmärtääkseni vähän harvinaisempi? Toki tällä ei ole aiheen kanssa mitään tekemistä, kunhan uteliaisuuttani pohdiskelin.

Sama mies. Tämä selviää mm. tähän ketjuun linkatusta esitutkintapöytäkirjasta. Viittaa kuulusteluissa keilailuseuran (hallituksen) kokoukseen, joka olisi pitänyt pitää tuolla viikolla, kun tuo surma tapahtui, mutta se jäi pitämättä Patjaksen humalatilan/krapulan/väsymyksen vuoksi.