Tapaus Viljo Georg Schwartz sai tarttumaan koneen näppäimiin. Yleensä romanihenkilöiden kohdalla olen neutraali. Tunnen heistä paljon kunnon ihmisiä. Lisäksi romanit ovat tiiviisti osa vankilakulttuuria. Tämä Schwatrzin tapaus ja tekemiset saivat kuitenkin adrenaliinin nousemaan. Ukko on väkisinkin ollut nuorenpana yhtä aikaa vankilassa, vaikka on itseäni nuorempi. Tuo 1981 tapaus jo kertoo tyypistä jotain. Viimeinen ovimiehen teloitus ja toisen saattaminen invalidiksi alkoi raivostuttaa.
Doctor Lecter, n kirjoituksesta ja tapauksesta 1981 siteeraus: "Paria päivää myöhemmin Helsingin poliisin komisario kummasteli, mikseivät poliisit käyttäneet asetta, koska ”siinä tilanteessa aseen käyttö ei olisi ollut hätävarjelun liioittelua”." --- Olen täysin samaa mieltä. Etälamauttimia ei tuolloin ollut. Kaasu vaan lisää useiden raivoa ja "hulluihin" se ei edes tehoa. Noihin aikoihin vielä usean poliisin virka-aseena oli revolveri. 357 olisi tehnyt tappajasta toinintakyvyttömän myös tuleviin henkirikoksiin.
Viljo Georg Schwartz: tappoi Helsingissä -81, Karjaalla -98
-
Bjorn Thunder
- Armas Tammelin
- Viestit: 76
- Liittynyt: To Joulu 05, 2013 8:31 pm
Re: Viljo Georg Schwartz: tappoi Helsingissä -81, Karjaalla -98
No onks Viljoo näkyny? Ei vielä ihan ikäloppu ole.
-
Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17422
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Viljo Georg Schwartz: tappoi Helsingissä -81, Karjaalla -98
PPK 1983
Eräs puukotussarja
Ylikomisario Väinö Rantio
Seuraava artikkeli kertoo eräästä puukotussarjasta, jonka seurauksena yksi mies kuoli ja kaksipoliisimiestä haavoittui, toinen heistä vaikeasti.
Artikkelissa pohditaan samalla kun tapahtumasarja kuvataan sitä, mikä oikeus poliisilla on käyttää väkivaltaa.
Suomeen säädettiin teräsaselaki tammikuun 28 päivänä 1977. Tämän kirjoittaja vaikutti osaltaan sen syntymiseen, koska vuosikymmenet suomalaisen väkivaltarikollisuuden selvittämisessä työskennellessä oli syntynyt näkemys siitä, että teräaseiden tarpeettoman kanniskelun rajoittamiselle yleisillä paikoilla voitaisiin väkivaltarikollisuutta vähentää.
Lain vaikutuksesta teräsasein suoritetut väkivaltarikokset yleisillä paikoilla ovatkin jonkin verran vähentyneet, mutta pysyneet ennallaan tai lisääntynyt asunnoissa.
On kuitenkin henkilöitä ja jopa henkilöryhmiä, joille puukon kantaminen mukana on ollut ja on edelleen tapa, josta teräsaselain rangaistusuhka ei heitä saa luopumaan.
Näille henkilöille on myös ominaista, että melko vähäisissäkin ristiriitatilanteissa tartutaan puukkoon joko pelottelu- tai vahingoittamistarkoituksessa. Uhrina voi olla täysin syytön sivullinen, jonka elämänkaari katkaistaan piittaamatta hituistakaan siitä surusta ja elämää mullistavista muutoksista, mitkä surman seurauksena kohdistuvat uhrin omaisiin.
Surmaaja ei liioin näytä lainkaan ajattelevan itselleen koituvia seuraamuksia, mm. sitä, että nuoruus valuu hukkaan ”kiven sisässä”.
Kirjoitus kuvaa tällaista tapahtumasarjaa. Siihen puuttuminen vei myös poliisimiehen hengenvaarallisesti haavoittuneena kriittisessä tilassa pitkäksi aikaa sairaalahoitoon, ja toisenkin henki oli puukkomiehen hyökkäyksessä hiuskarvan varassa. Toivottavasti kirjoitus osaltaan tuo vaarallisissa tehtävissä toimiville poliisimiehille lisää valmiuksia ja kirjoitus lukevalle yleisölle ymmärtämystä poliisin työn vaikeuksia kohtaan. Kun tätä kirjaa luetaan myös ns. alamaailmassa toivottavasti artikkeli vaikuttaa lukijoihin siellä niin, että he ymmärtäisivät väkivallan olevan huonoin keino ristiriitatilanteitten ratkaisemiseksi.
Puukottajan taustaa
Viljo oli tapahtuman sattuessa 19-vuotias. Hän oli syntynyt syrjäisellä maaseutupaikkakunnalla käsityöläisen aviottomana poikana, mutta isä oli hänet tunnustanut. Sisaruksia oli lisäksi viisi muuta.
Perheen elämä ei ollut helppoa ja asuinpaikkaa vaihdettiin usein. Tuskinpa Viljo sai tarpeeksi rakkautta osakseen, mikä ilmeisesti vaikutti hänen perusturvallisuutensa epätasapainoisuuteen.
Hän kasvoi 170 senttiseksi eli oli murrosiässä pienikokoinen.
Tällaiset seikat ovat omiaan tekemään nuorukaisesta aggressiivisen ja itsetunnoltaan herkän henkilön, joka voi tulkita vähäisetkin aiheet itseensä kohdistuvaksi painostukseksi tai hyökkäykseksi.
Jo 10-vuotiaana Viljo joutui kiinni varkauksista.
Kolmetoistavuotiaana hän jo piti puukkoa ryöstön kohteeksi valitun naisen kurkulla toisten varastaessa naisen omaisuutta.
Samaa yritettiin erään miehen suhteen, mutta huonommalla menestyksellä.
Yhteiskunta reagoi Viljon toimiin sijoittamalla hänet kasvatettavaksi poikakodissa.
Tulos ei ilmeisesti ollut kovin hyvä, koska Viljo joutui senkin jälkeen useita kertoja kiinni erilaisista, usein väkivaltaa sisältävistä rikoksista.
Viljo oppi myös ”imppaamisen”, tinnerin ja liimojen nuuhkimisen, joka huumaamalla käyttäjän suo hetkeksi paon todellisuudesta. Ruotsissakin Viljo asusteli, mutta tapahtumista siellä ei ole tarkempaa tietoa.
Tämän tapahtumasarjan alkaessa Viljo asui kuitenkin Helsingissä Siilitien varrella olevassa asunnossa yhdessä äitinsä ja viiden sisaruksen kanssa.
Missään ansiotyössä hän ei ollut, eikä hänellä ollut koulutustakaan mihinkään ammattiin.
Alkutapahtumat
Tapahtumapäivä oli lauantai, syyskuun 19 päivä 1981. Viljon kotiin olijoitakin päiviä aikaisemmin tullut sukuloimaan äidin eno vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Toinen näistä "lapsista” oli 19- vuotias Sepe, vailla ammattia ja työtä oleva nuorukainen, joka oli vapautunut joitakin päiviä aikaisemmin vankilasta.
Kuulustelussa Viljo kertoi lähteneensä tapahtumapäivän aamuna asunnoltaan Helsingin keskustaan Sepen jäädessä hänen asunnolleen. Keskikaupungilla Viljo oli kuljeskellut aikaansa kulutellen eri puolilla kaupunkia ”impaten” liimaa ja nauttien viiniä.
Iltapäivällä Viljo oli saapunut kotinsa läheisyyteen ja tavannut Sepen läheisessä puistossa.
Viljon kertoman mukaan ei ollut riidelty, mutta jostakin kumman syystä Sepe oli poistuessaan puistosta uhannut lyödä häntä.
Sepe puolestaan kertoi kuulleensa Viljon 'imppaus'-harrastuksista ja puistossa havainneensa Viljon ilmeisesti olevan imppaushuumauksessa, mistä hän oli Viljolle huomauttanut.
Viljo oli siitä raivostunut ja sanonut, että se asia ei kuulunut Sepelle.
Sepe oli yrittänyt rauhoittaa Viljoa tarttumalla tätä olkapäästä kiinni. Viljo oli pannut kätensä takin alle ja Sepe oli arvannut Viljon tarttuvan jatkuvasti mukanaan tupessa kantamaansa pitkäteräiseen puukkoon. Sepe oli perääntynyt Viljon tehdessä useita pistoyrityksiä puukollaan Sepen vatsan seutuun.
Sepen jatkuvasti väistyessä Viljon yritykset eivät olleet onnistuneet, ja Sepe olikin saanut puhumalla Viljon rauhoittumaan.
He olivat eronneet Viljon mennessä johonkin lähitaloon ja Sepen palatessa Viljon asunnolle sukulaisten pariin.
Sepe oli nyt puolestaan kiihtynyt ja joutunut raivon valtaan ajatellessaan äskeistä hyökkäyksen kohteeksi joutumistaan.
Sepe oli kertonut tapahtuman asunnossa olleille ja ottanut keittiöstä leipäveitsen aseekseen. Häntä oli yritetty rauhoitella ja estellä lähtemästä ulos, mutta Sepe oli ikkunan kautta mennyt pihalle odottamaan Viljon tuloa. Kun Viljo ei 10 minuutin odottelun jälkeen saapunut, Sepe oli lähtenyt Viljoa etsimään.
Viljon äiti ja veli olivat tällä välin tavanneet Viljon lähellä olleessa talossa ja yrittäneet puhumalla rauhoittaa Viljoa enää käymästä Sepen kimppuun. Viljon puhuttelulla ei ollut vaikutusta ja hän oli lähtenyt ulos talosta kävelemään.
Läheisen koulun kentällä Viljo ja Sepe olivat kohdanneet, ja raju puukkotappelu oli alkanut heti. Sepe väitti Viljon aloittaneen sen tulemalla jo häntä vastaan puukko kädessä ja sanomalla, että nyt on pakko selvittää juttu, vaikka hän oli yrittänyt puhumalla päästä sopuun.
Viljo puolestaan selitti samoin yrittäneensä puhumalla rakentaa rauhaa, mutta Sepe oli heti lähelle päästyään huitaissut hänen kasvoihinsa haavan leipäveitsellä. Sepe myönsi aiheuttaneensa haavan, mutta toimineensa itsensä puolustamiseksi Viljon hyökkäystä vastaan.
Puolin ja toisin oli sitten pistetty, isketty ja huidottu teräasein, mutta osumia ei ollut enää saatu. Sepe oli yrittänyt karkuun ja juossut Viljon asuntoa kohden. Viljo oli yrittänyt puolijuoksua seurata Sepeä, mutta oli jäänyt huonokuntoisena pahoin jälkeen.
Huoltomiehen surma
Viljon asuintalon pihaan päästyään Sepe oli nähnyt siinä talon huoltomiehen, jolle hän oli kertonut Viljon olevan kohta tulossa puukon kanssa ja pyytänyt huoltomiestä rauhoittamaan Viljoa.
Kuultuaan isänsä soittaneen poliisit apuun Sepe oli lähtenyt paikalta läheiseen metsään pelätessään poliisien ottavan hänet kiinni.
Sepe oli ajanut bussilla keskikaupungille, jossa hän kuitenkin varsin pian oli joutunut poliisin kiinniottamaksi. Leipäveitsensä Sepe oli sitä ennen heittänyt jo metsään.
Viljo saapui puukko kädessään asuintalonsa pihalle erittäin kiihtyneessä mielentilassa.
Sepen kanssa käydyn puukkotappelun päätteeksi Viljo oli huutanut, että Sepe ei selviäisi asiasta muuten kuin että yhteen otettaisiin vaikka missä.
Pahaksi onneksi huoltomies kohtasi tällaisessa mielentilassa olevan Viljon, jonka hän tunsi hyvin ennestään.
Aiemmin he olivat kuitenkin tulleet hyvin toimeen keskenään. Kun huoltomies nyt oli kävellyt Viljoa vastaan ja Viljon kertoman mukaan sanonut jotakin siihen tapaan, että "tyhmäkö sinä olet”, Viljo oli käsittänyt huoltomiehen yrittävän ottaa hänet kiinni ja näin estävän hänen pääsynsä Sepen kimppuun.
Raivatakseen tällaisen esteen tieltään Viljo oli käynyt puukko kädessä huoltomiehen kimppuun, mutta tämä oli lähtenyt juosten pakoon.
Todistajalausuntojen mukaan Viljo oli kuitenkin juossut huoltomiehen perässä ja onnistunut lyömään tätä puukolla selkään, mikä aiheutti huoltomiehen kaatumisen.
Viljon nähtiin sitten makaavan maassa pitkällään olevan huoltomiehen päällä ja lyövän tätä useita kertoja puukollaan.
Viljo ei itse kuulustelussa muistanut huoltomiehen juosseen lainkaan pakoon, vaan arveli alakautta pistäneensä huoltomiestä alavatsaan.
Yksi puukonpisto oli katkaissut huoltomiehen reisivaltimon ja tunkeutunut edelleen syvälle kehoon. Silminnäkijät olivat soittaneet ambulanssin kiireesti paikalle. Viljo oli kävellyt paikalta asuintalonsa pihamaalta kadun yli R-kioskin luokse, johon oli kokoontunut sukulaisia ja muita uteliaita.
Poliisit puuttuvat tapahtumiin
Herttoniemen poliisitoimiston alueella partioivat tapahtuma-aikana tavanmukaisella poliisien partiokuljetusautolla 32-vuotias vanhempi konstaapeli Eero Niittymäki ja 26-vuotias vanhempi konstaapeli Reijo Viitanen.
Noin kello 16.30 Herttoniemen poliisitoimiston päivystävä ilmoitti Niittymäelle ja Viitaselle autossa olevan radiopuhelimen välityksellä, että Siilitiellä tarvittiin poliisin toimenpiteitä siellä riehuvan puukkomiehen taltuttamiseksi. Jo tapahtuneesta huoltomiehen puukotuksesta he eivät tietenkään saaneet tietoa.
Molemmat poliisimiehet olivat kokeneita ja usein vastaavissa tilanteissa toimineita. Pari päivää aikaisemmin heidän mennessään eräälle asuntohälytykselle heitä oli yritetty heti oven aukaisemisen jälkeen lyödä leipäveitsellä, mutta nopealla otteella miehen kädestä puukotus oli estynyt. Poliisimiehet eivät olleet käyttäneet mitään asetta tuon tapauksen yhteydessä.
Tapahtumapaikkaa lähestyessään poliisimiehet näkivät pihalla miehen makaamassa, mutta he eivät arvanneet miehen olevan puukotuksen uhrin.
Niillä seuduin ei ole harvinaista nähdä miestä esim. juopuneena makaamassa.
Samaan aikaan poliisimiehet havaitsivat myös ambulanssin olevan lähellä tulossa arvaamatta sen kuitenkaan olevan asiayhteydessä omaan tehtäväänsä. Edellä mainitun kioskin luona oleva joukko viittoili kiivaasti poliisimiehille, minkä vuoksi he ajoivat lähemmäksi ja pysäköivät autonsa Viljon asuintalon päätyyn.
Nähdessään Viljon lähestyvän heitä kioskin suunnasta puukko kädessään poliisimiehet olivat arvanneet kyseessä olevan sen puukkomiehen, jonka vuoksi heidät oli paikalle hälytetty.
Edellä kerrotuista tapahtumista heillä sen sijaan ei ollut mitään tietoa.
Kuljettajan vieressä istunut Niittymäki oli siepannut käteensä auton hansikaskotelossa olleen kyynelkaasusumuttimen sattumalta, sillä yleensä hän ei ollut sellaiseen turvautunut. Vanhanaikainen FN-merkkinen pistooli Niittymäellä oli takin alla vyössä olevassa kotelossa, eikä hän ottanut sitä esille lähtiessään kävelemään päin lähestyvää puukkomiestä.
Kuljettajana toiminut Viitanen oli katsonut tilanteen olevan sellaisen, että oli syytä tiedottaa asia tehtävän heille antaneelle Herttoniemen päivystäjälle ja pyytää paikalle toinenkin poliisin partioauto.
Poliisimiesten puukotus
Niittymäki kertoi Viljon lähestyneen häntä puukko pistoasennossa hyökkäys- ja väistöliikkeitä tehden sekä vaikuttaen erittäin kiihtyneeltä. Viljo oli uhkaavalla äänellä huutanut, että tulkaa ottamaan puukko pois. Kuulustelussa Viljo kertoi lähestyneensä poliisimiehiä ilman hyökkäysaikeita tarkoituksella antautua heille.
Viljon ollessa jo varsin lähellä Viljon sukuun kuuluva naishenkilö oli huutanut Viljolle, että älä tapa.
Viljon tultua kyynelkaasusumuttimen vaikutusetäisyydelle Niittymäki oli sumuttanut kohti Viljon kasvoja, mistä ainoana seurauksena oli ollut Viljon raju hyökkäys kohti Niittymäkeä puukko pistoasennossa. Niittymäki oli ottanut perääntymisaskeleet aikomuksella vetää samalla pistoolinsa esille kotelosta.
Pahaksi onneksi hänen takanaan syvennyksessä oli viemäriaukon kansi, johon Niittymäki kompastui kaatuen selälleen.
Viljo käytti toisen onnettomuutta välittömästi hyödykseen yrittämällä lyödä maassa selällään olevaa poliisimiestä puukolla useita kertoja, mutta potkimalla jaloillaan Niittymäki onnistui torjumaan iskut. Myöhemmin todettiin Niittymäen yllä olleen nahkapuseron hihassa kyynärpään kohdalla kaksi viiltoa, toinen 10 cm:n ja toinen 4 cm:n pituinen. Vastaavat viillot olivat alla olleen paitapuseron hihassa ja iholla verta vuotava naarmu.
Viitanen oli puhelunsa aikana nähnyt Viljon ja Niittymäen yhteenoton. Lopettaen puhelunsa Viitanen oli siepannut aseekseen kumipatukan ja rientänyt auttamaan vaikeassa tilanteessa olevaa Niittymäkeä.
Hän oli iskenyt patukalla Viljoa hartian seutuun. Viljo oli heti lopettanut hyökkäyksensä Niittymäkeä kohtaan ja kääntyi päin Viitasta. Viitanen sai otteen Viljon olkapäistä ja Viljo tarttui vasemmalla kädellään Viitasen vaatteisiin. Viljon puukkoa pitelevä käsi oli kuitenkin vapaana ja alakautta hän onnistui tuikkaamaan piston Viitasen alavatsaan. Viitanen totesi heti piston sattuneen pahasti ja lähti juoksemaan kohti paikalle tullutta ambulanssia saadakseen sieltä ensiapua.
Niittymäki oli tällä välin päässyt jaloilleen ja takaapäin käsin kiinni Viljoon, jonka hän sai alleen.
Viljon puukko oli pudonnut maahan, josta Viljon sukulaisnainen potkaisi sen kauemmas.
Sama nainen toi poliisiautosta käsiraudat, jotka Niittymäki laittoi edelleen raivoavan Viljon ranteisiin.
Samaan aikaan saapui paikalle jo toinenkin poliisipartio, jonka avulla Viljo pantiin autoon.
Sielläkin Viljo vielä riehui yrittäen potkia ympäriinsä. Poskessaan olevan Sepen aiheuttaman haavan vuoksi Viljo vietiin sidottavaksi sairaalaan, josta hänet siirrettiin pidätettynä rikospoliisin suojiin.
Vammat, ensiapu ja sairaalahoito
Muuan tapahtuman sattumalta ikkunastaan nähnyt lääkäri kiirehti heti ambulanssilääkärin avuksi ja sai ohjeen hoitaa haavoittunutta poliisimiestä, koska ambulanssilääkärillä oli kädet täynnä työtä ensiavun antamiseen huoltomiehelle.
Lääkäri totesi Viitasen vasemman nivustaipeen yläpuolella puukonhaavan, josta suolta oli tunkeutumassa ulos.
Hän asetti Viitaselle ns. tipan ja lisäksi painon haavan päälle. Sairaalassa Viitanen joutui heti leikkaukseen.
Puukko oli lävistänyt virtsarakon ja paksunsuolen aiheuttaen hengenvaarallisen tilan.
Muutamien kriittisten päivien jälkeen Viitanen kuitenkin alkoi toipua ja on nykyisin jälleen työssään.
Huoltomiehelle ei käynyt yhtä hyvin. Reisivaltimon katkaissut puukko oli muutenkin tehnyt pahaa jälkeä katkoen suuria suonia.
Suuri verenhukka korvattiin nopeilla verensiirroilla ja kiireellinen leikkaus suoritettiin nivustaipeen seudulla, kun todettiin pahaa verenpaineen laskua.
Sen syytä selvitettäessä löydettiin selästä puukonhaava, joka oli tunkeutunut vasemman keuhkon alalohkoon aiheuttaen keuhkopussiin runsaan verenvuodon.
Rintakehä oli kiireesti avattava, veri poistettava ja keuhkon alaosa ommeltava kiireesti kiinni.
Näiden kahden pahanlaatuisen puukonhaavan lisäksi huoltomiehessä todettiin kahdeksan muuta puukonhaavaa.
Vaikeasta haavoittumisestaan huolimatta huoltomies olisi saattanut selvitä hengissä, sillä leikkauksen jälkeen hän reagoi puheelle, mutta ei vastaillut.
Varsinaisesti tajuihinsa hän ei tullut ja syyskuun 23 päivänä 1981 hänet todettiin kuolleeksi.
Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa kuoleman syyksi todettiin keuhkovammasta aivoverisuoniin siirtynyt suonitulppamassa, joka oli aiheuttanut suonitukoksia ja aivojen oikean puoliskon ja pikkuaivojen kuolion.
Häntä jäivät suremaan vaimo, 15-vuotias tytär, kaksi sisarta ja yksi veli.
Oikeudenkäynti
Kuulustelussa Viljo selitti tarkoituksenaan olleen vain saada huoltomies pois tieltä, että hän pääsisi Sepen kimppuun.
Tappamisen tai vakavamman vahingoittamisen tarkoitusta hänellä ei ollut ollut.
Oikeudessakin puolustus kielsi samoin perustein tappamisen tarkoituksen niin huoltomieheen kuin poliisimiehiinkin nähden.
Viljon oikeusavustaja vähätteli erityisesti poliiseihin kohdistunutta puukotusta ja selitti tällaisen väkivallan kohteeksi joutumisen ikään kuin poliisiammattiin kuuluvaksi.
Syyttäjä oli toista mieltä ja vaati rangaistusta taposta ja kahdesta tapon yrityksestä.
Viljolla oli lisäksi yksi aikaisempi puukotusjuttu tuomitsematta ja samalla vaadittiin siitäkin rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.
Mielentilatutkimuksen jälkeen oikeus totesi Viljo Georg Schwartzin tehneen rikoksensa täyttä ymmärrystä vailla olevana.
Huoltomies Niilo Miininin taposta rangaistus oli 8 vuotta ja poliisimiesten tapon yrityksestä kummastakin 5 vuotta vankeutta, mutta yhdistettynä rangaistukset olivat 11 vuotta ja 6 kuukautta.
Pohdiskelua
Huoltomiehen toiminnassa ei ollut mitään arvostelua aiheuttavaa.
Huomattuaan Viljon olevan aikeissa tulla puukko kädessä päälle, hän oikeaoppisesti lähti pakoon, sillä paljain käsin puukkomiehen vastustaminen on tuomittu yleensä epäonnistumaan.
Vain joku harjaantunut nyrkkeilijä, painija, judo- tai karatemies voi siinä onnistua.
Niittymäki käveli puukkomiestä vastaan käytännöllisesti katsoen paljain käsin.
Hänen kädessään olleen kyynelkaasusumuttimen käyttökelpoisuusaika oli päättynyt kolme vuotta aikaisemmin.
Kun se oliosoittautunut tehottomaksi, ja kun hän ei ollut ehtinyt saada ampuma-asetta esille, hän oli ollut aseettomana puukkomiehen maalitauluna.
Viitanen oli turvautunut patukkaan rientäessään pelastamaan Niittymäkeä. Suomessa käytössä oleva patukka on 44 sm:n pituinen ja taipuisaa kumia, jonka osuminen tekee kipeää, mutta muuta tehoa sillä ei juuri ole.
Ruotsissa ja Saksassa käytössä olevat patukat ovat lähes puolta pitempiä, ja niistä toisessa on teräs- ja toisessa lasikuitusydän.
Sellaisella pystyy todella torjumaan puukko miehen melko vähäisenkin harjoittelun jälkeen.
Tämän tapahtuman jälkeen poliisimiehissä on herännyt halu hankkia omatoimisesti kunnollinen puukontorjuntaväline.
Poliisimiehen oikeus käyttää asetta
Olisiko poliisimiehillä tuossa tilanteessa ollut oikeus käyttää ampuma-asetta?
Suomen rikoslain 3 luvun 6 ja 8 §:issä on määritelty rankaisemattomaksi jäävän voimakäytön rajat.
Se onkin ainoa ohje poliisimiehille voimankäytöstä, sillä muita virallisia ohjeita ei ole annettu. Komiteamietintö kuitenkin asiasta on jo olemassa. Jää siis poliisimiehen omaan harkintaan, miten hän tilanteen tulkitsee ja minkälaisiin voimakeinoihin hän turvautuu.
Ampuma-aseen käyttöön turvaudutaan äärimmäisissä tilanteissa.
Eräänä syynä selitetään olevan pelottava oikeuskäytäntö. Jos poliisimies vahingoittaa jotakuta ampuma-aseella, siitä seuraa poikkeuksetta tarkat ja rasittavat kuulustelut esitutkinnassa ja melkein aina myös asian käsittely tuomioistuimessa. Harvoin selvitään ilman syytettä, mutta tuomioita ei suinkaan kaikissa syytetapauksissa tule.
Tällainen käytäntö on tehnyt poliisimiehet varovaisiksi ja mieluimmin turvaudutaan muihin keinoihin — usein oman hengen vaaraan asettaen. Jälkeenpäin on helppo tarkastella tapahtumaa ja ottaa kantaa siihen, miten olisi pitänyt menetellä. Toista on kuumassa tilanteessa, jossa ratkaisut joudutaan tekemään silmänräpäyksessä. Kuitenkin saman ratkaisun oikeutuksesta korkein oikeus saattaa tehdä päätöksensä äänestyksen jälkeen.
Tämän kirjoittajan kokemusperäisen käsityksen mukaan Niittymäki olisi edellä kerrotussa tilanteessa puukkomiehen häntä uhkaavasti lähestyessä voinut laillisin perustein ottaa ampuma-aseen esille ja sillä uhaten antaa puukon pudottamiskäskyn Viljolle.
Viljon yhä hyökätessä hän olisi voinut maahan suunnattujen varoituslaukausten jälkeen suunnata laukaukset Viljon jalkoihin ja äärimmäisessä tapauksessa oman hengen pelastamiseksi ylemmäksikin. Mielipidettä voidaan perustella sillä, että vain hitusen huonommalla onnella tapahtumassa olisi voinut huoltomiehen lisäksi syntyä kaksi muuta vainajaa.
Toisaalta voidaan todeta, että kun loppu on hyvin, kaikki on hyvin. Loppu ei tässä tapauksessa tosin ollut kovin hyvin, mutta huoltomiehen henkeä poliisimiehet eivät ampuma-aseinkaan enää olisi pystyneet säästämään.
Tapahtuma on opettavainen erityisesti poliisin taktisia menettelytapoja opettavalle ja sellaisena hyödynnettävissä ammattikunnalle.
MIININ, NIILO
1934–1981
Helsingin seurakuntayhtymä, Malmin hautausmaa
Eräs puukotussarja
Ylikomisario Väinö Rantio
Seuraava artikkeli kertoo eräästä puukotussarjasta, jonka seurauksena yksi mies kuoli ja kaksipoliisimiestä haavoittui, toinen heistä vaikeasti.
Artikkelissa pohditaan samalla kun tapahtumasarja kuvataan sitä, mikä oikeus poliisilla on käyttää väkivaltaa.
Suomeen säädettiin teräsaselaki tammikuun 28 päivänä 1977. Tämän kirjoittaja vaikutti osaltaan sen syntymiseen, koska vuosikymmenet suomalaisen väkivaltarikollisuuden selvittämisessä työskennellessä oli syntynyt näkemys siitä, että teräaseiden tarpeettoman kanniskelun rajoittamiselle yleisillä paikoilla voitaisiin väkivaltarikollisuutta vähentää.
Lain vaikutuksesta teräsasein suoritetut väkivaltarikokset yleisillä paikoilla ovatkin jonkin verran vähentyneet, mutta pysyneet ennallaan tai lisääntynyt asunnoissa.
On kuitenkin henkilöitä ja jopa henkilöryhmiä, joille puukon kantaminen mukana on ollut ja on edelleen tapa, josta teräsaselain rangaistusuhka ei heitä saa luopumaan.
Näille henkilöille on myös ominaista, että melko vähäisissäkin ristiriitatilanteissa tartutaan puukkoon joko pelottelu- tai vahingoittamistarkoituksessa. Uhrina voi olla täysin syytön sivullinen, jonka elämänkaari katkaistaan piittaamatta hituistakaan siitä surusta ja elämää mullistavista muutoksista, mitkä surman seurauksena kohdistuvat uhrin omaisiin.
Surmaaja ei liioin näytä lainkaan ajattelevan itselleen koituvia seuraamuksia, mm. sitä, että nuoruus valuu hukkaan ”kiven sisässä”.
Kirjoitus kuvaa tällaista tapahtumasarjaa. Siihen puuttuminen vei myös poliisimiehen hengenvaarallisesti haavoittuneena kriittisessä tilassa pitkäksi aikaa sairaalahoitoon, ja toisenkin henki oli puukkomiehen hyökkäyksessä hiuskarvan varassa. Toivottavasti kirjoitus osaltaan tuo vaarallisissa tehtävissä toimiville poliisimiehille lisää valmiuksia ja kirjoitus lukevalle yleisölle ymmärtämystä poliisin työn vaikeuksia kohtaan. Kun tätä kirjaa luetaan myös ns. alamaailmassa toivottavasti artikkeli vaikuttaa lukijoihin siellä niin, että he ymmärtäisivät väkivallan olevan huonoin keino ristiriitatilanteitten ratkaisemiseksi.
Puukottajan taustaa
Viljo oli tapahtuman sattuessa 19-vuotias. Hän oli syntynyt syrjäisellä maaseutupaikkakunnalla käsityöläisen aviottomana poikana, mutta isä oli hänet tunnustanut. Sisaruksia oli lisäksi viisi muuta.
Perheen elämä ei ollut helppoa ja asuinpaikkaa vaihdettiin usein. Tuskinpa Viljo sai tarpeeksi rakkautta osakseen, mikä ilmeisesti vaikutti hänen perusturvallisuutensa epätasapainoisuuteen.
Hän kasvoi 170 senttiseksi eli oli murrosiässä pienikokoinen.
Tällaiset seikat ovat omiaan tekemään nuorukaisesta aggressiivisen ja itsetunnoltaan herkän henkilön, joka voi tulkita vähäisetkin aiheet itseensä kohdistuvaksi painostukseksi tai hyökkäykseksi.
Jo 10-vuotiaana Viljo joutui kiinni varkauksista.
Kolmetoistavuotiaana hän jo piti puukkoa ryöstön kohteeksi valitun naisen kurkulla toisten varastaessa naisen omaisuutta.
Samaa yritettiin erään miehen suhteen, mutta huonommalla menestyksellä.
Yhteiskunta reagoi Viljon toimiin sijoittamalla hänet kasvatettavaksi poikakodissa.
Tulos ei ilmeisesti ollut kovin hyvä, koska Viljo joutui senkin jälkeen useita kertoja kiinni erilaisista, usein väkivaltaa sisältävistä rikoksista.
Viljo oppi myös ”imppaamisen”, tinnerin ja liimojen nuuhkimisen, joka huumaamalla käyttäjän suo hetkeksi paon todellisuudesta. Ruotsissakin Viljo asusteli, mutta tapahtumista siellä ei ole tarkempaa tietoa.
Tämän tapahtumasarjan alkaessa Viljo asui kuitenkin Helsingissä Siilitien varrella olevassa asunnossa yhdessä äitinsä ja viiden sisaruksen kanssa.
Missään ansiotyössä hän ei ollut, eikä hänellä ollut koulutustakaan mihinkään ammattiin.
Alkutapahtumat
Tapahtumapäivä oli lauantai, syyskuun 19 päivä 1981. Viljon kotiin olijoitakin päiviä aikaisemmin tullut sukuloimaan äidin eno vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Toinen näistä "lapsista” oli 19- vuotias Sepe, vailla ammattia ja työtä oleva nuorukainen, joka oli vapautunut joitakin päiviä aikaisemmin vankilasta.
Kuulustelussa Viljo kertoi lähteneensä tapahtumapäivän aamuna asunnoltaan Helsingin keskustaan Sepen jäädessä hänen asunnolleen. Keskikaupungilla Viljo oli kuljeskellut aikaansa kulutellen eri puolilla kaupunkia ”impaten” liimaa ja nauttien viiniä.
Iltapäivällä Viljo oli saapunut kotinsa läheisyyteen ja tavannut Sepen läheisessä puistossa.
Viljon kertoman mukaan ei ollut riidelty, mutta jostakin kumman syystä Sepe oli poistuessaan puistosta uhannut lyödä häntä.
Sepe puolestaan kertoi kuulleensa Viljon 'imppaus'-harrastuksista ja puistossa havainneensa Viljon ilmeisesti olevan imppaushuumauksessa, mistä hän oli Viljolle huomauttanut.
Viljo oli siitä raivostunut ja sanonut, että se asia ei kuulunut Sepelle.
Sepe oli yrittänyt rauhoittaa Viljoa tarttumalla tätä olkapäästä kiinni. Viljo oli pannut kätensä takin alle ja Sepe oli arvannut Viljon tarttuvan jatkuvasti mukanaan tupessa kantamaansa pitkäteräiseen puukkoon. Sepe oli perääntynyt Viljon tehdessä useita pistoyrityksiä puukollaan Sepen vatsan seutuun.
Sepen jatkuvasti väistyessä Viljon yritykset eivät olleet onnistuneet, ja Sepe olikin saanut puhumalla Viljon rauhoittumaan.
He olivat eronneet Viljon mennessä johonkin lähitaloon ja Sepen palatessa Viljon asunnolle sukulaisten pariin.
Sepe oli nyt puolestaan kiihtynyt ja joutunut raivon valtaan ajatellessaan äskeistä hyökkäyksen kohteeksi joutumistaan.
Sepe oli kertonut tapahtuman asunnossa olleille ja ottanut keittiöstä leipäveitsen aseekseen. Häntä oli yritetty rauhoitella ja estellä lähtemästä ulos, mutta Sepe oli ikkunan kautta mennyt pihalle odottamaan Viljon tuloa. Kun Viljo ei 10 minuutin odottelun jälkeen saapunut, Sepe oli lähtenyt Viljoa etsimään.
Viljon äiti ja veli olivat tällä välin tavanneet Viljon lähellä olleessa talossa ja yrittäneet puhumalla rauhoittaa Viljoa enää käymästä Sepen kimppuun. Viljon puhuttelulla ei ollut vaikutusta ja hän oli lähtenyt ulos talosta kävelemään.
Läheisen koulun kentällä Viljo ja Sepe olivat kohdanneet, ja raju puukkotappelu oli alkanut heti. Sepe väitti Viljon aloittaneen sen tulemalla jo häntä vastaan puukko kädessä ja sanomalla, että nyt on pakko selvittää juttu, vaikka hän oli yrittänyt puhumalla päästä sopuun.
Viljo puolestaan selitti samoin yrittäneensä puhumalla rakentaa rauhaa, mutta Sepe oli heti lähelle päästyään huitaissut hänen kasvoihinsa haavan leipäveitsellä. Sepe myönsi aiheuttaneensa haavan, mutta toimineensa itsensä puolustamiseksi Viljon hyökkäystä vastaan.
Puolin ja toisin oli sitten pistetty, isketty ja huidottu teräasein, mutta osumia ei ollut enää saatu. Sepe oli yrittänyt karkuun ja juossut Viljon asuntoa kohden. Viljo oli yrittänyt puolijuoksua seurata Sepeä, mutta oli jäänyt huonokuntoisena pahoin jälkeen.
- Viljo ja huoltomies kohtasivat ristillä merkityssä paikassa. Huoltomies lähti pakoon takananäkyviä puita kohti ja Viljo taas etuviistoon.jpg (254.12 KiB) Katsottu 816 kertaa
Viljon asuintalon pihaan päästyään Sepe oli nähnyt siinä talon huoltomiehen, jolle hän oli kertonut Viljon olevan kohta tulossa puukon kanssa ja pyytänyt huoltomiestä rauhoittamaan Viljoa.
Kuultuaan isänsä soittaneen poliisit apuun Sepe oli lähtenyt paikalta läheiseen metsään pelätessään poliisien ottavan hänet kiinni.
Sepe oli ajanut bussilla keskikaupungille, jossa hän kuitenkin varsin pian oli joutunut poliisin kiinniottamaksi. Leipäveitsensä Sepe oli sitä ennen heittänyt jo metsään.
Viljo saapui puukko kädessään asuintalonsa pihalle erittäin kiihtyneessä mielentilassa.
Sepen kanssa käydyn puukkotappelun päätteeksi Viljo oli huutanut, että Sepe ei selviäisi asiasta muuten kuin että yhteen otettaisiin vaikka missä.
Pahaksi onneksi huoltomies kohtasi tällaisessa mielentilassa olevan Viljon, jonka hän tunsi hyvin ennestään.
Aiemmin he olivat kuitenkin tulleet hyvin toimeen keskenään. Kun huoltomies nyt oli kävellyt Viljoa vastaan ja Viljon kertoman mukaan sanonut jotakin siihen tapaan, että "tyhmäkö sinä olet”, Viljo oli käsittänyt huoltomiehen yrittävän ottaa hänet kiinni ja näin estävän hänen pääsynsä Sepen kimppuun.
Raivatakseen tällaisen esteen tieltään Viljo oli käynyt puukko kädessä huoltomiehen kimppuun, mutta tämä oli lähtenyt juosten pakoon.
Todistajalausuntojen mukaan Viljo oli kuitenkin juossut huoltomiehen perässä ja onnistunut lyömään tätä puukolla selkään, mikä aiheutti huoltomiehen kaatumisen.
Viljon nähtiin sitten makaavan maassa pitkällään olevan huoltomiehen päällä ja lyövän tätä useita kertoja puukollaan.
Viljo ei itse kuulustelussa muistanut huoltomiehen juosseen lainkaan pakoon, vaan arveli alakautta pistäneensä huoltomiestä alavatsaan.
Yksi puukonpisto oli katkaissut huoltomiehen reisivaltimon ja tunkeutunut edelleen syvälle kehoon. Silminnäkijät olivat soittaneet ambulanssin kiireesti paikalle. Viljo oli kävellyt paikalta asuintalonsa pihamaalta kadun yli R-kioskin luokse, johon oli kokoontunut sukulaisia ja muita uteliaita.
- Viljo palasi R-kioskilta ja meni vasemmalla näkyvän talon taakse, missä tapasi konstaapelit.jpg (239.17 KiB) Katsottu 816 kertaa
Herttoniemen poliisitoimiston alueella partioivat tapahtuma-aikana tavanmukaisella poliisien partiokuljetusautolla 32-vuotias vanhempi konstaapeli Eero Niittymäki ja 26-vuotias vanhempi konstaapeli Reijo Viitanen.
Noin kello 16.30 Herttoniemen poliisitoimiston päivystävä ilmoitti Niittymäelle ja Viitaselle autossa olevan radiopuhelimen välityksellä, että Siilitiellä tarvittiin poliisin toimenpiteitä siellä riehuvan puukkomiehen taltuttamiseksi. Jo tapahtuneesta huoltomiehen puukotuksesta he eivät tietenkään saaneet tietoa.
Molemmat poliisimiehet olivat kokeneita ja usein vastaavissa tilanteissa toimineita. Pari päivää aikaisemmin heidän mennessään eräälle asuntohälytykselle heitä oli yritetty heti oven aukaisemisen jälkeen lyödä leipäveitsellä, mutta nopealla otteella miehen kädestä puukotus oli estynyt. Poliisimiehet eivät olleet käyttäneet mitään asetta tuon tapauksen yhteydessä.
Tapahtumapaikkaa lähestyessään poliisimiehet näkivät pihalla miehen makaamassa, mutta he eivät arvanneet miehen olevan puukotuksen uhrin.
Niillä seuduin ei ole harvinaista nähdä miestä esim. juopuneena makaamassa.
Samaan aikaan poliisimiehet havaitsivat myös ambulanssin olevan lähellä tulossa arvaamatta sen kuitenkaan olevan asiayhteydessä omaan tehtäväänsä. Edellä mainitun kioskin luona oleva joukko viittoili kiivaasti poliisimiehille, minkä vuoksi he ajoivat lähemmäksi ja pysäköivät autonsa Viljon asuintalon päätyyn.
Nähdessään Viljon lähestyvän heitä kioskin suunnasta puukko kädessään poliisimiehet olivat arvanneet kyseessä olevan sen puukkomiehen, jonka vuoksi heidät oli paikalle hälytetty.
Edellä kerrotuista tapahtumista heillä sen sijaan ei ollut mitään tietoa.
Kuljettajan vieressä istunut Niittymäki oli siepannut käteensä auton hansikaskotelossa olleen kyynelkaasusumuttimen sattumalta, sillä yleensä hän ei ollut sellaiseen turvautunut. Vanhanaikainen FN-merkkinen pistooli Niittymäellä oli takin alla vyössä olevassa kotelossa, eikä hän ottanut sitä esille lähtiessään kävelemään päin lähestyvää puukkomiestä.
Kuljettajana toiminut Viitanen oli katsonut tilanteen olevan sellaisen, että oli syytä tiedottaa asia tehtävän heille antaneelle Herttoniemen päivystäjälle ja pyytää paikalle toinenkin poliisin partioauto.
Poliisimiesten puukotus
Niittymäki kertoi Viljon lähestyneen häntä puukko pistoasennossa hyökkäys- ja väistöliikkeitä tehden sekä vaikuttaen erittäin kiihtyneeltä. Viljo oli uhkaavalla äänellä huutanut, että tulkaa ottamaan puukko pois. Kuulustelussa Viljo kertoi lähestyneensä poliisimiehiä ilman hyökkäysaikeita tarkoituksella antautua heille.
Viljon ollessa jo varsin lähellä Viljon sukuun kuuluva naishenkilö oli huutanut Viljolle, että älä tapa.
Viljon tultua kyynelkaasusumuttimen vaikutusetäisyydelle Niittymäki oli sumuttanut kohti Viljon kasvoja, mistä ainoana seurauksena oli ollut Viljon raju hyökkäys kohti Niittymäkeä puukko pistoasennossa. Niittymäki oli ottanut perääntymisaskeleet aikomuksella vetää samalla pistoolinsa esille kotelosta.
Pahaksi onneksi hänen takanaan syvennyksessä oli viemäriaukon kansi, johon Niittymäki kompastui kaatuen selälleen.
Viljo käytti toisen onnettomuutta välittömästi hyödykseen yrittämällä lyödä maassa selällään olevaa poliisimiestä puukolla useita kertoja, mutta potkimalla jaloillaan Niittymäki onnistui torjumaan iskut. Myöhemmin todettiin Niittymäen yllä olleen nahkapuseron hihassa kyynärpään kohdalla kaksi viiltoa, toinen 10 cm:n ja toinen 4 cm:n pituinen. Vastaavat viillot olivat alla olleen paitapuseron hihassa ja iholla verta vuotava naarmu.
Viitanen oli puhelunsa aikana nähnyt Viljon ja Niittymäen yhteenoton. Lopettaen puhelunsa Viitanen oli siepannut aseekseen kumipatukan ja rientänyt auttamaan vaikeassa tilanteessa olevaa Niittymäkeä.
Hän oli iskenyt patukalla Viljoa hartian seutuun. Viljo oli heti lopettanut hyökkäyksensä Niittymäkeä kohtaan ja kääntyi päin Viitasta. Viitanen sai otteen Viljon olkapäistä ja Viljo tarttui vasemmalla kädellään Viitasen vaatteisiin. Viljon puukkoa pitelevä käsi oli kuitenkin vapaana ja alakautta hän onnistui tuikkaamaan piston Viitasen alavatsaan. Viitanen totesi heti piston sattuneen pahasti ja lähti juoksemaan kohti paikalle tullutta ambulanssia saadakseen sieltä ensiapua.
Niittymäki oli tällä välin päässyt jaloilleen ja takaapäin käsin kiinni Viljoon, jonka hän sai alleen.
Viljon puukko oli pudonnut maahan, josta Viljon sukulaisnainen potkaisi sen kauemmas.
Sama nainen toi poliisiautosta käsiraudat, jotka Niittymäki laittoi edelleen raivoavan Viljon ranteisiin.
Samaan aikaan saapui paikalle jo toinenkin poliisipartio, jonka avulla Viljo pantiin autoon.
Sielläkin Viljo vielä riehui yrittäen potkia ympäriinsä. Poskessaan olevan Sepen aiheuttaman haavan vuoksi Viljo vietiin sidottavaksi sairaalaan, josta hänet siirrettiin pidätettynä rikospoliisin suojiin.
- Viljon käyttämä verinen puukko, jolla surmattiin yksi ja vahingoitettiin kahta, toista vaikeasti..jpg (188.51 KiB) Katsottu 816 kertaa
Muuan tapahtuman sattumalta ikkunastaan nähnyt lääkäri kiirehti heti ambulanssilääkärin avuksi ja sai ohjeen hoitaa haavoittunutta poliisimiestä, koska ambulanssilääkärillä oli kädet täynnä työtä ensiavun antamiseen huoltomiehelle.
Lääkäri totesi Viitasen vasemman nivustaipeen yläpuolella puukonhaavan, josta suolta oli tunkeutumassa ulos.
Hän asetti Viitaselle ns. tipan ja lisäksi painon haavan päälle. Sairaalassa Viitanen joutui heti leikkaukseen.
Puukko oli lävistänyt virtsarakon ja paksunsuolen aiheuttaen hengenvaarallisen tilan.
Muutamien kriittisten päivien jälkeen Viitanen kuitenkin alkoi toipua ja on nykyisin jälleen työssään.
Huoltomiehelle ei käynyt yhtä hyvin. Reisivaltimon katkaissut puukko oli muutenkin tehnyt pahaa jälkeä katkoen suuria suonia.
Suuri verenhukka korvattiin nopeilla verensiirroilla ja kiireellinen leikkaus suoritettiin nivustaipeen seudulla, kun todettiin pahaa verenpaineen laskua.
Sen syytä selvitettäessä löydettiin selästä puukonhaava, joka oli tunkeutunut vasemman keuhkon alalohkoon aiheuttaen keuhkopussiin runsaan verenvuodon.
Rintakehä oli kiireesti avattava, veri poistettava ja keuhkon alaosa ommeltava kiireesti kiinni.
Näiden kahden pahanlaatuisen puukonhaavan lisäksi huoltomiehessä todettiin kahdeksan muuta puukonhaavaa.
Vaikeasta haavoittumisestaan huolimatta huoltomies olisi saattanut selvitä hengissä, sillä leikkauksen jälkeen hän reagoi puheelle, mutta ei vastaillut.
Varsinaisesti tajuihinsa hän ei tullut ja syyskuun 23 päivänä 1981 hänet todettiin kuolleeksi.
Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa kuoleman syyksi todettiin keuhkovammasta aivoverisuoniin siirtynyt suonitulppamassa, joka oli aiheuttanut suonitukoksia ja aivojen oikean puoliskon ja pikkuaivojen kuolion.
Häntä jäivät suremaan vaimo, 15-vuotias tytär, kaksi sisarta ja yksi veli.
Oikeudenkäynti
Kuulustelussa Viljo selitti tarkoituksenaan olleen vain saada huoltomies pois tieltä, että hän pääsisi Sepen kimppuun.
Tappamisen tai vakavamman vahingoittamisen tarkoitusta hänellä ei ollut ollut.
Oikeudessakin puolustus kielsi samoin perustein tappamisen tarkoituksen niin huoltomieheen kuin poliisimiehiinkin nähden.
Viljon oikeusavustaja vähätteli erityisesti poliiseihin kohdistunutta puukotusta ja selitti tällaisen väkivallan kohteeksi joutumisen ikään kuin poliisiammattiin kuuluvaksi.
Syyttäjä oli toista mieltä ja vaati rangaistusta taposta ja kahdesta tapon yrityksestä.
Viljolla oli lisäksi yksi aikaisempi puukotusjuttu tuomitsematta ja samalla vaadittiin siitäkin rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.
Mielentilatutkimuksen jälkeen oikeus totesi Viljo Georg Schwartzin tehneen rikoksensa täyttä ymmärrystä vailla olevana.
Huoltomies Niilo Miininin taposta rangaistus oli 8 vuotta ja poliisimiesten tapon yrityksestä kummastakin 5 vuotta vankeutta, mutta yhdistettynä rangaistukset olivat 11 vuotta ja 6 kuukautta.
Pohdiskelua
Huoltomiehen toiminnassa ei ollut mitään arvostelua aiheuttavaa.
Huomattuaan Viljon olevan aikeissa tulla puukko kädessä päälle, hän oikeaoppisesti lähti pakoon, sillä paljain käsin puukkomiehen vastustaminen on tuomittu yleensä epäonnistumaan.
Vain joku harjaantunut nyrkkeilijä, painija, judo- tai karatemies voi siinä onnistua.
Niittymäki käveli puukkomiestä vastaan käytännöllisesti katsoen paljain käsin.
Hänen kädessään olleen kyynelkaasusumuttimen käyttökelpoisuusaika oli päättynyt kolme vuotta aikaisemmin.
Kun se oliosoittautunut tehottomaksi, ja kun hän ei ollut ehtinyt saada ampuma-asetta esille, hän oli ollut aseettomana puukkomiehen maalitauluna.
Viitanen oli turvautunut patukkaan rientäessään pelastamaan Niittymäkeä. Suomessa käytössä oleva patukka on 44 sm:n pituinen ja taipuisaa kumia, jonka osuminen tekee kipeää, mutta muuta tehoa sillä ei juuri ole.
Ruotsissa ja Saksassa käytössä olevat patukat ovat lähes puolta pitempiä, ja niistä toisessa on teräs- ja toisessa lasikuitusydän.
Sellaisella pystyy todella torjumaan puukko miehen melko vähäisenkin harjoittelun jälkeen.
Tämän tapahtuman jälkeen poliisimiehissä on herännyt halu hankkia omatoimisesti kunnollinen puukontorjuntaväline.
Poliisimiehen oikeus käyttää asetta
Olisiko poliisimiehillä tuossa tilanteessa ollut oikeus käyttää ampuma-asetta?
Suomen rikoslain 3 luvun 6 ja 8 §:issä on määritelty rankaisemattomaksi jäävän voimakäytön rajat.
Se onkin ainoa ohje poliisimiehille voimankäytöstä, sillä muita virallisia ohjeita ei ole annettu. Komiteamietintö kuitenkin asiasta on jo olemassa. Jää siis poliisimiehen omaan harkintaan, miten hän tilanteen tulkitsee ja minkälaisiin voimakeinoihin hän turvautuu.
Ampuma-aseen käyttöön turvaudutaan äärimmäisissä tilanteissa.
Eräänä syynä selitetään olevan pelottava oikeuskäytäntö. Jos poliisimies vahingoittaa jotakuta ampuma-aseella, siitä seuraa poikkeuksetta tarkat ja rasittavat kuulustelut esitutkinnassa ja melkein aina myös asian käsittely tuomioistuimessa. Harvoin selvitään ilman syytettä, mutta tuomioita ei suinkaan kaikissa syytetapauksissa tule.
Tällainen käytäntö on tehnyt poliisimiehet varovaisiksi ja mieluimmin turvaudutaan muihin keinoihin — usein oman hengen vaaraan asettaen. Jälkeenpäin on helppo tarkastella tapahtumaa ja ottaa kantaa siihen, miten olisi pitänyt menetellä. Toista on kuumassa tilanteessa, jossa ratkaisut joudutaan tekemään silmänräpäyksessä. Kuitenkin saman ratkaisun oikeutuksesta korkein oikeus saattaa tehdä päätöksensä äänestyksen jälkeen.
Tämän kirjoittajan kokemusperäisen käsityksen mukaan Niittymäki olisi edellä kerrotussa tilanteessa puukkomiehen häntä uhkaavasti lähestyessä voinut laillisin perustein ottaa ampuma-aseen esille ja sillä uhaten antaa puukon pudottamiskäskyn Viljolle.
Viljon yhä hyökätessä hän olisi voinut maahan suunnattujen varoituslaukausten jälkeen suunnata laukaukset Viljon jalkoihin ja äärimmäisessä tapauksessa oman hengen pelastamiseksi ylemmäksikin. Mielipidettä voidaan perustella sillä, että vain hitusen huonommalla onnella tapahtumassa olisi voinut huoltomiehen lisäksi syntyä kaksi muuta vainajaa.
Toisaalta voidaan todeta, että kun loppu on hyvin, kaikki on hyvin. Loppu ei tässä tapauksessa tosin ollut kovin hyvin, mutta huoltomiehen henkeä poliisimiehet eivät ampuma-aseinkaan enää olisi pystyneet säästämään.
Tapahtuma on opettavainen erityisesti poliisin taktisia menettelytapoja opettavalle ja sellaisena hyödynnettävissä ammattikunnalle.
MIININ, NIILO
1934–1981
Helsingin seurakuntayhtymä, Malmin hautausmaa