Omat runosi,omat lyriikkasi

[rapier]

Lone, Shining Mama!

[ABC]

Allena var jag,
han kom allena;
förbi min bana
hans bana ledde,
han dröjde icke,
men tänkte dröja,
han talte icke,
men ögat talte. -
Du obekante,
du välbekante!
En dag försvinner,
ett år förflyter,
det ena minnet
det andra jagar;
den korta stunden
blev hos mig evigt,
den bittra stunden,
den ljuva stunden.

-Johan Ludvig Runeberg

Ja suomennos:

Yksin olin,
hän tuli yksin.
Tieni ohi hänen
tiensä vei.
Hän ei viipynyt,
mutta aikoi viipyä;
hän ei puhunut,
mutta katse puhui.
Sinä tuntematon,
sinä hyvin tuttu!
Päivä häipyy,
vuosi kuluu;
toinen muisto
ajaa toista.
Se lyhyt hetki
jäi mieleeni ikuisesti,
se katkera hetki,
se suloinen hetki.

[Teuvo Toteemi]

Kenen runo olikaan tämä ajakohtaan sopiva lyhyt ja ytimekäs runo?:

*****Syksy saa, minä en*****

Se on kaunis ja haikea kaikessa yksinkertaisuudessaan, eikö?

Minun mielestäni se on Juice Leskisen suusta kuultu lausahdus, jos ei ihan runo.

(Wanha vanha nosto...)

Kyllä tuo on Jaakko Tepon kappaleesta Hilma ja Onni. "Laukkanen ja syksy saa, mutta minä en".

[loneliness]

Valkoinen pilvi taivaalla erillään muista on ympäröity mustilla ääriviivoilla. Synkän mielen visioilla täytetty, naamioitu näennäisen valkoisen kuoren alle. Alla särkyneiden unelmien kuoro, täyttämättömien lupausten sekalainen partio. Orpolasten ja sukujensa hylkäämien ihmisten kaatopaikka suljettuna kauniiseen muotoon.

Kuka räjäyttäisi pilven ja toisi tuon kaiken keskuuteemme? Vapauttaisi tunnelman ja toisi pieniä ilonhetkiä joukkoomme, joka etsii onnea ja vapautta pala palalta kootessamme mahdotonta ratkaisua: elämän palapeliä.

[loneliness]

Menestys tuo rahankäytön ongelman.
Menestys tuo ajankäytön ongelman.

Kuka jaksaa kirjoitella työtodistuksia ja tentata työkkärin lähettämiä taiteilijaretkuja, jotka eivät tarvitse työtä ollakseen ihmisiä? Kravattikin kiristää kaulaa ja vuosien tylsyttämä partahöylä vetää naaman verille.

Terminaalissa laskuhumalan ja krapulan kohtaamisaikana hieron silmiäni ja pidän itseäni onnellisempana kuin pukujuippia, joka painelee tiukkaan tahtiin konttorihommiin. Paperipino odottaa viitenä aamuna viikossa ratkaisijaansa, eikä uusi aamu tuo uusia kujeita. Samaa tarinaa vuosikausia.

Reppunikin näyttää olevan vielä tallella ja kaivelen lappuja sieltä. Päätän mennä koputtamaan oveen. "Terve, mulla on haastattelu kai tänään."
-"Sulla on elämänhallintaongelma."

[loneliness]

Päässä kilahtelee kummasti,
vanhat möröt hyppii silmistä ja korvista ulos
Kummia, hyppiviä ötököitä ja epämuodostuneita eläimen ja ideoiden sekasikiöitä. Luomisen tuskaa ja valoilmiöitä pimeässä huoneessa. Ruutu tuijottaa uhkaavasti ja vaanien. Pian sieltä hyppää pitkähampainen takkutukkainen peikko joka puraisee nenästä palan ja rouskuttaa sitä omahyväisesti viereisellä sohvalla nauraen ivallisesti. Alkaa pakka hajoamaan kympillä, eikä jaksa välittää. Huomenna painetaan duunia niin, että tippuu hilseinen peruukki päästä juuri kun aikoo nostaa lattialla lojuvaa pensseliä. Siveltimenvetoja sydämestä ja lujaa, sekopäistä huitomista tyhjälle arkille ja lopputulos on historiaa: sadan tonnin taideteos.

[Hessu52]

Hienoja runoja kaikki tyyni.

Omiani, jotka on kirjoitettu aina vanhaan malliin loppusoinnuilla, on jokunen kymmen tullut kirjattua oikein ylös ja sitten monta on "vedetty veskistä alas".

Tässäpä eräs, eli :

Neljä vuodenaikaa.

On talvi tuo ajoista ankarin, se saa vapisemaan jopa vanhankin.
Pitää turkkia pipoa päälle laittaa ja villaista liinaa kaulaan taittaa.
Vaan vaara se vaanii vanhempaa, joka varoen kadulla astella saa.
On lumi, tuo ohut pirullinen, salaa peittänyt jäisen niljanteen.
Siinä vanhan jalka kun luiskahtaa, niin lonkat pian uudet nivelet saa.

Saavat nuoret ne lumessa temmeltää, sekä mäissä suksineen vipeltää.
Vanhan talvi nyt väkisin väiin jää, miettii sängyssään yksinään harmaapää.
Vaan kevätkin taas tekee tuloaan, pajun oksiin se pukkaa kissojaan.
Jääpuikkojen rivit nuo räystäiden, pian muistoja on talven kylmyyden.
Ohi vanhallakin on kevään odotus, ei tunnu ees lonkkien kolotus.

Niin kesä kuin aivan yllättäin, on saapunut Suomeen ilman lämmittäin.
Ei tarvitse vanhus edes keppejään, ne iäks saa nurkkaansa jäädä lepäämään.
Kun nuoremmat kesä saa aina leikkimään, ei vanhuskaan heistä juuri jälkeenkään jää.
Uimarannolla paistuvat läskit ihmisten, siellä nauttia voi, myöskin vanhus kurttuinen.
Miks ei kesä ja nuoruus voi olla ainainen, sitä miettii nyt vanhus jo hieman haikaillen.
Eipä silti, ken jaksaisi tätä elämää, samaa sotaa ja ainaista rähinää.

Mut syksy tuo vuoden katala konna, ei olekaan ollut ihan toimetonna.
Aina idästä päin kun tuuli puhaltaa, se kylmemmäksi pian ilman jo saa.
Ja kohta sä ennen kuin huomaatkaan, on kesä jo jäänyt syksyn selän taa.
Luonto kauniina ruskana puissa punertaa, mutta senkin pian syksy jo harmaaksi saa.
Myrskytuuli kun puita jo noin riepottaa, istuu vanhus hän kaihoten akkunan taa.
Kahta asiaa syksy pois ottaa voi et, sain kauniin kesän ja uudet nivelet.

[papillon]

Hienoja runoja kaikki tyyni.

Omiani, jotka on kirjoitettu aina vanhaan malliin loppusoinnuilla, on jokunen kymmen tullut kirjattua oikein ylös ja sitten monta on "vedetty veskistä alas".

Tässäpä eräs, eli :

Neljä vuodenaikaa.

On talvi tuo ajoista ankarin, se saa vapisemaan jopa vanhankin.
Pitää turkkia pipoa päälle laittaa ja villaista liinaa kaulaan taittaa.
Vaan vaara se vaanii vanhempaa, joka varoen kadulla astella saa.
On lumi, tuo ohut pirullinen, salaa peittänyt jäisen niljanteen.
Siinä vanhan jalka kun luiskahtaa, niin lonkat pian uudet nivelet saa.

Saavat nuoret ne lumessa temmeltää, sekä mäissä suksineen vipeltää.
Vanhan talvi nyt väkisin väiin jää, miettii sängyssään yksinään harmaapää.
Vaan kevätkin taas tekee tuloaan, pajun oksiin se pukkaa kissojaan.
Jääpuikkojen rivit nuo räystäiden, pian muistoja on talven kylmyyden.
Ohi vanhallakin on kevään odotus, ei tunnu ees lonkkien kolotus.

Niin kesä kuin aivan yllättäin, on saapunut Suomeen ilman lämmittäin.
Ei tarvitse vanhus edes keppejään, ne iäks saa nurkkaansa jäädä lepäämään.
Kun nuoremmat kesä saa aina leikkimään, ei vanhuskaan heistä juuri jälkeenkään jää.
Uimarannolla paistuvat läskit ihmisten, siellä nauttia voi, myöskin vanhus kurttuinen.
Miks ei kesä ja nuoruus voi olla ainainen, sitä miettii nyt vanhus jo hieman haikaillen.
Eipä silti, ken jaksaisi tätä elämää, samaa sotaa ja ainaista rähinää.

Mut syksy tuo vuoden katala konna, ei olekaan ollut ihan toimetonna.
Aina idästä päin kun tuuli puhaltaa, se kylmemmäksi pian ilman jo saa.
Ja kohta sä ennen kuin huomaatkaan, on kesä jo jäänyt syksyn selän taa.
Luonto kauniina ruskana puissa punertaa, mutta senkin pian syksy jo harmaaksi saa.
Myrskytuuli kun puita jo noin riepottaa, istuu vanhus hän kaihoten akkunan taa.
Kahta asiaa syksy pois ottaa voi et, sain kauniin kesän ja uudet nivelet.

Tosi hieno runo, hienoa Hessu ! Rimmaa hienosti lähes kautta linjan, välillä on hieman rouhimpaa tulkintaa, salaperäista sanomaa, tottakai tosi taiteilijalla on omat vapautensa.

Se askarruttaa että kun kerrot kiskoneesi tämän vessasta alas, niin miten sait sen takaisin?

Et ole ajatellut säveltää tähän oivaa sävelmää, tätähän kuuntelisi ilolla kun sattuisi autoradiosta kajahtamaan, kuka olis sopiva esittäjä, ellet sitten itse rohkenisi vetäisemään?
Vielä kerran vilpittömät onnittelut, lisää tätä pyytää lukeva kansa.

[Howler]

What's the point of being here
when pain and suffer is all I see,
when I know that I can't interfere
and I don't know how this can be?

Is this really Hell on Earth now,
is this really that so-called revolution?
In my heart I seriously don't know,
is there some kind of all-fixing solution?

In this world we see horrible nightmares
being summoned to be real,
and fearing them just tears,
yet you can't put your heart into seal.

[Hessu52]

Yleisön pyynnöstä laitan erään runoistani, jonka olen jotenkin saanut senkin pelastettua vessanpöntöstä.

Nuoremmille tiedoksi, että runo sijoittuu aikaan, kun Niinistö heilasteli Karpelan, vai mikä sen viimeisin nimi nykyään onkaan, kanssa ja Paavo Lipponen oli muutakin, kuin vanha vihainen mies.

Luistelijat.

Luistelijaa lumen päällä, näkee enemmän kuin jäällä.
Jonkun lumeen auranneen, tolan näkyy sotkeneet.
"Luistelu", tuo muotioikku, on kuin potkupallon roikku.
Helpolta se näyttää niin, vaikkei sitä saiskaan kii.

Banaaniksi menee latu, tarpoessaan sitä Tatu.
Hiihtäjä myös Paavo oiva, suksiessaan mutinoiva,
tekee latuun uran uuden, toisille suo tilaisuuden.
"Olkaa pojat ladullanne, ei mua oota virka, kanne.

Jos on eessä ylämäki, siinä en mä teitä lyki,
alamäkeen ahkeraan, paan mä teidät liukumaan".
Hiihtäjää jo tavallista, huimaa vauhti eliitissä.
Jopa siellä porskuttaa, suuret pojat Isänmaan.

Taistolaiset olkaat nöyrät, sillä teirän pitkät pöyrät,
tullaan vielä kaatamaan, uhoo poika pohjanmaan.
Miettimistä meille kantoi, haastatteluja kun antoi.
Naista aina rakastaa, vaik ei sitä oikeaa.

Uljahasti pohjan poika, kantaa taakkaa sisällään.
Lupaellen rakkahalleen, mulle aina vastuu jää.
Liiaksi kun kertyy taakkaa, sitä keventää ei saakkaan,
Iltalehden lööpeissä, taikka naisten lehdissä.

Pois on mennyt salarakas, vanhakaan ei palaa takas.
Kuuluisuus kun hiipuu vähän, kaipa keksin keinon tähän.
Muutan vaikka etelään, viikoks vaan en pidempään.
On myös meillä ministeri, jota toinen kosiskeli.

Eipä tullut naimakauppaa, ei prinssiä ei prinsessaa.
Luxenburgiin toinen meni, toinen lähti Intiaan.
Tavallista tallustajaa, moinen meno pyörryttää.
Eikö täältä Suomenmaasta, löytyis mitään tärkeempää.

Siitäs sait "papillon", ei pitäis hullua yllyttää, mutta ihan oikeasti, moni on toivonut näitä minun runojani jopa muilla keskustelupalstoilla ja ajattelinkin niitä aina silloin tällöin pistää ihan kiusaksi.

[papillon]

Silmiähivelevää, mikä rytmi, mikä riimien täsmällisyys.
Tuohen ei kyllä kaikki pysty, täytyy hakea parempi hattu päähän, kumartaa syvään samalla nostáen tätä päähinettä, moneen kertaan.

Tähän verrattuna kalpenee jo Leinon puhumattakaan Viidan tuotannot, no ovathan nekin hyviä, tottakai, mutta silti.

En nähnyt bibliografiassasi maintaa kootusta runoteoksesta, milloin se on julkaistu? No totta puhuen en nähnyt koko bibliografiaa, kone varmaan temppuili.

Tätä lisää, ilman muuta, hyvä Hessu, olet todella loistava !

[Hessu52]

Perkules, tuolla veskissä käydessäni, niin sieltä lehahti melkein silmilleni paperi ja mitä pentelettä, sehän oli silloin joskus aikoinaan pyttyyn hettämäni runonpätkä,no, tai ei nyt niin pätkäkään, mutta papillonin iloksi sen julkaisen.

Saunassa

Puut hän tuohen päälle pisti, pirisä pikkaraisessa.
Sitten tuohen tuleen laittoi, tikulla palavaisella.
Jo lähti siitä länkihistä, loimu laajalle alalle.
Onkalossa pimeässä, tuli lämpöä kehitti.
Näytti kivi kuumenevan, punahehkua herätti.
Tuntui lämpö laajenevan, kuumaksi kohta kävikin.

Koivun rankoa komiata, lisäs uuniin palamaan.
Tuoksua ei tuhdimpata, saa ei mistään milloinkaan.
Paloi pesä, syntyi lämpö, pihka seinissä tirisi,
siinä myöskin pesuvesi, sammioissaan virisi.
Otti ohjat ksihinsä, mies tuo maaemon munima.
Laittoi liekaan laiduntansa, piisiä pikkaisen supisti.

Vällyt välät yltähänsä, siinä myöskin karisti.
Astui alle nokikaton, hetken aikaa kiroili.
Onpa tämä kumma huone, lämmin vaan ei kuumempi,
pimeää ja nokisuutta, viko täällä tarjeta?
Otti kipon kourahansa, vettä kuikaalle nakkasi,
kivistä kihos onka outo, pihalle ukon pukkasi.

Tästäkö jo hyttysparvi, paikalle heti pyrähti,
ihmis polo vereväinen, tuostako vain turahti.
Katsoi sinne, katsoi tuonne, kaikkiala näki sen.
Lähemmäs tai kauemmaksi, aina siel ol hyttynen.
Palas takas pieneen majaan, savuiseen ja pimeään.
Tunsi siinä itsessäsnsä, tässä oon ja tähän jään.

Tarttui varteen löylykauhan, käsivarsi tuo tukeva.
Herätteli kiukaan rauhan, nakatessan kiposta.
Onka paisoi, läski hikos, läskin sisällä ihminen.
Paiskaan vielä kipollisen, kenties jopa toisenkin,
tuumi siinä lyöjä löylyn, nokinen ja tukeva,
ystäväksi synkän murjun olen vielä tuleva.

Onpa siinä hehku moinen, pelkässä kivikasassa,
annan sille opetuksen, vaikka veden muodossa.
Otan tuosta kuupallisen, kiville kun viskasen,
loppuu siellä punahehku, sekä tuli valkoinen.
Mutta vielä hurjempana, henki kiuas kuumuuttaan.
Pakko täs on periks antaa, auta ei nyt pirukaan.

Järven syliin viilentävään, pulahti mies tuo hikinen,
hetken siellä rämmittyään, syöksyi takaisin sisälle.
Kuivatessaan ihoansa, liinalla pellavaisella,
katsoi siinä kivikasaa, kuumaa tosi tulista.
Voito otit tällä kertaa, sen voin toki tunustaa,
revanssin voin susta ottaa, viikon päästä uudestaan.

Hyviä löylyjä vaan niille, joilla saunomisen mahdollisuus on, kuten myös viikonloppuja kaikille.

[papillon]

Oioi tuon olisit voinut säästää kalevalan päivään, hieno se nytkin, on lisää noita niin uusi kansalliseepos on muhimassa.

Sinulta tuo taittuu, on se hämmästyttävää miten jollakulla on sana noin hyvin hallussa. Kateeksi käy, on se niin, piperrys on piperrystä kun näkee oikean taiteilijan kätten töitä.

Hieman oletin että tärähtäis näin Aleksiksen päivänä jotain somaa, makeasti oravainen, ihan vähän semmoist tyylii, näin kun nyt sattuu olemaan eläinsatukirjailija ja runoniekka, samas persoonas, niin miten olis, voisko maestroa pyytää, tempaisemaan runontyngän kun kanin hatusta

[loneliness]

Tunsin miehen ja tunsin naisen. Se mies oli kova tekemään duunia aamusta iltahämärään asti. Kymmenen vuoden aikana vain yksi päivä poissa töistä sairastelun takia. Työmoraali kuin vanhan ajan työhevosilla. Viideltä ylös ja joskus vasta iltakahdeksalta takaisin kotiin. Kunnon maajussi, jonka kädet olivat vahvat ja kasvoja peitti aina kunnon puska partaa. Savukkeita hän ei ikinä polttanut, eikä hän juonut viinaa. Oikein kunniallinen mies siis. Hän vihasi miehiä, jotka löivät naisia tai kohtelivat heitä muuten huonosti. Hän unelmoi elämänpituisesta rakkaudesta naisensa kanssa ja hoiti kotityötkin kunnialla, kun nainen ei jaksanut. Töiden jälkeen hän tuli ja suuteli naistaan hellästi poskelle ja sanoi "Hei rakas."

Nainen oli eliittisuvusta kotoisin ja oli tavannut maajussin 12 vuotta sitten pikkukylän räkälässä. Mies oli absolutisti, mutta hän viihtyi ihmisten parissa kuppiloissa. Naisella ei ollut koulutusta, eikä hän ollut järin tunteikas ihminen. Hän kuitenkin huomasi miehen vahvan luonteen ja työmoraalin ja päätti iskeä kiinni saaliiseen. Pian he muuttivat yhteen ja tulot olivat vakaita, koska mies ei koskaan ollut luovuttajatyyppiä. Nainen sai kukkia ja suklaarasioita kauniisti paketoituna aina välillä yllätyslahjoina. Ne tulivat sen verran nokkelasti, ettei ikinä tiennyt , mikä päivä lahjoja tulisi, koska ne tulivat säännöllisen epäsäännöllisesti.
Naisen hiukset olivat hämmentävän vaaleat, valkoiset kuin puhdas lumi kauniin talon katolla. Hänellä oli kauniit siniset silmät ja ylvään muodokas vartalo. Kaikki miehet pitivät hänestä ja halusivat häntä. Mutta niin piti nainenkin miehistä. Ja mikä huora hän olikaan! Miehen ollessa töissä kyliltä kävi miehiä naista viihdyttämässä ja viettivät pitkiä riettaita päiviä naisen kanssa miehen tehdessä hyväuskoisena töitä, töitä ja töitä.

Hyville ihmisille ei aina käy lopulta hyvin, jonka mies sai kokea. Metsätöissä ollessaan homma kusi ja puuta kaataessaan mies jäi kaatuvan puun alle, jonne hän hitaasti kituen kuoli. Mikä kunniallinen mies hän olikaan, ja kuinka vahvasti hän uskoikaan rakkauteen, mutta se kaikki oli lopulta yhdentekevää. Nainen sai mukavan perinnön ja hän on edelleen samanlainen huora.

[Hessu52]

Sinäpä vasta opettavainen tarina, joka meidän ja varsinkin papillonin on painettava visusti visaiseen kaaliinsa.

No mutta näihin papillonin pyytämiin runollisiin tutoksiini, jotka eivät millään meinaa pysyä vessanpytyssä, van aina yksi kerrallaan pyrkivät sietä pois.

Tämänkin löysin aamutoimia tekemään mennessäni veskin lattialta, ja vaikka meillä onkin, ihme ja kumma, vesiklosetti, niin tänne ne runot vaan jollain ihmeellisellä tavalla takaisin pyrkivät, eivätkä tajua pysyä siellä, minne ne aikoinaan alas pytystä vedin.

Taivas

Kesäaamun kuulautta menin rannalle katsomaan.
Löysin kiven, jonka päälle siinä kävin istumaan.
Lokit sillä ruoistansa kävivät jo sotiaan.
Katsoin ylös taivahalle kesäaamun kirkkauteen,
silloin osui linnunpaska suoraan otsaan valkoiseen.
Älylläänkö eläin tämä, osuikin niin tarkalleen?

Minkä teit sä luojan luoma, ihmettelin siinä vaan,
kun ei mukanani ollut, edes paperiakaan.
Mikäs siinä samaa nahkaa, on se kämmenselkäkin.
Kun mä siinä otsastani linnunpaskaa hankasin.
Hienostihan aamu alkoi, tyydyn siis vain osaani.
Ehkä taivaan suuri herra, kaiken näin vain tarkoitti.


Tällaista siis tänään, mitähän se huomisaamu tuokaan tullessaan.