SK:n selvitys: epäiltynä tapon yritykseen Porissa syyllistynyt huumerikollinen ”Sinisorsa”
Kirveen kanssa henkirikosta Porissa yrittänyt porilainen taparikollinen on jälleen syytteessä törkeistä väkivaltarikoksista. Mies on tuonut maahan huumeita operoiden Tor-verkossa nimimerkillä ”Sinisorsa”.
Noin 30-vuotiasta miestä ja naista syytetään kahdessa eri oikeudenkäynnissä Porissa tehdyistä ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä. Myöhemmin miehen epäillään hakanneen rikoskumppanina toiminut nainen sairaalakuntoon.
Ensimmäinen epäilty törkeä pahoinpitely tapahtui syyttäjän mukaan Porissa maaliskuussa 2022.
Syyttäjän mukaan samassa rapussa uhrin kanssa asuneet noin 30-vuotiaat mies ja nainen kohdistivat uhriin yhteistuumin raakaa väkivaltaa.
Syyttäjän mukaan naissyytetty kaatoi uhrin ensin maahan, istui tämän päälle ja löi useita kertoja nyrkillä päähään ja vartaloon. Seuraavaksi vuorossa oli miessyytetty, joka syyttäjän mukaan kuristi uhria ja painoi puukon uhrin kaulalle.
Väkivalta ei syytäjän mukaan jäänyt tähän, vaan maassa maannutta puolustuskyvytöntä uhria pahoinpideltiin useilla eri tavoilla.
Syyttäjän mukaan samainen parivaljakko ryösti kesällä 2022 Porissa erään toisen naisen väkivaltaa käyttäen ja yritti pakottaa uhrin autoonsa. Syyttäjän mukaan uhrin päätä hakattiin auton konepeltiin ja häntä revittiin hiuksista.
Noin 30-vuotias taparikollinen on syytteessä myös epäillyn rikoskumppaninsa törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan mies kohdisti raakaa väkivaltaa samassa asunnossa asuneeseen noin 30-vuotiaaseen naiseen ja jätti tämän huonossa kunnossa kaksikon yhteiseen asuntoon Porissa tammikuussa 2023. Nainen joutui sairaalaan useiksi päiviksi.
Syyttäjä vaatii törkeästä pahoinpitelystä ja muista rikoksista miehelle 1,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja koventamisperusteen käyttöä miehen aiemman rikollisuuden vuoksi. Toisessa oikeudenkäynnissä miehelle vaaditaan asuinkumppaninsa törkeästä pahoinpitelystä, toisen naisen ryöstöstä ja muista rikoksista 1,5 vuoden vankeusrangaistusta.
Noin 30-vuotias mies on Satakunnan Kansan tekemän selvityksen perusteella tunnettu taparikollinen, joka on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä ja kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.
Mies sai vuonna 2017 toteuttamistaan nettihuumekaupoista 1 vuoden ja 7 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Sama mies aiheutti mittavan poliisioperaation Länsi-Porissa yritettyään lyödä kirveellä erästä miestä kesällä 2018. Taparikollinen otettiin kiinni näyttävässä operaatiossa läheltä tekopaikkaa
Mies tuomittiin tapon yrityksestä. Vaasan hovioikeus tuomitsi miehen 4 vuodeksi vankeuteen kesällä 2019.
Käräjäoikeus antaa molemmissa syytekokonaisuuksissa tuomiot myöhemmin.
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 95408.html
Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17428
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
Hokkuspokkus_123
- Alokas
- Viestit: 3
- Liittynyt: Ti Syys 03, 2024 3:18 am
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Eikö tosiaa oo mitää tietoo näistä?
-
JackSparrow
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 524
- Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 10:47 am
- Paikkakunta: Pori
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Ei kyllä itselläkään mikään "Sinisorsa" soita yhtään kelloja...Olisiko yhteyksiä Varikkoon/ Sininauhaan...?
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
No mitäs tuolle muijalle sit vaaditaan? Ehdollista varmaan...
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5160
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Ehtoollisella menee.K9Wifey kirjoitti: Ma Syys 23, 2024 7:01 pm No mitäs tuolle muijalle sit vaaditaan? Ehdollista varmaan...
Miksipä sille lämmintä asuintilaa talveksi pitäisi antaa.
X X X X X
-
Vieno neito
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 479
- Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Ylilaudan rikospuolella on väitetty tekijöiksi kahta nimeä.
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Porilainen taparikollinen
tää sopii tähän nyt niin hyvin
https://youtu.be/dN-jralLzrc?si=49V85wktcY5Apiey
Mutta aikamoinen saaga. Kyllä pitkät tuomiot vaan olis poikaa. Nää taparikolliset kuuluu vankilaan. Kivitalo aika hyvin vähentää ja estää rikoksia.
https://youtu.be/dN-jralLzrc?si=49V85wktcY5Apiey
Mutta aikamoinen saaga. Kyllä pitkät tuomiot vaan olis poikaa. Nää taparikolliset kuuluu vankilaan. Kivitalo aika hyvin vähentää ja estää rikoksia.
-
Amandalooni
- Olivia Benson
- Viestit: 701
- Liittynyt: La Joulu 10, 2022 3:03 am
Re: Parivaljakkoa syytetään Porissa vakavista väkivaltarikoksista
Vähemmäl kirjottamisel oisit päässy, ku oisit pistäny nimet tähe.Vieno neito kirjoitti: To Syys 26, 2024 2:05 pmYlilaudan rikospuolella on väitetty tekijöiksi kahta nimeä.