Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ammuskelu 2008
Niinku mä tossa ylempänä sanoin, vaikka miten hakee niin Saarella ei ole mitään sanottavaa, motiivia, ei niinku yhtään mitään. Tää tuntuu helvetin sairaalta, että kaveri vaan anto niskalaukauksia koko luokalle eikä tainnu ittekkään tietää miksi.
Mä en tajua mikä vittu tätä Saarta vaivas, voisko joku viisampi kertoa mulle.
Mä en tajua mikä vittu tätä Saarta vaivas, voisko joku viisampi kertoa mulle.
- Hippopotamus
- Armas Tammelin
- Viestit: 82
- Liittynyt: Ke Kesä 18, 2008 9:23 am
Tuskinpa olisi. Väittäisin, ettei kukaan koulusurmaaja lähtisi tuolla tavalla, ellei haluaisi julkisuutta. Näin varmasti Saari ja Auvinenkin, vaikka he eivät tietty itse päässeet julkisuudestaan nauttimaankaan.konsta kirjoitti: No tämä Lauri näyttäisi olevan pahasti kipeä, joka haluaa teolleen näyttävyyttä ja kuuluisuutta. Olisko niin, ettei tällaiset yleensä toteuta mitään?
Mielenkiintoinen ajatus, muuten, että netin tehovalvonnalla voitaisiin estää nämä tapaukset. Tuskinpa vain. Eiköhän se mene siihen, että kouluampujat rupeavat vain varovaisemmiksi, eivätkä kenties laita nettiin mitään uhkaavaa materiaalia. Tai jos laittavat, tekevät sen niin vähän ennen ammuskelua, että sitä on myöhäistä estää. Ei keskustelupalstoilla jauhaminen kouluampujaa tee, samaten ei hiljaa oleminen sitä estä.
So I took the shotgun off the wall and I fired two warning shots...
into his head.
into his head.
Laurin tarina on järkyttävä. Hatun nosto miehelle, että on kyennyt käsittelemään vammaansa ja hakemaan apua. Asiaan on voinut vaikuttaa, että hänellä näyttäisi olleen jotain parempaa annettavaa. Niin tai näin, ehkä tässä jutussa on jotain, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota järjettömän väkivallan ehkäisyssä.Wrath kirjoitti:...
Suomen Kuvalehdessä on ollut nyt kahdessa viimeisessä aika paljonkin juttua. Nyt perjantaina tulleessa oli muunmuassa ihan mielenkiintoinen juttu Lauri nimisestä henkilöstä. "Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja, joka ei ole toteuttanut tarvettaan. Hän kertoo, kuinka pahuus syntyy. ..."
Mielestäni olisi oikeudenmukaista, että psyykkisen vamman tahallinen aiheuttaminen toiselle ihmiselle olisi ainakin periaatteessa rangaistavaa, niin kuin on ruumiinvamman tuottaminenkin. Noita asioita taidetaan käsitellä jonkinlaisina ilmapiiri- tai työterveyskysymyksinä, jotka ovat koulujen ja työnantajien vastuulla. Toki voinee esim. saada potkut töistä, jos siellä jatkaa kiusaamista. Mutta entä jos asia on kuten Laurin tapauksessa väitetään tapahtuneen, että kiusaajana on porukka arvostettuja ihmisiä? Olisiko asennoitumisessa remontin paikka? Tässä on se paha ongelma, että lukumääräisessä vähemmistössä olevien harvojen "pahojen" ihmisten vuoksi määrällisesti enemmistönä olevat hyvät joutuisivat rukkaamaan olemistaan, vieläpä käsittämättömän vastenmielisten pahojen tekojen jo tapahduttua.
Jos ihmistä "revitään" moneen suuntaan koko elämän ajan ja kuolee oma rakas läheinen, idoli ja huomaakin sisällään kasvavan puhtaan raivon ja vihan, jolle ei ole purkautumiskeinoa... Lisäksi Saari joutui koulukiusaamisen uhriksi arviolta ainakin sen 6-8 vuoden ajan. Siinä ajassa kerkeää varmasti itsetunto murenemaan aivan täysin ja joillain yksilöillä halu kostaa kohoaa ainoaksi ajatukseksi ja sen ajatuksen voimin jaksaa kaikki se kiusaaminen. Ja sitten, kun ihminen vielä kokee, ettei ole enää mitään menetettävää, elämä on jo ihan paskana ja rikki muutenkin, niin siinä välissä ei enää mikään estä tekemästä tuollaista tekoa.Make_ kirjoitti:Niinku mä tossa ylempänä sanoin, vaikka miten hakee niin Saarella ei ole mitään sanottavaa, motiivia, ei niinku yhtään mitään. Tää tuntuu helvetin sairaalta, että kaveri vaan anto niskalaukauksia koko luokalle eikä tainnu ittekkään tietää miksi.
Mä en tajua mikä vittu tätä Saarta vaivas, voisko joku viisampi kertoa mulle.
Onko se sitten motiivi, en tiedä. Mutta se on ainakin osasyy, aivan varmasti. Kuten Luke Woodham, eräs kouluammuskelija, sanoi: "I am not insane, I am angry. I killed because people like me are mistreated every day. I did this to show society, push us and we will push back. ... All throughout my life, I was ridiculed, always beaten, always hated. Can you, society, truly blame me for what I do? Yes, you will. ... It was not a cry for attention, it was not a cry for help. It was a scream in sheer agony saying that if you can't pry your eyes open, if I can't do it through pacifism, if I can't show you through the displaying of intelligence, then I will do it with a bullet."
Näkemykseni on, että Saari (niinkuin Auvinenkin) ei sopeutunut yhteisöön. Psyykkisen ongelman(/sairauden) tasoinen sosiaalinen kyvyttömyys, josta saa etenkin lapsena kärsiä koulussa enemmän kuin fyysisestä kyvyttömyydestä, koska tällaisen asian kanssa toimimista aikuiset eivät vielä osaa samalla tavoin kuin osaavat kieltää sokeiden, kuurojen tai muiden fyysisestä kyvyttömyydestä kärsivien lapsien kiusaamisen.Make_ kirjoitti:Niinku mä tossa ylempänä sanoin, vaikka miten hakee niin Saarella ei ole mitään sanottavaa, motiivia, ei niinku yhtään mitään. Tää tuntuu helvetin sairaalta, että kaveri vaan anto niskalaukauksia koko luokalle eikä tainnu ittekkään tietää miksi.
Mä en tajua mikä vittu tätä Saarta vaivas, voisko joku viisampi kertoa mulle.
Lisäksi järki oli aika rajallinen, joten päätyi ihailemaan Auvista ja näkemään Auvisen toimintatavan tapana saada kostoa ja kunnioitusta (eräällä tavalla siis hyväksyntää yhteisössä).
Kun (tuntuu siltä, että) koko vertaisryhmä (omat "koulukaverit") kiduttaa vuosikausia henkisesti ja jos muista yhteisöistäkään (oma perhe) ei saa kidutusta liennyttävän tasoista tukea, painetta muodostuu ja se räjähtää jossain muodossa. Aiemmin yleisempi tapa Suomessa on ollut vain tappaa itsensä, mutta nyt ollaan saatu esimerkki, että itsemurhasta voi tehdä jollain tapaa tyydyttävämmänkin.
Suurin ongelmahan näillä ihmisillä on, että he ovat jääneet aivan yksin, eivätkä pelkästään jääneet yksin, vaan itse asiassa valtaosa yhteiskuntaa tuntuu heidän mielestään olevan heitä vastaan.Sterling kirjoitti:Siis tämähän alkaa muistuttaa juttujen perusteella kauhuelokuvaa.Wrath kirjoitti:Suomen Kuvalehdessä on ollut nyt kahdessa viimeisessä aika paljonkin juttua. Nyt perjantaina tulleessa oli muunmuassa ihan mielenkiintoinen juttu Lauri nimisestä henkilöstä. "Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja, joka ei ole toteuttanut tarvettaan. Hän kertoo, kuinka pahuus syntyy. 'En olisi tehnyt pelkkää massamurhaa,se olisi ollut rituaali. Olisin jakanut ihmisille ehtoollista.'" Lisäksi jutussa tulee esille käsite "valkoinen raivo", joka on raivoa joka ei sisällä hetkellistä kiihtymistä tai impulssia. "Tunnekylmästi vain todetaan, että tämä on epäoikeudenmukaista mitä koen ja minun täytyy valmistautua kostamaan. Ajatusta voidaan pyöritellä viikkoja."Jaa-a millähän nämä "Laurit" sais pysymään housuissaan etteivät todella toteuta noita "ehtoollisjuttujaan"?
Aiemmin tässä ketjussa viittasin jo Marilyn Mansoniin, jolta oli kysytty Columbinen kouluampujista, että mitä hän olisi sanonut heille. (Tämä liittyi siihen, että kaikki taiteilijanimet Mansonin yhtyeessä perustuvat massamurhaajiin tai vastaaviin raakalaisiin, sekä toisaalta kunnioitettuihin historian hahmoihin.) Manson vastasi, ettei hän olisi sanonut heille mitään, vaan hän olisi kuunnellut heitä, sillä hänen nähdäkseen ongelma oli, ettei kukaan OLLUT kuunnellut heitä.
Siksi juuri Suomen Kuvalehden juttu on oikeaa toimintaa, joka saa "nämä 'Laurit' pysymään housuissaan", sillä nyt Laurilla on Suomen Kuvalehdessä juttu, jossa hänen tilannettaan kuunnellaan, ymmärretään ja ehkä jopa yritetään auttaa, kun aiemmin elämä on mahdollisesti ollut lähes kaikilta tahoilta joko välinpitämättömyyttä, vähättelyä ja huomiottajättämistä, tai jopa toisten huviksi pahoinpitelyä, pääosin henkisesti, mutta myös fyysisesti.
Kuten siis sanoin: Fyysinen vajaavaisuus on helppo ottaa yhteiskunnan suojelukseen - kehitysvammaisia autetaan, tuetaan, eikä heitä saa kiusata - jopa Salatuissa Elämissä oli downin syndroomasta kärsivä hahmo, ainakin taannoin. Lisäksi nykyisin rasismiin ja seksuaaliseen vähemmistöön kuulumista osataan suojella. Sekin on helppo nähdä samalla tavalla ihmisessä ja edelleen, televisoisarjoissa on näiden asioiden kanssa toimeen tulevia hahmoja.
Yllämainituilla kaikilla on siis jokin erillinen ongelma, joka on vaikeuttanut heidän sosiaalista elämäänsä muiden kanssa. Nämä ongelmat on ollut helppo yhteiskunnan puolesta ottaa erityissuojan alle. Ongelma ovatkin ne ihmiset, joilla tämä ongelma on sosiaalisen elämisen taitojen saralla. Kun CP-vammaista ei sallita alistettavan hänen kanssaan toimittaessa, miten estettäisiin sellaisten ihmisten alistaminen heidän kanssaan toimittaessa, joiden "vamma" on olematon kyky toimia ihmisten kanssa?
Ihmistä etsimässä.
Onko täällä tää ollut jo? Päivi Räsäsen mukaan syy löytyy mm. Ateismista. Vittu että tää maailma on sekaisin.
http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi ... en-talkoot
http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi ... en-talkoot
Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat. Tarvitsemme yhteisöllisyyden vahvistamista, mutta tarvitsemme myös kansallista heräämistä siihen ihmisrakkauden sanomaan, jota kristillinen usko on synnyttänyt kautta vuosisatojen.
Kerrassaan loistava artikkeli aiheesta, julkaistu tänään eräiden maakuntapäivälehtien sunnuntailiitteissä. Tuli jo aiemmin epäiltyä, että psykiatria on oikea tai soveltuva keino näihin tapauksiin. Nyt alan erikoislääkäri Juhani Mattila allekirjoittaa tämän, olenannaisemmin ja asiantuntevimmin perustein toki:
Vieroittava viha
(Toim. Anne Puumala)
Ihmisvihaaja on kuolettanut tunteensa. Sielullisuuden puute on sairaus, jota on lähes mahdoton parantaa.
Ujous, patoutuva viha ja yksinäisyys ovat vaarallinen yhdistelmä, joka voi ääritapauksessa puhjeta silmittömäksiväkivallaksi.
Näin uskoo yhdysvaltalaisia kouluampujia tutkinut psykologian professori Bernardo J. Carducci Indianan yliopistosta. Hänen mukaansa ihmisvihan juuria voi etsiä äärimmäisestä ujouden tyypistä, jota hän nimittää kyyniseksi ujoudeksi.
- Tälläinen henkilö reagoi hyvin herkästi torjutuksi tulemiseen. Kyynisesti ujo hakee muiden seuraa ja haluaa tulla hyväksytyksi. Jostain syytä hän ei kuitenkaan koe saavansa muilta myönteistä huomiota. Hän katkeroituu, ahdistuu ja alkaa eristäytyä, Carducci sanoo.
Tuhoisa tie on pohjustettu, sillä vihan hautominen muita kohtaan johtaa helposti empatian puutteeseen. Eristäytyminen vie näkökulmattomuuteen, ja sopivilla yllykkeillä viha voi leimahtaa väkivallaksi.
- Juuri näin on käynyt useimmissa kouluammuntatapauksissa, Carducci uskoo.
Carduccin mainitsema tuhoisa ketju on tuttu ujoutta tutkineelle psykiatrian erikoislääkärille Juhani Mattilalle. Hän puhuu pahaan piiloutumisesta.
- Ujoudessa on pohjimmiltaan kyse ihmisen kokemasta ristiriidasta. Ujo kaipaa hyväksyntää, mutta samalla pelkää pettyvänsä. Arkuus voidaan piilottaa pahuuden alle, Mattila toteaa.
Näin kyynisyydestä ja eristäytymisestä tulee sairas keino ratkaista ristiriita toiveiden ja pelkojen välillä. Mattilan mielestä termi kyyninen ujous johtaa kuitenkin harhaan, sillä ujous on inhimillinen ominaisuus. Ujoutensa säilyttänyt on säilyttänyt myös ihmisyytensä. Sen sijaan tappajan tien valinneessa ihmisvihaajassa ei ole enää mitään inhimillistä.
- Hänelle arastelu on heikkoutta, ja hän haluaa asettua kaiken inhimillisen yläpuolelle. Kun inhimillisyys ja ujous kuolevat, ihminen muuttuu kylmällä tapaa varmaksi ja ylemmyydentuntoiseksi. Panssari paksuuntuu ja paksuuntuu, kunnes häneen ei jää mitään muuta kuin julmuutta. Tällaisen ihmisen identiteetti rakentuu pahuuden, ei esimerkiksi rakkauden ja toiveiden varaan, Mattila sanoo.
Juhani Mattilan mukaan tunteensa kuolettanut on sairastunut kauhistuttavalla tavalla.
- Joskus kuulee selitettävän, kuinka koulusurmaaja kärsimyksissään ja tuskissaan ajautuu väkivaltaiseen tekoon. Siitä ei ole kyse, sillä eihän normaali ihminen toimi niin. Koulusurmaajaa on mahdoton ymmärtää normaalilla psykologialla. Kuinka selittää sielutieteellä ihmistä, jonka sielullisuus on hävinnyt?
Mattilan mielestä ihmisviha on vakavampi asia kuin esimerkiksi psykoosi, jossa jotain inhimillistä on tallella.
- Sielunsa menettänyttä on mahdoton enää auttaa. Voidaan vain yrittää ehkäistä hänen tekonsa, ja se on puhtaasti poliisiasia, hän sanoo.
Myös Bernardo J. Carduccin mukaan on olennaista puuttua asiaan silloin, kun ihminen ei ole ehtinyt vielä vieroittaa itseään muista ihmisistä.
Tuntemisen kyky ei ole ihmiselle luontaista, vaan se täytyy oppia, sitä täytyy kehittää ja vaalia, sanoo Mattila. Tämä onnistuu vain vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin.
- On erittäin vaikea kysymys, miksi jotkut eivät onnistu luomaan suhteita toisiin ihmisiin, vaikka he kuinka haluaisivat. Taustalla voi olla esimerkiksi jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Esimerkiksi kyynisesti ujojen aggressiivisuus on usein ylikontrolloitua. He keräävät vihaa sisälleen kunnes räjähtävät. He ovat äärimmäisyysihmisiä, Carducci sanoo.
Mattilan mielestä olennaisempaa on miettiä sitä, miten teot voidaan havaita ajoissa kuin pohtia sitä, mikä tekee jostakin koulusurmaajan.
- Uskon, että tälläinen väkivalta on mahdollista tunnistaa ajoissa, hän toteaa.
Terveys määritellään nyky-yhteiskunnassa liian pintapuolisesti, Mattila uskoo. Sielullisuus on unohdettu, ja arvioidaan ulkonaista käyttäytymistä. Esimerkiksi sitä, hoitaako ihminen kunnialla koulunsa tai työnsä. Sen sijaan pitäisi kysyä, onko ihminen tunne-elämältään terve, kuten kykeneekö hän empatiaan ja osaako hän käsitellä tunteitaan tai kykeneekö ylipäätään kokemaan erilaisia tunteita.
- On helppo sanoa esimerkiksi, että koti oli tavallinen, kun siellä ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia. Aina voi kuitenkin kysyä, oliko siellä aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä.
http://media.keskisuomalainen.fi/sunnun ... 2899.shtml
Vieroittava viha
(Toim. Anne Puumala)
Ihmisvihaaja on kuolettanut tunteensa. Sielullisuuden puute on sairaus, jota on lähes mahdoton parantaa.
Ujous, patoutuva viha ja yksinäisyys ovat vaarallinen yhdistelmä, joka voi ääritapauksessa puhjeta silmittömäksiväkivallaksi.
Näin uskoo yhdysvaltalaisia kouluampujia tutkinut psykologian professori Bernardo J. Carducci Indianan yliopistosta. Hänen mukaansa ihmisvihan juuria voi etsiä äärimmäisestä ujouden tyypistä, jota hän nimittää kyyniseksi ujoudeksi.
- Tälläinen henkilö reagoi hyvin herkästi torjutuksi tulemiseen. Kyynisesti ujo hakee muiden seuraa ja haluaa tulla hyväksytyksi. Jostain syytä hän ei kuitenkaan koe saavansa muilta myönteistä huomiota. Hän katkeroituu, ahdistuu ja alkaa eristäytyä, Carducci sanoo.
Tuhoisa tie on pohjustettu, sillä vihan hautominen muita kohtaan johtaa helposti empatian puutteeseen. Eristäytyminen vie näkökulmattomuuteen, ja sopivilla yllykkeillä viha voi leimahtaa väkivallaksi.
- Juuri näin on käynyt useimmissa kouluammuntatapauksissa, Carducci uskoo.
Carduccin mainitsema tuhoisa ketju on tuttu ujoutta tutkineelle psykiatrian erikoislääkärille Juhani Mattilalle. Hän puhuu pahaan piiloutumisesta.
- Ujoudessa on pohjimmiltaan kyse ihmisen kokemasta ristiriidasta. Ujo kaipaa hyväksyntää, mutta samalla pelkää pettyvänsä. Arkuus voidaan piilottaa pahuuden alle, Mattila toteaa.
Näin kyynisyydestä ja eristäytymisestä tulee sairas keino ratkaista ristiriita toiveiden ja pelkojen välillä. Mattilan mielestä termi kyyninen ujous johtaa kuitenkin harhaan, sillä ujous on inhimillinen ominaisuus. Ujoutensa säilyttänyt on säilyttänyt myös ihmisyytensä. Sen sijaan tappajan tien valinneessa ihmisvihaajassa ei ole enää mitään inhimillistä.
- Hänelle arastelu on heikkoutta, ja hän haluaa asettua kaiken inhimillisen yläpuolelle. Kun inhimillisyys ja ujous kuolevat, ihminen muuttuu kylmällä tapaa varmaksi ja ylemmyydentuntoiseksi. Panssari paksuuntuu ja paksuuntuu, kunnes häneen ei jää mitään muuta kuin julmuutta. Tällaisen ihmisen identiteetti rakentuu pahuuden, ei esimerkiksi rakkauden ja toiveiden varaan, Mattila sanoo.
Juhani Mattilan mukaan tunteensa kuolettanut on sairastunut kauhistuttavalla tavalla.
- Joskus kuulee selitettävän, kuinka koulusurmaaja kärsimyksissään ja tuskissaan ajautuu väkivaltaiseen tekoon. Siitä ei ole kyse, sillä eihän normaali ihminen toimi niin. Koulusurmaajaa on mahdoton ymmärtää normaalilla psykologialla. Kuinka selittää sielutieteellä ihmistä, jonka sielullisuus on hävinnyt?
Mattilan mielestä ihmisviha on vakavampi asia kuin esimerkiksi psykoosi, jossa jotain inhimillistä on tallella.
- Sielunsa menettänyttä on mahdoton enää auttaa. Voidaan vain yrittää ehkäistä hänen tekonsa, ja se on puhtaasti poliisiasia, hän sanoo.
Myös Bernardo J. Carduccin mukaan on olennaista puuttua asiaan silloin, kun ihminen ei ole ehtinyt vielä vieroittaa itseään muista ihmisistä.
Tuntemisen kyky ei ole ihmiselle luontaista, vaan se täytyy oppia, sitä täytyy kehittää ja vaalia, sanoo Mattila. Tämä onnistuu vain vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin.
- On erittäin vaikea kysymys, miksi jotkut eivät onnistu luomaan suhteita toisiin ihmisiin, vaikka he kuinka haluaisivat. Taustalla voi olla esimerkiksi jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Esimerkiksi kyynisesti ujojen aggressiivisuus on usein ylikontrolloitua. He keräävät vihaa sisälleen kunnes räjähtävät. He ovat äärimmäisyysihmisiä, Carducci sanoo.
Mattilan mielestä olennaisempaa on miettiä sitä, miten teot voidaan havaita ajoissa kuin pohtia sitä, mikä tekee jostakin koulusurmaajan.
- Uskon, että tälläinen väkivalta on mahdollista tunnistaa ajoissa, hän toteaa.
Terveys määritellään nyky-yhteiskunnassa liian pintapuolisesti, Mattila uskoo. Sielullisuus on unohdettu, ja arvioidaan ulkonaista käyttäytymistä. Esimerkiksi sitä, hoitaako ihminen kunnialla koulunsa tai työnsä. Sen sijaan pitäisi kysyä, onko ihminen tunne-elämältään terve, kuten kykeneekö hän empatiaan ja osaako hän käsitellä tunteitaan tai kykeneekö ylipäätään kokemaan erilaisia tunteita.
- On helppo sanoa esimerkiksi, että koti oli tavallinen, kun siellä ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia. Aina voi kuitenkin kysyä, oliko siellä aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä.
http://media.keskisuomalainen.fi/sunnun ... 2899.shtml
Tätä samaa on jauhettu täälä varmaan useaan otteeseen, mutta sanonpa vielä oman kantani näin nuoren näkökulmasta.
En oikeasti yhtään ihmettele sitä, että nuoret ovat ahdistuneita. Koulu luo oikeasti tosi paljon paineita nuorille. Kokoajan testataan sun suoritusta ja koko ajan pitäisi saada jotain aikaseksi. Jos opettajalle sanoo, ettei vain jaksa(ei tarkota samaa kuin viitsiminen) tehdä jotain, se ei todellakaan riitä syyksi. Sulle sanotaan vaan: "Ei tuo ole mikään syy".
Sitten vielä valitetaan sitä, että nuoret olevat niin sulkeutuneita ja yksinäisiä kun eivät harrasta mitään ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvin suppeat. Mutta ei siellä harrastuksissa oikeasti ehdi käymään. Amiksesta en tiedä, mutta lukiossa ei ainakaan riitä se, että istuit ja opiskelit siellä aamu kasista kolmeen. Ei, sen jälkeen kotona on vielä paljon tehtäviä ja parikin isompaa projektia saattoi kokoajan olla omatoimisesti tehtävänä. Ja no eihän niitä harrastusmahdollisuuksia voida lisätä, kun ei siellä ihmiset ehdi käymään.
En nyt sano, että koulu tässä se syyllinen on, mutta vaikutti varmasti osaltaan Saarenkin mielentilaan.
En oikeasti yhtään ihmettele sitä, että nuoret ovat ahdistuneita. Koulu luo oikeasti tosi paljon paineita nuorille. Kokoajan testataan sun suoritusta ja koko ajan pitäisi saada jotain aikaseksi. Jos opettajalle sanoo, ettei vain jaksa(ei tarkota samaa kuin viitsiminen) tehdä jotain, se ei todellakaan riitä syyksi. Sulle sanotaan vaan: "Ei tuo ole mikään syy".
Sitten vielä valitetaan sitä, että nuoret olevat niin sulkeutuneita ja yksinäisiä kun eivät harrasta mitään ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvin suppeat. Mutta ei siellä harrastuksissa oikeasti ehdi käymään. Amiksesta en tiedä, mutta lukiossa ei ainakaan riitä se, että istuit ja opiskelit siellä aamu kasista kolmeen. Ei, sen jälkeen kotona on vielä paljon tehtäviä ja parikin isompaa projektia saattoi kokoajan olla omatoimisesti tehtävänä. Ja no eihän niitä harrastusmahdollisuuksia voida lisätä, kun ei siellä ihmiset ehdi käymään.
En nyt sano, että koulu tässä se syyllinen on, mutta vaikutti varmasti osaltaan Saarenkin mielentilaan.
Ihmiset valehtelevat, todisteet eivät.
-
ResistantX
- Susikoski
- Viestit: 34
- Liittynyt: Ma Syys 29, 2008 9:25 pm
Tuossa on paljonkin järkeä. Esimerkiksi lukiossa on sellainen vauhti päällä että siinä kyllä hitaimmat karsiutuu ihan varmasti ja kaikki jotka eivät ihan täydellä teholla kykene opiskelemaan. Samanlainen ilmiö tulee esiin kun menee esim. kansalaisopiston vapaaehtoiselle vieraammalle kielikurssille. Opiskelun lisäksi joskus joutuu käymään töissä jotta saa katettua kaikki menot eikä vanhempien luona asuminen enää kovasti houkuta.lost kirjoitti:En oikeasti yhtään ihmettele sitä, että nuoret ovat ahdistuneita. Koulu luo oikeasti tosi paljon paineita nuorille. Kokoajan testataan sun suoritusta ja koko ajan pitäisi saada jotain aikaseksi. Jos opettajalle sanoo, ettei vain jaksa(ei tarkota samaa kuin viitsiminen) tehdä jotain, se ei todellakaan riitä syyksi. Sulle sanotaan vaan: "Ei tuo ole mikään syy".
En nyt sano, että koulu tässä se syyllinen on, mutta vaikutti varmasti osaltaan Saarenkin mielentilaan.
Moni oppii turruttamaan tunteensa ja kaikki kasaantuu valtavaksi vuoreksi ja joku päivä ne kaatuvat niskaa aiheuttaen toimia. Toiset purkavat turhautumista ja vihaa itseensä, toiset jäävät sairaslomalle ja kolmannet räiskivät. Kukaan ei pysty ikuisuutta tunteitaan kätkemään ja kun ne tulevat ulos niin niitä voikin olla hankala käsitellä.
Siinä kriittisessä tilassa kun ne tunteet purkautuvat niin ympärillä oleva maailma vaikuttaa paljon. Kaikki kiinnostuksenkohteet ja muut.
“Most people just started laughing because they thought he was kidding"
Kirsi kirjoitti:Kerrassaan loistava artikkeli aiheesta, julkaistu tänään eräiden maakuntapäivälehtien sunnuntailiitteissä. Tuli jo aiemmin epäiltyä, että psykiatria on oikea tai soveltuva keino näihin tapauksiin. Nyt alan erikoislääkäri Juhani Mattila allekirjoittaa tämän, olenannaisemmin ja asiantuntevimmin perustein toki:
Vieroittava viha
(Toim. Anne Puumala)
Ihmisvihaaja on kuolettanut tunteensa. Sielullisuuden puute on sairaus, jota on lähes mahdoton parantaa.
Kuulostaa suoraan sanoen vituttavalta fatalismilta taas kerran: Lasten hyväksikäyttäjät ja koluampujat - MITÄÄN ei voi tehdä - syntymähetkellä päätettiin, että näin tapahtuu, jos jälkijättöistä aborttia ei tehdä ajoissa.
Jos kouluampuja on kouluampuja syntyessään, niin mitä väliä on kysyä, oliko kotona aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä?Kirsi kirjoitti:Mattilan mielestä olennaisempaa on miettiä sitä, miten teot voidaan havaita ajoissa kuin pohtia sitä, mikä tekee jostakin koulusurmaajan.
- Uskon, että tälläinen väkivalta on mahdollista tunnistaa ajoissa, hän toteaa.
Terveys määritellään nyky-yhteiskunnassa liian pintapuolisesti, Mattila uskoo. Sielullisuus on unohdettu, ja arvioidaan ulkonaista käyttäytymistä. Esimerkiksi sitä, hoitaako ihminen kunnialla koulunsa tai työnsä. Sen sijaan pitäisi kysyä, onko ihminen tunne-elämältään terve, kuten kykeneekö hän empatiaan ja osaako hän käsitellä tunteitaan tai kykeneekö ylipäätään kokemaan erilaisia tunteita.
- On helppo sanoa esimerkiksi, että koti oli tavallinen, kun siellä ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia. Aina voi kuitenkin kysyä, oliko siellä aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä.
Eikös tässä nyt kuitenkin taas väitetä, että jos kotiolot olisivat olleet tässä suhteessa paremmat, kaveri ei olisi lähtenyt ammuskelemaan? Eli jokin (tässä tapauksessa koti) olisi voinut auttaa? Ja jos kotona ei tätä tapahdu, niin eikö sitä voisi tapahtua jossain muualla?
On toki hurjaa sälyttää henkisen tuen taakkaa alati karsitun koululaitoksen harteille. Jos kuitenkin haluamme parantaa yhteiskuntaa, miten saamme vanhemmat vastuuntuntoisimmiksi? Mistä ammentaa mahdollisesti tässä suhteessa oikeasti kyvyttömille vanhemmille apua tukemaan riskitekijälapsia?
Ihmistä etsimässä.
Tuleeko tässä lopulta positiivinen takaisinkytkentä, eli tietoisesti etsitään vihaa ruokkivia tilanteita tai esimerkkejä. Vihaaja kokee muiden olevan väärässä ja idiootteja? Hän ei enää tiedä, millainen ihminen on?Kirsi kirjoitti:
- On erittäin vaikea kysymys, miksi jotkut eivät onnistu luomaan suhteita toisiin ihmisiin, vaikka he kuinka haluaisivat. Taustalla voi olla esimerkiksi jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Esimerkiksi kyynisesti ujojen aggressiivisuus on usein ylikontrolloitua. He keräävät vihaa sisälleen kunnes räjähtävät. He ovat äärimmäisyysihmisiä, Carducci sanoo.
En kyllä oikein ymmärrä, että tämä tila voisi olla parantumaton.
Ei ole fatalismia - ainakaan noin jyrkkää, sillä artikkelissa sanotaan myös mm. seuraavaa: "Myös Bernardo J. Carduccin mukaan on olennaista puuttua asiaan silloin, kun ihminen ei ole ehtinyt vielä vieroittaa itseään muista ihmisistä."aoitora kirjoitti:Kuulostaa suoraan sanoen vituttavalta fatalismilta taas kerran: Lasten hyväksikäyttäjät ja koluampujat - MITÄÄN ei voi tehdä - syntymähetkellä päätettiin, että näin tapahtuu, jos jälkijättöistä aborttia ei tehdä ajoissa.Kirsi kirjoitti:(Toim. Anne Puumala)
Ihmisvihaaja on kuolettanut tunteensa. Sielullisuuden puute on sairaus, jota on lähes mahdoton parantaa.
Ajatuksena ei siis ole, että ihmisvihaajaksi synnytään, vaan sen sijaan kehitys tapahtuu joskus myöhemmin. Artikkelin asiantuntijat kuitenkin näyttävät olevan sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun ihmisestä on tullut ihmisvihaaja, alkaa muiden kuin poliisin olla jo myöhäistä puuttua asiaan. Eli silloin kun "sairaus nimeltä ihmisviha" on edennyt niin pitkälle, että henkilö vakavasti suunnittelee kouluiskua, perhekeskustelut, terapiat tms. eivät enää auta, vaan isku on ehkäistävä poliisitoimin. Eivät kuitenkaan näytä kieltävän sitä etteikö ihmisvihan synty olisi ehkäistävissä, mutta sen on kaiketi tapahduttava huomattavasti aikaisemmin kuin päiviä, viikkoja, kuukausia tai kenties vuosia ennen mahdollista iskua.
Tosin jutussa puhutaan myös persoonallisuushäiriön mahdollisuudesta, mikä voi olla synnynnäistä. Persoonallisuushäiriötkään eivät silti determinoi, vaan sellaisestakin kärsivästä voi olla hyvinkin mahdollista kasvaa ihminen, joka ei kuitenkaan mene kouluun ampumaan tms.
Puhuvat myös 'tuntemisen' oppimisesta, mikä ei sekään ole determinismiä. Perheellä on keskeinen asema varhaiskasvatuksessa (esim. juuri tässä tutemisen oppimisessa), mutta mikään ei sulje silti pois muiden instituutioiden tukevaa tai korvaavaa vaikutusta.
Jonkinlaista "fatalismia" tuossa jutussa kyllä esiintyy ihmisvihaajan muuttamisen suhteen, mutta sen synty ei näyttäydy fatalistiselta... Tuo lyhyt artikkeli on kyllä ihan mielenkiintoinen osiltaan, mutta on siinä varsin paljon ongelmallisiakin asioita. Jätän nyt muutoin sen kommentoimatta kuin tuon fatalismin/determinismin suhteen.
aoitora kirjoitti:Kirsi kirjoitti:Kerrassaan loistava artikkeli aiheesta, julkaistu tänään eräiden maakuntapäivälehtien sunnuntailiitteissä. Tuli jo aiemmin epäiltyä, että psykiatria on oikea tai soveltuva keino näihin tapauksiin. Nyt alan erikoislääkäri Juhani Mattila allekirjoittaa tämän, olenannaisemmin ja asiantuntevimmin perustein toki:
Vieroittava viha
(Toim. Anne Puumala)
Ihmisvihaaja on kuolettanut tunteensa. Sielullisuuden puute on sairaus, jota on lähes mahdoton parantaa.
Kuulostaa suoraan sanoen vituttavalta fatalismilta taas kerran: Lasten hyväksikäyttäjät ja koluampujat - MITÄÄN ei voi tehdä - syntymähetkellä päätettiin, että näin tapahtuu, jos jälkijättöistä aborttia ei tehdä ajoissa.
Mä en valitettavasti löydä sitä kohtaa, missä Mattila esittää tuossa tilassa synnytyn- eikö hän nimenomaan kerro, että siellullisuuden puute on hiljalleen kehittyvä tila. Kyllä sielutieteilijöillä kautta linja käsitykseni mukaan taitaa aika linjassa olla ajatus ihmisestä syntymähetkellää "tabula rasa"na, tyhjänä tauluna.
Niin, edelleen, mun tulkintani mukaan kukaan ei ole esittänyt kouluampujan olleen kouluampuja syntyessään. Tilan kehittymisestä, kotioloista ja vanhemmuudesta sen sijaan aika keskeisesti voisi olla kyse. Koululaitoksen syyllistämistäkään en artikkelin tekstistä löydä. Viimeiset kysymyksesi ovat erinomaisen hyviä, olisipa jollakulla jossakin niihin vastaukset.aoitora kirjoitti:Jos kouluampuja on kouluampuja syntyessään, niin mitä väliä on kysyä, oliko kotona aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä?Kirsi kirjoitti:Mattilan mielestä olennaisempaa on miettiä sitä, miten teot voidaan havaita ajoissa kuin pohtia sitä, mikä tekee jostakin koulusurmaajan.
- Uskon, että tälläinen väkivalta on mahdollista tunnistaa ajoissa, hän toteaa.
Terveys määritellään nyky-yhteiskunnassa liian pintapuolisesti, Mattila uskoo. Sielullisuus on unohdettu, ja arvioidaan ulkonaista käyttäytymistä. Esimerkiksi sitä, hoitaako ihminen kunnialla koulunsa tai työnsä. Sen sijaan pitäisi kysyä, onko ihminen tunne-elämältään terve, kuten kykeneekö hän empatiaan ja osaako hän käsitellä tunteitaan tai kykeneekö ylipäätään kokemaan erilaisia tunteita.
- On helppo sanoa esimerkiksi, että koti oli tavallinen, kun siellä ei ollut väkivaltaa tai alkoholismia. Aina voi kuitenkin kysyä, oliko siellä aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä.
Eikös tässä nyt kuitenkin taas väitetä, että jos kotiolot olisivat olleet tässä suhteessa paremmat, kaveri ei olisi lähtenyt ammuskelemaan? Eli jokin (tässä tapauksessa koti) olisi voinut auttaa? Ja jos kotona ei tätä tapahdu, niin eikö sitä voisi tapahtua jossain muualla?
On toki hurjaa sälyttää henkisen tuen taakkaa alati karsitun koululaitoksen harteille. Jos kuitenkin haluamme parantaa yhteiskuntaa, miten saamme vanhemmat vastuuntuntoisimmiksi? Mistä ammentaa mahdollisesti tässä suhteessa oikeasti kyvyttömille vanhemmille apua tukemaan riskitekijälapsia?
Mä tulkitsen Mattilan sanoman niin, että on paljon koteja, joissa asiat on päällisin puolin hyvin, ei juoda tai ei ole näkyvää väkivaltaa. Siellä voi kuitenkin olla välinpitämättömyyttä ja muuta rajuakin henkistä väkivaltaa (välinpitämättömyys kotona ja erityisesti lasta kohtaan on henkisen väkivallan muodoista mun ymmärtääkseni julmin), piinaavaa hiljaisuutta, olematonta fyysistä lämminhenkistä koskettamista (sylissäpitoa, silittelyä ym., minkä merkitystä lapselle ja vanhemmallekin on mun mielestä aivan mahdotonta yliarvioida). Jos lapsi kasvaa henkisessä kylmyydessä ja välinpitämättömyydessä ja lopulta vastassa on tiedostava aikuisuus tällaisessa maailmassa, niin joillekin Mattilan hahmottelema sieluttomuuteen pakeneminen on se selviytymiskeino (ihmispsyyke hakee riittävän ylikuormitettuna sellaisen äärimmäisyyksistäkin), vaikka se sitten maksaisi hengen ja muutaman muunkin.
Mattila tosiaan tuon tekstin perusteella näyttäisi taipuvan fatalismiin siinä kohtaa kun sieluttomuuden tilaan on jouduttu pitämällä tilaa "parantumattomana", kristittynä mulla on tästä hieman toinen ajatus, mutta puollan toisaalta mieluusti ankaria kontrollipolitiikan keinoja ja poliisi-interventioita välittömänä ensiapuna ja joskus lopullisestikin ainoana keinona- sieluttomuuteen ajettujen ohella on pakko muistaa heidän uhreikseen joutuvat.