Henkirikoksen tutkintaa maalla sata vuotta sitten
Tapani Tikkala, rikosylikonstaapeli, KRP, Vaasa.
Kaupunkimatka Nikolainkaupunkiin
Jurvan Niemenkylään perustettiin ensimmäinen kauppa, Niemenkylän keräysyhtiö, syyskuussa 1901.
Lähes kaikki kylän asukkaat liittyivät jäseniksi. Niin teki myös 33-vuotias talollinen Matti Sarvela.
Joulukuun 5. päivänä 1901 hän oli renkinsä ja suovurinsa (sisarenmies) kanssa hakemassa Vaasasta, silloisesta Nikolainkaupungista, kaupalle jauhosäkkejä.
He majoittuivat yöksi kauppiaiden Sölfverarm & Petersenin majataloon, jossa nautittiin ajan tapojen mukaan myös paloviinaa. Sarvelan miesten lisäksi majatalossa oli muitakin jurvalaisia: muun muassa torpparit Matti Hautaharju ja Fredrik Hietamäki. Sarvela ja Hautaharju tekivät ryypiskelyn ohella kellokauppaa.
Seuraavana päivänä 6. joulukuuta lähdettiin ajamaan hevosilla Jurvaa kohti. Hietamäki otti rekeensä Amerikasta palaavan Leena Hietikon ja hänen kaksi lastansa sekä Hautaharju niin ikään Amerikasta palaavat Vihtori Kujanpään ja Mikko Tuorin. Matkalla pysähdyttiin Riimalan kestikievariin Sulvan pitäjässä, jossa hevoset huollettiin ja miehet lämmittelivät sekä ottivat lämmikettä. Kievarista lähdettäessä Matti Hautaharju ajoi edellä kyydittäviensä kanssa ja Hietamäki siirtyi Sarvelan rekeen.
Matkan aikana nautittiin lisää viinaa. Sarvijoen kylässä Hietamäki ja Sarvela kävivät Hautalan kauppapuodissa, kun taas toiset Sarvelan seurueesta jatkoivat matkaansa kotiin saakka pysähtymättä. Hautaharju, Kujanpää ja Tuori poikkesivat puolestaan Sarvijoella Heikki Riskun asunnossa, jossa olivat noin tunnin ajan. Tänä aikana keitettiin kahvia ja juotiin kahvipunssia.
Sarvela päihtyi matkan aikana ja Sarvijoelta lähdettyä hänen hevoskuormansa kaatui ojaan niin sanotun Mukarin kiven paikkeilla.
Pian saapui Hautaharju Kujanpään ja Tuorin kanssa kaatuneen kuorman luokse. Sarvela ja Hietamäki kehottivat tulijoita auttamaan kuorman nostamisessa. Kujanpää ja Tuori vastustelivat. Riitelyn jälkeen Hautaharju, Kujanpää ja Tuori auttoivat kuorman teossa ja reki saatiin tielle.
Tuori lähti ajamaan edellä Hautaharjun hevosella sekä Sarvelan hevonen kuormineen perässä Hietamäen istuessa etuosaan, Sarvelan keskelle ja Hauta- harjun perän puolelle. Kujanpää käveli ensin kuorman vieressä, mutta kun miehet rupesivat puhumaan puukoista, hän meni sitten edellä kulkevan hevosen rekeen kehottaen Hautaharjuakin tulemaan omaan rekeensä hevostaan ajamaan.
Hautaharju käski Kujanpään ajaa ja sanoi tulevansa perästä. Kujanpää ja Tuori jatkoivat Myötäsen torpan kohdalle, jossa Leena Hietikko odotti kahden lapsensa ja Hietamäen hevosen kanssa. Heidän siinä odotellessaan tuli paikalle hevosella Jurvaan päin menossa olevat mies ja nainen. Hevonen seisautettiin ja Kujanpää kysyi, olivatko he nähneet perässä tulevia miehiä. Mies, joka sanoi olevansa Mikko Kangas, vastasi että perässä oli tulossa kolme miestä riidellen ja väitellen siitä, että yksi heistä ei kuuluisi siihen joukkoon. Lähes heti Kankaan lähdettyä tuli Fredrik Hietamäki paikalle ajaen Sarvelan hevosella. Hän jätti Sarvelan hevosen Myötäsen torpan kohdalle ja meni heti omaan rekeensä. Kujanpään kysyessä, minne toiset olivat jääneet, sanoi Hietamäki heidän jääneen jälkeen rähisemään ja varoitti, etteivät vain tekisi Matti Sarvelalle mitään pahaa. Hietamäki lähti heti Jurvan suuntaan Leena Hietikon ja lasten kanssa.
Hetkisen kuluttua alkoi Sarvijoen suunnasta kuulua meteliä ja noin viiden minuutin kuluttua äänten lakattua tuli Matti Sarvela yksin tietä pitkin odotus- paikalle. Sarvela meni heti kuormansa luokse ja yritti päästä sen päälle. Kujanpää ja Tuori auttoivat Sarvelan kuorman päälle. He kysyivät, minne Matti Hautaharju oli jäänyt, johon Sarvela vastasi, ettei tiennyt. Sarvela ei sanonut muuta ja lähti hevosellaan kotiin päin kuorman päällä maaten.
Kujanpää ja Tuori kääntyivät takaisin etsimään kyytimiestään. He kävivät ensin kopistamassa Myötäsen torppaan (merkintä d), kävivät lähellä kuorman kaatumispaikkaa ja paluumatkalla vielä kopistamassa torpissa (merkintä c. ja j). Ajatellen, että Matti Hautaharju kyllä itsensä hoitavat, he jatkoivat sitten eteenpäin. He tulivat kello 23:n aikaan Pyörnin torppaan, jonne jättivät hevosen ja omat matka-arkkunsa. Seuraavana aamuna, 7. joulukuuta kello 05.00 sei soi Matti Sarvelan hevonen kotinsa pihassa kuormineen rengin mennessä talliin. Matti Sarvelaa ei näkynyt.
Matti Sarvelan löytyminen
Matti Hautaharju jyristi kovasti Myötäsen torpan ovea lauantaita vasten yöllä 7. joulukuuta noin kello kaksi ja kertoi tuoneensa hevosellaan Vaasasta kaksi Amerikasta kotiin palaavaa, joista toinen oli ollut Kujanpään Jussin poika. Hautaharju kiroili ja sanoi matkakumppanien jättäneen hänet talollisen Heikki Riskun luokse Sarvijoen kylään. Koska hän ei tiennyt, mihin kyydittävät olivat hänen hevosensa panneet, pyysi hän torpasta kyytihevosta. Talon hevonen oli kuitenkin kaupunkimatkalla. Hautaharjulla ei ollut lakkia päässään. Hän sanoi, ettei se ollut kaukana torpasta Sarvijokeen päin. Hautaharju pyysi keittämään kahvia ja sitä keitettiinkin hänelle. Juotuaan Hautaharju pyysi saada vähän levätä jossakin. Hautaharjulle osoitettiin sänky, jossa hän makasi levottomasti noin kello viiteen saakka, jolloin hän lähti Jurvaan päin. Pian viiden jälkeen Hautaharju saapui torppari Jaakko Myötäsen luo ja pyysi kyytihevosta Pyörnin taloon saakka sanoen, että hänen hevosellaan oli kaksi Amerikasta palaavaa saanut kyydin ja ettei hän tiennyt, kummanko luokse hänen hevosensa oli viety.
Jaakko Myötänen lähti noin kello kuuden aikaan kyyditsemään Hautaharjua. Kun he olivat kulkeneet noin neljä kilometriä Jaakko Myötäsen torpasta Jurvaan päin, alkoi hevonen kovasti pelätä. Myötäsen kysyttyä Hautaharjulta syytä hevosen pelkoon Hautaharju sanoi, että ojassa oli hänen laukkunsa. Hautaharju meni ojaan katsomaan ja sanoi, ettei se ole kuin kivi. Samassa hän kuitenkin sanoi, että ojassa oli mies. Myötäsen kysyttyä, oliko miehessä henkeä Hautaharju vastasi, ettei ole. Myötänen meni myös ojaan katsomaan ja huomasi ojassa tuntemattoman miehen, joka oli ilmeisesti vielä hengissä. Hautaharju kysyi tulitikkuja ja miehen kättä valaisten sanoi:
- Niinpä tämä on kuin veressä.
Myötänen ja Hautaharju nostivat miehen rekeen ja ajoivat Pyörnin taloon, jonne oli löytöpaikalta neljä kilometriä. Talokas Heikki Pyörni tunsi miehen Matti Sarvelaksi. Sarvela heitti henkensä tajuihinsa tulematta Pyörnin talossa noin tunnin kuluttua. Pyörnin talossa Hautaharju sanoi hukanneensa puukkonsa kaupungissa sanoen:
- Se oli hyvä, ettei minulla ollut puukkoa. Se jäi kaupunkiin.
Poliisitutkinta
Kruununnimismiehille annetun johtosäännön mukaisesti Laihian ja Jurvan kruununnimismies Karl Emil Kuula aloitti tutkimukset Niemen talossa Jurvan pitäjän Niemenkylässä sunnuntaina joulukuun 8. päivänä 1901. Ennen nimismiestä paikalle oli jo ehtinyt poliisikonstaapeli Mikko Brink, ja hän oli koonnut paikalle kaikki asiaan kuuluvat henkilöt sekä poliisi- konstaapelit Juho Sillanpään ja Samuli Ristiluoman sekä lautamiehet Hermanni Tikkalan ja Hermanni Sarvelan.
Tutkinto kesti kaksi päivää ja sen aikana kuulusteltiin seitsemäätoista henkilöä.
- Tapahtumakartta.jpg (93.51 KiB) Katsottu 921 kertaa
- Karttapiirroksen selitykset.jpg (48.16 KiB) Katsottu 916 kertaa
- Älkää vaan tehkö Matti Sarvelalle mitään pahaa.
Hetken kuluttua oli perästä ruvennut kuulumaan meteliä ja noin viisi minuuttia äänten lakkaamisesta oli Matti Sarvela tullut tietä pitkin yksin odotuspaikalle. Sarvela oli heti mennyt kuormansa luo ja yrittänyt päästä sen päälle. Kujanpää ja Tuori olivat auttaneet Sarvelan kuorman päälle. He olivat kysyneet Sarvelalta, minne Matti Hautaharju oli jäänyt. Sarvela oli vastannut hiljaisella äänellä, ettei tiennyt. Sarvela ei ollut sanonut muuta. Hän oli maannut kuorman päällä vatsallaan jalat kulkusuuntaan hevosen lähdettyä kotiin päin. Tämän jälkeen Kujanpää ja Tuori olivat kääntyneet takaisin etsimään Hautaharjua. He olivat kopistaneet ensin Myötäsen torpan ovea ja käytyään lähellä paikkaa, missä kuorma oli kaatunut, olivat paluumatkalla vielä kopistaneet torpassa ja myös Jaakko Myötäsen torpassa. Ajatellen, että Matti Hautaharju hoitaisi kyllä itsensä he olivat lähteneet sitten eteenpäin. Kujanpää ja Tuori olivat ohittaneet Sarvelan hevosen, joka oli mennyt yksin. Sarvelaa ei ollut näkynyt. He olivat tulleet kello 23:n aikaan Pyörnin taloon, jonne olivat jättäneet hevoset ja omat matka-arkkunsa.
Torpanpoika Mikko Tuori kertoi yhtäpitävästi Vihtori Kujanpään kanssa. Tuori lisäsi, että kun Hietamäki oli tullut Sarvelan hevosella Myötäsen torpalle ja kun Tuori oli kysynyt, mihin toiset olivat jääneet, ei Hietamäki ollut vastannut siihen mitään. Hietamäki oli ollut hyvin säikähtänyt ja useamman kerran varoittanut:
- Älkää Jumalan tähden vaan lyökö sitä isäntää.
Kun Hietamäki oli lähtenyt ajamaan hevosellaan, oli perästä kuulunut rähinä ollut Tuorin mielestä kahden aikaansaamaa ja että Tuori oli yksin nostanut Matti Sarvelan kuorman päälle jalat eteenpäin. Kun Tuori oli kysynyt Sarvelalta, ottaisiko tämä suitset käteensä, oli hän vastannut:
- En minä voi.
Tuori oli sitonut suitset rekeen kiinni ja hevonen oli lähtenyt kotia päin. Tuori ei ollut huomannut Sarvelan olevan verinen.
Itsellisen vaimo Leena Hietikko oli ollut paluu matkalla Amerikasta. Hän kertoi yhtäpitävästi Kujanpään ja Tuorin kanssa. Hietikko kertoi, että kun ei ollut osannut Hietamäen tyttären asunnolle, jossa hänen oli ollut puhe odottaa, oli hän ajanut Myötäsen torpan kohdalle, joka oli samalla puolen tietä. Odotettuaan noin tunnin olivat Kujanpää ja Tuori tulleet ja kertoneet auttaneensa Sarvelan kuorman ojasta. Kujanpää oli vielä kertonut, että kun hän oli kehottanut toisia nostamaan säkit, hänellä kun oli hyvät vaatteet päällään, oli Sarvela siitä suuttunut ja oli syntynyt riita. Kujanpää ja Tuori olivat sanoneet oikein veitsien kanssa heilutun. Kujanpää ja Tuori olivat kummeksuneet sitä, että Sarvela oli suuttunut siitä, kun häntä oli ensin autettuja, he olivat sanoneet:
- Taisimme joutua oikeen ryövärien käsiin.
Matkalla Hietamäki oli sanonut useasti:
- Mitenkähän sen Sarvelan oikein käy, olisi pitänyt odottaa, kun ei sinne jäänyt ketään tuttavia.
Hietikon mielestä Hietamäki ja Sarvela olivat olleet juovuksissa, mutta eivät niin kovaa, että olisivat hoiperrelleet. Kujanpää ja Tuori olivat olleet selviä.
Talollinen Heikki Pyörni kertoi 6. joulukuuta noin kello 23 Vihtori Kujanpään ja Mikko Tuorin kopistaneen ja tulleen luoksensa. He olivat kertoneet matkastaan samalla tavalla kuin pöytäkirjaan oli merkitty. Kujanpää oli sanonut Sarvelan paljastaneen puukkonsa, kun kuorma oli nostettu ojasta.
Kansakoulunopettaja Fanny Kesti kertoi palanneensa 6. joulukuuta illalla noin kello 22 Vaasasta talollisen Mikko Kankaan kanssa. Myötästen torppain välillä oli ajettu Vaasasta palaavan hevosen ohi. Hevosen luona oli ollut kaksi miestä, toinen reessä ja toinen maassa reen vieressä. Maassa seisonut mies oli ollut pitkän puoleinen ja oli tahtonut reessä istujaa tulemaan reestä pois sanoen:
- Tule pois reestä. Reessä olija oli sanonut vastaan monta kertaa:
- En tule pois reestä.
Reestä pois vaatija oli sanonut Kestille ja Kankaalle:
- Keitä te vieraat ihmiset olette? Oletteko jurvalaisia? Tulkaa ottamaan tuo mies reestä. Kun Kesti oli kiirehtinyt peloissaan Kangasta ajamaan pian ohi, oli perästä juossut pienenläntä mies, joka oli sanonut:
- No mikä täällä nyt on. Uusi tulokas oli ohjannut miesten hevosen syrjään, jolla aikaa maassa ollut mies oli tahtonut yhä reessä ajajaa pois näyttäen nykäisevän tätä, mutta toinen ei ollut tullut. Kun Kesti ja Kangas olivat päässeet reestä ja miehistä ohi, oli taakse jääneestä miesryhmässä mainittu kaksi kertaa puukosta. Kesti muisti kuulleensa ainakin sanat:
- Oikeinko puukoissa.
Kun Kesti ja Kangas olivat ajaneet vähän matkaa eteenpäin, olivat he saavuttaneet toisen ryhmän, jossa oli ollut kaksi hevosta ja kolme täysikasvuista henkilöä. Yksi miehistä oli sanonut palaavansa Amerikasta ja olevansa Riikan mies Jurvasta.
Talollinen Mikko Kangas kertoi kyydinneensä Fanny Kestiä 6. joulukuuta. Hänen tullessaan noin kello 21 Myötäsen torpan kohdalle oli vähän kauempana olleen pajan (merkintä e) kohdalla ollut maan tiellä pysähdyksissä hevonen kuormineen sekä kaksi miestä, joista toinen oli istunut kuorman päällä ja toinen harmaaturkkinen oli seisonut kuorman vieressä tiellä. Kangas oli pysäyttänyt hevosensa, kun ei ollut päässyt heti ohi. Silloin hän oli huomannut maassa olevan rynnänneen useamman kerran reessä olevaan kiinni ja yrittänyt saada tätä kuormasta alas, sanoen kovalla äänellä:
- Tuletko pois sieltä, kuka sinä olet.
Toinen oli kuitenkin jäänyt kuorman päälle. Samassa oli perästä juossut kolmas pienempi mies, jonka Kangas oli arvellut tulevan läheisestä torpasta, josta vielä näkyi takkatuli. Mies oli juossut edessä seisovan hevosen pään puoleen ja ohjannut hevosta sivulle niin, että Kangas oli päässyt ajamaan ohi. Heti ohi ajettua oli Fanny Kesti sanonut miesten puhuneen puukosta. Myötäsen torpan kohdalla oli ollut tiellä kaksi hevosta ja ihmisiä. Yksi miehistä oli pyytänyt pysähtymään ja kysynyt, oliko jäljessä näkynyt hevosta ja miehiä.
Torppari Matti Hautaharjua epäiltiin Matti Sarvelan surmaamisesta. Hän kertoi asuvansa Laihian pitäjän Koivuportaan kylässä ja syntyneensä vuonna 1871, olevansa koulua käymätön mutta osaavansa lukea ja vähän kirjoittaa, olevansa naimisissa ja että hänellä oli neljä lasta. Hautaharju kertoi olleensa noin seitsemän-kahdeksan vuotta sitten Amerikassa kahden vuoden ajan ja että oli tullut kohtalaisesti toimeen vaikkei hänellä ollutkaan erityisiä varoja.
Hautaharju kertoi matkastaan Vaasasta Riimalan kestikievariin saakka samalla tavalla kuin todistajat Kujanpää ja Tuori, jonka jälkeen hän sanoi muistavansa matkasta vain sen, että olivat käyneet Riskun talossa Sarvijoen kylässä ja juoneet siellä kahvipunssia.
Sen jälkeen hän muisti maanneensa jossakin maantiellä ja menneensä aamupuoleen Myötäsen torppaan, jossa hetken sängyssä maattuaan ja kahvia juotuaan oli mennyt toiseen Myötäseen, josta torppari Jaakko Myötänen oli lähtenyt häntä kyytiin Pyörnin taloon.
Sarvelan löytymisestä hän kertoi samoin kuin Jaakko Myötänen.
Muista yön tapahtumista ei Hautaharju sanonut muistavansa, sillä hän oli ollut niin kovasti juovuksissa.
Torppari Jaakko Myötänen kertoi asuvansa piirroksen kirjaimen j kohdalla. Hautaharjun kuljetuksen lisäksi hän kertoi olleensa makuulla joulukuun 6. päivän iltana kello 22:n tienoilla, jolloin oli kuullut tahkon salon, jonka toinen pää oli ollut kiinnitettynä tuvan seinään, liikkuvan ja oli arvellut, että joku tulee kopistamaan pihanpuolella olevaan ikkunaan. Kun kopistamista ei ollut kuulunut, oli Myötänen noussut katsomaan ikkunasta ja nähnyt miehen istuvan tahkonpuiden päällä ja oli kuullut miehen vähän mörisevän. Myötänen oli mennyt katsomaan toisesta ikkunasta ja nähnyt hevosia seisovan tiellä torpasta vähän Jurvaan päin. Kun hän oli mennyt uudelleen katsomaan ensiksi mainitusta ikkunasta, oli mies kadonnut tahkon päältä eikä häntä ollut näkynyt missään. Noin 40 minuutin kuluttua tämän jälkeen oli eräs mieshenkilö käynyt kopistamassa ovella ja kysynyt:
- Eikö siellä ole vierasta mieshenkilöä? Meiltä on kadonnut mies nimeltä Hautaharjun Matti. Saatuaan kieltävän vastauksen oli mies mennyt pois.
Jaakko Myötänen kertoi lisäksi, että Pyörnissä talon muori oli sanonut:
- Teitä Matti Hautaharjua on pantu jauhokuorman päälle Sarvelan Matin kanssa.
Hautaharju oli vastannut:
- Kuinkas nyt sitten asiat ovat, saa nähdä eikö joudu sitä lujalle?
Torpparinpoika Hermanni Franssi oli lauantai aamuna 7. joulukuuta noin kello 8, jolloin oli ollut vielä pimeää, sisarensa Sannan kanssa mennessään Jurvan kirkolle löytänyt Myötästen torppain väliltä maantien vierestä (merkintä h) nahkaperäisen karva lakin ja huomannut siinä paikassa lumessa tallauk-sia. Pimeyden vuoksi hän ei osannut sanoa, oliko sillä paikalla ollut myös verta. Franssin tultua Pyörnin taloon oli siellä ollut myös Matti Hautaharju, joka oli sanonut omistavansa lakin ja lakkia katsellen sanonut:
- Ei tässäkään mitään näy, tottapa minussakin pitäisi jotain merkkiä olla.
Itsellisen vaimo Johanna Rajala kertoi asuvansa torpassa ja että perjantaina 6. päivän illalla vähän vaille 22 oli tullut eräs mies ovelle kopistamaan ja kysynyt, oliko sisällä vierasta miestä. Mies oli kertonut heiltä kadonneen Matti Hautaharjun ja että heillä oli Matin hevonen. Kopistaja oli kertonut Matti Sarvelan jauhokuorman kaatuneen Mukarin kiven paikkeilla ja että Sarvela oli häärännyt siellä veitsen kanssa.
Paikkatutkinta
Matti Sarvelan ruumista tarkastettaessa huomattiin siinä ainoastaan kaksi haavaa, toinen oli vasemmassa poskessa suupielestä viistoon alas ja pituudeltaan noin kuusi senttimetriä ja toinen saman pituinen oli oikeassa rystysessä poikittain.
Leuka, suu ja posket olivat hyytyneessä veressä, samoin kädet. Uhrin turkissa oli kymmenen puukonhaavaa, joista mikään ei ollut ulottunut iholle.
Jauhokuormassa todettiin kahdessa kohtaa verta, etupäässä oikealla sivulla ja runsaammin perän puolella vasemmalla sivulla. Tapahtumapaikalla 7. joulukuuta havaittiin, että Myötästen torppain välillä oli maantiellä lähempänä torppaa kahdessa paikassa puukolla leikattu karvatukko, jotka olivat samanlaista karvaa kuin Matti Sarvelan turkinkauluksen karva. Turkinkauluksessa oli merkit leikkauksesta ja karvoja poissa.
Noin 30 metrin päässä torpasta samalla puolella tien reunalla oli sileäpohjaisen pieksun jälkiä lumessa. Matti Sarvelalla oli tapahtuma-aikaan samanlaiset pieksut jalassa. Kahdessa paikassa jäljet menivät ojaan ja taas tielle. Jäljissä näkyi verta, ensin vähemmän ja sitten enemmän. Välillä jäljet menivät toiselle puolen tietä ja ojassa, jossa oli enemmän tallattu, näkyi lumessa tienreunalla käden ja turkinhihan tila ja verta. Jäljet jatkuivat kaksina jälkinä vasemmalle puolelle tietä aidan yli.
Toiset jäljet olivat sileäpohjaisen pieksun ja toiset puolipohjilla ja koroilla varustettujen pieksujen. Sileäpohjaisten pieksujen jäljistä päätellen Sarvela oli kääntynyt perässätulijaansa vastaan otettuaan pari askelta aidan toisella puolella. Aivan aidan toiselta puolen löytyi lumesta iso, terävä ja helapäinen puukko verisenä. Sarvelan jäljet menivät aidan takaa suoraan tielle ja tien reunaa pitkin torpalle. Välillä oli kuitenkin parissa kohdassa tallattu lunta ja ilmeisesti tapeltu. Pitkin Sarvelan jälkiä oli verta. Sarvelan jäljet menivät Jaakko Myötäsen torpan pihalle, jossa aivan ikkunan edessä oli tahko ja tahkon salko kiinni torpan seinässä. Ilmeisesti Sarvelalla oli ollut tarkoitus mennä kopistamaan torpan ikkunaan, mutta oli kompastunut salkoon, sillä vieressä lumessa oli kädentilat ja verta. Sarvela oli istunut tahkon puille, joiden vieressä näkyi lumessa paljon verta. Torpasta noin neljän kilometrin päässä Jurvaan päin oli peherretty tienojassa lumessa kolmessa paikassa ja niissä näkyi myös runsaasti verijälkiä.
Myötästen torppain väliltä tien vierestä löydettyä puukkoa näytettiin Matti Hautaharjulle, jolloin hän sanoi:
- Kyllä tuo minun puukkoni on, en sitä kielläkään.
Kun Matti Hautaharjun kenkiä tarkastettiin ja mitattiin, todettiin että toiset jäljet Myötästen torppain välillä olivat Hautaharjun, varsinkin kun puolipohjien ja korkojen mitat olivat jälkien kanssa samat ja vielä leikkauksetkin sopivat juuri yhteen.
Matti Hautaharjun päällystakista ei löytynyt reikiä eikä verta. Torpan saunasta löytyi tyhjä Armiro-tupakkalaatikko, josta arveltiin, että Hautaharju olisi ollut siellä yötä, kunnes vilu pakotti hänet menemään sisälle torppaan. Matti Sarvelalla oli ollut Sarvijoella Hautalan puodissa kaksi Armirolaatikkoa, joista vain toinen oli löydetty hänen taskuistaan. Poliisikonstaapeli Brink piirsi tapahtumapaikasta karttapiirroksen.
Jatkotoimenpiteet
Matti Hautaharjua pidettiin vartioituna heti Pyörnin taloon saapumisensa jälkeen ja poliisitutkinnan päätyttyä hänet kuljetettiin Jurvasta Laihialle vanginvartijan luo.
Matkan aikana hän sanoi poliisi Brinkille olevansa mahdollisesti syyllinen Sarvelan kuolemaan.
Laihian ja Jurvan piirin kruununnimismies Karl Emil Kuula lähetti 11. joulukuuta 1901 Vaasan läänin kuvernöörille virkakirjeen, jossa ilmoitti puukotuksesta ja että epäilyksen alaisena surmaan oli vangittu torppari Matti Hautaharju ja että hänet oli lähetetty samana päivänä lääninvankilaan odottamaan tutkintoa.
Kuvernööri määräsi Vaasan piirin piirilääkäri Leonard Hedlundin lääkintölaillisesti tutkimaan Matti Sarvelan ruumiin.
Ruumiinavaus tehtiin vainajan kotona 18. joulukuuta. Matti Sarvela oli voimakasrakenteinen, hyväkuntoinen ja hieman keskimääräistä pidempi. Ruumiinavauksessa ei todettu edellä kerrottujen kahden haavan lisäksi muita vammoja. Ruumiinavauksesta syntynyt ruumiinleikkauspöytäkirja ja lasku, 79 markkaa 46 penniä, toimitettiin kuvernöörille 21. joulukuuta. Kuvernööri lähetti asiakirjat edelleen jouluaattona 24. joulukuuta Korsholman tuomiokunnan tuomarille, joka määrättiin toimittamaan rikoksesta laillinen tutkimus. Tämän johdosta asia määrättiin käsiteltäväksi välikäräjillä 10.–11. tammikuuta 1902.
Välikäräjät ja lykkäys
Lautamiehet Hermanni Sarvela ja Matti Tarkkanen poistuivat jääviyden vuoksi kihlakunnanoikeuden lautakunnasta.
Välikäräjillä kuultiin lähes kaikki poliisitutkinnassa kuulustellut todistajat. Mitään uutta valaisevaa ei todistuksissa ilmennyt.
Käräjillä Hautaharju kiisti kaiken ja vetosi muistamattomuuteensa.
Todistajina kuultujen Hietamäen, Kujanpään ja Tuorin todistukset eivät täysin tyydyttäneet kihlakunnanoikeutta ja ennen asian lykkäämistä kihlakunnan oikeus määräsi heille opetusta valan arvosta. Asian käsittely lykättiin 7. helmikuuta 1902 pidettäville käräjille. Käräjien alussa kruununnimismies Kuula näytti asianmukaisilla todistuksilla, että Hietamäki, Kujanpää ja Tuori olivat saaneet ennen käräjiä kihlakunnanoikeuden määräämää opetusta valan arvosta. Tämän jälkeen todistajainkuulustelu jatkui. Hietamäki ja Tuori eivät muistaneet mitään uutta. Kujanpää muisti nähneensä aamulla 7. joulukuuta takkinsa selkäpuolella useita veritahroja, jotka olivat syntyneet luultavasti siitä, kun hän oli auttanut Sarvelaa ylös kuorman päälle. Pimeyden vuoksi hän ei ollut nähnyt Sarvelan olleen haavoitettu. Koska hän oli tiennyt Sarvelan olleen kovasti juovuksissa, ei tapahtumassa ollut ollut mitään erikoista. Muuta lisättävää ei Kujanpäälläkään ollut. Kruununnimismies K. E. Kuula luki Hautaharjulle syytteen.
Syytteen mukaan Hautaharju oli puukolla lyönyt Matti Sarvelaa 6. joulukuuta 1901, joista aiheutuneet haavat olivat ”niin suuressa määrin heikontaneet Sarvelan voimat, että hän oli uupunut uneen ja siinä tilassa ollut koko yön paljaan taivaan alla pakkasessa”.
Kruununnimismies vaati, että Hautaharjulle langetettaisiin korkein rangaistus, ”koska siis Sarvelan kuolema silmännähtävästi oli Matti Hautaharjun matkaan saattama ja Hautaharju, miten oli käynyt selville, hyvin raa’asti ja petomaisesti oli pahoinpidellyt vainajaa”.
Niemenkylän kauppakeräysyhtiön toimikunta antoi myös oikeudelle todistuksen: ”Että joulukuun 6. päivänä 1901 jolloin talokas Matti Sarvelaa kaupungista tullessaan haavoitettiin hänen tuodessaan jauhokuormaa mainitulle yhtiölle ja verta oli tahraantunut viiteen 50 kilon jauhosäkkiin, joita me emme katsoneet kelvollisiksi tarjota kaupaksi ja osti ne täydestä hinnasta leski Liisa Sarvela. Waan me katsomme jauhot pilaantuneiksi niin paljon, että arvasimme sen tekevän säkkiä kohden 1 markka 75 penniä eli yhteensä 8 markkaa 75 penniä. Siis mainittu yhtiö ei tule näistä enää tätä korvausta vaatiman, koska on saatu jauhoista täysi hinta leskeltä Liisa Sarvelalta. Waan on se korvaus hänen itse vaadittava murhaajalta. Jurvassa Niemenkylässä tammikuun 9. päivänä 1902. Niemenkylän kauppa keräysyhtiön toimikunta.”
Oikeus teki päätöksen, jonka mukaan Matti Hautaharju oli joulukuun 6. päivän illalla 1901 Laihialta Jurvaan vievällä maantiellä lyönyt puukolla Matti Sarvelaan kaksi haavaa, toisen vasempaan poskeen ja toisen oikean käden selkäpuoleen ja että näistä haavoista aiheutui melkoinen verenvuoto, joka vaikka ei olisi voinut yksin aiheuttaa kuolemaa, oli heikentänyt Matti Sarvelan voimat suuressa määrin ja oli siten välillisesti yhteydessä Sarvelan päihtymyksen ja yöllä vallinneen pakkasen kanssa siihen, että Matti Sarvela oli kuollut. Tästä syystä kihlakunnan oikeus huomioon ottaen pahoinpitelyn lopputuloksen sekä tutkimuksessa ilmi tulleet raskauttavat seikat katsoi oikeaksi tuomita Matti Hautaharju pidettäväksi kolme vuotta kuritushuoneessa sekä maksamaan korvauksia leskelle turkista 20 markkaa, verenvuodon kautta jauhoille aiheutetun vahingon 8 markkaa 75 penniä sekä lesken kulut 30 markkaa sekä kruunulle piirilääkärin ruumiinleikkauskulut 79 markkaa 46 penniä, kyydityskulut 15 markkaa sekä todistajille maksetut 160 markkaa.
Sadan vuoden parannus rikostutkintaan?
Matti Sarvelan surma selvitettiin tekemällä toimenpiteet joutuisasti, viisaasti ja väsymättömästi sekä aloittaen paikalla, missä rikos oli tehty. Tästä rikoksesta on opaskirjan ilmestymisen aikoihin kulunut jotakuinkin sata vuotta.
Teknisessä kehityksessä sadan vuoden aikana on astuttu suuria harppauksia eteenpäin. Kruununnimismies Kuula ja poliisikonstaapelit Brink, Sillanpää ja Ristiluoma eivät voineet uneksiakaan nykypäivän rikostutkintamenetelmistä, tietotekniikasta ja rikosteknisen laboratorion hienouksista. Saamatta vähäisintäkään koulutusta rikostutkintaan, he suorittivat paikkatutkinnan, jossa taltioitiin laajalta alueelta karvatuppoja, tupakka-aski, verinen rikoksentekoväline ja karvalakki. Jälkiä seuraamalla he tekivät johtopäätöksiä tapahtumien kulusta ja paikalta tavattuja kengänjälkiä verrattiin uhrin ja epäillyn jalkineisiin. Muut epäillyt suljettiin jälkien avulla pois. Tapahtumapaikalta laadittiin piirros, johon mitattiin 12798 metrin matka ja kaikki nämä tutkimukset huomioitiin todistajainkuulusteluissa heti rikoksen ilmituloa seuranneina kahtena päivänä, jolloin kuulusteltiin kuusitoista todistajaa ja rikoksesta epäilty.
Jos prosessin nopeutta verrataan nykypäivään, luulisi ilman muuta, että nykyaikainen tehokkain apuvälinein tapahtuva tutkinta olisi huomattavasti nopeampaa kuin sata vuotta sitten. Jo pelkästään autolla liikkuminen on aivan toista kuin sata vuotta sitten talvisaikaan auraamattomia teitä hevosella ja suksilla. Entä tiedon kulku? Nykyään kännykät, sähköpostit ja faksit välittävät tietoa ajatusta nopeammin. Sata vuotta sitten ei ollut edes puhelinta. Kuulustelut suoritettiin mustekynällä öljylampun valossa. Ei ollut kirjoituskonetta saatikka mikrotietokonetta. Uusimmasta tekniikasta huolimatta tutkinta on nykyään hitaampaa kaikilla osa-alueilla. Asian kuulustelut oli suoritettu loppuun riittävässä laajuudessa kaksi päivää tapahtuman ilmitulon jälkeen, samassa ajassa oli suoritettu myös tekninen paikkatutkinta. Oikeuslääkärin ruumiinavaus tehtiin kylläkin nykyistä hitaammin eli se tehtiin 11 päivän kuluttua kuolemasta.
Ruumiinavauspöytäkirja valmistuikin sitten jo kolmessa päivässä, joka on nykypäivänä mahdoton suoritus. Tapausta käsiteltiin ensimmäisen kerran oikeudessa kuukauden ja kolmen päivän kuluttua ja juttu päätettiin toisessa käsittelyssä tasan kaksi kuukautta rikoksen ilmitulon jälkeen. Nykypäivänä näistä ajoista voi vain haaveilla. Erilaisia lausuntoja voi joutua odottelemaan pisimmillään lähes vuoden. Lausuntojen puutteesta huolimatta Sarvelan surmaamisesta tuomittiin varmasti oikea henkilö, jonka syyllisyys varmistui jalkineenjälkien, tekovälineen ja todistajainkuulustelujen kautta. Muut mahdolliset tekijäehdokkaat Hietamäki, Kujanpää ja Tuori karsiutuivat pois. Myös tuomio vaikuttaa oikean suuntaiselta, vaikka kruununnimismies pitikin tekoa raakana ja petomaisena. Tuohon aikaan nykyään näpistyksenä pidettävästä teosta saattoi seurata kuukausien vankeustuomio.
Edellä olevasta vertailusta voikin tehdä sen johtopäätöksen, että rikostutkinnassa ei olekaan olennaisinta hienot välineet ja kallis koulutus, vaan rikostutkijan oikea asenne yhdistettynä Anthonien 1901 laatiman käsikirjan viisauteen: "joutuisasti, viisaasti ja väsymättä sivuuttamatta pienintäkään seikkaa.”