Syy - oire - seuraus..
Mistä se kaikki lopulta lähtee? Oireiluun saatetaan puuttua tai sitten sitä ei huomata. Harmittavan usein vain seurauksiin havahdutaan. Seurauksista ei koskaan päästä jos ei syitä opita tunnistamaan ja niihin puuttumaan
ajoissa!! "Nyt pitäisi panostaa mielenterveystyöhön jne jne". No varmasti kyllä, mutta eikö tuo ole jo vähintään oiretasolla, seuraustason seurauksena? Oireilutaso on jo tietyllä tavalla liian myöhäistä, tai ainakin parannustyö on moninkertainen.
Kärjistetty esimerkki: Täytyy jäädä sairaslomalle, pää järjettömän kipeä.
3. Sairasloma - seuraus
2. päänsärky - oire
1. mikä puuttuu? päänsäryn voi hoitaa mahdollisesti buranalla pois. Kuten mielenterveysongelmia voidaan hoitaa kun oireet havaitaan. Se on sen tason hoitoa. Mielestäni kohta numero yksi on syy josta se päänsärky lähtee: esimerkiksi niskakipu? Tai huonot yöunet jne. Jotka taas johtuvat jostain. Mistä?
Miksi reagoidaan ja toimitaan vasta sitten kun jotain tapahtuu? Miksei laiteta paukkuja jo ihan jokapäiväiseen elämään, jotta ehkäistään mahdollisimman monet syyt? Sitä kautta oireet ja lopulta seuraukset. Tai edes pieni osa niistä. Jos päänsärkyyn toistuvasti ottaa buranaa, ei itse oire ikinä katoa jollei syy selviä ja sitä ratkaise.
Kirjoitan tarkoituksella todella naurettavia rautalankaesimerkkejä järkyttävään tapahtumaan, mutta loppujen lopuksi se kaikki on kiinni niin kovin pienistä, normaaleista asioista joiden kohdalla pitää olla äärettömän tarkkana! Huono esimerkki jälleen tuo muutaman viikon takainen 4D-dokkari kannibaalista, joka teki järjettömän teon. Mutta se kaikki lähti niinkin normaalista asiasta kuin yksinäisyys. Isä ja veljet lähti kotoa, ja Meiwes vain halusi täyttää tuon tyhjiön joka jäi jäljelle. Se kasvoi kasvamistaan, mielikuvitusveli ei auttanut enää, ei mikään. Lopulta hän ei kokenut mitään muuta keinoa joka tuon tyhjyyden täyttäisi, kuin saada toinen mies hänen ruumiinsa sisälle saakka. Se järjetön tarve täyttää tyhjyys, ja siihen jopa löytyi internetistä halukas. Suostuvainen. Ja sosiaalisen peilaamisen niukkuus varmasti pelaa tärkeää roolia tässä Kauhajoen tapauksessakin. Kun ajatukset ovat vain oman pään sisällä, niihin turtuu. Ne menettävät sen kontrastinsa oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä ja jossain vaiheessa eivät tunnu enää oikein miltään. Yksinäisyys on normaali ja jokapäiväinen asia, mutta liian pitkälle vietynä murhaaja. Ilman peiliä, pikkuhiljaa yksiksensä alkaa tottumaan, ymmrätämään ja hyväksymään ja kaikkein pahimmassa tapauksessa himoitsemaan omien ajatustensa toteuttamista. Sitten ollaan jo seuraustasolla kun nämä ajatukset lopulta toteutetaan.
Todellisuuden taju järkkyy. Ja se ei aina vaadi välttämättä mitään lapsuustraumoja, hyväksikäyttöä, alkoholisti-isää tai siskon kuolemaa. Se voi lähteä ihan normaaleista asioista, kuten avioerosta tai rakkaan veljen kotoa pois muuttamisesta. Jos näillä ihan arkipäiväisillä, ihmiselämää koskettavilla hetkillä pystytään auttamaan apua tarvitsevaa jo ennen kuin oireilu alkaa, saatettaisiin vähentää niitä tapauksia, joissa apua tarvitseva alkaakin itse rakentamaan itsellensä suoja-/ puolustusmekanismia ja turvamuuria ja sokeutuu lopulta omiin ajatuksiinsa ja tapahtuu seuraus.
Ja en syytä videopelejä. En ajattele että videopelit ajoivat Auvisen tappamaan, enkä ajattele että videopelit tai toimintaleffat ovat syynä myöskään Saaren tekoon. Ajattelen, että todellisuuden taju järkkyy kun se saa tarpeeksi kauan jyllätä yksinään ilman että tarpeeksi lähellä on asioita jotka peilaavat sitä omaa todellisuuden tajua vastaan.
Surunvalitteluni omasta puolestani kaikille läheisille ja ystäville. Tämä jollain tavalla itseäni kosketti vielä suuremmin kuin ensimmäinen. Kai sitä alitajuisesti ajatteli sen olevan ainoa laatuaan. Näköjään, kaikki pienetkin merkit tulee ottaa äärimmäisen vakavasti ja ei ole enää varaa ajatella että ei meillä täällä, tuskinpa vaan.
