Äiti tappoi pikkupoikansa käymälässä
-
hipsulainen
- Adrian Monk
- Viestit: 2637
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
- Paikkakunta: Lahti
Äiti tappoi pikkupoikansa käymälässä
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809 ... 8_ul.shtml
Äiti tappoi pikkupoikansa käymälässä
22.9.2008 11:57
Japanilaisäiti pelkäsi kuusivuotiaan pojan kärsineen perinnöllisestä sairaudesta.
Japanilainen äiti on myöntänyt kuristaneensa poikansa hengiltä julkisessa käymälässä Fukuokan kaupungissa. Äiti on kertonut pelänneensä, että Koki-poika oli perinyt saman sairauden, josta hän itse kärsii.
Pojan ruumis löytyi torstaina suositun puiston invavessasta. Löytö nostatti suuren mediakohun ja pelon siitä, että liikkeellä olisi lapsia jahtaava hyökkääjä.
Poliisi pidätti tänään pojan äidin, 35-vuotiaan Kaoru Tomiishin, joka on tunnustanut kuristaneensa poikansa matkapuhelimen kantohihnalla. Alun perin Tomiishi oli väittänyt Kokin kadonneen sillä välin, kun hän itse kävi vessassa.
Myöhemmin äiti kuitenkin muutti kertomustaan. Kyodo-uutistoimiston mukaan Koki kävi erityisluokkaa ja kärsi keskittymisvaikeuksista. Uutistoimisto AFP totesi, ettei tarkempia tietoja äidin sairaudesta ole kerrottu julkisuuteen.

Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Off Topicvandt kirjoitti:Ei ole kaunein mahdollinen tapa tappaa 6-vuotias... mutta jos nyt päättää kuitenkin tappaa, sen voisi tehdä mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.
Ohuella siimällä ihmisen kuristaminen käy suht kivuttomasti, jos tietää mitä tekee...
En kumminkaan väitä, että tää täti olisi tuohon kyennyt niin, että homma olisi käynyt nopeasti ja kivuttomasti. Tosin mistä sitä tietää millaisen tositappajan koulutuksen tuo äiti on saanut
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
-
Jack the Ripper
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3231
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua.
Eli jos oletuslähtökohta on se, että joku ei olisi pärjännyt 1000v. sitten tässä maailmassa ongelmiensa kanssa, niin hänet saa lopettaa nyky-yhteiskunnassa sen enempää kyselemättä...?Koki kävi erityisluokkaa ja kärsi keskittymisvaikeuksista.
Vähän sama, kuin heitettäisiin lakikirjat roviolle ja alettaisiin pelata vahvimman oikeudella. Luonto karsii heikot.
...Sinällään olen Ripperin kanssa samalla linjalla, mutta eutanasian ja tämän tapauksen yhdistäminen menee jo "hiukan" yli...
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
-
Kyllikki S
- Adrian Monk
- Viestit: 2650
- Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am
Lasketaanko tarkkaavaisuushäiriöt sairauksiksi Japanissa?Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua. Äiti olisi voinut varmistaa ensin että poika todella oli sairauden kantaja ennen tekoaan.
AD/HD on 80-90% periytyvä ominaisuus.
Mutta että armomurha vielä.
Ei helvetti! Kannattaisi miettiä pari kertaa ennenkuin...
-
loneliness
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am
Re: Äiti tappoi pikkupoikansa käymälässä
Pelko ja luulo eivät saisi olla teon laukaisevia tekijöitä. Mitä jos vain olisi mennyt lääkäriin, että olisi katsottu, onko sairautta vai ei? Oman lapsen tappo on aina radikaali teko, koska kaikki eivät lapsia saa, vaikka haluaisivatkin ja jotkut sitten murhaavat omat lapsensa.hipsulainen kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809 ... 8_ul.shtml
Äiti tappoi pikkupoikansa käymälässä
22.9.2008 11:57
Japanilaisäiti pelkäsi kuusivuotiaan pojan kärsineen perinnöllisestä sairaudesta.
Japanilainen äiti on myöntänyt kuristaneensa poikansa hengiltä julkisessa käymälässä Fukuokan kaupungissa. Äiti on kertonut pelänneensä, että Koki-poika oli perinyt saman sairauden, josta hän itse kärsii.
Paavo Arhinmäki on äijä!
Minäkin kannatan armomurhaa ainakin suureksi osaksi, mutta eikös siihen olennaisesti liity murhattavan oma tahto?Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua. Äiti olisi voinut varmistaa ensin että poika todella oli sairauden kantaja ennen tekoaan.
-
kakojootti
- Olivia Benson
- Viestit: 706
- Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 5:07 pm
- Paikkakunta: karu pohjola
mun mielestä lapsen tappaminen ei ole oikeutettua missään tilanteessa.Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua. Äiti olisi voinut varmistaa ensin että poika todella oli sairauden kantaja ennen tekoaan.
pistää vihaks tuommoset elukat jotka lapseen kajoo.
Kyllä skitskofrenia aina yksin olemisen voittaa.
-
Jack the Ripper
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3231
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
Oletko oikeasti sitä mieltä, että jos sikiöllä todetaan vakava kehitysvamma ja eliniän ennuste on vain muutamia vuosia ja sekin nenämahaletkussa ja katetroituna niin aborttia ei saisi tehdä. Tuollainen kasvis on paitsi yhteiskunnalle kallis, myös vanhemmille raskas ja aivan turha pala kun asian olisi voinut hoitaa abortilla jo raskausaikana.kakojootti kirjoitti:mun mielestä lapsen tappaminen ei ole oikeutettua missään tilanteessa.Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua. Äiti olisi voinut varmistaa ensin että poika todella oli sairauden kantaja ennen tekoaan.
pistää vihaks tuommoset elukat jotka lapseen kajoo.prkl!!
Tai jos isä on raiskannut tyttärensä tai veli siskonsa. Tällainen sukurutsan tulos pitäisi vähintään steriloida murrosikäisenä, olisiko se sitten humaania?
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
-
kakojootti
- Olivia Benson
- Viestit: 706
- Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 5:07 pm
- Paikkakunta: karu pohjola
no noissa tapauksissa abortti kyllä! mutta syntyneen lapsen tappo on väärin.Jack the Ripper kirjoitti:Oletko oikeasti sitä mieltä, että jos sikiöllä todetaan vakava kehitysvamma ja eliniän ennuste on vain muutamia vuosia ja sekin nenämahaletkussa ja katetroituna niin aborttia ei saisi tehdä. Tuollainen kasvis on paitsi yhteiskunnalle kallis, myös vanhemmille raskas ja aivan turha pala kun asian olisi voinut hoitaa abortilla jo raskausaikana.kakojootti kirjoitti:mun mielestä lapsen tappaminen ei ole oikeutettua missään tilanteessa.Jack the Ripper kirjoitti:Sanon eutanasialle kyllä. Ihmisen, myös lapsen tappaminen on joskus mielestäni oikeutettua. Äiti olisi voinut varmistaa ensin että poika todella oli sairauden kantaja ennen tekoaan.
pistää vihaks tuommoset elukat jotka lapseen kajoo.prkl!!
Tai jos isä on raiskannut tyttärensä tai veli siskonsa. Tällainen sukurutsan tulos pitäisi vähintään steriloida murrosikäisenä, olisiko se sitten humaania?
Kyllä skitskofrenia aina yksin olemisen voittaa.
-
Jack the Ripper
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3231
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
^No joo ja varsinkin jos ainoa "sairaus" on ADHD. Tuokin sairaus on mielestäni medikalisaation tuote. Aina on ollut keskittymiskyvyttömiä ja vilkkaita ihmisiä, nyt he saavat diagnoosin ja lääkityksen. Aivan kuin ujot ihmiset saavat lääkettä sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja 80-vuotiaat papat luontaisesti iän mukana tulleeseen impotenssiin Viagraa...
P.S. Tuo sinun (kajokootti) avatar harrastaa kannibalismia? Vai polttaako se kenties ihan tupakkaa? Hauska pössyttelijä joka tapauksessa.