Miksi Kotkasta löytynyt monni päätyy akvaarioon eikä takaisin mereen? Maretariumin johtaja vastaa
Kalat|Monnin kohtaloa kummastelee muun muassa eläin- ja ympäristöasioihin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola sosiaalisessa mediassa.
MIKSI äärimmäisen harvinainen, Suomesta sukupuuttoon kuollut monni päätyy akvaarioon näytille eikä takaisin mereen?
Se on ihmetyttänyt monia HS:n lukijoita sen jälkeen, kun tuli tieto, että Kotkassa perjantaina rysään uinut kala viettää loppuelämänsä kotkalaisessa akvaariokeskus Maretariumissa ensin karanteenissa ja sen jälkeen yleisön nähtävillä.
”Onko tämä vitsi? Miten ihmeessä uhanalaiseksi luultu kala on ylipäätään päätetty vangita ja miksi ihmeessä siitä ollaan tekemässä näyttelyesine?” kirjoittaa myös muun muassa Elisa Aaltola viestipalvelu X:ssä.
Aaltola on eläin- ja ympäristöasioihin erikoistunut filosofi, tutkija, aktivisti ja kirjailija.
MITÄ Aaltolalle ja muille monnin kohtaloa ihmetelleille lukijoille vastaa Maretariumin toimitusjohtaja, limnologi Sari Saukkonen?
”Haluamme opettaa kävijöille, millainen monni on. Millainen tämä laji on ja millainen sen historia on Suomessa ollut? Mitä enemmän ihminen tietää, sitä paremmin hän oivaltaa, miten tärkeää on vesiensuojelu”, Saukkonen perustelee.
”Kun tunnetaan laji nimeltä ja ulkonäöltä, sitä osataan arvostaa.”
Toinen peruste monnin ottamisella talteen on se, että siitä voidaan Maretariumissa ottaa geeninäyte. Käytännön näytteenotosta vastaisivat Saukkosen mukaan todennäköisesti Luonnonvarakeskus Luken tutkijat.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010713410.html
MITTAUSTEN jälkeen monni siirrettiin Maretariumin karanteenialtaaseen. Siellä sitä tarkkaillaan noin kahden viikon ajan: mikä on yleiskunto, onko ihovaurioita, onko loisia.
Kun karanteeni on ohi, edessä on siirto yleisön nähtäville, Saukkonen kertoo.
Samalla toteutuu entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd) toive. Saukkonen muistaa Lipposen osallistuneen Maretariumin avajaisiin vuonna 2002, ihastelleen lajien kirjoa ja monipuolisuutta mutta kaivanneen vielä yhtä: olisipa täällä monni.
marita hirsimäki
22.9. 14:18
Eikö tämä monni pitäisi päästää vapaaksi sinne pistä se tulikin? Voiko noin vain päättää että laitetaanpas tämä monni nyt asumaan tänne boxiin? En usko että monni on oikeen tyytyväinen tähän palveluun.
ilpo Kähkönen
22.9. 14:25
Löytyi Monnin viimeinen edustaja luonnonvesistä ja sekin otettiin sieltä pois. Tämän akvaariokalan kuoltua voidaan virallisesti ilmoittaa
Suomen alkuperäisiin kalalajeihin kuuluneen Monnin kuolleen
Suomessa sukupuuttoon
Juhani Koivisto
22.9. 14:57
Jos sukupuuttoon luultun lajin edustaja löytyy, pitäisi varmaan taustoittaa miksi sitä ei päästetä takaisin luontoon. Se että se on näytillä akvaariossa ja toteuttaa Lipposen toiveen ei oikein riitä syyksi.
Ida Korhonen
22.9. 15:00
Miksi ihmeessä se piti ottaa pois vedestä ja vangita akvaarioon? Ensin harmitellaan että lajeja katoaa sukupuuttoon ja sitten kun löydetään lajin kenties viimeinen edustaja, se vangitaan pieneen akvaarioon. Ihmislajin itsekkyyden huippua on vieläpä pohtia laittaakko se pieneen vai isompaan akvaarioon, sillä isosta akvaariosta ihmiset eivät näkisi sitä niin helposti. Raivostuttavaa!
Elisa Aaltola
22.9. 22:16
Onko tämä vitsi? Miten ihmeessä uhanalaiseksi luultu kala on ylipäätään päätetty vangita ja miksi ihmeessä siitä ollaan tekemässä näyttelyesine?
Miikka Aalto
22.9. 23:23
Mitkä on kertoimet, että saman kalastajan rysään ui jo toinen sukupuuttoon kuollut kalalaji? Ja miksei sitä päästetty takaisin toivottavasti lisääntymään?
Jukka Saari
8:14
ilpo Kähkönen: Löytyi Monnin viimeinen edustaja luonnonvesistä ja sekin otettiin sieltä pois. Tämän akvaariokalan kuoltua voidaan virallisesti ilmoittaa Suomen alkuperäisiin kalalajeihin kuuluneen Monnin kuolleen Suomessa sukupuuttoon
On useita esimerkkejä lajeista jotka on virallisesti ilmoitettu sukupuuttoon kuolleiksi mutta eivät sitä ole. Tiedeyhteisö on sanonut että meristä on tutkittu ja tunnetaan noin 2%. Millä perusteella tuollaiset julistukset oikein tehdään? Kuuluisin taitaa olla Latimeria eli varsieväkala jota esiteltiin museoissa pitkään esihistoriallisena todisteena kalojen noususta maalle. Siitä julistuksesta vaan eivät tienneet mitään ne valtameren saarten asukkaat jotka yhä syövät Latimeriaa aamupalaksi.
Voitte olla aivan huoletta että tuo Monni ei ollut ainoa Suomen vesillä oleva yksilö. En ymmärrä millä logiikalla joku voi edes olettaa että ihmisen merestä löytämä yksilö olisi ainoa?