Tästä aiheesta ei ollut vielä ketjua. Onko minfolaisilla tietoa karkotettiinko Liridon Don Javori Kosovoon ja suorittiko jo tuomion?
Mies raiskasi nukkuvan tuttavansa, väitti toimineensa unissaan
Mies tuomittiin kahden vuoden vankeuteen kolmesta seksuaalirikoksesta. Raiskauksen lisäksi hän oli muun muassa kuvannut puolustuskyvyttömässä tilassa olevan henkilön sukuelimiä.
9.7.2023 15:41
LÄNSI-UUDENMAAN käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1996 syntyneen miehen kolmesta seksuaalirikoksesta vankeuteen.
:
Vakavin rikoksista tapahtui Espoossa maaliskuussa 2020.
Mies oli päätynyt ravintolaillan päätteeksi nukkumaan naispuolisen tuttavansa kotiin. Uhri heräsi keskellä yötä kiristävään kipuun alapäässään. Uhri kertoi olleensa lamaantunut, ja lopulta hän oli nukahtanut uudelleen.
Uhri kertoi heränneensä siihen, että mies oli todennut homman olevan hoidettu. Uhri meni vessaan, missä hän totesi tulleensa raiskatuksi.
KÄRÄJÄOIKEUDESSA mies kiisti syytteen. Hän kertoi, ettei muista illan tapahtumia ja epäili, että joku oli ehkä laittanut jotakin hänen juomaansa.
Käräjäoikeus uskoi uhrin kertomusta. Sitä tukivat uhrin emättimestä ja lakanoista otetut dna-näytteet sekä uhrin tuttavien kertomukset uhrin käytöksestä heti rikoksen tapahduttua.
Miestä syytettiin myös pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Uhri ei ollut sama henkilö kuin raiskaustapauksessa. Mies oli syksyllä 2019 kosketellut ja kuvannut uhrin alapäätä käyttäen hyväkseen uhrin puolustuskyvytöntä tilaa. Mies myönsi syytteen.
Miehen puhelimesta oli löytynyt myös videotiedosto, joka sisälsi vakavuusluokittelultaan vakavinta sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia lapsesta. Mies kertoi, että tiedosto oli tullut hänelle yllättäen eikä hän tiennyt tiedostosta ennen kuin poliisi oli sen löytänyt.
KÄRÄJÄOIKEUS tuomitsi Liridon Javorin kahden vuoden vankeusrangaistukseen seksuaaliseen tekoon pakottamisesta, raiskauksesta sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.
Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen.
:
:
Helsingin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden antamaa tuomiota.
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000009706361.html
Lisätty linkki.
Cut. Pykälä 21.
-NILS-
Espoon unissakävelijäraiskari Liridon Javori
- sleepwalker
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 68
- Liittynyt: Su Kesä 30, 2024 8:39 am
- Paikkakunta: Espoo
Espoon unissakävelijäraiskari Liridon Javori
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
Pizza 4 life!
Pizza 4 life!