Murhapolttaja
Apulaisnimismies Jukka Räihä
Vuoden 1986 loppukesästä Vantaan kaupungissa sattui useita tulipaloja, jotka todettiin tahallaan sytytetyiksi, siis murhapoltoiksi.
Syyllinen löytyi aikanaan Keskusrikospoliisin suorittamissa tutkimuksissa ja hänet asetettiin teoistaan vastuuseen.
Seuraavassa artikkelissa käsitellään lähinnä näiden murhapolttojen johdosta toimitettuja oikeudenkäyntejä.
Vantaan kaupungissa sattui loppukesästä 1986 useita tulipaloja, jotka sittemmin todettiin murhapoltoiksi.
Suomessa on viime vuosina palanut taikka poltettu useita vanhoja ja arvokkaita kirkkoja.
Myös Vantaalla sijaitseva vanha kirkko yritettiin polttaa kesällä 1986, 25. päivänä heinäkuuta.
Toiseksi mainittakoon eräs asuttu rivitalohuoneisto, joka myös tahallisesti sytytettiin tuleen.
Palossa kuoli kaksi henkilöä ja neljä muuta saivat vammoja.
Lääketieteen kandidaatti
Keskusrikospoliisin ryhdyttyä asian johdosta tutkimuksiin se sai aikanaan selville, että tuhopolttoihin oli syyllistynyt kaksi henkilöä, joista toinen oli lääketieteen kandidaatti Pertti Ahdevaara.
Juuri hän oli sytyttänyt kahden ihmishengen vaatineen rivitalon palon.
Tutkimuksissa oli selvinnyt, että Ahdevaara oli tapahtuma-aikaan ollut mainitussa rivitalohuoneistossa ja että siellä olleet henkilöt olivat tunnistaneet hänet.
Tämän lisäksi häntä voitiin epäillä syylliseksi myös entisyytensä perusteella. Ahdevaaraa oli muutama vuosi aikaisemmin epäilty syylliseksi Hauholla tapahtuneisiin murhapolttoihin, mutta Ahdevaara oli jäänyt tuomitsematta näytön riittämättömyyden vuoksi.
Poliisitutkinnassa AhdeAhdevaara kuvasi hyvin seikkaperäisesti kohteensa ja myös tekotapansa. Varsinaisia todistajia Keskusrikospoliisi ei pystynyt hankkimaan, sillä Ahdevaara oli toiminut hyvin varovasti.
Kukaan sivullinen ei ollut päässyt näkemään hänen puuhiaan.
AhdeAhdevaaran omaan tunnustukseen perustuen Keskusrikospoliisi julisti AhdeAhdevaaran vangituksi hänen oltuaan kaksi viikkoa pidätettynä.
Ensimmäinen käsittely
Kuukauden kuluttua vangitsemisesta juttu tuli esille Vantaan kihlakunnanoikeudessa.
Tuolloin syyttäjänä toimi apulaisnimismies Jyrki Häkkinen, joka myös oli laatinut syytekirjelmän Ahdevaaran tunnustuksen perusteella. Syyttäjä vaati Ahdevaaralle rangaistusta muun muassa yksin teoin tehdyistä murhapoltosta, kahdesta murhasta ja neljästä murhayrityksestä. Tämä syyte koski nimenomaan aikaisemmin mainittua rivitalohuoneiston paloa.
Kun syyte oli esitetty, Ahdevaara toisti asianajajansa välityksellä poliisikuulustelukertomuksensa ja myönsi syytteet oikeiksi tietyin varauksin. Asianajaja nimittäin katsoi, että kyseessä ei voinut olla murha, vaan enintään kuolemantuottamus. Kirjelmässään Ahdevaaran asianajaja esitti seikkaperäisesti syyt, jotka olivat johtaneet murhapolttoihin. Sen mukaan Ahdevaara oli jo pitkään käyttänyt liikaa lääkkeitä ja alkoholia ja epäonnistunut naissuhteissaan. Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että Ahdevaara oli nuoruudestaan saakka kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista.
Tästä huolimatta hän oli pystynyt suorittamaan koulunkäynnin ja aloittamaan lääketieteen opintonsa, sekä suorittamaan lääketieteen kandidaatin tutkinnon hyvin arvosanoin.
Mutta todettuaan oman horjuvan mielenlaatunsa, hän ei ollut suorittanut tutkintoaan loppuun, vaan siirtynyt erään lääketehtaan palvelukseen tutkimuskoordinaattoriksi ja saanut ehkä tässä työssään käsiinsä helposti lääkeaineita.
Hän oli alkanut väärinkäyttää lääkkeitä ja alkoholia yhdessä. Ahdevaara oli ollut naimisissa, mutta avioliitto oli päättynyt eroon. Juuri ennen nyt tarkoitettuja tuhopolttoja hän oli seurustellut erään naisen kanssa, jolla myös oli mielenterveysongelmia ja jonka avioliitto myös oli päättynyt eroon.
Suhdekin oli kuitenkin jo päättynyt. Oikeudessa Ahdevaara totesi, että kerrotun suhteen päättyminen oli eräs näiden tuhopolttojen pääsyistä.
Hän oli paloja sytyttämällä halunnut saada huomion kääntymään itseensä ja ongelmiinsa, hän halusi tätä kautta päästä asianmukaiseen hoitoon.
Esiintyi johdonmukaisesti
Ahdevaara esiintyi oikeudessa erittäin johdonmukaisesti. Hän oli laatinut tulipalopaikoista karttapiirrokset kulkureitteineen. Niistä ilmeni myös se kohta, mistä hän oli palon sytyttänyt ja mitä kautta sitten poistunut paikalta.
Ahdevaara kertoi seikkaperäisesti, että hän oli yrittänyt ensinnäkin sytyttää Helsingin pitäjän kirkon tuleen heittämällä kirkon oveen bensiiniä ja sytyttämällä bensiinin tuleen.
Sitten hän kertoi yrittäneensä sytyttää kirkon vieressä olleen aittarakennuksen.
Kertomus sopi täysin yhteen Keskusrikospoliisin rikospaikkatutkimuksen kanssa.
Edelleen Ahdevaara kertoi autiotalosta, jonka seinän hän oli valellut bensiinillä ja sytyttänyt sen sitten tuleen. Tämäkin kertomus todettiin rikospaikkatutkimuksessa oikeaksi.
Edelleen Ahdevaara kertoi menneensä erään talon kellariin ja kaataneensa siellä oleviin kaappeihin bensiiniä. Hän oli sytyttänyt kaapit, mutta talo ei ollut palanut, vaan tuli oli sammunut alkuunsa.
Rivitalon tuhopoltosta Ahdevaara kertoi, että hän asui aivan rivitalon läheisyydessä toisessa rivitalossa yhdessä vanhempiensa kanssa.
Tapahtumapäivänä hän oli havainnut, että huoneistossa oli juhlat. Hän oli myös mennyt sinne. Asunnon omistaja oli matkoilla ja asunnossa oli paikallista nuorisoa juhlimassa. Ahdevaara nautti asunnossa alkoholia muiden mukana ja lähti sieltä joskus aamuyöllä pois.
Päästyään omaan asuntoonsa, hänellä yhtäkkiä "pimeni”. Hän palasi takaisin ja totesi, että asunnossa olleet juhlijat olivat jo nukkumassa. Hän kertoi heittäneensä olohuoneeseen savukkeen ja sitten poistuneensa. Tätä kertomustaan hän muutti ensin poliisitutkinnan yhteydessä ja sitten oikeudessakin siten, että hän oli sytyttänyt asunnon pesuhuoneessa olevan likapyykkikorin heittämällä siihen palavan sukan.
Tämän jälkeen hän kertoi poistuneensa luullen, että asunnossa olevat henkilöt heräisivät savuun ja liekkeihin riittävän ajoissa päästäkseen asunnosta pois.
Myöhemmin Ahdevaara oli lukenut tästä tulipalosta sanomalehdistä ja todennut, että kaksi henkilöä oli saanut surmansa.
Tämän jälkeen hän oli viettänyt täysin normaalia elämää välttäen vain katsomasta palaneeseen huoneistoon päin.
Tämän jälkeen Ahdevaara pyysi, että hänelle suoritettaisiin mielentilatutkimus, johon pyyntöön oikeus suostui.
- Tämän rivitalon murhapoltossa kaksi ihmistä sai surmansa ja neljä loukkaantui vakavasti. Näkymä pihan puolelta.jpg (233.39 KiB) Katsottu 964 kertaa
Ahdevaaran mielentilatutkimus kesti noin puoli vuotta ja juttu tuli uudelleen esille Vantaan kihlakunnan oikeudessa myöhään keväällä 1987.
Nyt juttuun tuli toinen syyttäjä, eli allekirjoittanut. Juttu oli minulle täysin tuntematon, tiesin siitä oikeastaan vain sen, mitä lehdet olivat siitä kirjoittaneet ja mitä jutusta pääpiirteittäin oli keskusteltu syyteosastolla.
Toistin siis aikaisemmin esitetyt syytteet sellaisenaan, samoin Ahdevaara toisti aikaisemmin lausumansa. Tämän jälkeen jouduin pyytämään asiassa lykkäystä saadakseni uudelleen haastetuksi kaikki asianomistajat oikeuteen esittämään mahdolliset korvausvaatimuksensa. Seuraava oikeudenkäyntitilaisuus tapahtui noin kuukautta myöhemmin.
Nyt sekä Ahdevaara että hänen asianajajansa peruivat kaiken ja kiistivät kaikki syytteet ja tietenkin kaikki korvausvaatimukset.
Tilanne oli syyttäjän kannalta hyvin vaikea. Tuli mietittäväksi, mistä todisteet Ahdevaaran syyllisyyteen olisi hankittavissa. Pyysin asiassa lykkäystä.
Unenomaisia muistikuvia
Perehdyttyäni satamäärin sivuja käsittävään tutkimusaineistoon, otin selvää myös siitä, millä menetelmällä Ahdevaara oli aikanaan kuulusteltu.
Sain kuulla, että hän oli vapaaehtoisesti ja johdonmukaisesti kertonut asioita päivä päivältä enemmän, ja kertomukset oli sen mukaan pöytäkirjattu.
Ahdevaara kiisti kaiken nyt sillä perusteella, että hän oli vasta nyt alkanut muistaa, miten asiat todella olivat ja että hänen muistikuvansa olivat, aikaisemmin olleet hataria ja unenomaisia.
Hän oli halunnut kuulusteluissa kertoa vain sen, mitä poliisit odottivat hänen sanovan.
Kuitenkin Ahdevaaran poliisikuulustelukertomukset olivat hyvin johdonmukaisia ja yksityiskohtaisia, tuolloin hän oli muistanut kaikki tapaukset jokseenkin hyvin, mutta ei ollut myöskään tunnustanut sellaisia paloja, jotka sittemmin todettiin toisten henkilöiden sytyttämiksi.
Ahdevaarasta laaditusta mielentilalausunnosta ilmeni myös, että hän oli mielentilatutkimuksen aikana myöntänyt nämä teot, mutta kylläkin sanonut, että hänen muistikuvansa tapahtumista olivat unenomaisia.
Juttua lykättiin jälleen.
- Sytytys 'onnistui', tuho oli lähes täydellinen.jpg (143.75 KiB) Katsottu 964 kertaa
Seuraavaan istuntoon todistajaksi haastettiin mielentilatutkinnan toimittanut psykiatri.
Hän kertoi, että ensinnäkin hänen mielestään Ahdevaara oli teot tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla. Hänestä oli löytynyt tyypillisiä pyromanian oireita sekä fysiologisesti että psyykkisesti.
Todistaja kertoi, että yleensä pyromaani painaa tekonsa taka-alalle ajatuksissaan ja yrittää selitellä niitä parhain päin. Siten se, että Ahdevaara peruutti tunnustuksensa ja vetosi muistamattomuuteensa ja "unenomaisiin muistikuviinsa" oli tyypillistä tuhopolttohimosta kärsivälle ihmiselle.
Minulla ei syyttäjänä ollut erikoista kysyttävää, eikä Ahdevaarallakaan tuntunut olevan, hän ei edes asettanut omaa syyntakeisuuttaan kyseenalaiseksi, vaikka hän oli aikaisemmin oikeudessa väittänyt, että mielentilatutkimuslausunnon antaja oli epäpätevä tutkimusta suorittamaan ja että tämä oli vetänyt tutkimuksesta liian hätäisiä johtopäätöksiä.
Kertoo itse
Tähän asti AhdeAhdevaara oli ollut oikeudessa varsin hiljaa esittäen sanottavansa asiamiehensä välityksellä. Mutta halusin kuitenkin kuulla Ahdevaaran oman mielipiteen hänen tekemikseen väitetyistä rikoksista. Katsoin sen seikan hyvin tärkeäksi myös näytön kannalta. Kun Ahdevaaralta kysyttiin, miten hän oli kuulusteluissa voinut niin tarkkaan muistaa paikat, joissa hän oli käynyt ja samoin sytytystavat, hän vastasi, että hän oli lukenut niistä sanomalehdistä. Kun hän oli lehdessä nähnyt kuvia palaneista taloista, kuvat olivat valokuvanomaisesti painuneet hänen mieleensä. Tähän todettiin, että kaikkia kohteita ei suinkaan ollut valokuvattu, saatikka että niistä olisi lehdissä kerrottu, taikka selostettu syttymistapoja ja syttymiskohtia.
Ahdevaara väitti myös, että syttymissyistäkään ei ollut tarkkaa selkoa, sillä kaikilta palopaikoilta ei ollut löytynyt bensiinijälkiä, eikä hänen vaatteistaankaan ollut löytynyt mitään jälkiä.
Tähän jouduin toteamaan, että vähäisistä bensiinimääristä ei välttämättä aina jää jälkiä ja tulipalon rajuus huomioon ottaen bensiinijälkien havaitseminen saattaa tuottaa hankaluuksia.
Tämän lisäksi Ahdevaara oli ennen kuulusteluun joutumistaan vienyt housunsa pesulaan. Siitä voitiin vetää johtopäätös, että Vaara pelkäsi niistä löytyvän hänen syyllisyyteensä viittaavia jälkiä.
Asiaa nimenomaan kysyttäessä Vaara väitti käsitystensä edelleenkin olevan sekavia ja "unenomaisia”.
Kun häneltä kysyttiin, voiko hän yleensä olla varma siitä, että hän ei ollut sytyttänyt paloja, hän väitti, ettei hän ollut voinut niitä sytyttää, mutta poliisille hän oli kertonut vain sen, mitä tämä halusi kuulla.
Viittasin Vaaran poliisikuulusteluissa antamiin johdonmukaisiin ja yksityiskohtaisiin kertomuksiin, ja kun syytetyn avustajakaan ei asettanut kuulustelutekniikkaa kyseenalaiseksi totesin, että hän oli antanut kertomuksensa vapaaehtoisesti ja asiat sillä hetkellä tarkasti muistaen.
Koska asiassa ei ollut enempää näyttöä saatavissa, kaikki asianosaiset jättivät jutun kihlakunnanoikeuden päätettäväksi.
Täyttä ymmärrystä vailla
Muutaman tunnin miettimisen jälkeen kihlakunnanoikeus antoi jutussa päätöksen.
Oikeus katsoi kaikki syytteen kohdat toteennäytetyiksi kuitenkin niin, että kyseeseen murhapolttojen lisäksi eivät olleet murhat ja murhayritykset, vaan törkeät kuoleman- ja ruumiinvamman tuottamiset.
Niistä ja muista teoista oikeus tuomitsi Pertti Ahdevaaran täyttä ymmärrystä vailla olevana yhteensä 8 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen.
Rangaistus koostuu Tikkurilan Murattitien rivitalopalo: 6 vuotta, Tikkurilan Koisotien omakotitalo: 1 v. 6 kk., Helsingin Pitäjänkirkko: 2 v. 6 kk, kirjon viereinen aitta: 1 v. 6 kk, Tikkurilan Murattitie omakotitalo: 2 v. 6 kk eli yhdistettynä 8 v 8 kk.
Päätöstään oikeus perusteli todistajana kuullun psykiatrin kertomuksella siitä, että Ahdevaara täytti selvät pyromaanin tuntomerkit.
Lisäksi kihlakunnanoikeus katsoi syyttäjän tapaan, että poliisitutkinnassa annetuille kertomuksille oli annettava painoarvo, koska kertomukset oli annettu vailla pakotteita, yksityiskohtaisesti ja johdonmukaisesti, ja koska Ahdevaara oli myös oikeudessa useampaankin kertaan toistanut nämä kertomukset ja myöntänyt aikanaan myös syytteet oikeiksi. Ahdevaara tuomittiin korvaamaan yli miljoona markkaa vakuutusyhtiölle vahingoittuneen asunnon korjaamisesta, sekä muita korvauksia kymmeniä tuhansia markkoja, muun muassa korvauksia kivusta, särystä ja hautauskuluista. Ahdevaara ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen. Juttu on paraikaa hovioikeuden käsiteltävänä.
- HS 8.7.1987.jpg (275.37 KiB) Katsottu 964 kertaa