Olisi kyllä kiva joskus kurkistaa Finlandia- yhdistyksen Facebookin ei-julkiselle sivustolle. Kyseessähän ei oikeasti ole mikään uusi Facebook-sivusto vaan
Ano Turtiaisen kannattajien ei-julkinen Facebook-sivu, jota ylläpiti aikoinaan
Samuel Gryning. Toinen Anoon liittyvä sivusto eli
TOTUUDENTORVI - joka toimi välillä taas jollainen toisella nimellä - oli taas Anon kannattajien julkinen Facebook-sivusto.
Finlandia rauhanyhdistys on siis kokonaan vanhan päälle tehty uusi peiterakennelma, jonka kautta Ano haluaa viestiä aktiivisuudestaan politiikassa. Kotisivujahan yhdistyksellä ei ole ellei VKK:n sivuja kirjoiteta taas kerran uusiksi. Toisaalta tietenkin nerokasta vaihtaa suljetun FB-ryhmän nimi Finlandiaksi, kun jäseniä on kuitenkin valmiiksi tuo rapiat 1800. Nimeä vaihtamalla -
Ano Turtiaisen ja VKK:n kannattajista Finlandiaksi - saadaan näyttämään toiminta siltä että on parissa viikossa polkaistu porukkaan pari tuhatta jäsentä, vaikka kyseinen suljettu sivusto todellisuudessa on kasvanut nykyiseen mittaansa jo vuosia sitten.
TOTUUDENTORVI tullee kuihtumaan kokonaan lähiaikoina, sen verran sekavaa läppää sivulle on viime kuukausina jaettu. Siellä jaetaan estotta muiden muassa Venäjän virallista sotapropaganda, kuten Venäjän puolustusministeriön sotaraportteja. Todellinen Zota-Zanna ja todennäköinen
Johan Bäckmanin kaveri
Anne M. Lindell myös tekee paluun. Hänen mukaansa 'zotahulluuteen' ovat syypäät etenkin "EU, Ranska, Saksa, Ukraina, USA ja Iso-Britannia" mutta ei tietenkään sotahullun diktaattorin johtama Venäjä, joka sodan aloitti. Korostan Lindellin päivityksestä jokaisen Venäjää ylistävällä Z:llä korostetun sanan.
https://www.facebook.com/groups/3088462224758256/

- FR.jpg (57.19 KiB) Katsottu 830 kertaa
Lämpimästi tervetuloa.
Tämä ryhmä ei ole Finlandia rauhanyhdistyksen virallinen sivusto. Tämä ryhmä on tarkoitettu Finlandia rauhanyhdistyksen jäsenille ja tukijoille.
RAUHANRAKENTAJAT ryhmän pääasiallinen toiminta keskittyy rauhan työlle.
Tämä ryhmä on yksityinen joten täältä ryhmästä ei saa jakaa eikä kopioida julkaisuja ulos muualle.
Ryhmässä ei sallita julkaistavaksi minkäänlaisia puolueiden mainoksia eikä videoita. Puolueiden mainostaminen tässä ryhmässä ehdottomasti kielletty!
Ryhmässä kaikki ovat samanarvoisia kansalaisia. Jos ryhmään tullaan haastamaan riitaa tai riitelemään, niin sellaiset poistetaan ryhmästä, ryhmä ei ole riitelytanner, vaan rauhaa rakentava yhteisö.
Muista asiallinen käytös!
https://www.facebook.com/groups/276127234708692
Taistelut Ukrainassa - Venäjän puolustusministeariön viikkoraportti 13.9.24 / TASS
Venäläiset joukot vapauttivat kymmenen asuinaluetta Kurskin alueella viime viikolla.
Ukrainan tappiot olivat 3 520 sotilasta taisteluosasto Pohjoisen toiminta-alueella.
MOSKOVA, 13. syyskuuta. /TASS/. Venäjän taisteluosasto Pohjoinen vapautti kymmenen asutusta Venäjän Kurskin raja-alueella viimeisten seitsemän päivän aikana, Venäjän puolustusministeriö kertoi tiedotteessaan erikoissotilaallisen operaation edistymisestä kuluneen viikon aikana.
...

- TT_AML.jpg (80.18 KiB) Katsottu 830 kertaa
Minulla on sellainen tunne, että en ole yksin, kun sanon, että minulla on mitta täynnä jatkuvasta zotimisesta jossain päin maailmaa, ... ja valtaapitävien valheista, massiivisesta salailusta, Deep Statesta (Cabalin johtama varjohallitus), joka johtaa kaikkia länsimaita, mutta eritoten EU:ta, Ranskaa, Saksaa, Ukrainaa ja USA:ta ja UK:ta, ... ja rahamaailman peto-eliitin (Cabalin) satojen tuhansien vuosien ajan maapallon resurssien, luonnonvarojen ja ihmisten ryöstämisestä, eliminoimisesta zodilla ja sairauksilla ja "mukamas lääkkeillä", ... ja ihmisten orjuttamsiesta, hirvittävästä kiduttamisesta ja raakalaismaisuudesta, ... ja sekä fyysisestä että henkisestä alistamisesta, ankarasta setsuurista, eriarvoisuuden lietsomisesta, jotta ihmiset mukamas vihaisivat toisia rotuja ja uskontoja ... emme vihaa, ... ja ilmastonmuutos-hömpästä, vaikka ilmastolla on tapana koko ajan muuttua, ... ja pelon ja kauhun lietsomisesta, koska pelko on paras keino hallita ihmismassoja (vert. tehtaillut pandemiat), ... ja pakkosirutuksista tms. (vert. haitalliset plörönäpiikit).
Sanon, että nyt saa luvan riittää! Zotahullujen ja täysin idioottien päättäjä-miesten/-naisten on aika väsityä takavasemalle tai aikuistua. Te tuhoatte meidät kaikki itsenne lisäksi, koska te tuhoatte täysin hulluilla päätöksillänne koko maapallon, ... ja muistakaa - pakomahdollisuutenne on tuhottu. Te ette enää pääse täältä pakoon. "Tunnelitkin" on tyhejnnetty, joten olette omillanne, ja noissa sala-onkaloissanne te mätänette, kun kaikki on maan päällä on tuhottu, mutta "heränneet" eivät tuhoudu, vaan he nousevat (siirtyvät) 4D:lle ja jotkut jopa suoraan 5D:lle.
Me emme enää tottele teitä.
Katso nämä videot nyt näin aluksi (1 ja 2. englanniksi), mutta ensimmäisessä kommentissani on ohje, miten löydät niihin suomenkielisen tekstityksen. Tämän vanhan ja viisaan naisen kanavaa on syytä seurata. "Old Women Wisdom" (vanhojen naisten viisaus) on kaikkina aikoina ollut korkeasti arvostettua paitsi nyt. Vanhat naiset katselevat maailmaa toisesta demensionista (tasolta) kuin muut (ovat osin jo siirtyneet 4D:lle). Vanhat naiset ovat usein luontaisesti "näkijöitä". Vanhoja naisia tarvitaan, ja juuri siksi naiset elävät kauemmin kuin miehet.
1. - - - > https://www.youtube.com/watch?v=gF3wYMfRdpw&t=2s
2. - - - > https://www.youtube.com/watch?v=etunfa_ZcqY&t=180s
Kirj. Anne Lindell, 15. 8. 2024, saa jakaa
P.S. Nyt suurzodan ja jopa atomizodan uhatessa aivan näinä päivinä ja jopa tunteina (jopa jo huomenna voi kohtalomme hetket olla käsillä), joten nyt on viimeinen hetki ja todellakin syytä lyödä viisaat päämme yhteen ja miettiä yhdessä, miten tästä eteenpäin. Sen olette nähneet, että kaikki miekkarit on syytä hylätä, koska Cabal iskee osallistujiin todella lujaa ja laittomasti (vert. Britannia). Ne eivät siksi kanna hedelmää. Ihmiset ovat nyt lainsuojattomia. Itse kysyn neuvoa nyt "verhon" takaa, koska olen täysin neuvoton.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.