Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: La Elo 03, 2024 1:25 pm
Näille mutanteille ja sukupuolensa miehestä naiseksi muuttaneille pitäisi perustaa ihan omat kisat!
Käsittääkseni tämä nyrkkeilijä on intersukupuolinen.
Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on mitä todennäköisimmin naisen ulkoiset sukuelimet, joiden perusteella algerialaislääkäri on ruksinut papereihinsa tytön syntyneen.
Kaikki on voinut vaikuttaa normaalilta muurosikään saakka. Intersukupuolisella henkilöllä on kuitenkin poikkeavat tai puuttuvat primäärit sukuelimet, joten hänellä ei välttämättä ole siis kohtua ja munasarjoja, jotka tuottavat estrogeenia ja aikaansaavat naiseksi kasvamisen. Sen sijaan tälle "tytölle" saattaa alkaa murkkuiässä kasvaa parta, aataminomena ja lihakset kasvaa siksi, että kropassa vallalla oleva hormoni onkin testosteroni, jota saattaa tuottaa piilokivekset, joita ei ole syntymän hetkellä havaittu tai lisämunuaisten kuorikerros.
Vastaavasti toisinpäin voi olla niin, että lapsi syntyy jonkinlaisen peniksen kanssa (tai ulokkeen, joka se tulkitaan sellaiseksi) mutta hänellä onkin myös kohtu.
Intersukupuolinen ihminen ei ole XX tai XY-kromosimien haltija, vaan hänellä on jokin variaatio niistä.
Urheilijan doping-testeissä testataan aina synteettinen testosteroni, koska se parantaa suorituskykyä. Sellaista saavat Wadan erityisluvalla käyttää vain miesurheilijat, joilta on esimerkiksi kivessyövän vuoksi poistettu kivekset ja testosteronia käytetään lääkärin maaräämänä sellaisa määriä, että taso vastaa normaalia tasoa, joka miehellä olisi luonnostaan kivesten tuottamana. Yliannostus on dopingrike.
Myös naisurheilijoilta testataan testosteroni, jota myös XX-kromosomit omaavilta (meiltä kaikilta) löytyy vähäisiä, viitearvoissa olevia ja luontaisia määriä. Mutta liiallinen määrä johtaa selvitykseen.
Siksi on kyse hankalasta tilanteesta, koska tämä urheilija saa selkeästi etua lajissaan siitä, että hänen
luontainen testosteronitasonsa on naisten tasoa korkeampi. Hän on kuitenkin identifioitu naiseksi, ja sukupuolitestaus on kiellettyä tänä päivänä.
Näin ollen häntä pidetään siis naisena, jolla on tällainen erityinen ominaisuus.
Biologisesti ottaen hän ei ole mies eikä nainen, vaan intersukupuolinen. Sosiaalisen identiteettinsä puolesta hänellä on oikeus identifioitua vaikka undulaatiksi, mutta naisnyrkkeilijöiden tappioksi nän on päättänyt elää naisena.
Hän siis ei käsittääkseni ole varsinaisesti vaihtanut sukupuoltaan, vaan syntynyt erilaisten variaatioiden kanssa. Intersukupuoliset eivät ole yksiselitteisesti miehiä eivätkä naisia. Reiluuden nimissä on julmaa, että heillä on mahdollisuus valita tilanteen mukaan oma kilpasarjansa sen perusteella, mistä on heille eniten etua. Muilla urheilijoilla ei tätä mahdollisuutta ole.