Miestä ammuttiin Vantaan Mikkolassa 22.6.2024 - nainen epäiltynä tapon yrityksestä

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010516904.html
VANTAAN Mikkolassa on tapahtunut henkeen ja terveyteen kohdistunut väkivallanteko. Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskus vahvistaa tilanteen.
Tilannekeskuksen mukaan väkivallanteon seurauksena yksi henkilö on loukkaantunut ja hänet on kuljetettu sairaalaan.
Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi tapauksen yksityiskohtia.
ILTA-SANOMIIN yhteyttä ottanut lukija kertoo, että Mikkolassa lähellä Kaakkoisväylää kuului laukausta muistuttava ääni noin kello 17 perjantai-iltana.
Tapahtumapaikalle tuli paljon poliiseja ja ambulansseja, ja myös poliisien panssaroituja autoja.
Tie suljettiin liikenteeltä ja myös bussit joutuivat kiertoreitille, lukija kertoo.
Lukijan mukaan kyseessä vaikutti olevan henkilöiden välienselvittely, jonka seurauksena yksi henkilö kuljetettiin sairaalaan.
Hän kertoo, että myöhemmin tilanne näytti jo rauhoittuvan, kunnes läheisen kaupan pihalta kuului uusi laukausta muistuttava ääni kuuden ja seitsemän välillä illalla.
Poliisi ei kommentoi, onko väkivallanteosta epäilty otettu kiinni tai montako henkilöä tilanteessa oli osallisena.
Otsikko päivitetty
-NILS-

Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Ja taas. Joko nää nyt olis mustalaisia kun siitä edellisestä jutusta ei mitään oo kuulunut, jatkoa sille?
-
Ghost hunting
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7340
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Säpinää ilmasssa, mihinkä juttuun kuluu, Mikkola mainittu. Mähän sanoin et jengi on saatanan sekasi 
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
IS:n kuva, missä skoudet ja ampparit näyttäis olevan, on venuksentieltä 6:n kohdalta (as.oy mikkolan mäki). Mikkolanpuisto kun on kyseessä, niin pikku -mannet / laku -pekat / kylälle jämähtäneet nuoret ja vanhat "markan torpeedot" ovat tod.näk .olleet asialla. Ei ole pölkkis enää kuten ennen...jäädään kuuntelemaan, niin saadaan lisätietoja.
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Yritin katsoa kaaleiden sivulta onko nyt mitään uhoamista kuten ennen edellistä ammuskelua mut en saa mitään selvää niiden teksteistä kun ne on täynnä kirjoitusvirheitä. Ei auta kun odotella lisätietoja mut ite veikkaisin että mannet asialla.
-
Täytekakku Koskinen
- Adrian Monk
- Viestit: 2743
- Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Taitaa kuitenkin olla omistusasuntoja tai sitten sijoittajien vuokraamia. Muutamia asuntoja on tälläkin hetkellä myynnissä.Ristiraja kirjoitti: La Kesä 22, 2024 8:43 pm IS:n kuva, missä skoudet ja ampparit näyttäis olevan, on venuksentieltä 6:n kohdalta (as.oy mikkolan mäki). Mikkolanpuisto kun on kyseessä, niin pikku -mannet / laku -pekat / kylälle jämähtäneet nuoret ja vanhat "markan torpeedot" ovat tod.näk .olleet asialla. Ei ole pölkkis enää kuten ennen...jäädään kuuntelemaan, niin saadaan lisätietoja.
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot ... kkolanmaki
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. 
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
On jo useita kuukausia kaaleiden kiljupytty porissut , jos ylipaine venttiili taas tukossa , niin kohta paukkuu, vaikka ei aina osukkaan ... Tässä voi odottaa aivan mitä tahansa . Valttikortti vielä piilossa !?!Millavaan kirjoitti: La Kesä 22, 2024 8:49 pm Yritin katsoa kaaleiden sivulta onko nyt mitään uhoamista kuten ennen edellistä ammuskelua mut en saa mitään selvää niiden teksteistä kun ne on täynnä kirjoitusvirheitä. Ei auta kun odotella lisätietoja mut ite veikkaisin että mannet asialla.
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Iltalehden kuvaa kun katoin, niin se on kyllä kaakkoisväylältä. Vasemmalla marsinkuja 1:n parkkis -oikealla kaakkoisväylä 4..6 kerrosta. Sori jos väärin meni ensin. As.oy mikkolanmäki iso osaketaloyhtiö, jossa myös paljon y-säätiön, diakonian, ym muiden sijoittajien asuntoja, missä asuu sitten ketä tai mitä asuu...ollaan kuulolla jos vaikka joku mikkolan baarista soittaisi.
-
Ghost hunting
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7340
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
No ei kyllä tuolla ylllätä mikään keissi, tuttua seutua
- Säde-Sisko
- Axel Foley
- Viestit: 2474
- Liittynyt: Ke Kesä 03, 2020 4:50 pm
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
kaakkoisväylän ja venuksentien risteys näyttäisi olevan hyvin lähellä tapahtumakohtia kuvien perusteella
”En ole puolesta, enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin”
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Oliko nyt sitten varmuudella ollut ampuma-ase mitä käytetty vai onko joku vaan ollut kuulevinaan laukauksen? Jos niin 90 prosentin todennäköisyydellä mannet. Ei ainakaan kantis nisti nipat. No, seuraan kaaleiden ryhmää jos puhuvat jotain.
-
perusporilaine
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 519
- Liittynyt: La Touko 04, 2024 1:38 pm
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Joo ei varmasti. Eihän tässä voi kuin sua uskoa, koska olethan sinä mustalaisia nussinut, joten varmasti tiedät.
Puheenjohtaja kirjoitti:Ma Touko 04, 2026 5:36 am Seli seli. Matut vittuun. Joka maasta.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17428
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Poliisioperaatio Vantaalla – yksi loukkaantunut väkivallanteossa
Nelikymppistä naista epäillään tapon yrityksestä juhannuksena Vantaalla
Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta Vantaalla. Iltalehden lukijat kuulivat rikospaikan läheisyydessä laukauksia.
Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan uutta tietoa juhannuspäivänä Korson Mikkolassa, Vantaalla tapahtuneesta väkivallanteosta. Poliisi epäilee noin 40-vuotiasta naista tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Nainen on otettu kiinni.
Epäillyn rikoksen uhri on 34-vuotias mies. Hän on sairaalahoidossa loukkaantuneena, muttei hengenvaarassa.
Poliisi lähetti tehtävälle noin 20 partiota, Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.
Seuraavaksi poliisi lähtee tavoittelemaan osallisia ja kuulustelemaan todistajia. Todistajia kuullaan jo tänään sunnuntaina 23. kesäkuuta.
Poliisi ei kommentoi, tunsivatko epäilty ja uhri toisiaan.
Lukijat kuulivat laukauksia
Iltalehden tapahtumapaikan läheisyydessä ollut lukija Riikka kertoi eilen 22. kesäkuuta Iltalehdelle kuulleensa kovan äänen, joka on muistuttanut laukausta.
Riikka kertoo sattuneensa paikalle oletettavasti pian väkivaltatilanteen jälkeen.
– Poliisi oli tullut siihen ihan hetki sitten. Kävelytiellä oli yksi henkilöauto poliisiauton edessä, en tiedä liittyikö se tapaukseen. Poliisi etsi poliisikoiran kanssa siinä tien toisella puolella sieltä pusikosta jotakin ja poliisi kehotti kävelemään tien toisella puolella, jotta poliisikoira sai työskennellä rauhassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fcb6 ... 1e58e2fa44

Tämä on aika harvinaista "herkkua". Aika harvoin naista epäillään ampuma-aseella suoritetusta tapon yrityksestä.
Re: Miestä ammuttiin Vantaan Mikkolassa 22.6.2024 - nainen epäiltynä tapon yrityksestä
Ai se on ollut nainen. Sitten ei osaa yhtään päätellä mistä kyse, eihän naiset kai ammuskele Sanna sillanpäätä lukuunottamatta. Liekö jollekin tullut mitta täyteen esim perheväkivaltaa.