Kusetukselta kuulostaa. Yrittääköhän festivaalin järjestäjä kerätä lippurahat omiin taskuihin ja häipyä Suomesta?
https://yle.fi/a/74-20098059
Kuusamon Epiksille myydään jo lippuja, vaikka lupia ei ole – ja viimevuotisia velkojakin on maksamatta
Epäjohdonmukaisten tanssiaisia tehdään tänä vuonna matalalla profiililla. Tapahtumalle ei ole ainakaan vielä haettu lupia kaupungilta.
Viime vuonna Kuusamossa järjestetty Epäjohdonmukaisten tanssiaiset nousi puheenaiheeksi epäonnistuneiden järjestelyiden vuoksi. Nyt tapahtumaa ollaan tuomassa takaisin entiselle golfkentälle, vaikka viime vuodesta jäi paljon maksamattomia velkoja.
Kuusamon kaupungin tekninen johtaja Jarkko Tammi sanoo, että kaupunki tai ympäristöviranomaiset eivät ole ainakaan vielä saaneet tapahtuman järjestäjiltä tarvittavia lupahakemuksia.
Tammen mukaan luvituksella alkaa olla kiire. Lupien käsittelyaikoihin vaikuttaa esimerkiksi tapahtuman mittaluokka.
Episten liput maksavat 70–250 euroa, ja ne on jaoteltu nimiltään vähävaraisille, vakavaraisille ja tapahtumaa tukeville festivaalivieraille.
Verkkosivuilla mainitaan, että ”ajat ja asenteet ovat tiukkoja” ja että ”sanokaa ystäville, tällä kertaa pidetään mahdollisimman matalaa profiilia.”
Viime vuoden Episten takaa löytyy yhdistys Hyttystilanne ry. Julkisista rekistereistä saatavien tietojen mukaan yhdistys on joutunut pahoihin talousvaikeuksiin.
Käräjäoikeus on antanut yhdistykselle useita yksipuolisia velkomustuomioita viime kesän jälkeen yhteensä lähes 130 000 euron edestä.
Näiden lisäksi trattoja eli julkisuusuhkaisia maksukehotuksia on tehty elokuun jälkeen noin 225 000 euron edestä. Suurimpia velkojia ovat perintätoimistot. Velkojen maksun ajantasainen tilanne ei ole Ylellä tiedossa.
https://epikset.fi/[b]
"Jos sisäänpääsymaksu tuntuu liikaa lompakossa – mutta haluttaa osallistua – ottaa yhteyttä sähköpostilla niin keksitään jotain."[/b]
Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11491
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
feverlag
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Vai Hyttystilanne ry,
ei vissiinkään saunassa kaljapäissään keksitty nimi, ja samalla idea millä tahkota rahaa.
Hyttys ry on aatteellinen yhdistys. Vaikea arvata minkälaisen aatteen.
Yritys ei ole ilmoittanut vastuuhenkilöitä julkiseen rekisteriin. Yritys on kansainvälinen toimija.
Kotipaikka Kuusamo, postiosoite Turkuun.
Tää aiheuttaa kyllä naurunpyrskähdyksiä koko touhu.

↑
Mikko Levon on tuon ry:n takana
Mikko Levon on tuon ry:n takana
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Eniten viime vuoden uutisoinneissa pisti omaan silmään se, että järjestäjä otti rahat kuljetuksista paikalle ennakkoon, mutta niitä kuljetuksia pois aluulta ei sitten edes tilattu. Selitti että asia vain unohtui, ja ihmiset jäivät sinne oman onnensa nojaa. Viimeisenä, peruttuna päivänä. Niinkuin meinasi unohtua koko festivaalialueen rakentaminenkin, päälavaa alettiin kyhäämään pystyyn aloituspäivänä. En suosittele kyllä ketään pistämään pelimerkkejään tuolle tilaisuudelle.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11491
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Mikko Levon sai kovaa ennnakkosuitsutusta ennen viime vuoden tapahtumaa.
Esiintyjälista herätti kyllä ihmetystä musiikkipiireissä.
Artistejahan ei ole tälle vuodelle paljastettu.
Odottaakohan järjestäjä tapahtumalle Aki Kaurismäki -tyyppistä mesenaattia.
Omat ensimmäiset festarikokemukset kotiseudun ulkopuolella liittyy Kouvolan ympäristön 1980-luvun huijausfestareihin, joissa kävin lapsena.
Rymyrock oli 1981 Korialla, Sundance 1982 Valkelassa.
Järjestelyt olivat surkeita.
Todennäköisesti noissa tapahtumissa vedettiin myös lippukassaa välistä ja verokoijaroitiin.
Toivottavasti Kuusamo ei anna lupia.
Epikset tuo kaupungille enemmän mainehaittaa kuin tuloja.
https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/mi ... 26438c4c-1
Järjestäessään tapahtumaa hän asui viime kesän ystävänsä leirintäalueella teltassa, nyt mökissä. Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaalin yhtyekattaus tarjoaa laajan ja kansainvälisen näkymän indie-kentän muusikoihin: Echo & The Bunnymen, The Brian Johnstown Massacre, Faust, Spiritualized.
Kotimaiset kokeneet Jimi Tenor, Timo Kaukolampi ja Aavikko takaavat perustan, Lau Nau ja Pekko Käppi trendikkyyden. Erikoisuutena on Jori Hulkkosen johtama Acid Symphony Orchestra.
Toisaalta pohjoisen äänimaisemaakin on: Länsipohjasta tulevat muun muassa The Meänland ja Talonpoika Lalli, Lapista Niillas Holmberg ja Reindeer Kalashnikov. Kuusamolaistaustainen Come Inside tekee paluukeikan.
Ulkomaisia yhtyeitä Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaalilla on niin paljon, että kuljetus on osoittautumassa haastavaksi. Levón kertoo, että jos hän olisi tiennyt Kuusamon lentokentän menevän juuri tänä kesänä remonttiin, festivaalin järjestämistä olisi luultavasti siirretty.
”Nyt kuljetamme artistit Oulun lentokentältä. Sieltä ajaa tänne pari tuntia. Olen manipuloinut esiintyjiä sillä, että sama aika menee Lontoon keskustaan, jos lentää halpalentoyhtiöllä Lutoniin tai Stanstediin.”
Esiintyjälista herätti kyllä ihmetystä musiikkipiireissä.
Artistejahan ei ole tälle vuodelle paljastettu.
Odottaakohan järjestäjä tapahtumalle Aki Kaurismäki -tyyppistä mesenaattia.
Omat ensimmäiset festarikokemukset kotiseudun ulkopuolella liittyy Kouvolan ympäristön 1980-luvun huijausfestareihin, joissa kävin lapsena.
Rymyrock oli 1981 Korialla, Sundance 1982 Valkelassa.
Järjestelyt olivat surkeita.
Todennäköisesti noissa tapahtumissa vedettiin myös lippukassaa välistä ja verokoijaroitiin.
Toivottavasti Kuusamo ei anna lupia.
Epikset tuo kaupungille enemmän mainehaittaa kuin tuloja.
https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/mi ... 26438c4c-1
Järjestäessään tapahtumaa hän asui viime kesän ystävänsä leirintäalueella teltassa, nyt mökissä. Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaalin yhtyekattaus tarjoaa laajan ja kansainvälisen näkymän indie-kentän muusikoihin: Echo & The Bunnymen, The Brian Johnstown Massacre, Faust, Spiritualized.
Kotimaiset kokeneet Jimi Tenor, Timo Kaukolampi ja Aavikko takaavat perustan, Lau Nau ja Pekko Käppi trendikkyyden. Erikoisuutena on Jori Hulkkosen johtama Acid Symphony Orchestra.
Toisaalta pohjoisen äänimaisemaakin on: Länsipohjasta tulevat muun muassa The Meänland ja Talonpoika Lalli, Lapista Niillas Holmberg ja Reindeer Kalashnikov. Kuusamolaistaustainen Come Inside tekee paluukeikan.
Ulkomaisia yhtyeitä Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -festivaalilla on niin paljon, että kuljetus on osoittautumassa haastavaksi. Levón kertoo, että jos hän olisi tiennyt Kuusamon lentokentän menevän juuri tänä kesänä remonttiin, festivaalin järjestämistä olisi luultavasti siirretty.
”Nyt kuljetamme artistit Oulun lentokentältä. Sieltä ajaa tänne pari tuntia. Olen manipuloinut esiintyjiä sillä, että sama aika menee Lontoon keskustaan, jos lentää halpalentoyhtiöllä Lutoniin tai Stanstediin.”
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Kyllä saa talla pohjassa päästellä, jos meinaa Oulusta Rukalle parissa tunnissa päästäTarkastaja Levisi kirjoitti: La Heinä 06, 2024 6:54 pm ”Nyt kuljetamme artistit Oulun lentokentältä. Sieltä ajaa tänne pari tuntia. Olen manipuloinut esiintyjiä sillä, että sama aika menee Lontoon keskustaan, jos lentää halpalentoyhtiöllä Lutoniin tai Stanstediin.”
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Rohkeita keikkamyyjiä, jos artisteja tuonne välittävät ilman ennakkomaksua. Ja mistäs korvia myöten veloissa oleva yhdistys ennakkomaksuja makselisi. Rohkeutta on myös rahoittajilla.
Annetaan pisteet siitä, että toimittajien lipun hinnaksi ilmoitetaan 300 e.
Levónilla on ilmeisesti näyttöjä tapahtumajärjestäjänä Turusta, peruskoulu käytynä Kuusamossa. Suurtapahtuman värkkääminen Kuusamon metsiin on sitten vain paska idea. Tapahtuma tuntuu järjestetyn hulluttelevassa uudisraivaajahengessä, jonka melkein tuntuu olevan tarkoituskin mennä päin helvettiä. Taloudellisesti se varmasti onnistuu.Levón käyttää itsestään titteliä “taiteellinen johtaja” eikä vastaavaa tuottajaa, joka hän todellisuudessa kuitenkin on. Jos Epiksiä miettii kokonaisuutena, niin sen taiteellisten ja esteettisten ansioiden voi sanoa olevan kiistattomat, mutta tuotannollinen puoli on mennyt pieleen pahemman kerran. Festivaalin ongelmat ovat paljon mutaista maata syvemmällä. Resursseja on yksinkertaisesti liian vähän. Vapaaehtoiset ja talkoolaiset uurastavat ja pitävät hommaa kasassa sammuttelemalla syttyviä tulipaloja. Mietin, että kuinkahan moni heistä piiputtaa itsensä loppuun yrittäessään pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Festivaalien järjestämiseen liittyy ammatillinen vastuu, joka koskee artisteja, työntekijöitä, alihankkijoita, yleisöä ja ympäristöä. Tee-se-itse -meiningilläkin on rajansa ja Epikset ovat ylittäneet ne reippaasti.
https://voima.fi/artikkeli/2023/raportt ... korkealle/
Annetaan pisteet siitä, että toimittajien lipun hinnaksi ilmoitetaan 300 e.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5182
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
☆
No, niin no... kyllähän rikokseen ryhtyessä saa olla epätietoinen siitä, että on ryhtymässä rikokseen.
Melko useinkin tulee uutisia lukiessaan törmänneeksi sellaiseen lauseeseen, että "Syytetty kiistää syyllistyneensä rikokseen".

X X X X X
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11491
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Velkomustuomioita saaneelle Kuusamon Epis-festivaalille myydään jopa 250 euron lippuja vaikka lupia ei ole
Poliisi ei ole antanut tapahtumalle lupaa mutta yhä epäily siitä, että se tullaan järjestämään.
Lippujakaan ei enää ole myyty. Kiinnostavaa olisi kuulla kuinka paljon ennakkomyynti on tuottanut lipputuloja.
https://yle.fi/a/74-20102312
Kohutapahtuma ”Epikset” on peruttu ensi viikonlopulta – poliisi ei antanut lupaa
Oulun poliisi ei kommentoi tarkempia syitä yleisötilaisuuden järjestämisen luvan hylkäämiseen, mutta mainitsee tekijöiksi liian tiukat määräajat ja puutteet turvallisuuspuolella.
Poliisi on evännyt luvan Epäjohdonmukaisten tanssiaisten järjestämiseen. ”Epikset” oli määrä järjestää Kuusamossa 1.–3. elokuuta.
Komisario Ari Kouva Oulun poliisista ei kommentoi tarkempia syitä yleisötilaisuuden järjestämisen luvan hylkäämiseen, mutta mainitsee tekijöiksi liian tiukat määräajat ja puutteet turvallisuuspuolella.
Kouvan mukaan poliisi on kehottanut ”Episten” järjestäjiä järjestämään tapahtuman toisena ajankohtana. Lupaa ei hänen mukaansa siis ole kielletty kategorisesti, ainoastaan aiemmin suunnitellulla ajanjaksolla.
Poliisilla ei ole tietoa, onko tapahtuma tarkoitus järjestää jossain muodossa luvan eväämisestä huolimatta.
Tiedot tapahtuman sisällöstä ovat vaihtuneet Episten nettisivuilla tiuhaan tahtiin. Esimerkiksi Episten lippuja oli mahdollista varata alun perin nettisivujen kautta, mutta viime päivinä lippujen hinnat eivät ole olleet enää esillä.
Yle ei ole tavoittanut tapahtuman taiteellista johtajaa Mikko Levónia kommentoimaan asiaa.
Tapahtuman perumisesta kertoi ensin Koillissanomat.