Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010066391.html
Poliisi epäilee: Alaikäinen yritti tappaa traktorilla
Epäilty tapon yritys tapahtui myöhään perjantai-iltana.
POLIISI epäilee, että Kuortaneella Etelä-Pohjanmaalla alaikäinen henkilö yritti tappaa toisen henkilön traktorilla. Teko oli kuitenkin jäänyt yritykseksi. Epäilty tapon yritys tapahtui myöhään perjantai-iltana.
Tapon yrityksen lisäksi poliisi epäilee henkilöä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Epäilty oli traktorilla yrittänyt ajaa asianomistajan päälle, mutta teko oli jäänyt yritysasteelle.
Poliisin mukaan epäilty oli kuitenkin onnistunut ajamaan traktorilla kahden mopon yli ja törmännyt toiseen traktoriin.
Poliisi tavoitti traktoria kuljettaneen henkilön myöhemmin tämän kotoa ja hänet otettiin kiinni.
Otsikko päivitetty
-NILS-

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17431
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Poliisi tutkii viikonlopun jälkeen mm. Kuortaneella tapahtunutta tapon yritystä ja Kokkolassa epäiltyä törkeää pahoinpitelyä.
Alaikäinen henkilö epäillään mm. tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta myöhään perjantai-iltana Kuortaneella. Epäilty oli traktorilla yrittänyt ajaa asianomistajan päälle, mutta teko oli onneksi jäänyt yritysasteelle. Epäilty oli kuitenkin tilanteessa ajanut traktorilla kahden mopon yli ja törmännyt toiseen traktoriin. Kuljettaja tavoitettiin myöhemmin kotoa ja hänet otettiin kiinni.
Rantakadulla Kokkolassa sattui sunnuntaina aamuyöstä törkeä pahoinpitely. Tapahtumaa on edeltänyt jonkinlainen sanaharkka. Pahoinpitelyssä uhrin päähän on kohdistunut väkivaltaa. Ensiavussa selvisi, että uhrilla on murtumia pään alueella. Poliisi on ottanut yhden epäillyn henkilön kiinni.
Kauhajoen keskustassa katsastamaton henkilöauto tuli poliisipartiota vastaan. Partio kääntyi auton perään, jolloin autoilija lähti kiihdyttämään karkuun ja ajoi 109 km/h alueella, jossa rajoitus on 50 km/h. Partio sai autoilijan pysäytetty ja selvisi että kuskina toimi alle 18-vuotias henkilö, jolla ei ollut henkilöautoon oikeuttavaa ajo-oikeutta. Kyydissä oli kolme matkustajaa. Kuljettajan vanhemmille ja sosiaalipäivystäjälle ilmoitettiin tapahtuneesta. Kuljettaja epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja määrättiin ajokieltoon ja autosta poistettiin rekisterikilvet.
Päiväkodin pihassa Ahlholminkadulla Pietarsaaressa on yritetty tuikata leikkimökkinä toimivaa puuvenettä tuleen perjantai iltana klo 21.30 aikaan. Päiväkotirakennus on muutaman metrin päässä puuveneestä, joka ei onneksi syttynyt palamaan. Paikalta on nähty poistuvan kolme tummiin vaatteisiin pukeutunutta poikaa. Tapaukseen liittyviä vihjeitä voi toimittaa poliisille osoitteeseen [email protected]
Jalasjärven museoon Kurikassa on murtauduttu ja anastettu deaktivoituja aseita, pistooleita ja kivääreitä, 13.–15.12. välisenä aikana. Tapaukseen liittyviä havaintoja tai vinkkejä otetaan vastaan osoitteessa [email protected]
Poliisipartio näki sunnuntaina aamuyöllä kumoon ajetun liikennevalotolpan Vöyrinkadun ja Vuorikadun risteyksessä Vaasassa. Paikalle oli jäänyt osa auton puskurista, jossa oli kiinni rekisterikilpi. Partio ajoi auton omistajan kotiosoitteeseen, josta löydettiin henkilö, joka kertoi ajaneensa autolla kotiin. Kuljettaja puhalsi 0,58 mg/l poliisin alkomittariin ja hänet epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
https://poliisi.fi/-/tapon-yritys-ja-to ... n-alueella

Tapaus edennyt käräjäoikeuteen
Tyttö ollut pahalla päällä, onkohan mopopoika sanonut ilkeästi?
Tuossa olisi ollut kyllä kaikki ainekset pahempaankin lopputulokseen ja hengenlähtöön, mutta silti tuo tavallaan hieman naurattaa, varsinkin kun riehuja on ollut tyttö traktorin puikoissa, ilmeisesti vielä omalla traktorilla liikenteessä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010479811.htmlSyyte: 15-vuotias tyttö yritti tappaa pojan traktorilla
Syytteen mukaan tyttö yritti ajaa pojan päältä traktorilla viime joulukuussa Kuortaneella.
Kia Kilpeläinen
10:05
ETELÄ-POHJANMAAN käräjäoikeudessa käsitellään 15-vuotiaan tytön syytettä tapon yrityksestä.
Syytteen mukaan tyttö yritti tappaa 16-vuotiaan pojan ajamalla traktorilla päälle.
Tapon yrityksen lisäksi tyttöä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Tyttö oli syytteen mukaan ajaessaan 0.79 promillen humalassa.
EPÄILTY tapon yritys tapahtui Kuortaneella viime joulukuussa.
Syytteen mukaan tyttö oli huoltoaseman parkkipaikalla ensin potkaissut 16-vuotiaan pojan käytössä olleen mopon kumoon. Tämän jälkeen tyttö oli noussut traktoriin ja kiihdyttänyt traktorilla poikaa kohti.
Poika oli huomannut lähestyvän traktorin viime hetkellä ja onnistunut väistämään sen erittäin täpärästi siten, että tyttö ajoi traktorilla mopon päältä ja törmäsi heti sen takana olleen toisen traktorin kylkeen.
Tämän jälkeen tyttö peruutti traktorilla hieman ja ajoi uudelleen poikaa kohti.
KUN poika pakeni toisen traktorin taakse, tyttö törmäsi toisen traktorin takaosaan ja puski sitä siten, että se siirtyi pakenevaa poikaa kohti. Poika onnistui kuitenkin väistämään, ja tyttö poistui paikalta.
Poliisi tavoitti tytön myöhemmin kotoa ja otti tämän kiinni.
Syyttäjä vaatii, että tyttö on tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai ainakin ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohessa yhdyskuntapalveluun tai valvontaan.
Syyttäjän käsityksen mukaan tapahtumat ovat riidattomat, eli oikeudessa on kyse lähinnä siitä, mihin rikoksiin tyttö on menettelyllään syyllistynyt.
Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.
Tyttö ollut pahalla päällä, onkohan mopopoika sanonut ilkeästi?
Tuossa olisi ollut kyllä kaikki ainekset pahempaankin lopputulokseen ja hengenlähtöön, mutta silti tuo tavallaan hieman naurattaa, varsinkin kun riehuja on ollut tyttö traktorin puikoissa, ilmeisesti vielä omalla traktorilla liikenteessä
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Enpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.damfin kirjoitti: To Kesä 06, 2024 10:30 am
Tyttö ollut pahalla päällä, onkohan mopopoika sanonut ilkeästi?![]()
Tuossa olisi ollut kyllä kaikki ainekset pahempaankin lopputulokseen ja hengenlähtöön, mutta silti tuo tavallaan hieman naurattaa, varsinkin kun riehuja on ollut tyttö traktorin puikoissa, ilmeisesti vielä omalla traktorilla liikenteessä![]()
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Lähipaikkakunnalta kotoisin olevana tiedän, että kyllä tuolla teinit ihan traktoreillakin ajelee. Meilläkin aikoinaan jotkut kaverit tuli välillä traktorilla kouluun ja rälläsi iltaisin kylillä.L'amourha kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:07 am
Enpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.
-
Keplotteleva konna
- Perry Mason
- Viestit: 3991
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Ja niin tälläkin kertaa.mammutti kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:16 amLähipaikkakunnalta kotoisin olevana tiedän, että kyllä tuolla teinit ihan traktoreillakin ajelee. Meilläkin aikoinaan jotkut kaverit tuli välillä traktorilla kouluun ja rälläsi iltaisin kylillä.L'amourha kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:07 am
Enpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6a77 ... a5549c73d1
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.

Makunsamenettäjä
- Armas Tammelin
- Viestit: 77
- Liittynyt: Ti Marras 21, 2017 8:12 pm
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Vauvapalstalla huhutaan, että kyseessä olisi ollut kosto tytön kiusatun poikaystävän puolesta.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Juu, oikeilla traktoreilla ajaminen illanviettoon on ollut Pohjanmaalla muodissa jo kauan.mammutti kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:16 amLähipaikkakunnalta kotoisin olevana tiedän, että kyllä tuolla teinit ihan traktoreillakin ajelee. Meilläkin aikoinaan jotkut kaverit tuli välillä traktorilla kouluun ja rälläsi iltaisin kylillä.L'amourha kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:07 am
Enpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.
Vääntöä ja voimaa
20.10.2022Nuoret kokoontuvat tapaamaan toisiaan traktoreilla ja muilla ajopeleillä Etelä-Pohjanmaalla, missä kaverit asuvat jopa kymmenien kilometrien ajomatkan päässä. Kauhajoen kylänraitilla nuoret puhuvat turpeesta ja tulevaisuudesta ja kettuilevat toisilleen jatkuvasti.
...
NYT putputus alkaa taas, kun kuudenneksi traktoriksi parkkiriviin ilmestyy valtava Fendt. Myös sen kuljettaja tekee niin näppärän peruutuksen sijoilleen, että moinen taidonnäyte tuskin onnistuisi kaikilta henkilöautollakaan.
Ja myös hieman ylempänä, Pohjanmaalla, on samanlainen harrastus:
Helsingin SanomatNuorten traktoriralli jylisee viikonloppuisin Uudessakaarlepyyssä. Mopoilla huristelu vaihtuu talvikeleillä lämpimään traktorikyytiin
26.1.1997
IS:n videon perusteella ainakin vahingoittamisen meininki ollut. Tapon yrityksestä epäily on herkässä ja useimmiten jo syyttäjä muuttaa teon törkeän pahoinpitelyn yritykseksi. Ja viimeistään käräjäoikeus loiventaa teon pahoinpitelyn yritykseksi.
Jutut kuivuvat kasaan kuten se Kalasataman murha - 4 vangittu! Nyt on iso juttu! Ja mitä saatiin; uhri oli itse suurin syyllinen roikkuessaan liikkuvassa autossa.
Nyt ehdin ennen kuin media: Kuortaneen tapaus osoittaa että nuorilla on paha olla!
Tämä siksi, että tekee nuori mitä tahansa; repii, silpoo, potkii, puukottaa, ostaa sähkötupakan, nauttii päihteitä, ei mene lukioon, liittyy jengiin tjsp niin aina, AINA, tulee sama selitys: "Nuorilla on nykypäivänä tosi paha olo". "Nuoriso voi huonosti". "Tää kertoo sen, että nuorilla on nykyään paha olla".
Paha olla! Eikö mitään muuta syytä ole? Ilmastohätätila, koronarajoitukset, tol on niiku enemmän kun mulla. Mut niiku paha olla.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
Staff Meeting
- Martin Riggs
- Viestit: 626
- Liittynyt: Ke Helmi 10, 2021 7:51 pm
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Tapahtumasta kuvatut videot kyllä näyttää että vihreillä John Deereillä siellä kolisteltiin.L'amourha kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:07 am
Enpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.
Eli oikein isoilla traktoreilla, joilla tosiaan murskaa mopon ja kuskin tarvittaessa.
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Nuorten masennus ainakin kulkee yhtä käyrää älypuhelimien käytön kanssa. Tästä on tutkimustietoa. Korrelaatio on päivänselvä mutta kausaliteetti ei. Se vaatisi enemmän tutkimusta. Tämä siis vain siihen oireiluasiaan. Ehkä TikTok antaa reippaita malleja myös liikennekäytökseen.
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Kappas, ihan oikea heinähattumeininkihän siellä onkin ollut. Onhan tuo toki reteämpää ihan oikealla traktorilla jyrätä.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
No siitähän tosiaan on video ihan tiktokissa tuli itsellänikin vastaan. Vihreä traktori toden totta. Hauska video, taitaa poikaa harmittaa kun menee mopo. Tai siis videolla huutaa enemmän mopon puolesta kuin että olis henkensä edestä pelännyt.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5160
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
▪︎Staff Meeting kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:49 am
Tapahtumasta kuvatut videot kyllä näyttää että vihreillä John Deereillä siellä kolisteltiin.
Eli oikein isoilla traktoreilla, joilla tosiaan murskaa mopon ja kuskin tarvittaessa.
Sweet home Alabama.
X X X X X
Re: Kuortane: Juopunut alaikäinen yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Ymmärrän kyllä sen innostuksen kun välillä löytää viestin jonka sisältöä pääsee oikaisemaan, mutta usein kannattaa varmistaa oman oikaisunsa paikkansapitävyys ettei joutuisikin itse oikaisun kohteeksiL'amourha kirjoitti: To Kesä 06, 2024 11:07 amEnpä usko että tuolla olisi ollut joku Zetorien kokoontumisajo, veikkaan traktorimönkijää.damfin kirjoitti: To Kesä 06, 2024 10:30 am
Tyttö ollut pahalla päällä, onkohan mopopoika sanonut ilkeästi?![]()
Tuossa olisi ollut kyllä kaikki ainekset pahempaankin lopputulokseen ja hengenlähtöön, mutta silti tuo tavallaan hieman naurattaa, varsinkin kun riehuja on ollut tyttö traktorin puikoissa, ilmeisesti vielä omalla traktorilla liikenteessä![]()
Kyllä täällä kehä kolmosen ulkopuolella tosiaan usein näkee nuorisolla ihan oikeita isoja traktoreita ajopeleinä, vaikka toki nuo traktorimönkijätkin on nykyisin yleistyneet.
Nuori tyttö traktorin puikoissa onkin jo hieman harvinaisempaa, mutta ihan hienoa nähdä että tuokin on alkanut jo yleistyä, voimaahan noiden hallinta ei nykyisin tarvitse, kunhan ymmärtäisivät että kiukustuessaan sillä isolla traktorilla voi saada pahaakin jälkeä aikaan.
-
Sivustahuutelija
- Sofia Karppi
- Viestit: 407
- Liittynyt: Pe Joulu 18, 2020 5:07 pm
Re: Kuortane: Juopunut 15-vuotias tyttö yritti ajaa ihmisen hengiltä traktorilla
Reipasta maalaismeininkiä. Kyllähän maataloissa tytöt 15 vuotiaana ajavat traktorikortin ja auttelevat peltotöissä ym. Pohojanmaan tyyliin isolla John Deerellä tuo neiti kohelsi. Muun kulkuneuvon puutteessa onhan noissa lämmitetty ja ilmastoitu koppi ja poppikoneet. Pari kaveriakin mahtuu kyytiin. Maaseutupaikkakunnilla tuo traktoricruising on ihan yleistä tuon ikäisillä.
Joku vihahan tuolla on ollut poikaa kohtaan ja känni vielä buustaamassa.