Viimeinen junamatka
Tammikuun 30. päivänä 1989 löydettiin Heinäveden Syrjän aseman läheisyydestä pietarsaarelaisen Kauko Haakanan ruumis ja heti alkuunsa oli ilmeistä, että miehen kuolemaan liittyi rikos.
Tässä on kertomus siitä, mitä poliisitutkinnassa saatiin selville ja millainen oli jutun loppuratkaisu.
Jutussa esiintyvät nimet ovat tekaistuja, paitsi uhrin.
Kirjeenvaihtoystävää tapaamassa
Pietarsaarelainen Kauko Haakana odotti innolla tammikuun viimeistä viikonloppua vuonna 1989.
Tuolloin hänen piti tavata puolen vuoden kirjeenvaihdon jälkeen ystävänsä toisella laidalla Suomea Joensuussa.
Kauko oli 63-vuotias eläkkeellä oleva metallimies, joka tunnettiin kotiseudullaan tunnollisena ja asiansa hyvin hoitavana miehenä ja
jolle matkustelu oli lähellä sydäntä.
Niinpä muutamana eläkevuotena matkoja oli suuntautunut useat kerrat, milloin Espanjan aurinkoon, milloin Tenojoen erämaamökille,
ja mikäpä vapaan ja varoissaan olevan eläkemiehen olikaan matkustella, kun kuntokin oli kuin nuorella miehellä.
Kauko varautui lähtöön jo puolen viikon maissa ja hankki junalipun Pietarsaaresta Joensuuhun. Tyhjätaskuna hän ei ollut tottunut matkustelemaan, niinpä hän kävi nostamassa pankista 2000 markkaa rahaa.
Koska Joensuun käynnin piti kestää vain pari kolme päivää, Kauko ei varannut suurempia matkatavaroita mukaansa,
paitsi ainoastaan monilla aiemmilla matkoillaan tutuksi käyneen olkalaukkunsa.
Laukussa oli vähän vaihtovaatteita ja sähköparranajokone.
Kauko saapuikin Joensuuhun lauantaina 28. päivänä tammikuuta ja viikonloppu, josta tuli valitettavasti hänen viimeisensä,
sujui kirjeen vaihtoystävän kotona rauhallisissa merkeissä.
Koitti maanantai, tammikuun 30. päivä. Kaarlon paluumatkan oli määrä alkaa. Hän oli etukäteen käynyt katsomassa junien aikatauluja viikonlopun aikana ja tiesi Turun laivapikajunan lähtevän Joensuun rautatieasemalta klo 12.50.
Kauko jätti hyvästit kirjeenvaihtoystävälleen tämän kotona ja tuli yksikseen rautatieasemalle.
Koska junan lähtöön oli vielä vajaa tunti aikaa, hänellä oli sopiva hetki piipahtaa oluella rautatieaseman vieressä olevassa asemaravintolassa.
Kauko astui ravintolaan ja löysi vapaan pöydän. Kauko tilasi oluensa ja nautiskeli sitä yksin pöydässään.
Käräjämatka
Samana aamuna tekivät myös Turun laivapi ajunaan lähtöä Kiihtelysvaaran starttikodin asukkaat Eino Paatelainen ja Pekka Renkola.
Syynä matkaan oli Renkolan saama haaste Kuopion raastuvanoikeuteen seuraavaksi päiväksi.
Haaste koski Renkolan tekemää asiakirjan väärentämistä.
Paatelaisella ei ollut mitään erityistä tarvetta lähteä Renkolan mukaan, mutta kun Renkola pyysi matkakaverikseen ja kun toisaalta Kuopioon ystävän asunnolle jäänyt vaatereppu oli haettava ennemmin tai myöhemmin, hän suostui lähtöön.
Alkoholin väärinkäyttäjille tarkoitettu Kiihtelysvaaran starttikoti sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Joensuusta pohjoiseen rauhallisella paikalla Uskalin kylässä.
Kodin tarkoituksena on auttaa sinne vapaaehtoisesti tulleita alkoholisteja aloittamaan elämänsä uusilta raiteilta raittiuden tiellä AA-toiminnan ja kaikenlaisen terapian kautta.
Renkola ja Paatelainen olivat ehtineet olla ennen Kuopioon lähtöään Uskalissa vasta vajaan viikon ja he olivat huonekavereita.
Pitkät rikosrekisterit
Molemmilla miehillä, niin 30-vuotiaalla Renkolalla kuin 38-vuotiaalla Paatelaisellakin, on rikollista menneisyyttä riittämiin.
Molemmat ovat nuoria eläkeläisiä, eikä Renkola ole ollut työelämässä päivääkään. Suuri osa miesten elämästä on kulunut vankilassa istumiseen.
Paatelainen, joka on kookas ja vankkarakenteinen mies, oli toiminut aikoinaan myyntimiehenä, mutta rikoksen polut vetivät miehen mukaansa varhaisessa vaiheessa ja ensimmäiset rikosrekisterimerkinnät omaisuusrikoksista tulivat heti 70-luvun alusta, ja sen jälkeen merkintöjä moninaisista omaisuusrikoksista on riittänyt tiuhaan tahtiin.
Paatelaista ei ole pidetty mitenkään väkivaltaisena miehenä, vaikkakin tilillä on pari poliisimiehen väkivaltaista vastustamista.
Sen sijaan Renkolan rikosrekisteriote kertoo toista: ryöstöjä, raiskauksia, huumausainerikollisuutta jne. Hänkin on kookas, noin 180 cm:n pituinen, vaikkakin 5 cm Paatelaista lyhyempi.
Vastaavasti painoa on pituuteen nähdenkin kertynyt melkoisesti.
Matka starttikodista Joensuuhun tehtiin talon Volvolla ja autonkuljettaja jätti miehet kriminaalihuollon eteen, mistä he hakivat luottoliput junamatkaa varten.
Vajaan viikon oleskelu starttikodissa ei vielä ollut ennättänyt johdattaa Paatelaista eikä Renkolaa raittiuteen.
Miehet suuntasivatkin heti kriminaalihuollon jälkeen askeleensa viinakauppaan, mistä he ostivat muutaman pullon viiniä.
Kaupungilla otettujen ryyppyjen jälkeen, viinin alkaessa kihelmöidä miesten päässä yhdessä monien pillereiden kanssa,
joita molemmat päivittäin nauttivat, matka jatkui rautatieasemalle
ja erityisesti asemaravintolaan, mistä tiedettiin saatavan keskiolutta.
Renkola ja Paatelainen astelivat ravintolan ovelle, oven avattuaan silmäilivät siitä hetken ja menivät sisään.
Vaikka oli aamupäivä, tunnelma ravintolassa oli melkoinen ja pöydät näyttivät varatuilta, vaikkakin joitakin pöytiä siellä täällä olikin vapaana.
Onneton tapaaminen
Haakana istuskeli itsekseen pöydässään ja nautiskeli onnistuneen viikonlopun jälkeen kylmää tuoppiolutta.
Hän huomasi kahden rotevan miehen lähestyvän hänen pöytäänsä. Miehet tiedustelivat, sopisivatko he pöytään. Renkola ja Paatelainen istuutuivat vanhan miehen pöytään.
Kävi ilmi, että kaikki kolme olivat menossa samaan junaan, jonka lähtöaika oli muutaman kymmenen minuutin kuluttua.
Kuitenkin ehdittiiin naukkaamaan yhdet oluet ilman kiireitä.
Junan lähtöaika lähestyi ja kaikki kolme nousivat yhdessä junaan. Tällä kertaa Turun pikajunassa oli veturin lisäksi 4 vaunua, j
otka olivat niitä tavanmukaisen sinisiä, joihin matkustajat viime vuosina olivat tottuneet. Vaunut oli jaettu kahteen osastoon, tupakoimattomien ja tupakoivien osastoihin, ja niinpä Haakana kovana tupakkamiehenä meni Renkolan ja Paatelaisen kanssa
kolmanteen vaunuun tupakkapuolelle.
Haakana istuutui menosuuntaan nähden oikealle ikkunan viereen. Paatelainen istuutui hänen viereensä ja Renkola vastapäätä.
Haakana nosti sinisen takkinsa ja sinisen olkalaukkunsa vieressään olevaan naulakkoon.
Toisilla ei näyttänyt olevan kantamuksia mukanaan. Juna nytkähti liikkeelle ja sen vauhti alkoi kiihtyä pikkuhiljaa saavuttaen
kaupungin ulkopuolelle päästyään tavanmukaisen matkanopeuensa 100–120 km/h.
Kauko Haakanan viimeinen junamatka oli alkanut.
”Älä väännä minun kättäni”
Miehet saivat olla tupakoivien osastossa aivan rauhassa, sillä siinä ei ollut ketään muuta matkustajaa heidän lisäkseen.
He istuivat ensimmäisillä istumapaikoilla lähinnä osastoja erottavaa ovea, jonka lasin kautta oli näkyvyys molempiin suuntiin osastojen välillä.
Tupakoimattomien osastossa sen sijaan oli melkoisesti matkustajia, ja useimmat heistä olivat viikonlopun vietosta palaavia opiskelijoita.
Yksi heistä, lähellä ovea istuva, Jyväskylään matkalla ollut lastentarhanopettajatar oli kiinnittänyt huomiota tuohon kolmen miehen seurueeseen tullessaan viimeisestä vaunusta kolmanteen vaunuun sen tupakoimattomien osastoon.
Hän oli havainnut kaikkien kolmen olevan juovuksissa.
Opettajatar kertaili mielessään viikonlopun tapahtumia perheensä kanssa ja mielessä kävivät tulevan viikon vaativat opiskelut Jyväskylässä.
Nämä ajatukset kaikkosivat kuitenkin hänen mielestään äkkiä siinä vaiheessa, kun hän kuuli vanhan miehen huutavan:
”Älä väännä minun kättäni.”
Katsoessaan miesten suuntaan hän näki van haa miestä vastapäätä istuvan miehen kurottautuneen vanhaan mieheen päin,
mutta hän ei nähnyt mitä siinä tapahtui, koska mies peitti näkyvyyden.
Tämä tapahtui sen jälkeen, kun opettajatar oli nähnyt Haakanan, jota hän myöhemmin kuulustelussa siis nimitti vanhaksi mieheksi, käsittelevän kukkaroaan käsissään. Vanha mies olikin pannut kukkaronsa housunsa takataskuun.
Miehet poistuvat vaunusta
Kun lastentarhanopettajatar kuuli vanhan miehen huutavan, hän näki toisen miehistä tämän jälkeen tarjoavan ryyppyä vanhalle miehelle, mutta tämä ei ollut huolinut sitä, vaan vaikutti suuttuneelta.
Samassa ensiksi mainittu mies nousi istuimeltaan ylös, mutta ei juuri ollut ennättänyt ottaa askeltakaan, kun vanha mies, Haakana,
tarrasi kiinni hänen puseronsa helmaan takaapäin.
Toinenkin mies vastaavasti nousi ylös ja tarttui kaksin käsin Haakanaa vyötäröstä ja kaikki kolme poistuivat junan peräpäätä kohden. Tilanne kesti pari sekuntia, eikä lastentarhanopettajatar kehdannut kurkkia paikaltaan, mitä vaunun loppupäässä tapahtui.
Miehet poistuivat sen jälkeen, kun juna oli pysähtynyt Heinäveden asemalla klo 13.55.
Juna jatkoi matkaansa Varkautta kohti, mikä oli seuraava pysähtymispaikka.
Vauhti nousi Heinäveden jälkeen hetkessä normaaliin ajonopeuteen, 100–120 kilometrin tuntumaan.
Noin 12 kilometrin päässä Heinäveden asemalta sijaitseva Syrjän asema ohitettiin muutama minuutti yli klo 14.
Lastentarhanopettajatar jatkoi neulomistaan, eikä hän vielä tässä vaiheessa osannut epäillä sen kummempaa ennen kuin vasta sitten,
kun molemmat kerrotut miehet palasivat paikoilleen ilman Haakanaa.
Toinen heistä otti välittömästi syliinsä naulakossa roikkuneen sinisen olkalaukun ja selasi sen pikaisesti nähdäkseen, mitä se sisälsi.
Sitten miehet lähtivät istumapaikoiltaan ja Haakanan takin kanssa naulakossa roikkunut olkalaukku roikkui nyt toisen miehen olkapäällä.
Minne vanha mies joutui?
Tarkkoja havaintoja tehnyt lastentarhanopettajatar alkoi huolestua vanhan miehen kohtalosta.
Mitä hänelle oli tapahtunut? Ainoastaan naulakossa roikkuva sininen takki oli merkkinä omistajastaan, jota ei ollut näkynyt puoleen tuntiin.
Juna hiljensi vauhtiaan lähestyessään Varkauden kaupunkia ja pysähtyi lopulta asemalle.
Lastentarhanopettajatar halusi tässä vaiheessa tarkistaa, nousisiko kukaan kolmesta miehestä ulos Varkauden asemalla.
Tämän vuoksi hän meni istumaan penkille asemalaiturille ja hän näkikin heti vanhan miehen seurassa olleiden miesten nousevan lähinnä veturia olevasta vaunusta. Vanhaa miestä ei näkynyt. Kun matkustajat olivat poistuneet ja uudet tulleet junaan, matka jatkui Jyväskylän suuntaan.
Vanhan miehen kohtalosta huolestuneen opettajan mielessä kävi se mahdollisuus, että hänet oli pudotettu junasta.
Tämän vuoksi hän lähti etsimään miestä varmistaakseen, oliko tämä junassa, vai ei.
Tutkittuaan kaikki vaunut vessoja myöten hän oli varma siitä, ettei mies ollut enää junassa.
Hänen mielestään rikoksen mahdollisuus kävi yhä ilmeisemmäksi. Hän kertoi miesten käsikähmästä junailijalle, joka ei näyttänyt pitävän tapahtumaa mitenkään vakavana.
Lähestyttiin Jyväskylää ja sininen takki roikkui edelleenkin naulakossa. Sen omistajaa ei ollut näkynyt enää sen jälkeen, kun hän oli Heinäveden aseman jälkeen lähtenyt käsikähmässä kahden seurassaan olleen miehen kanssa ulos vaunusta.
Jyväskylään saavuttuaan opettajatar ilmoitti oma-aloitteisesti epäilyksensä asemahenkilökunnalle ja antoi kaikki tarvittavat osoitetietonsa heille.
Hänen ei tarvinnut odottaa pitkään poliisin yhteydenottoa.
Ruumis radan varressa
Jyväskylän asemahenkilökunta otti tiedot vanhan miehen katoamisesta vakavasti ja kyseisellä
rautatieosuudella kulkevien junien henkilökuntaa pyydettiin tarkkailemaan Heinävesi-Varkaus välillä, näkyisikö radan varressa mitään erikoista.
Klo 16 tuntumassa Syrjän aseman ohitse ajaneen junan kuljettaja havaitsi 150 metriä ase malta Joensuun suuntaan radan varressa olleen mytyn. Hän ei pystynyt sanomaan ja tunnista maan, mikä se oli.
Kuljettaja tiedotti seuraavaan paikalle tule vaan junaan havaitsemastaan mytystä. Sen junan kuljettaja pysäytti junansa mytyn kohdalla.
Mytty osoittautui miehen ruumiiksi. Kauko Haakanan junamatka oli päättynyt siihen.
Varkauden poliisin päivystäjä sai ilmoituksen tapauksesta klo 17.12. Päivystäjä lähetti paikalle Heinäveden nimismiespiirin partion,
joka saapui paikalle klo 17.40. Paikalla oli nähtävissä selvät merkit siitä, missä mies oli pudonnut kovaa vauhtia kiitäneestä junasta radan varteen.
Hän oli kimpoillut noin 15 metrin matkalla lentäen lopulta vatsalleen lumikinokseen, missä ehti olla kuolleena noin 3 tuntia ennen löytymistään. Vainajan kasvot olivat kuivuneen veren tahrimat ja verta oli hieman lumipenkassakin erityisesti siinä kohdassa,
mihin miehen pää oli sulattanut noin 20 cm:n syvyisen kuopan.
Takataskussa olleessa nahkalompakossa ei ollut yhtään rahaa, ainoastaan matkaliput ja VR:n Kauko Haakanan nimellä oleva kuvallinen henkilötodistus.
Miehen tuntomerkit vastasivat lastentarhanopettajattaren antamia tuntomerkkejä.
Pidätykset
Samana iltana poliisi sai puhelinyhteyden junassa matkustaneeseen lastentarhanopettajattareen,
joka kertoi näkemänsä. Hänen pahojen aavistustensa todettiin osuneen kohdalleen.
Edelleen samana iltana saatiin tietää, että Eino Paatelainen ja Pekka Renkola olivat olleet matustajina kyseisessä junassa, ja heidän tuntomerkkinsä sopivat tarkalleen lastentarhanopettajattaren antamiin tuntomerkkeihin.
Miehet etsintäkuulutettiin ja pidätettiin seuraavana päivänä Kuopiossa. Pidätettäessä miehillä oli muutama markka mieheen rahaa ja Renkolalla musta sähköparranajokone, jonka hän sanoi kuljettaneensa takkinsa sisällä startti odilta.
Putosi junasta
Kun kuulustelut aloitettiin, Renkola ja Paatelai nen myönsivät matkustaneensa yhdessä Kauko Haakanan seurassa mainitussa junassa.
Renkola kertoi jossakin matkan vaiheessa Haakanan alkaneen syyttää häntä aiheettomasti rahojensa anastamisesta.
Hänellä oli ollut huono olo, minkä vuoksi hän oli lähtenyt yksin Paatelaisen ja Haakanan seurasta näiden jäädessä istumaan paikoilleen. Renkola kertoi tapahtumahetkellä olleensa juovuksissa ja lääkeaieiden vaikutuksen alaisena, minkä vuoksi hän ei jaksanut muistaa
kaikkia tapahtumia kirkkaasti.
- Uhrin putoamispaikka Syrjän aseman läheisyydessä. 1-2, putoamisessa lumeen syntyneet kuopat, 3, ruumiin löytöpaikka.jpg (146.15 KiB) Katsottu 929 kertaa
Ennätettyään polttaa lähes koko savukkeen avoimen oven luona paikalle oli tullut Haakana ja syyttänyt edelleenkin häntä aiheettomasti rahojensa viennistä käyden Renkolaan kaksin käsin kiinni.
Miehet olivat Renkolan kertomuksen mukaan pyörineet avoimen oven kohdalla seisaaltaan, ja vapautuakseen päälle käyneestä
Haakanasta, hän oli lyönyt nyrkillä yhden kerran tätä kasvoihin sillä seurauksella, että Haakana oli kaatunut avoimeen oviaukkoon ennättäen kuitenkin ottaa vaunun ulkopuolella olevista kahvoista kiinni.
Renkola kertoi välittömästi ottaneensa miestä jaloista kiinni yrittäen vetää tätä takaisin junan eteiseen. Haakana oli kuitenkin irrottanut otteensa kahvoista, eikä Renkola ollut kertomansa mukaan enää jaksanut kannatella ja vetää miestä sisälle, vaan hän oli pudonnut pää edellä junasta.
Vahinko
Renkolan mukaan Paatelaisella ei ollut mitään osuutta tapahtumaan, vaan hän oli tullut paikalle vasta siinä vaiheessa, kun mies jo oli pudonnut junasta.
Renkolan arvion mukaan Paatelainen ei ollut nähnyt tapahtumaa. Renkolan mielestä miehen putoaminen oli vahinko, eikä hänellä ollut
ollut mitään sellaista tarkoitusta, kuin mikä seuraus hänen lyönnistään sitten oli. Renkola kertoi olevansa pahoillaan tapahtumasta ja
sanoi tuntevansa helpotusta siitä, kun sai puhua asiasta tutkijalle.
Vastaavasti Paatelainen kertoi olleensa niin sekaisin viinasta ja lääkkeistä, ettei muista matkasta paljoakaan.
Kuitenkin hän kertoi muistavansa sen, että Haakana ja Renkola olivat jossakin vaiheessa poistuneet junan loppupään suuntaan.
Mentyään myöhemmin heidän perässään hän oli nähnyt, kun Haakana oli horjahtanut itsekseen avoimelle ovelle ja pudonnut junasta. Mitään väkivaltaa Haakanan ja Renko lan välillä ei ennen putoamista ollut. Paatelainen kertoi olevansa täysin syytön tapahtumaan,
hän ei ollut tehnyt mitään rikosta junamatkan aikana.
Paatelainen kertoi säikähtäneensä, kun näki miehen putoavan junasta. Hän pelkäsi menneiyytensä vuoksi saavansa syytteen tapahtumasta.
Hänen piti päästä äkkiä junasta pois.
Lastentarhanopettajattaren mukaan Paatelainen otti ennen junasta poistumistaan sinisen Haakanalle kuuluneen laukun.
Paatelainen kiisti tämän.
Juhlintaa, millä rahoilla?
Paatelainen ja Renkola olivat ostaneet viinaa Joensuussa. Varkaudesta he matkustivat taksilla Leppävirralle. Siellä he poikkesivat keskioluelle Oravikosken baariin. Tästä matka jatkui toisella taksilla Kuopioon, mistä heidät seuraavana päivänä pidätettiin.
Kaiken tämän he sanoivat maksaneensa säästämillään eläkemarkoilla.
Haapalahdelta ei löydetty takataskussa olleesta kukkarosta penniäkään ja myöhemmin Turusta poliisin haltuun otetusta sinisen takin kolikkopussista vajaat 5 markkaa.
Missä olivat Haakanan rahat?
Tärkeä todistaja
Poliisilla ei ollut tässä vaiheessa mitään varmaa tietoa siitä, putosiko Haakana kolmannesta, vaiko viimeisestä vaunusta.
Myöskään ei ollut tietoa siitä, keitä paikalla oli silloin, kun Haakana putosi ja missä järjestyksessä miehet olivat menneet junan eteistilaan.
Noin viikko tapahtumasta Keski-Suomesta soitti eräs eläkeläisrouva, joka ilmoitti heti alkuun pysyvänsä nimettömänä.
Hän ei halunnut "joutua poliisikierteeseen”, kuten hän sanoi. Tällä hän tarkoitti kuulusteluja ja mahdollisia käräjämatkoja Heinävedelle.
Keskusteltuaan noin 15 minuuttia tutkijan kanssa puhelimessa asian vakavuudesta hän kuitenkin suostui antamaan nimensä.
Tällä todistajalla oli suuri merkitys jutun tutkinnassa.
Rouva kertoi olleensa viimeisessä vaunussa.
Heinäveden tuntumassa hänen Paatelaiseksi tunnistamansa mies oli käynyt yksin viimeisen vaunun eteisessä ja tullut kohta takaisin.
Noin 5 minuutin kuluttua sama mies oli tullut taas samaan vaunuun ja välittömästi hänen perässään metrin parin etäisyydellä kaksi
miestä, päihtynyttä Haakanaa vaunun loppupäätä kohden.
Haakana oli pysyäkseen pystyssä ottanut käsillään kiinni vaunun istuinten selkänojista, mutta Renkola oli irrotellut Haakanan otteet
antaen ymmärtää, mihin suuntaan hänen tuli mennä.
Miehet olivat menneet eteisvälikköön ja Paatelainen oli suljettuaan oven mennyt seisomaan oven ikkunan eteen peittäen näkyvyyden eteistilaan. Eläkeläisrouva ei siten useista yrityksistään huolimatta nähnyt muuta, kuin Paatelaisen takin selkämyksen oven edessä.
Miehet viipyivät eteisessä 15 minuuttia, minkä jälkeen Renkola ja Paatelainen palasivat takaisin kahdestaan. Eläkeläisrouva arveli vanhan miehen sammuneen eteiseen.
Oikeus ei uskonut
Juttu oli esillä Heinäveden kihlakunnanoikeudessa kolme kertaa.
Ruumiinavauspöytäkirjan mukaan Haakana oli kuollut niskanikamien murtumaan, joka oli aiheutunut junasta putoamisesta.
Murtuma oli aiheuttanut neliraajahalvauksen ja lähes välittömän kuoleman. Avauksessa oikeuslääkäri oli havainnut kaulan lihaksissa jälkiä, jotka sopivat kuristamisen aiheuttamiksi.
Syyttäjä syytti molempia, sekä Renkolaa että Paatelaista taposta ja ryöstöstä, koska hän katsoi miesten surmanneen tahallaan Haakanan
ja ryöstäneen häneltä rahat.
Oikeudessa kuultiin todistajina lastentarhanopettajatarta ja eläkeläisrouvaa.
Myös oikeuslääkäriä kuultiin jutun todistajana.
Renkola oli kuulusteluissa väittänyt, että kun hän oli lyönyt Haakanaa, tämä oli kaatunut oviaukkoon avoimen oven eteen,
mutta onnistunut ottamaan kiinni oven ulkopuolella olleista kahvoista ja pudonnut vasta sitten, kun Renkola ei enää ollut pystynyt häntä kannattelemaan.
Oikeuslääkärin mielestä tällainen mahdollisuus oli lähinnä teoreettinen. Haakana oli vahvasti juovuksissa, hän ei olisi pystynyt kaatuessaan ottamaan oven ulkopuolella olleista kahvoista kiinni.
Oikeuslääkäri katsoi myös, että vainajan kaulalihaksissa olleet jäljet eivät olleet voineet syntyä muulla tavalla, kuin kuristamalla. Heinäveden kihlakunnan oikeus totesi, että yksityiskohtaista näyttöä siitä, miten kaikki oikein tapahtui junan eteisessä ei ollut,
mutta katsoi toteennäytetyksi, että molemmat syytetyt olivat tahallaan surmanneet Haakanan kurkusta kuristamalla ja
pudottamalla hänet junasta.
Yksituumaisuudesta oli näyttönä se, että kaikki kolme olivat yhtaikaa menneet junan eteiseen ennen Haakanan putoamista.
Oikeuden mielestä Haakanan rahojen anastamisesta ei ollut näyttöä ja hylkäsi syytteen ryöstöstä.
Sen sijaan miehet tuomittiin Haakanan kassin varastamisesta. Renkolan hallusta tavattusähköparranajokone tunnistettiin
Haakanalle kuuluvaksi.
Oikeus tuomitsi Renkolan ja Paatelaisen taposta ja varkaudesta kahdeksaksi vuodeksi 10 päiväksi vankeuteen.
Molemmat valittivat tuomiosta
Ketkä olivat nmä kaksi virkeää elekäläismiestä?