Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
matamimimmi
Jane Marple
Viestit: 1028
Liittynyt: To Elo 16, 2018 10:32 am
Paikkakunta: Costa del Crime

Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja matamimimmi »

Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Teko jäi pitkälti yrityksen asteelle, sillä lapsi kieltäytyi naisen ehdotuksista.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 51-vuotiaan naisen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Teko tapahtui kesällä 2020 Loviisassa. Uhri oli tuolloin alakouluikäinen lapsi.

Nainen lähetti toisen henkilön välityksellä lapselle kaksi kuvaa naisen sukuelimestä. Lisäksi nainen pyysi, että lapsi näyttäisi oman sukuelimensä sekä masturboisi yhdessä tämän toisen henkilön kanssa.

Nainen pyysi tätä toista henkilöä myös kuvaamaan lapsen alapäätä itselleen.

Pyynnöt esitettiin lapselle. Lapsi kieltäytyi, joten teot jäivät enemmälti yritykseksi.

Nainen itse väitti oikeudessa, että hän pyrki toiminnallaan paljastamaan pedofiileja. Käräjäoikeus ei uskonut hänen väitteitään.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus tuomitsi naisen maksamaan lapselle kärsimyksestä 1000 euroa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cf5b ... 3745b0f51e

Kuka pedarirotta kyseessä ??
Vainajat eivät vaikene
Murha ei vanhene koskaan
8) 8)
napalanko
Axel Foley
Viestit: 2057
Liittynyt: La Marras 05, 2016 5:52 pm

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja napalanko »

Toi 51v rupee kyllä olee siinä ja siinä etten välttämättä itsekään haluaisi nähdä kuvaa hänen sukupuolielimestään.. :mrgreen:
Neuvostoliitto 💯 1922-2022
aumari
Adrian Monk
Viestit: 2832
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja aumari »

napalanko kirjoitti: La Kesä 15, 2024 7:12 pm Toi 51v rupee kyllä olee siinä ja siinä etten välttämättä itsekään haluaisi nähdä kuvaa hänen sukupuolielimestään.. :mrgreen:
Lapsen sukupuolielimen kuvaamisesta oli kyse, ei naisen vulvasta.
Still love
Jane Marple
Viestit: 1063
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja Still love »

Halusi paljastaa pedofiilejä?
No, tottahan hän puhui loppujen lopuksi, itsensä kohdalla.

Jos kerta noin on ollut halu pedareita paljastaa, ämmän nimi ja kuva kehiin, jos joku tietää, niin tulee vieläkin parempi paljastus.
Avatar
Wildchild79
Rico Tubbs
Viestit: 1294
Liittynyt: Su Kesä 18, 2023 10:21 pm

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja Wildchild79 »

aumari kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 5:44 pm
Lapsen sukupuolielimen kuvaamisesta oli kyse, ei naisen vulvasta.
EN LUE, KIRJOITAN.

Edellisestä viestistä luettua:
Nainen lähetti toisen henkilön välityksellä lapselle kaksi kuvaa naisen sukuelimestä.
Ennen vaadittiin yrittämään, mutta nykyään opetetaan vaatimaan - Sotaveteraani Gunnar Kotiranta 103-v
Still love
Jane Marple
Viestit: 1063
Liittynyt: Su Syys 02, 2018 12:00 am

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja Still love »

^ Jep, mutta miksihän muuten silmäni eivät lukeneet, että kuvien välittäjä olisi saanut tuomiota? Vai eikö kenties tiennyt kirkkoveneiden menosta alaikäiselle?

Lisäksi, aika outona pitäisin jos joku pyytäisi lähettämään värkkien tai värkkiensä kuvia jolle kulle. :shock:
aumari
Adrian Monk
Viestit: 2832
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja aumari »

Wildchild79 kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 10:14 pm
aumari kirjoitti: Su Kesä 16, 2024 5:44 pm
Lapsen sukupuolielimen kuvaamisesta oli kyse, ei naisen vulvasta.
EN LUE, KIRJOITAN.

Edellisestä viestistä luettua:
Nainen lähetti toisen henkilön välityksellä lapselle kaksi kuvaa naisen sukuelimestä.
Kiitos selvennyksestä.
oh my
Neuvoja-Jack
Viestit: 531
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 7:19 am

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja oh my »

Eihän tuo satu olemaan se apteekissa työskennellyt farmaseuttirouva, joka miehensä kanssa harrasti pedarihommia omien lastensa kanssa? Tuomiot on niin olemattomia niin voisi olla vapaana .Kaikki pedarit pitäisi poistaa maan päältä.
Jarmomurha
Martin Riggs
Viestit: 623
Liittynyt: Ke Maalis 04, 2020 8:42 pm

Re: Nainen hyväksikäytti alakouluikäistä lasta

Viesti Kirjoittaja Jarmomurha »

oh my kirjoitti: Ma Kesä 17, 2024 3:52 pm Eihän tuo satu olemaan se apteekissa työskennellyt farmaseuttirouva, joka miehensä kanssa harrasti pedarihommia omien lastensa kanssa? Tuomiot on niin olemattomia niin voisi olla vapaana .Kaikki pedarit pitäisi poistaa maan päältä.
Farmaseutti oli silloin 2021 57-vuotias, joten ei sovi tähän keissiin. Molemmat tosin Loviisassa, joten en tiedä mikä pedarijengi siellä on puuhaillut.

Voisiko kuvien välittäjä olla alaikäinen? Siksi ei syytetä mistään. Tosin silloin nainen olisi varmaankin saanut myös häntä kohtaan tehdyistä teoista tuomion. Ehkäpä se on juurikin niin, ettei ole voitu todistaa kuvien välittäjän tienneen, että kohde on alaikäinen.
Vastaa Viestiin