https://yle.fi/a/74-20107047
Hullu(jen) lääkäri
Psykiatri Kaisa Roiha osaa kohdata ihmiset, joita moni pitää hulluina tai psykopaatteina. Hänellä on taito välttää väkivaltaiset tilanteet.
1.9. 14:31
•
Päivitetty 6.9. 8:00
Teksti:Laura Kosonen
Kuvat ja videot:Heikki Haapalainen
Joskus päätös on pakko tehdä. Potilas täytyy sulkea putkaa muistuttavaan eristyshuoneeseen, ettei hän ole vaaraksi muille tai itselleen. Äärimmäisessä tilanteessa lääkäri määrää potilaan lepositeisiin. Silloin tämä sidotaan paksuilla nahkaisilla remmeillä kiinni vuoteeseen.
Näissä tilanteissa psykiatrian ylilääkäri Kaisa Roiha kertoo potilaalle rauhallisesti ja selkeästi, mitä tapahtuu ja miksi. Roiha ei hermostu, vaikka potilas riehuisi. Hän tietää, että omassa elämässä asiat olisivat voineet mennä myös toisin.
– Voisin ihan hyvin olla itse potilaana.
Oikeuspsykiatri Kaisa Roihalla on Suomessa kollegoja vain noin 50. Tämä joukko vastaa kaikkein vaarallisimpien ja vaikeahoitoisimpien psykiatristen potilaiden hoidosta. Valtaosa heistä hoidetaan valtion ylläpitämissä sairaaloissa Kuopion Niuvanniemessä ja Vanhan Vaasan sairaalassa. Roihan työpaikka, Pohjois-Karjalan keskussairaalan osasto 26 L, on poikkeus, sillä vain harvalla hyvinvointialueella on oma oikeuspsykiatrinen osasto.
Poikkeuksellinen on myös Roihan tapa kohdata potilaansa.
Ovatko potilaat pahoja?
”Mitä sulle kuuluu? Haluaisitko käydä tupakalla?”
Näin Roiha saattaa avata keskustelun potilaan kanssa.
Oikeuspsykiatriset potilaat ovat kansankielellä pakkohoidossa. Tyypillisimmin potilas on tehnyt vakavan väkivaltarikoksen, mutta hänet on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Seurauksena ei ole vankila, vaan vuosien hoito suljetulla osastolla.
– Se ei aina ole vastentahtoista hoitoa, Roiha huomauttaa.
Joillekin potilaille hoitoon joutuminen on helpotus: kaaos loppuu ja he tuntevat olevansa turvassa.
Hoito kestää keskimäärin 6-7 vuotta, osalla pidempään ja joillakin loppuelämän. Noin 90 prosenttia oikeuspsykiatrisista potilaista on miehiä.
Eli siis tappajia, väkivaltaisia umpihulluja, psykopaatteja?
– No…, Roiha aloittaa.
– Ajattelen, että monet asiat ovat ihmisyyden kirjoa. Minun on vaikea käyttää normaalin ja epänormaalin käsitettä saati jotakin epämääräistä pahan käsitettä.
Roiha ei hätkähdä, jos joku käyttäytyy oudosti tai uhkaavasti. Hän pelkää ampiaisia mutta ei ihmisiä.
Lapsena oli toisin. Ja juuri siksi Roiha haluaa hoitaa ihmisiä, joiden olemassaolon moni muu haluaisi unohtaa.
Tällaista on arki vuosikausien pakkohoidossa
Tunnelma on rauhallinen, jopa unelias. Muutama potilas kävelee käytävällä. Joku istuu tupakalla parvekkeella, jota reunustavat monimetriset pleksilasit ja metallikaiteet. Yhdessä potilashuoneessa asuu mies, jonka hoito on kestänyt lähes kymmenen vuotta. Hän on antanut luvan kurkistaa huoneeseensa.
Osaston ilmoitustaululla on lappuja, jotka sekä hoitajat että potilaat ovat täyttäneet.
Harrastukseni ovat…
Pidän siitä, kun …
En pidä siitä, kun…
Kyse ei ole ystäväkirjan askartelusta, vaan väkivaltatilanteiden ehkäisystä. Kun tunnetaan puolin ja toisin, tilanteet eivät kärjisty.
– Potilaat aistivat hyvin herkästi autoritaarisen ja ylenkatseellisen asenteen. Moni heistä on epäluuloinen viranomaisia kohtaan, Roiha sanoo.
Osastolla hoidetaan oikeuspsykiatristen potilaiden lisäksi ihmisiä, joilla on poikkeuksellisen vaikeahoitoinen psykiatrinen sairaus. Silti väkivaltatilanteet ovat harvinaisia. Niiden ehkäisemiseksi on tehty viime vuosina paljon työtä.
Tutkimusten mukaan pakkotoimia käytetään psykiatrisessa hoidossa edelleen paljon. Eristäminen ja sitominen tilastoidaan, mutta Roihan mukaan on olemassa myös harmaa alue, perusteeton vallankäyttö, joka jää piiloon. Näitä rakenteita Roiha haluaa purkaa. Lopulta kyse on hyvin yksinkertaisista asioista.
Väkivallan uhka on useimmin läsnä akuuteilla psykiatrisilla osastoilla. Päihteet ovat monesti yksi tekijä tapahtumaketjussa, joka johtaa vakaviin rikoksiin ja tahdosta riippumattomaan hoitoon.
Kaikki pakkohoitoon määrätyt rikoksentekijät eivät kuitenkaan ole syrjäytyneitä nuoria miehiä, Roiha muistuttaa. Voi käydä myös niin, että melko tavallinen elämä nyrjähtää sijoiltaan niin perusteellisesti, että tapahtuu kauheita.
Olisi houkuttelevaa ajatella, että jos paha teljetään pois silmistä vankiloihin ja suljetuille osastoille, olemme turvassa. Mutta ei.
– Mahdollisuus pahoihin tekoihin on meissä kaikissa. Ei ole niitä ja meitä muita.
.....
.....
.....