Wellu69 kirjoitti:Loppujen lopuksi kysymys on elämän kunnioittamisesta.
Miksi sitten?
Melkein voisi todeta, että elämme murrosvaiheessa.
Näin se on, elämän kunnioitus puuttuu, ja ainoa kysymys onkin tuo "Miksi?".
Itse en usko ns. syntymäpahuuteen. Ihmisestä voi kasvaa tappaja, ja uskoisin siihen enemmänkin vaikuttavan ulkoisten tekijöiden.
- kasvatus
- ympäristö
- kokemukset elämästä ja ihmisistä
Kun lapsi saa myötätuntoa ja lohtua, ja oppii sitä antamaan myös toisille, ollaan jo hyvällä pohjalla. Lapsuudenkodista saaduilla siivillä hän lentää haparoiden kodin ulkopuolelle hoitoon, kouluun, harrastuksiin. Kohtaa todellisen maailman, joka voi olla hyvä mutta myös epäreilu sillä kaikilla ei ole samanlaiset siivet. Aikuisillakaan.
Jos lapsi on riittävästi saanut itsetunnolleen vahvistusta, hän kestää paremmin maailman ja toisten ihmisten kylmyydenkin silti uskoen hyvään. Hän selviää omana tasapainoisena itsenään vastatuulesta ja ilmavirtauksista.
Syitä jonkun äärimmäiseen vinksahtamiseen löytyy. Mainitsin niistä itse aiemmin, ja te toisetkin olette esittäneet niitä asioita, joihin pitäisi saada välittömästi muutos.
- Empatiakyvyn puute, ei huomata enää sitä toista ihmistä. Joskus näin huonosti asia on kotona, mutta erityisesti kodin ulkopuolella! Itsekkyys, kiire, suorittaminen- ne kaikki ovat saaneet liian suuren tilan ihmisten elämässä.
- Perheiden tukipalvelut, ja nimenomaan niiden vähäisyys. Tukipalveluita paremmin myös niille perheille, joissa vielä ei ole ongelmia.
- Terveydenhuolto ja erityisesti lapsen tilan kartoittaminen. Määrärahoja pienten ihmisten hyvinvointiin ei riitä. Terveydenhoitajilla ei ole mahdollisuutta tai aikaa huomata ongelmia niillä lapsilla, joiden kodeissa ei huomata/ välitetä. Raha menee vääriin kohteisiin, kuten vaikkapa siihen eliitin kulttuuriharrastamiseen
- Kilpailu. Raadollinen taistelu omasta tilasta yhteiskunnassa, jossa lapsetkaan eivät enää saa olla lapsia. Aikuisten lapsellisuus sen sijaan näyttää huolestuttavan yleiseltä.
- Kiusaaminen, ja erityisesti kouluissa. Vihjaan eräästä tosi hyvästä keinosta, jota lastemme koulussa on käytetty: Kun kiusaaja ei varoituksesta ja puhuttelusta huolimatta lopeta, hänet eristetään määräajaksi toisista lapsista totaalisesti. Hänen kanssaan ei kukaan saa seurustella tai leikkiä vaikkapa koko päivänä välitunnilla.
Kiusaajan siirrosta toiseen kouluun en oikein tiedä, tulee tunne, että hän keräisi uuden hovin uudessa koulussa.
- Sosiaalipuolen ja lastensuojelun suuntaaminen oikeisiin ongelmiin!! Ei teini- ikäisten alkoholikokeiluihin, tai leikki- ikäisten tiilenkappaleiden heittelyyn!!
- Meidän kaikkien suhtautuminen myöskin niihin "toisten kakaroihin". Tuntee itsensä jotenkin vajaaälyiseksi joskus, kun näkee vieraiden lasten tekevän hölmöyksissään jotakin vaarallista, ja puuttuu siihen. Tai kun ottaa yhteyttä lasten kavereiden vanhempiin ja kertoo, mitä huolestuttavaa on kaveriporukan touhuissa huomannut. Eikö meistä jokainen voi puuttua ihan reilusti asioihin? Ei näissä mitään lastensuojelua tarvita, jos kyseessä on ihan tavallinen hölmöily.
Vanhempien välistä yhteistyötä ja avoimuutta pitäisi ehdottomasti lisätä. En tarkoita tällä mitään kyttäämistä ja siunailua..