Ano Turtiainen

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ano ajaa omaa seurakuntaansa riitelemään keskenään. Saa nähdä missä vaiheessa hän kieltää Taivaan isän.
Oletan että Anon vaimo Minna vastailee Anon puolesta Youtubessa.
Tuossa saivartelussa Antikristuksesta "- Ei hän ole antikristus, mutta..." on ihan samanlainen klangi kuin pätkässä, jossa Anon vaimo nuhteli Mika Schwachia viime joulukuussa 'kaksilla rattailla kulkemisesta


MT: "Kaksilla rattailla ei voi ajaa kovinkaan pitkää matkaa. Ettekö te nyt ymmärrä, mitä tulee tapahtumaan? Mikään ei täällä korjaannu demokratialla, ei ole edes mitään demokratiaa, vaan ne hallitsee, jotka ovat itsensä paholaiselle myyneet. Ainut pelastus on usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Riittää kun luette vanhan Testamentin ensimmäisen luvun ja uuden Testamentin viimeisen luvun, niin tiedätte mistä kaikki alkoi ja mihin päättyy ennen Jumalan valtakuntaa. Ei ole mitään muuta totuutta ja mitä nopeammin sen ymmärrätte niin teillä on mahdollisuus vielä pelastua. Lopettakaa valheessa eläminen."



Ano_suututtaa_seurakuntansa_001.jpg
Ano_suututtaa_seurakuntansa_001.jpg (53.29 KiB) Katsottu 1415 kertaa



@krisudrummingchanel4960: - JEESUS on JUMALA
@AnoTurtiainenFI: - Ei todellakaan ole.

@sirkka-liisamakikorpi1229: - Jumala tuli Jeshuassa ihmiseksi maan päälle, sovittaen näin maailman itsensä kanssa.
@AnoTurtiainenFI: - Aika varmana heittelet tuota sanomaa.. Mistä olet tuollaisen tiedon saanut?

@aholanjuha: - Ensimmäinen käsky: Minä olen Herra (YHWH), sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

@veliuser: - Sikari ja vanha testamentti... seisauttava pätkä. Ja ilmaston myrkyttäminen ja sikari samoin.



Ano_suututtaa_seurakuntansa_002.jpg
Ano_suututtaa_seurakuntansa_002.jpg (73.21 KiB) Katsottu 1415 kertaa



@IppaFi: - Mitä ihmettä, siiskö Jeshua Kristus = antikristus? Entäs puolue Valta Kuuluu Kristukselle ?

@AnoTurtiainenFI: - Ei hän ole antikristus, mutta hänen nimessään esiintyy antikristus kaikkine kirkkoineen, jopa hänen sanomisiaan on muokkailtu ja kirjoihin kirjoiteltu. Hän oli Jumalan mies ja kun Jumalan voima nähtiin hänessä, hänet haluttiin tappaa. Jos hän eläisi nyt lihana tässä hetkessäå, hän tuskin hyväksyisi sitä, että hänet nostetaan Jumalan tasolle.

@anilyn777: - Nyt Ano kaikella Rakkaudella sanon sulle, että... Jeesus on Herra (Jumala) ja Jumalan Poika, jonka Jumala lähetti (kuolemaan puolestamme, vuodattamaan verensä Golgatan keskimmäisellä ristillä), sovittamaan meidän ihmiskunnan synnit (ja sairaudet). Joh. 3:16 Ilman Jeesusta ei voi ihminen pelastua! Tee parannus ja tunnusta Jeesus Herraksesi, että pelastut!


– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ti Touko 28, 2024 12:01 pm @AnoTurtiainenFI: -Jos hän eläisi nyt lihana tässä hetkessäå, hän tuskin hyväksyisi sitä, että hänet nostetaan Jumalan tasolle.
No miksipä siis Anon uskonlahkon nimi on "Valta Kuuluu Kristukselle"(eli siis Jeesukselle), eikä suinkaan "Valta Kuuluu Jumalalle"?

Ano vedätti nyt Jeesusta ihan samaan malliin kuin mitä kansaakin. Vallan piti kuulua ensin kansalle, sitten Jeesukselle, ja sitten Ano lällätteleekin ettei valta kuulu kummallekaan. :D
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Vapauden liiton Risto Huovisella on vauhti päällä. Huovinen on siis VL:n aluepoliitikko, VL irtautui aikoinaan VKK:sta.


VL_RH_tiedottaa_001.jpg
VL_RH_tiedottaa_001.jpg (37.26 KiB) Katsottu 1381 kertaa
VL_RH_tiedottaa_002.jpg
VL_RH_tiedottaa_002.jpg (42.21 KiB) Katsottu 1381 kertaa
VL_RH_tiedottaa_003.jpg
VL_RH_tiedottaa_003.jpg (33.32 KiB) Katsottu 1381 kertaa



RH: - Suomen jääkiekkomenestys loppui, kun Jokerit lähti KHL:stä. Nyt kun Suomella ei ole puolta joukkuetta, joka on tottunut laatukiekkoon puuttuu, ei siinä enää pärjätä.

RH: - Ilmeisesti taas matu murharaiskannut 15 vuotiaan tytön, kun ei sanottu epäillyn olleen kantasuomalainen. Syyllisiä tekoon ovat kaikki ne, jotka noita paskoja ovat Suomeen päästäneet.

RH: - Olen isänmaallinen, haluan antaa Suomen venäläisille, sori meni väärin, pitikin sanoa että kehitysmaalaisille.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Hank Voight

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Hank Voight »

Oho, tämä Huovinenhan näemmä onkin oikein raskaan sarjan hullu.

Eikös tämä Huovinen ole yksi niistä Anuksen shittimediaan juttuja kynäilevistä neropateista? Kuten Markku Juutinen, jonka juttuun törmäsin eilen. Tässä artikkelin ingressi:

"Se, että Iranin presidentti ja pääministeri menehtyivät vain muutaman päivän kuluttua Slovakian pääministerin murhayrityksen jälkeen, vaikuttaa sulkevan sattuman mahdollisuuden myös Iranin johtajia kohdanneessa tragediassa."

Tuossa on jotain niin hämmästyttävän erikoista logiikkaa, että tuskin kukaan pystyy sitä avaamaan. Ellei sitten RL?
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Vapauden liiton Ossi Tiihonen myös meuhaa ihmisoikeuksista kovaäänisesti. Lohjan kalju liittopamppu jauhaa Georgian pääministeri Irakli Kobakhidzesta, jota todennäköisesti kiihottuu monenlaisista salaliitoista ihan samaan tyyliin kuten Tiihonen itsekin.

VL_OT_Georgia.jpg
VL_OT_Georgia.jpg (90.95 KiB) Katsottu 1331 kertaa



OT: - Georgian pääministeri Irakli Kobakhidzen mukaan EU-komissaari Olivér Várhelyi uhkasi häntä Slovakian pääministeri Robert Ficon (jota ammuttiin) kohtalolla puhelinkeskustelussa: ... Komissaari väittää lauseen irroitetun aiheyhteydestään, mutta ei kiistä lausumaansa: ... Pitäisi EU-komissaarin tasoisen vallankäyttäjän tajuta, miltä lause hänen suustaan kuulostaa. Kun lause tulee vihamielisen tahon suusta, niin se tietenkin kuulostaa uhkaukselta. En itse usko komissaarin selittelyjä. Tuskin EU:ssa sentään noin typeriä komissaareja on. Miettikääpä jos vaikka Putin olisi sanonut samoin esimerkiksi Stubbille.


Kobakhidze on yksi tahoista joka on ajanut Georgiassa tätä uutta lakia. Hän on salaliittoteoreetikko, jota 'Globaali sotapuolue' vainoaa.

https://www.euronews.com/2024/05/24/eu- ... eats-claim

EU enlargement chief says mix-up led to Georgian PM's death threats claim



"In this regard, the latest tragic event in Slovakia was made as an example and as a reference to where such high level of polarisation can lead in a society even in Europe."

Kobakhidze, who has been under fire for backing the controversial "foreign influence" law that sparked major protests in Georgia after it was passed in the parliament last week, further claimed that the attack on Fico was part of a plot by an alleged international meddler he described as "Global War Party". No such parties formally exist.

He and other Georgian Dream party officials have blamed this enigmatic worldwide party, which draws from several popular conspiracy theories, for stirring up trouble in his country, starting with the Russian invasion of Georgia in 2008.

Although Kobakhidze and other party members have never provided any credible proof of the existence of such a party, the term has been used to point fingers at domestic politicians and foreign institutions seen as opponents of the Georgian Dream, including the European Commission, the US State Department, and Swiss banks.



Tiihonen myös pohtii miltä kuulostaisi jos Putin länkyttäisi 'samaan tyyliin' Alexandet Stubbille eli uhkailisi Stubbia ja Suomea karulla kohtalolla. Eikös Putin sitäpaitsi juuri tänään sanonut jotain kohteliasta Euroopan 'pikkumaista', minkä hän suuntasi näiden 'pikkumaiden' johtajille?

https://www.hs.fi/maailma/art-2000010459943.html

Putin uhkaili Euroopan ”pikku­maita”: ”Pitäkööt mielessä ennen kuin puhuvat iskuista syvälle Venäjälle”

Putler.jpg
Putler.jpg (33.48 KiB) Katsottu 1331 kertaa

”Nato-maiden edustajien, erityisesti eurooppalaisten ja erityisesti pikkumaiden edustajien, on syytä muistaa, millä he leikkivät”, Putin sanoi. ”Heidän on syytä muistaa, että heidän maansa ovat pinta-alaltaan pieniä ja tiheään asuttuja. Pitäkööt mielessä ennen kuin puhuvat iskuista syvälle Venäjälle.”
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Naapuriseuran sanomia saa ja pitääkin lukea ne ajat joina Ano on hiljaa. VKK:lla kansanedustajaehdokkaana olleen Johan Bäckmanin tuttu ja turvallinen raivohullu putinisti Leena Hietanen on yksi 'median' toimittajista.

https://naapuriseura.fi


https://www.youtube.com/watch?v=MiaqRPsQRes


JB_LH.jpg
JB_LH.jpg (90.57 KiB) Katsottu 1121 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Vapauden liiton Risto Huovinen kuuli eilen Venäjältä voimakkaita konetuliaseiden ääniä. Puolueettomuutta ajava lilliputtipuolueen paikallispoliitikko on vain hyvillään, koska nyt viimein saavat 'NATO-hommat' sitä mitä ovat tilanneet.


NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***



VL_RH_Rauha.jpg
VL_RH_Rauha.jpg (49.07 KiB) Katsottu 1085 kertaa



NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***NATO-HOMOT WARNING***




RH: - Venäjän puolelta kuului eilen voimakas konetuliaseiden ääni. Ennen oli puolueettomuus ja rauha, nyt natohullut ajavat Suomen sotaan ja tuhoon.

RH: - Saa kohta NATO-homot mitä tilasi, ei ollut tällaista puolueettomuuden aikana.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Touko 31, 2024 3:01 pm RH: - Venäjän puolelta kuului eilen voimakas konetuliaseiden ääni. Ennen oli puolueettomuus ja rauha, nyt natohullut ajavat Suomen sotaan ja tuhoon.
No saapi kai ne pyssyt paukkua siellä Venäjän puolella, paukkuuhan siellä kaikenlaiset muut pommitkin. :D
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Touko 31, 2024 3:01 pmRH: - Saa kohta NATO-homot mitä tilasi, ei ollut tällaista puolueettomuuden aikana.
Ai että ennen Nato-jäsenyyttämme Venäjällä ei ole muka kuulunut voimakasta konetuliaseiden ääntä?
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tässä tosiaan kohtaan 14:00 saakka uusinta videota. Ano kummastelee norppaa ja lukee Telegramista uutisen jonka mukaan Iivana Julmalla oli oman aikansa suurin kirjasto, jonka eurooppalainen vakooja kuitenkin ryösti vuonna 1600 ja kuskasi Vatikaaniin. Kirjastossa oli kuulemma julkaisemattomia Homeroksen ja Aristoteleen alkuperäiskäsikirjoituksia sekä Raamatun osia. Telegram -jutussa myös hämmästellään että miten on mahdollista kuinka heti sen jälkeen kun kirjat oli varastettu alkoi Euroopassa suuri tekninen kehitys, kun keksittiin asioita aina kaukoputkesta moottoriin. Jutun taka-ajatuksena siis se, että eurooppalainen sivistys olisi Venäjän ansiota.
Alla linkki Iivana Julman kadonnut kirjasto-videoon!




VKK_Ano_Iivana_Julman_kirjasto.jpg
VKK_Ano_Iivana_Julman_kirjasto.jpg (101.82 KiB) Katsottu 978 kertaa




Ano viettää sapattia. Aamulla oli tullut selvä viesti: “Tee tänään video”. Anolla on ollut paljon monenlaista mielenkiintoista tekemistä, ei ole oikein iskenyt aikaa vievä videon tekeminen.


Aamulla tuli kuitenkin Anolle käsky. Kun hän oli mennyt aamuaikaiseen tallille venyttämään jalkoja, sai hän siellä käskyn antajalta selvemmät ohjeet mitä tehdä ja ottaa esille.


Ano oli kerännyt syreenin kukkia ja kuusen kerkkiä, hyvänmakuisia terveystuotteita. Mökiltä erikoinen juttu. Siellä on ollut monenlaisia vesieläimiä, majavasta on Ano tehnyt paljon videomateriaalia. Karhua, ilvestä, hirveä, kettua ja jänistä on käynyt tontilla.

Viime torstaina kovan ukkoskuuron jälkeen oli maa-ainekset lähteneet liikkumaan.

Laiturilla oli molskahtanut: Iso kala!? Norppa nosti päätään siellä. Nyt on ensi kerta kun norppa on käynyt morjenstamaan siellä.

Anolle norpan pintaan nousu ja silmiin katsominen kertoo norpan ympärillä pyörivien viherpiipertäjien hulluus mikä siinä on ja kaiken maailman kalastuskiellot ja rauhoituskiellot ampuu yli. Ne väittää että norppia on tietty lukumäärä, mistä ne muka sen pystyy sen laskemaan. Tuollakin kun alkaa olemaan norppaa joka Saimaan kolkassa, niitä on oikeasti paljon. Saattaa kohta olla riesaksi saakka.


Mutta hieno kuitenkin, Ano kun ei ole norpanvihaaja, nähdä että tommonenkin elukka on.

Osa ei ehkä halua että tuon näitä juttuja esille koska ne pelkää että viherpiipertäjät alkaa rauhoittaan noita eli verkkokalastus kielletään. Taistellaan sitä huluutta vastaan. Mutta tuntuu hyvältä mitä rikkaampi luonto on, sillä tavalla ihan mukava juttu.

Viime videosta on uskovaiset naishenkilöt pillastuneet ja ottaneet yhteyttä.


ITT_Library.jpg
ITT_Library.jpg (71.32 KiB) Katsottu 975 kertaa




Tämän jälkeen Ano avaa Telegramin.

Uutisessa on siellä mainittu Ivanuksen valtava kirjasto. Iivana Julmalla oli valtava kirjasto jonka oletetaan sisältäneen arvokkaimmat kopiot tuon ajan eurooppalaisesta kirjallisuudesta.


Kirjasto katosi heti Iivana Julman kuoleman jälkeen. Aidot vedat, Homeroksen ja Aristpteleen julkaisemattomat alkuperäiset käsikirjoitukset, sitten Raamatun oikeat tekstit, V evankeliumi ja tuhannet tieteelliset ja uskonnolliset kirjat ovat vain pieni osa siitä mitä olemme menettäneet.

Sis olemme menettäneet, Ano toistaa.

On todisteita siitä että vuonna 1600 eurooppalainen vakooja Peter Arvudius vastusti Moskovaan Vatikaanin salaisessa tehtävässä.Vatikaanin salaisessa tehtävässä.

Olen puhunut tästä Vatikaanista, Ano tarkentaa.

Kirjavarkaus tapahtui Telegramin mukaan juuri “levottomuuksien” aikaan joten Arvudius saattoi helposti viedä helposti kaikki kirjat ja piilotti ne Vatikaanin kirjastoon.

Olen tästä puhunut, kirjojen pitäis olla meidän hallussa että meidän ois helppo elää täällä, Ano selittää.


Ja tässä on hämmästyttävää. Ja juuri tuolla vuosisadalla alkoi nopea tekninen kehitys, keksittiin kaukoputki, höyrtyrbiini, mikroskooppi, moottori ja monia muita asioita. Tästä tulee mieleen ajatus, eikö kaikki nämä ihmiskunnan saavutukset perustu Venäjän tietämykseen.



# Ensimmäinen mikroskooppi 1590
# Ensimmäinen kaukoputki 1680
# Ensimmäinen höyrykone 1685
# Ensimmäinen moottori 1885-86




Haluan tässä kuitenkin korjata että Venäjälläkin on paljon semmosta ymmärtämättömyyttä, he kaikki eivät tiedä ketä he ovat. Venäläiset ovat suomalaisia, me suomalaiset ollaan se Israel yli nykyisten valtiorajojen.


Kun tästä palataan Raamatun oikeisiin teksteihin. Siellä on niitä uskovaisia jotka hyökkää (mua) vastaan niin heidän tää usko perustuu siihen Vatikaanin muokkaamaan Raamattuun josta on poistettu oikeat tekstit.

Täällä puhutaan V evankeliumista. Eikö tältä pohjalta oikeesti jo pitäis herätä, Ano huutaa.


Siellä on paljon uskovaisia joiden mielestä kirkko on pahasta kun siellä vihitään kaiken maailman… ihan kaikki… hyvä kun siellä ei lehmiä vihitä keskenään. Se on se pahuuden pesä. Kaikki kirkot on Antikristuksen temppeleitä, ne on jokaisen kylän korkeimmalla kohdalla.


Te ootte ymmärtäneet tämän asian, Mutta te ette oo ymmärtäneet että se Antikristus-opetus Jeesuksen tekeminen pelastajaksi ja vaikka miksi… eikö teidän pitäs ymmärtää että se mitä siellä opetetaan että se haisee se homma. Eikö teidän pitäs ymmärtää se ?


Mutta kun mut on laitettu käymään niin vähän kouluja ettei se koulu oo mua pilannu ettö ottaisin jotain koulutettuna ja eläisin siitä.


Mulle annetaan nyt näitä asioita. Vastaanottamista ei jarruta se että maailma ei ois opettanu mua, ettei paha maailma ois opettanut mua, etten niinkuin ois sopeutunut tähän ollekaan.

Tämän jälkeen Anoa pyydetään lukemaan päivän tunnussanoja ja Ano alkaa pauhata Antikiristuksesta ja Jeesuksesta Jumalana: pitää olla suora yhteys elävään Jumalaan ja väliin tungetaan sitä Jumalan miestä eli Yeshuaa.

Jos Yeshua eläis täällä lihassa se antais teille litsareita: Lopettakaa se hänen nostaminen mihinkään, älkää tehkö hänestä Antikristusta. Te ootte tappamassa Yeshuaa.

Te haluatte ristiinnaulita sen että te pääsisitte omista murhanteoista ja pervouksistanne muka vapaaksi. Ette pääse! Ainut jolta teidän pitää pyytää syntejä anteeksi hamaan loppuun saakka on se Taivaan isä.


Vaikka te kuinka murhasitte Jeesuksen ristillä ja kantaisitte sitä tappovälineen kuvaa kaulassanne tai teette ristin merkkejä paskalle mennessä ja ennen ruokailua, se ei auta teitä yhtään.

Päinvastoin.


Jos te ajattelette että te käytte tappamassa naapurin tuosta…aletaanko silloinkin juhlia kun Jeesuskin tapettiin ja juhlittiin sitä kun se tapettiin ristillä. Miten te voitte niellä tällaisen paskan kirkon kautta…





https://www.youtube.com/watch?v=bhxgh79XXO0
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Honey_Badger
Neuvoja-Jack
Viestit: 581
Liittynyt: Ke Joulu 27, 2023 9:37 am

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Honey_Badger »

Vai Iivana julma on Euroopan edistyksen takana...vittu että on sakia äijä tämä turdiainen :lol:
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Vatikaanin vakooja jäi Moskovassa tyhjin käsin. Iivana oli itse vienyt kirjat pois Moskovasta vuosikymmeniä aiemmin.


https://factrepublic.com/facts/24403/


When Ivan III of Russia married Sophia Palaiologina, niece of Constantine XI, her uncle gifted them a library along with many other treasures. This library somehow survived the Burning of Moscow in 1493 and continued to be passed down to her son, Vasili III, and then on to her grandson, Ivan IV. During Ivan IV's reign of terror (the second half of his reign), he feared that the library was too precious a treasure and was worried it would be stolen. So he and a few men took the collection out of Moscow (what was most likely a 1-3 day horse ride) and buried the books. To ensure the location of the library would never get out, he had the men killed. Ivan IV died before the location of the library was ever revealed. We have no idea what could have been in this library or if the contents have even survived. Though some historians have speculated that Plato's Hermocrates (the final dialogue pertaining to Atlantis) could have been part of the collection, but there's no proof that this is true.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Kesä 01, 2024 5:31 pm Mutta kun mut on laitettu käymään niin vähän kouluja ettei se koulu oo mua pilannu
Juu kyllä ne on ihan muut asiat jotka ovat pistäneet Anon pilalle.
Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Kesä 01, 2024 5:31 pmTe haluatte ristiinnaulita sen että te pääsisitte omista murhanteoista ja pervouksistanne muka vapaaksi.
No eipäs kyllä edes tee mieli ristiinnaulita yhtään ketään. :D
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

VL_RH_Biden.jpg
VL_RH_Biden.jpg (52.9 KiB) Katsottu 927 kertaa


Noinkos se Risto nyt kannattaa Trumpia joka on selittänyt seuraajilleen kuinka olisi nyt presidenttinä ollessaan pommittanut Moskovaa?
Vai että olemattoman kannatuksen kannattajat nostetaan vilpillä vaalivoittoon. Ei vilpillä vaan ylisuurilla odotuksilla. VKK:ssa Ano ja Jani Kuusela ihan pokkana keskustelivat 2023 eduskuntavaalien alla siitä, kuinka olisivat päässeet eduskuntaan, jos olisivat saaneet yhteensä 12 000 ääntä tai jotain.

RH: - Vaalipetoksella valittu Biden kampanjoi tyhjille saleille ja myös Suomessa vaalit väärennetään ja olemattoman kannatuksen ehdokkaat nostetaan vilpillä vaalivoittoon.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9316
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Kesä 01, 2024 11:18 pm RH: - Suomessa vaalit väärennetään ja olemattoman kannatuksen ehdokkaat nostetaan vilpillä vaalivoittoon.
Jåå, oikeasti VKK sai suuren kannatuksen ja olisi saanut montakin edustajaa eduskuntaan, mutta kun oli katalaa vaalivilppiä niin heidän kannatuksensa junailtiin ihan surkeaksi ja kaikki jätettiin eduskunnasta rannalle ruikuttamaan? :D
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11478
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

"Jumala Turtiaista armahtakoon, ja auttakoon".


Jouko_Piho_uusi_Ano.jpg
Jouko_Piho_uusi_Ano.jpg (59.83 KiB) Katsottu 788 kertaa



https://www.youtube.com/watch?v=v2lzjLJb3fk


Ano Turtiainen pysyy harhaopissaan
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Vastaa Viestiin