Tuulikki Mäen pään peittäminen on yksi merkki siitä, että tekijä tunsi hänet eikä halunnut katsoa hänen murskattua päätään. Koska hän oli vain lapsi joka meni "pesuveden mukana". Tämä on yksi sellainen asia, mitä Yhdysvalloissa käytetään todisteena, joskin rikospsykologisena todisteena. Se on vahva viite siihen, että tekijä on uhrille tuttu. Tekijä ei halua katsoa tekonsa jälkiä tuntemansa uhrin kasvoilta. Ulkopuolisella tekijällä tuskin tällaista "sidettä" olisi ollut Tuulikki Mäkeen. Taas yksi valtavan suuresta joukosta raskaita aihetodisteita Gustafssonia vastaan. Void-alueella Gustafssonin kengät jalassaan seissyt tekijä murskasi Tuulikin pään hänen pyrkiessään pakoon ja veri roiskui kengille ja ympäriinsä. Todistajiakaan ei voinut jättää. Eikä uhrit saaneet oikeutta vieläkään edes 2000-luvulla, tai heidän omaisensa. Mutta voivatpa oikeuden jäsenet nukkua yönsä rauhemmassa kun juttu jää pimeäksi sen sijaan että pitäisi syyllinen päättää.LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 21, 2024 6:32 pm Mäen ruumista ei tiedetä peitellyn. Vaikka Mäen pää olisi peitetty huovalla, miten kummassa se toimisi todisteena nimenomaan Gustafssonia vastaan?
Mitä kengät kertovat?
Re: Mitä kengät kertovat?
-
Korpisoturi
- Perry Mason
- Viestit: 3513
- Liittynyt: La Joulu 31, 2016 8:29 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
Uhrien lynkkausporukan keskeisin teema on, että tuomio on pyhä kirjoitus. Se on vähän kuin perustelut Raamatulla. Jos tiede ja Raamattu ovat ristiriidassa, niin Raamattu voittaa.JasseHames kirjoitti: Su Heinä 21, 2024 11:00 pmTähän on ilmeinen vastaus: "kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta".LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 21, 2024 6:32 pm Mikä siinä on MikaK, että toistat valheellisia väittämiä?
snufkin kirjoitti: Su Elo 25, 2024 1:03 am JesseHamesin anti keskusteluun on toistella samoja fraaseja tai linkkailla samoja linkkejä. Kyky kriittiseen omaan ajatteluun näyttää puuttuvan täysin
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
Keskeisin teema näissä MikaK:n valheellisissa väittämissä kuten esimerkiksiKorpisoturi kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 8:06 amUhrien lynkkausporukan keskeisin teema on, että tuomio on pyhä kirjoitus. Se on vähän kuin perustelut Raamatulla. Jos tiede ja Raamattu ovat ristiriidassa, niin Raamattu voittaa.JasseHames kirjoitti: Su Heinä 21, 2024 11:00 pmTähän on ilmeinen vastaus: "kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta".LexVeritas kirjoitti: Su Heinä 21, 2024 6:32 pm Mikä siinä on MikaK, että toistat valheellisia väittämiä?
Tekijä ei halua katsoa tekonsa jälkiä tuntemansa uhrin kasvoilta. Ulkopuolisella tekijällä tuskin tällaista "sidettä" olisi ollut Tuulikki Mäkeen. Taas yksi valtavan suuresta joukosta raskaita aihetodisteita Gustafssonia vastaan.
...on että ne ovat yksinkertaista puutaheinää. Ensinnäkään Mäen päätä ei tiedetä tarkoituksella peitetyn. Hänen päänsä oli löydettäessä huovan alla, kyllä. Toisekseen: Mäki oletettavasti tunsi myös pintapuolisesti muitakin ihmisiä kuin vain muutamien viikkojen ajan tietämänsä Gustafssonin.
Toinen keskeinen teema MikaK:n väittämissä on niiden sotiminen KRP:n tutkinnassa ilmenneitä tosiasioita vastaan kuten esimerkiksi:
Tämähän on KRP:n toimestakin jo todistettu vääräksi johtopäätökseksi. Venykkeen verijälki saattoi todistetusti syntyä myös kenkien olematta kenenkään jalassa.Lisäksi veri kenkien kuminauhavenykkeissä osoittaa kenkien olleen tekijän jalassa, kun Mäkeä on isketty astalolla. Jos kengät eivät olisi olleet jalassa, verta kuminauhavenykkeisiin ei olisi tullut, venykkeet kun ovat venyneinä vain niiden ollessa jonkun jalassa.
Gustafsson ei ole myöskään väittänyt tietävänsä milloin tai miten hän "kömpi" ulos teltan riekaleista. Se on saattanut tapahtua esimerkiksi vasta sitten, kun verijäljet teltan pinnalla olivat kuivuneet.
Teltan verijäljet eivät osoita Gustafssonin olevan syyllinen kolmoismurhaan, vaan pikemminkin ne tukevat hänen syyttömyyttään.
Anja Ytiltä kysyttiin oikeudessa, osoittaako mikään verijäljissä Gustafssonin syyllisyyden suoraan tai edes epäsuorasti, johon Ytti vastasi "EI".
Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei MikaK vieläkään ole perehtynyt laajaan esitutkintamateriaaliin, vaan toistelee edelleen papukaijana syyttäjän tuulesta tempaamia, typeriäkin väittämiä.
Korpisoturin jokeltelemat vertaukset Raamattuun kertonevat hänestä itsestään. Sitä en toki kiistä, etteikö tekijän motiivi voisi olla osin raamatullinenkin.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
-
Korpisoturi
- Perry Mason
- Viestit: 3513
- Liittynyt: La Joulu 31, 2016 8:29 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
Blexi jatkaa valheellista ja jopa raamatullista missiotaan tuomion puolesta. Ihmeellinen tarve pitkillä liirumlaarumeillaan vakuutella itselleen.
https://www.ts.fi/uutiset/1074065720
"Todennäköisesti ne olivat tekijän jalassa" Todennäköisesti ulkopuolinen tekijä ei laittaisi Nissen kenkiä jalkaansa.
https://www.ts.fi/uutiset/1074065720
"Todennäköisesti ne olivat tekijän jalassa" Todennäköisesti ulkopuolinen tekijä ei laittaisi Nissen kenkiä jalkaansa.
snufkin kirjoitti: Su Elo 25, 2024 1:03 am JesseHamesin anti keskusteluun on toistella samoja fraaseja tai linkkailla samoja linkkejä. Kyky kriittiseen omaan ajatteluun näyttää puuttuvan täysin
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
^Saat toki minun puolestani uskoa ihan mihin tahansa, mutta tosiasia on, että KRP:n tutkijan mukaan mikään värijäljissä ei osoittanut Gustafssonin syyllistyneen kolmoissmurhaan. Mielestäni silloin on typerää väittää, että verijäljet toimisivat minään todisteena Gustafssonia vastaan. Yksiselitteinen tosiasia on, että kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa murhahetkillä.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 10497
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Mitä kengät kertovat?
Logiikka on suht pahasti hakusessaLexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 9:52 am ^Saat toki minun puolestani uskoa ihan mihin tahansa, mutta tosiasia on, että KRP:n tutkijan mukaan mikään värijäljissä ei osoittanut Gustafssonin syyllistyneen kolmoissmurhaan. Mielestäni silloin on typerää väittää, että verijäljet toimisivat minään todisteena Gustafssonia vastaan. Yksiselitteinen tosiasia on, että kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa murhahetkillä.
Verijälkitutkimus ei osoita syyllistä, mutta sen tulokset osoittavat NG:n syyllisyyden suuntaan. Syynä on juurikin korpparin jo kertoma asia, että Nissen kengät ovat todennäköisesti olleet tekijän jalassa.
Mitä te dorkat dorkailette?
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
Syytön minä olen, että sinulla on logiikka pahasti hakusessa. Siitähän on osoituksena yllä esittämäsi kehäpäätelmäsikin.Logiikka on suht pahasti hakusessa
Verijälkitutkimus ei osoita syyllistä, mutta sen tulokset osoittavat NG:n syyllisyyden suuntaan. Syynä on juurikin korpparin jo kertoma asia, että Nissen kengät ovat todennäköisesti olleet tekijän jalassa.
Voi yrittää opiskella asiaa ensi alkuun esim. täältä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Keh%C3%A4 ... telm%C3%A4
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 10497
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Mitä kengät kertovat?
Rautalangasta: varmuutta asiasta ei ole, mutta KRP:n käsityksen mukaan NG on syyllinen ja verijälkitutkimus muodostaa keskeisen osan näytöstä Nisseä vastaan.LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 10:12 amSyytön minä olen, että sinulla on logiikka pahasti hakusessa. Siitähän on osoituksena yllä esittämäsi kehäpäätelmäsikin.Logiikka on suht pahasti hakusessa
Verijälkitutkimus ei osoita syyllistä, mutta sen tulokset osoittavat NG:n syyllisyyden suuntaan. Syynä on juurikin korpparin jo kertoma asia, että Nissen kengät ovat todennäköisesti olleet tekijän jalassa.
Kehäpäätelmäsi ilmeisesti on: Koska oikeuden mielestä Nisseä ei ole osoitettu syylliseksi, niin mikään ei puolla Nissen syyllisyyttä tmsp.
Mitä te dorkat dorkailette?
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
^Sinun ei mielestäni kannata yrittää vääntää kenellekään mitään rautalangasta, koskapa kaikkinainen käsitys kehäpäätelmästä näyttää sinulta puuttuvan. Vaikutat kirjoitustesi perusteella arvioiden suuresti tietämättömältä tosiasioista.
Yksinkertaisimmillaan kehäpäätelmä kuuluu: Koska asia on näin, asia on näin.
Vaikka asian väitetään olleen todennäköisesti/mahdollisesti jotenkin, se ei tee siitä väitetystä asiasta tapahtunutta tosiasiaa.
Kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa, ei edes tekijän. Se on tosiasia. Sitä tosiasiaa ei voida kiistää sillä, että väitetään Nissen olevan tekijä.
Yksinkertaisimmillaan kehäpäätelmä kuuluu: Koska asia on näin, asia on näin.
Vaikka asian väitetään olleen todennäköisesti/mahdollisesti jotenkin, se ei tee siitä väitetystä asiasta tapahtunutta tosiasiaa.
Kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa, ei edes tekijän. Se on tosiasia. Sitä tosiasiaa ei voida kiistää sillä, että väitetään Nissen olevan tekijä.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 10497
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Mitä kengät kertovat?
"Koska asia on näin, asia on näin."LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 10:49 am ^Sinun ei mielestäni kannata yrittää vääntää kenellekään mitään rautalangasta, koskapa kaikkinainen käsitys kehäpäätelmästä näyttää sinulta puuttuvan. Vaikutat kirjoitustesi perusteella arvioiden suuresti tietämättömältä tosiasioista.
Yksinkertaisimmillaan kehäpäätelmä kuuluu: Koska asia on näin, asia on näin.
Vaikka asian väitetään olleen todennäköisesti/mahdollisesti jotenkin, se ei tee siitä väitetystä asiasta tapahtunutta tosiasiaa.
Kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa, ei edes tekijän. Se on tosiasia. Sitä tosiasiaa ei voida kiistää sillä, että väitetään Nissen olevan tekijä.
"koska Nisse sai vapauttavan tuomion, ei ole asioita puoltamassa hänen syyllisyyttään."
Todennäköisesti kengät ovat olleet tekijän jalassa. Todennäköisesti ulkopuolinen tekijä ei laittaisi uhrin kenkiä jalkaansa ennen tekoa. Nämä siis ovat kaksi erillistä väitettä.
Mitä te dorkat dorkailette?
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
^Kuten tosiasiana tiedetään, kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa. Tietämättömyys tästä tosiasiasta johtaa joidenkin epäloogikkojen kohdalla siihen, että he luulevat kenkien olleen jonkun jalassa. Yhdistettynä kaikkiin muihin syyttäjän esittämin todistamattomiin asioihin, saattavat nuo yksinkertaiset arvailijat päätyä virheelliseen johtopäätökseen, jonka mukaan kenkien sinänsä mahdollinen oleminen jonkun jalassa tukisi väitettä Nissen syyllisyydestä, jonka väitteen tueksi tosiasiallisesti ei siis ole olemassa mitään muutakaan tiedossa olevaa todistetta.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 10497
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Mitä kengät kertovat?
Todennäköisesti ei tarkoita, että olisi varmasti ollut.LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 12:31 pm ^Kuten tosiasiana tiedetään, kenkien ei tiedetä olleen kenenkään jalassa. Tietämättömyys tästä tosiasiasta johtaa joidenkin epäloogikkojen kohdalla siihen, että he luulevat kenkien olleen jonkun jalassa. Yhdistettynä kaikkiin muihin syyttäjän esittämin todistamattomiin asioihin, saattavat nuo yksinkertaiset arvailijat päätyä virheelliseen johtopäätökseen, jonka mukaan kenkien sinänsä mahdollinen oleminen jonkun jalassa tukisi väitettä Nissen syyllisyydestä, jonka väitteen tueksi tosiasiallisesti ei siis ole olemassa mitään muutakaan tiedossa olevaa todistetta.
Mitä te dorkat dorkailette?
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
Juuri niin. Eihän sitä niin vaikeaa ollutkaan ymmärtää, eihän? Onnittelut kuitenkin!Todennäköisesti ei tarkoita, että olisi varmasti ollut.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto
- Ross Sullivan
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 10497
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Mitä kengät kertovat?
Sitä on jo useampi Nikki yrittänyt kertoa. Mielipuolista jankkaamista.LexVeritas kirjoitti: Ma Heinä 22, 2024 12:51 pmJuuri niin. Eihän sitä niin vaikeaa ollutkaan ymmärtää, eihän? Onnittelut kuitenkin!Todennäköisesti ei tarkoita, että olisi varmasti ollut.
” Verijälkitutkimus ei osoita syyllistä, mutta sen tulokset osoittavat NG:n syyllisyyden suuntaan. Syynä on juurikin korpparin jo kertoma asia, että Nissen kengät ovat todennäköisesti olleet tekijän jalassa.”
Mitä te dorkat dorkailette?
- LexVeritas
- Frank Columbo
- Viestit: 9141
- Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 8:07 pm
Re: Mitä kengät kertovat?
^Hyvin melkein hoksattu sinulta, että Ytin lausuma
"Verijäljet tukevat, tosin ei kovin vahvasti, sitä että kengät ovat olleet tekohetkellä jalassa"
tarkoittaa, että verijäljet eivät todista kenkien olleen kenenkään jalassa.
"Verijäljet tukevat, tosin ei kovin vahvasti, sitä että kengät ovat olleet tekohetkellä jalassa"
tarkoittaa, että verijäljet eivät todista kenkien olleen kenenkään jalassa.
In Omnibus Veritas Suprema Lex Esto