Mykät todistajat
Varatuomari Eila Kännö
Poistuessaan rikospaikalta ja jättäessään uhrinsa henkitoreisiin ryöstäjä luuli onnistuneensa.
Mutta hän unohti jotakin.
Kun epäilykset alkoivat kohdistua häneen, eivät mitkään kiemurtelut auttaneet.
Mykät todistajat kertoivat vääjäämättömästi häntä vastaan.
Torikauppias Antti
Tiedättekö, minkälaista on torikauppiaan elämä?
Se on varhaista ylösnousemista oli kesä taikka talvi, helle taikka pakkanen, pouta taikka sadesää.
Säässä kuin säässä on varhain aamulla kiiruhdettava levittämään myytäväksi tarkoitetut esineet ja tavarat myyntipöydälle.
:
:
Ja seuraavana aamuna sama uudelleen. Aina vaan samaa ja samaa…
Torikauppias Antti Mikkosen elämä oli ollut juuri tuollaista monta, monta vuotta. Yksitoikkoista, harmaata, ikävää.
Aina se ei ollut sellaista kuitenkaan ollut. Antti oli kotoisin Karjalasta, missä hän oli perustanut perheen ja saanut kolme poikaa.
:
:
Antti voi melkoisen hyvin. Joka päivä oli Antilla, jos vain jaksoi, tapana käydä torilla katsomassa, jos ei muuta. Ei hän kovin vanha ollut, 64-vuotias, mutta sota oli koetellut, elämä oli koetellut sodan jälkeenkin. Hänellä oli pieni asunto, yksi huone vain, mutta suuressa, vanhanaikaisessa lompakossa oli aina rahaa, jopa useita satoja markkojakin, puute ei kurkistellut Antin asunnon maanrajassa olevista ikkunoista.
Ei, olihan Antilla varaa joskus pistäytyä ravintolassakin, vaikka kohtuuden mies Antti muuten oli.
Kumarassa Antin piti kävellä, sen oli sairaus saanut aikaan. Mutta jaksoi hän iloinen olla, katsella "tyttöjäkin”, tosin vain omasta ikäluokasta.
Asuntotoverinkin, ikäisensä miehen, rakennustyömies Johannes Pasasen, otti luokseen asumaan, ei ollut niin yksinäistä.
Antin elämä oli selvää, suoraviivaista ja mutkatonta, vaikka ei aina niin helppoa eikä hauskaakaan.
Samanlaisena vaikeni huhtikuun 6 päivän aamu 1965. Oli aikaiskevät, eikä Antti vielä voinut seistä päiviään torilla, mutta kesällä hän kyllä menisi.
Siitä oli jo ollut puhettakin torikonstaapelin kanssa, oli toivottanut Antin tervetulleeksikin vanhalle paikalleen.
Asuntotoveri lähti aikaisin aamulla, jo 6 aikaan. Anttikin heräsi, kun oli aina tottunut varhain heräämään.
Jäi vuoteensa laidalle istuskelemaan ja sanoi, että pitää poikaa onnitella, oli tänään nimipäivä.
Aamupäivä kului pikkuaskareissa. Huoneessa olevaa hellaa ei juuri käytetty, mutta pienellä öljykamiinalla sai kyllä ruokaa valmistettua. Sitten Antti päätti lähteä ulos. Kello oli 10 ja ravintolat avattaisiin juuri. Antti päätti mennä ravintolaan istuskelemaan.
Ravintolassa Antti istui aina puoli kahteen saakka nauttien muutaman liköörin, olutta ja voileipää. Humalassa Antti ei ollut ravintolasta poistuessaan, mutta kylläkin väsynyt.
Sitten oli tehtävä tavanmukainen torikierros. Torilla Antti tapasi ”ystävättärensä”, leski-Hetan, jonka kanssa oli käyty baareissa kahvilla, ja kerran oli Antti käynyt Hetan kotonakin kahvilla.
Antti tokaisi Hetalle, että ”mitäs morsiamelle kuuluu”, johon Heta vastasi, että ”kyllä tässä näytetään, kuka morsian on . . .”. Heta oli jo Anttia vanhempi, eikä Heta ollut kevytmielinen.
Kuka sitä nyt lähes 70-vuotiasta morsiattelee. Antti sanoi, että jospa hän hankkisi mökin, kiinnostaiskos sitten. Johon Heta, että ”voispa vaikka kiinnostaakin”.
Kaikenlaista leikkiä puhuttiin ja hiljalleen käveltiin yhdessä torilta poispäin. Joku tuttu tuli vastaan ja jäi Antin kanssa puheisiin.
Heta jatkoi matkaansa, ohi Antin asunnon, kohti asemaa. Kadulla hän ohitti tutun miehen, joka katseli näyteikkunaa lähellä Antin asuntoa. Ei tarvinnut tervehtiä, kun ei huomannut. Heta katsoi vielä kauempaa taakseen. Mies oli lähtenyt takaisinpäin. ”Se kohtaa Antin varmaan kotimatkalla”, ajatteli Heta.
Asemalle saavuttuaan Heta tarkisti oman kellonsa aseman kellosta. Se oli 14.20.
Antti jutteli hetken siinä, missä oli Hetasta eronnut ja jatkoi sitten matkaansa poiketen pesulaan noutamaan puhtaita paitoja.
Sitten hän lähti kotiaan kohti. Talonmies näki Antin asuntoaan lähellä olevassa kadun kulmauksessa klo 14.15 kulkemassa kotiin päin.
Antti tapaa tuttavan
Tähän loppuu täysin selvä kuva Antin päivästä huhtikuun 6:na 1965. Jatkon on täytynyt tapahtua näin:
Tultuaan asunnolleen, Antti todellakin tapasi Hetan näkemän miehen, joka sanoi, että olisi vähän asiaa. Antti tunsi miehen entuudestaan, eikä pelännyt häntä. Mies tuli Antin mukana sisälle kertomaan asiaansa. Antin ovessa oli aina riippulukko hänen poissa ollessaan.
Lukkoon oli kaksi avainta, toinen hänellä ja toinen alivuokralaisella.
Riippulukko avattiin, mentiin sisään, pistettiin tupakaksi. Vieras poltti Kent’iä, sen sijaan Antti poltti aina Klubia.
Mikä lie vieraan asia ollut, ehkä sitä ei ollutkaan.
Vieras jätti kuitenkin Antin verissään lattialle makaamaan iskettyään häntä monta kertaa jollakin esineellä päähän niin, että aivot tunkeutuivat osittain ulos.
Siinä kiireessä unohtuivat tupakannatsat tuhkakuppiin, taskusta putosivat sakset lattialle, Antin lompakko vain talteen ja sitten kiireesti ulos ja riippulukko kiinni.
Antin lapsuudentoveri, Antti hänkin, oli käynyt asunnon luona ensin puolelta päivin, sitten klo 14.40 ja vielä myöhemminkin, mutta aina oli riippulukko kiinni. Olisi pitänyt tulla sopimaan yhteisestä kauppamatkasta.
Kun asuntotoveri saapui työstään kotiin, oli lukko edelleen kiinni. Avattuaan oven hän ihmeekseen totesi, että eteisen ovi huoneeseen oli auki.
Niin ei koskaan ennen ollut ollut. Astuttuaan peremmälle, asuintoveri näki koko kaameuden. Antti yritti puhua jotakin, mutta siitä ei saanut selvää.
Asuintoveri hälytti apua paikalle. Paikalle saapunut poliisimies kumartui lattialla makaavan Antin puoleen. Antti yritti nousta, mutta konstaapeli painoi häntä lattiaa vasten. Antti näytti hämmästyneeltä, katsoi sitten ovelle, missä näkyi muitakin miehiä ja sanoi, että ”mitäs täällä näin paljon on miehiä, haluttais’ olla yksin . . .”
Sairaalaan vietynä Antti kuoli tajuihinsa tulematta huhtikuun 20 päivänä.
- Ryöstäjä teki pahaa jälkeä Antin yhden huoneen asunnossa.jpg (249.97 KiB) Katsottu 1539 kertaa
Tutkimukset käynnistettiin. Antin saamat iskut olivat olleet kovia. Verta oli paljon kaikkialla huoneessa, aivonosia oli lattialla, samoin kallonsiruja.
Mitään erityisiä taistelun jälkiä huoneessa ei ollut.
Pikkuesineet olivat paikoillaan ehjinä. Tuhkakupissa oli muutama Klubi-savukkeen natsa, samoin yksi Kent’in natsa.
Lattialla oli vanhat, pienikokoiset sakset, joiden toinen terä oli kärjestä poikki.
Ne eivät kuuluneet Antille. Antin kaikille tuttu vanha, suurikokoinen, taitettava lompakko oli poissa.
Antilla oli samana päivänä ravintolassa käydessään ollut rahaa, poikakin oli juuri sitä lähettänyt. Missä ne olivat?
Antin kultareunainen rannekello oli myös poissa. Oli ilmeistä, että Antti oli ryöstetty.
Paikallinen poliisi Helsingistä saapuneine lisävoimineen, suoritti kuulusteluja, neuvotteli, mietti, tarkisti jokaisen ritsin, haravoi tietoja, turhaan.
Kukaan ei ollut nähnyt kenenkään menevän Antin kanssa tämän asuntoon, kukaan ei ollut nähnyt kenenkään tulleen sieltä pois. Tekopaikalta ei löytynyt sormenjälkiä. Kuka Antin tuttavista poltti Kent’iä? Ja kenen olivat vanhat sakset?
Järjestelmällisiä tutkimuksia
:
Ensimmäiseksi ryhmäksi otettiin kaupungissa oleskelevat rikolliset, ja heistä ensin pahin ryhmä, ts. ehdollisessa vapaudessa olevat pakkolaitosvangit.
Näiden henkilöiden joukossa oli eräs mies, 54- vuotias koneasentaja Teuvo, joka oli koevapaudessa pakkolaitoksesta, ja joka vietti aikaansa "pidellen pystyssä” kadunkulmia seisoskellen ja lorvaillen päivät pitkät kaupungilla. Hän oli vielä hauskan näköinen eikä elämä ollut vaikeata, sillä hän oli löytänyt suojelijattaren eräästä leskestä, joka oli häntä nuorempi ja joka mukisematta elätti ja vaatetti hänet työskennellen itse koulun keittolassa.
Teuvo oli jo aikaisemminkin ollut kuulustelussa, kukapa niiltä olisi säästynyt, mutta mitään erityistä ei silloin ollut ilmennyt.
Kun Teuvo joutui uudelleen kuulusteluun, hän ilmeisesti hieman hermostui, sillä poliisi oli päättänyt puhuttaa asiakkaitaan kauan. Ajateltiin, että ehkäpä pitkissä keskusteluissa jotakin arvokasta ilmaantuisi.
Teuvo sai tehdä selkoa huhtikuun 6 päivän tapahtumista. Hän oli aamulla varhain käynyt kävelemässä kuten hänen tapansa oli ja saattanut ystävättärensä, Kyllikki Kinnusen, koululle.
Oli ollut puhetta siitä, että samana päivänä lankeaisi vekseli ja siihen olisi hankittava rahaa. Teuvolla ei ollut rahaa, mutta hän oli luvannut lainata jostain ja tuoda rahan sitten Kyllikille.
Hän olikin saanut rahaa lainaksi 50 mk ja vienyt sen Kyllikille.
Kello oli silloin ollut 14.20. Kyllikki oli sitten käynyt pankissa ja Teuvo oli jäänyt koululle suorittamaan Kyllikille kuuluvia askareita. Koulusta oli poistuttu yhdessä kotiin, eikä enää sen jälkeen ollut menty ulos.
Tutkimuksissa oli käynyt selväksi, että Antin pahoinpitely oli tapahtunut sen jälkeen, kun talonmies oli nähnyt Antin menevän kohti kotiaan eli 14.15 jälkeen, mutta ilmeisesti ennen kello 14.40, jolloin lapsuudenystävä Antti oli käynyt ovella toisen kerran palaten sinne vielä useammankin kerran, kunnes oli saanut kuulla tapahtuneesta.
Teuvo väitti tulleensa koululle rahoineen kello 14.20. Koululle oli matkaa Antin asunnolta n. 900 metriä.
Teuvo oli koululle tullessaan ollut hengästynyt ja sanonut, että "tulipas kuuma". Tutkijat tarkistivat matkaan Antin asunnolta koululle juosten kuluvan 9 minuuttia. Teuvo oli siis tullut koululle liian aikaisin ollakseen syyllinen.
Kuitenkin Hetan kertoman mukaan Antin asunnon lähellä n. 14.15 ollut mies oli ollut juuri Teuvo!
Kumpi siis oli oikeassa?
Keneltä Teuvo oli rahan saanut, missä hän oli lainaajan tavannut, oliko laina maksettu takaisin, jne? Kysymyksiä satoi, samalla tavalla niitä satoi Kyllikille, joka viikon päivät oli poliisiasemalla vakituinen vieras.
Teuvo selitti saaneensa rahat eräältä pultsarilta, jota kutsuttiin nimellä "turha toivo".
Kun tätä kuulusteltiin, hän sanoi, ettei hänellä vuosikymmeniin ole ollut 50 markkaa rahaa kädessään.
Heti, kun hän sai markankin kiinni, se luiskahti kurkusta alas.
Ristiriitaisia selityksiä
:
:
Teuvolla oli tavallisesti enintään 5—10 markkaa rahaa taskussaan. Teuvo ei kuitenkaan pystynyt selvittämään rahalähdettään. Mutta syyllisyyttään hän ei myöskään myöntänyt.
Kuulusteluissa kävi ilmi sekin, että Teuvolla ollut tapana myyskennellä käytettyjä kelloja torilla ja kaduilla maleksiessaan.
Näihin kellokauppoihin sekaantuneita miehiä etsittiin ja löydettiin.
Eräs heistä oli ostanut Teuvolta Antin pahoinpitelyä seuraavana päivänä viinakaupan edessä rannekellon, jossa oli ollut kullanvärinen reunus ja siinä oli ollut kiinni jotain "ruskeata likaa". Vertako?
Kello oli sittemmin myyty edelleen markkinoilla, eikä sitä enää löytynyt.
Mitä tupakkaa Teuvo poltti? Kentiäkö? Kyllä.
Antin asunnossa Teuvo kiisti koskaan käyneensä, tavanneensakin myönsi tämän vain pari kolme kertaa, mutta muualla.
Antin asunnon riippulukon avain oli ollut kateissa muutaman päivän tapahtuman jälkeen. Sitten se oli löytynyt melko läheltä sitä tietä, joka johtaa Antin asunnolta koululle.
Niin läheltä, että se olisi hyvin voitu sinne heittää.
Antin huoneesta oli lattialla olevasta sanomalehdestä löydetty epäselvä kengän jälki.
:
:
Kyllikki oli sitkeää tekoa. Hän kesti pitkään kuulusteluissa kertoillen samalla tavalla kuin Teuvokin. Mutta lopulta hänen oli kerrottava totuus.
Mainittakoon, että Kyllikki oli mennyt Teuvon kanssa kihloihin, vaikka oli jo ennestään naimisissa.
Ystävätär alkaa epäillä
Kyllikki myönsi lopulta, että hän oli alkanut epäillä Teuvoa Antin pahoinpitelijäksi. Teuvon koululle saapumisajan 6 päivänä hän oli myös kertonut väärin. Kello oli Teuvon tullessa ollut jo 14.40 ja tämä oli ollut kuumissaan.
Kun iltauutisissa oli kerrottu Antin tapauksesta, oli Kyllikki itsekseen epäillyt Teuvoa ja tiukannut häneltä, mistä rahat vekseliin olivat tulleet. Teuvo oli sanonut saaneensa ne lainaksi ja asia oli jäänyt silleen. Kyllikki oli kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että tapauksen jälkeen Teuvo oli öisin hikoillut niin, että aamulla oli aluspaita ja yöpuku ollut kuivatettava.
Tämän jälkeen ei Teuvo myöskään ollut tehnyt tavanmukaisia iltakävely itään ja oli väitellyt Antin asunnolle menevää katua, samoin toria. Teuvo oli myös tapauksen jälkeen alkanut vaihtaa monta kertaa päivässä vaatteitaan ja päähinettään sekä silmälasejaan, joita tällä oli kolmet erilaiset.
Vasara
Eniten epäilystä Kyllikissä oli herättänyt se, että Teuvolla aina aikaisemmin povitaskussaan ollut melko kookas pyöreäpäinen, kahdeksankulmainen vasara, jota hän oli väittänyt tarvitsevansa, jos sattuisi jokin työ tehtäväksi, oli nyt poissa. Vasara oli ollut ns. venytysvasara.
Kyllikki oli moneen kertaan kysynyt, minne vasara oli joutunut, ja Teuvo oli sanonut lainanneensa sen jollekin mainitsemalleen miehelle. Tällaista miestä ei löytynyt Teuvon antamien epämääräisten tuntomerkkien perusteella.
Kyllikkiä kuulusteltiin edelleen. Eikö hän ollut nähnyt vasaraa tapahtuman jälkeen. Tutkijat arvelivat vasaraa etsiessään etsivänsä samalla tekovälinettä.
Kyllikki kiisti. Mutta eräänä päivänä hän toi tutkijoille vasaran pään. Nyt kuului kertomus näin:
kun hän oli inttämistään inttänyt, minne Teuvo oli pannut vasaran, jota hän aina kuljetti mukanaan, oli Teuvo lopulta eräänä päivänä kimpaantuneena pannut uuniin tulen ja heittänyt sinne jotain.
Sitten hän oli ottanut uunista hehkuvan kuuman vasaran pään, heittänyt sen lattialle kasteltuaan sen ensin kylmässä vedessä ja sanonut, että siinä se nyt on.
Teuvo oli sanonut sen olleen siihen saakka koulun puuvajassa. Oliko vasarassa ollut verta, ei Kyllikki sanonut tietävänsä, koska vasaran vartta ei enää ollut jäljellä. Vasaran terän Kyllikki oli sitten piilottanut koululle ilmanvaihtohormiin, mistä hän sen nyt toi tutkijoille tultuaan toisiin ajatuksiin.
Mitä Tevolla oli sanottavana vasarasta? Ei mitään. Miksi hän oli polttanut vasaransa?
Siksi, että Antin jutusta oli noussut niin kova häly. Ja kun häntäkin oli alettu kuulustella, oli ollut paras hävittää vasara, muuten häntä voitaisiin epäillä!
Vasaran ilmaantuessa esille piilopaikastaan, oli Antti jo kuollut. Hänen kallonsa tutkittiin tarkkaan moneen kertaan ja siinä olevia lyömäjälkiä verrattiin Teuvon hallussa olleeseen vasaraan, joka muuten oli varastettu Teuvon asumassa talossa olleesta työpajasta. Vasaran omistaja tunsi sen sittemmin.
Helsingin Yliopiston Oikeuslääketieteen laitoksen professori antoi tutkimuksistaan lausunnon, että Antin päähänsä saamat iskut oli lyöty juuri tällä vasaralla.
Teuvoa ei kuitenkaan mikään horjuttanut.
Antin surmaamiseen syyllinen mies käveli hänen mukaansa edelleen vapaana, aivan väärä mies oli pidätetty.
Epätoivoisia yrityksiä
Teuvo yritti karata putkasta. Hänellä oli kuumeinen halu päästä yhteyteen Kyllikin kanssa, jota tärkeänä todistajana ei katsottu aiheelliseksi pidättää. Karkaamisyrityksen epäonnistuttua hän yritti lähettää Kyllikille toisen vapautuvan henkilön mukana kirjeen ja onnistuikin siinä.
:
:
Jutun tutkimukset lähenivät loppuaan. Vielä olivat jäljellä sakset. Nekin Kyllikin oli pakko myöntää tuntevansa sen jälkeen, kun hänen tyttärensä oli ne tunnistanut. Sakset olivat isoäidin sakset, joilla aikanaan oli leikattu matonkuteita.
Teuvo oli ne kunnostanut ja teroittanut. Ne tunsi hyvin, sillä toisesta terästä oli pää poikki ja kiristysruuvi oli uusittu.
Miten sakset olivat joutuneet Antin asuntoon?
Teuvolla ei ollut vastausta, mitenkä hän sellaista saattoi tietää. Teuvo huitaisi kädellään ja sanoi, että hän tulisi aikanaan laatimaan kirjallisen vastauksen kaikkiin tehtyihin kysymyksiin. Syyllisyyttään hän ei myöntänyt. Kirjallista selostusta ei koskaan ole tullut.
Jutun tutkimukset olivat kestäneet yli puolitoista kuukautta. Mutta niin olikin syntynyt 130-sivuinen pöytäkirja, joka oltiin valmiit esittämään oikeudelle.
Langettavat todisteet
Teuvo ei koskaan myöntänyt syyllisyyttään. Hänellä oli kaikkeen kyllä vastaus, mutta väärä vastaus kuten kuulustelujenkin aikana.
Noin kaksi ja puoli kuukautta sen jälkeen, kun torikauppias Anttia oli kuolettavasti pahoinpidelty, tuomittiin koneasentaja Teuvo Tapio Hietala ryöstöstä ja kuoleman aiheuttaneesta pahoinpitelystä elinkaudeksi kuritushuoneesen.
Oikeus katsoi, että koska Teuvo oli nähty tekoaikaan tekopaikan läheisyydessä, koska hän juuri tekopäivänä oli jostakin hankkinut rahaa voimatta selvittää sen alkuperää, koska hän oli myynyt tekopäivän jälkeisenä päivänä kellon, jonka tuntomerkit sopivat Antilta anastettuun kelloon, koska tekopaikalta, missä hän kiisti koskaan käyneensä, löydetyt sakset saattoivat olla vain hänen sinne jättämänsä, koska hänen käytössään
ja teon jälkeen näkymättömissä ollut vasara tieteelisissä tutkimuksissa tunnistettiin rikoksentekovälineeksi, voi ainoastaan hän tunnustuksenkin puuttuessa olla teon tekijä.
:
:
Tuomio pysyi korkeammissa oikeusasteissa.
Teuvo on jälleen pakkolaitoksessa, eli ”pytyssä”, niin kuin sanotaan.
Teuvo lie jossakin vaiheessa ollut hieman ylpeä teostaan vanhana, kylmänä rikollisena ja huomatessaan, että tutkijoitten selville vesille pääseminen vei hieman aikaa ja luullen siksi ehkä selviävänsä.
Kävi nimittäin ilmi, että Teuvo oli aivan vähää ennen joutumistaan pidätetyksi yrittänyt houkutella kanssaan erästä eläkeläistä, joka oli myös ”pyttymies”, ”isoon keikkaan”, kelloliikemurtoon, mutta toinen ei ollut suostunut.
Hän arveli olleensa kylliksi vankilassa, eikä enää halunnut hankkia itselleen epäselviä asioita.
Tähän oli Teuvo kehaisten vastannut, että ”kyllähän tässä niitä epäselviä asioita olisi itse kullakin, isojakin, jos ilmi tulisi. . .”
Ja ilmi tuli.
- HS 7.4.1965.jpg (398.41 KiB) Katsottu 1539 kertaa
- HS 19.6.1965.jpg (248.67 KiB) Katsottu 1539 kertaa
