Muuramen pedofiilirinki: Äiti ja kaksi miestä vuosiksi vankilaan
Re: Muuramen pedofiilirinki: Äiti ja kaksi miestä vuosiksi vankilaan
Kaikkee se maailma päällää kantaa,ei riitä sanat kertomaan mitä tuommosille pitäs tehdä,sairasta toimintaa!
-
- Sherlock John Holmes
- Viestit: 8006
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Muuramen pedofiilirinki: Äiti ja kaksi miestä vuosiksi vankilaan
Vaihtaneet nimensä
Iltalehden selvityksen perusteella kaikki kuusi Muuramen rikosvyyhdissä tuomittua ovat vaihtaneet nimensä – ja yksi peräti kolme kertaa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana ketään heistä ei ole Iltalehden selvityksen perusteella tuomittu uusista rikoksista.
Kun luin uutisen (Muuramen tapausten) tuomiosta, niin jotenkin aavistin, ettei vain olisi sama mies
Kahden tyttärensä seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomittu äiti on joutunut 2020-luvulla kahteen eri otteeseen avopuolisonsa pahoinpitelemäksi. Lisäksi avopuoliso oli puhunut tappamisesta kahteen otteeseen niin uhkaavasti, että naisella on ollut oikeuden mukaan ”perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa”.
Pisimmän tuomion saaneella miehellä on neljän sivun ulosottorekisteri, jossa avoin velkasaldo on noin 77 000 euroa. Suurin osa veloista koskee vahingonkorvauksia, joita mies on joutunut maksamaan seksuaalirikostuomioidensa vuoksi. Lisäksi mukana on reilulla 3 300 eurolla elatusapusaatavia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b34c ... 832b25c263

Eli uutisen mukaan yliopisto olisi ollut valmis antamaan yksityisopetusta neuvolatyöhön?acp kirjoitti: ↑Ke Syys 02, 2020 6:04 am Pedofiili Mikael Vuorinen haastoi yliopiston oikeuteen ”syrjinnästä” – tahtoi lasten lähelle
https://www.partisaani.com/news/decaden ... n-lahelle/