Miraflores kirjoitti: La Heinä 20, 2024 1:15 pm
Nykyään enenevissä määrin kouluista lasten/nuorten koulunkäyntiongelmiin liittyen.
Suurin osa lasten vanhemmista/huoltajista suhtautuu lastensuojelun yhteydenottoon ymmärtäväisesti kun asia hoidetaan asiallisesti ilman provosointia. Jotkut sitten vetävät herneet nenään - siinä voi sitten itse kukin pohtia syitä moiseen reaktioon.
No voi pohtia syitä toki. Kuitenkin eräs lastensuojelun työntekijä kertoi minulle täällä Tampereella, että esimerkiksi yläasteikäisen nuoren lintsaamiseen liittyen heillä ei ole yhtään mitään keinoja asian hoitamiseksi etenkin, kun heillä ei ole toimivaltaa kouluilla.
Jos vaikka vanhemmat lähtevät aamulla klo 7 töihin ja kasiluokkalaisen pitäisi suoriutua itsenäisesti kouluun yhdeksäksi, mitä vanhemmat voivat asialle tehdä? Lastensuojelulla ei ole herätyspalvelua, kouluunvientipalvelua eikä yhtään mitään muutakaan järkevää apua.
Sitten tehdään joku olosuhdesevitys, pohditaan vanhempien parisuhdetta, tutkitaan päihteidenkäyttöä ja tehdään sivutolkulla jotain tyhjänpäiväisiä havaintoja siitä, että onko perhe ok vai ei. Samaan aikaan tämä teini ei hyödy toimenpiteistä millään konkreettisella tavalla. Ainoastaan vanhemmat joutuvat syyniin ja suurennuslasin alle jopa sellaisista asioista, joista eivät olisi voineet kuvitellakaan.
Tilanne ratkeaa sitten siihen, kun peruskoulu päättyy. Ei mihinkään sellaiseen toimeen, jota lastensuojelu pystyisi tarjoamaan.
Tämä sosiaalityöntekijä sanoikin, että nämä kouluasiat ovat äärettömän turhauttavia, koska laki velvoittaa koulun henkilökuntaa tekemään ilmoituksen, mutta sossulla ei ole mitään eväitä asiaan puuttua.
Joten olen itsekin saanut aikanaan yhteydenoton jostain lastensuojelun perhetyöstä liittyen poikani kolttosiin. Nainen aloitti sanomalla, että tämä on perhetyötä ja ihan vapaaehtoista. Vastasin, että hienoa, sitten voimmekin lopettaa puhelun koska emme tarvitse teitä. Hän hiukan tulistui ja alle minuutin kuluttua puhelun alusta alkoi se uhkailu: Jos tämä ei suju, he joutuivat tekemään ilmoitusta ja viemään asiaa eteenpäin jne.
Sanoin, että ai nytkö tämä ei enää olekaan vapaaehtoista? Minuutti sitten vielä oli. Hän sanoi, että he voisivat tulla käymään meillä, Kieltäydyin kohteliaasti. He sanoivat, että meidän pitäisi sitten tulla heidän toimistolleen. Kieltäydyin kohteliaasti. Lopulta totesin, että olkaa ystävällisiä ja ottakaa yhteyttä lakimieheeni, jos teillä on muuta kysyttävää. Tilaan sitten myöhemmin kirjaamon kautta kaikki kirjauksenne, jotta näen mitä olette päätelleet perheestä, jota ette ikinä ole edes tavanneet.
Mitään ei enää kuulunut, koskaan. Kirjauksissa luki: Äitiin oltu yhteydessä, asia ei etene.
Joten anteeksi nyt vaan, mutta kyllä se pakotteiden väläyttely, hiukan uhkaava äänensävy ja "meillä on valitettavasti velvollisuus/oikeus" -jargon on todella syvältä. Laki on sellainen, että asiat pitää toki tutkia, mutta alkeellisimmat yhteistyön periaatteet voisi olla hyvä sisällyttää myös sosiaalityön koulutukseen. Tuollainen hyökkäävyys saa ainakin minulla karvat heti pystyyn, eikä todellakaan huvita tehdä yhtään mitään yhteistyötä.
Joten kun sanoit, että syitä voi sitten jokainen miettiä jos vanhemmat eivät ole yhteistyöhaluisia. Kyseessä pitäisi olla lastensuojelu, ei uhkailu-ja kiristystoimet. Joten miksi ihmeessä päästäsisin sellaisia ihmisiä kotiini? Etenkään, kun tiesin, että mistään vakavasta ei ole kyse. Ja ei ollut, aidosti. Hyviä poikia molemmista tuli, oli totaalinen ylilyönti lähteä tykillä ampumaan tällaisessa asiassa.
(Poika oli karannut kotitaloustunnilla luokan ikkunasta, koska he olivat valmistaneet kaalilaatikkoa ja hän pelkäsi joutuvansa syömään sitä. Oli osallistunut asiallisesti sen valmistamiseen. Luokka sijaitsi maan tasalla, oli toukokuu. Itseäni koko episodi hymyilytti, mutta köksänopettajaa ilmeisesti ei).
Mutta tässä Mannisten tapauksessa on saaattanut ihan todella käydä niin, että he ovat olleet liian syvällä omassa kuplassaan eivätkä tajunneet, että heillä menee hiukan liian lujaa. En usko hetkeäkään, etteikö ukko olisi ollut tietoinen tilanneensa kiellettyjä aineita ja siinä on jo ihan oikeat perustelut miettiä, onko paikka lapselle turvallinen. Silti olen sitä mieltä, että sosiaalityöntekijällä pitäisi olla parempi pelisilmä ja kykyä hoitaa asia siten, että perhe kokisi saavansa apua ja tukea uhkailun ja ruuvipenkin sijaan. Jotta saisimme lukea Iltalehdesta Mannisten ulostulon: "Ihanaa, että saimme lastensuojelusta apua vaikeassa tilanteessamme!"
Koska sehän koko palvelun tarkoitus on, vai?
