^^^
Ihmettelin suuresti, kun en ollut edes tähän kyseiseen keskusteluketjuun kirjoittanut yhtään mitään, mutta näköjään, (kuten tältä sivulta hieman ylempää käykin ilmi) osa viesteistä olikin siirretty tänne aivan toisesta ketjusta. (naista ammuttiin Tampereen keskustassa)
Mutta mitä Sanna Ukkolaan tulee, niin en todellakaan usko että hän omassa suhteessaan joutuu elämään alisteisessa asemassa.
Ja mikäli "suurelta yleisöltä" kysytään, niin taatusti on tunnetumpi kuin politiikan parissa toimiva puolisonsa.
Ukkolalle myös pisteet suorasanaisuudestaan, hänhän irtisanoutui työstään Ylen palveluksessa viitisen vuotta sitten, ilmeisesti koki tuolloin liikaa ristiriitaa joutuessaan työskentelemään osana verovaroista rahoituksensa saavaa valtiollista propagandakoneistoa. "Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt".
Parisuhdeväkivalta - testaa itsesi, perheväkivalta, omat kokemukset, tarinat Fb:ssa
-
ylälauteiden mies
- Agentti Scully
- Viestit: 678
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 11:39 pm
Re: Parisuhdeväkivalta - testaa itsesi, perheväkivalta, omat kokemukset, tarinat Fb:ssa
- Itsemurhalentäjää ei ruusuin palkita -
Re: Parisuhdeväkivalta - testaa itsesi, perheväkivalta, omat kokemukset, tarinat Fb:ssa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6204 ... 5cfa451f2d
Romaninaisten kokema lähisuhdeväkivalta on ongelma, josta on pitkään vaiettu.
Se ei ole kuitenkaan ongelma sen vähempää tai enempää kuin suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti.
Näin arvioi sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija ja Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Janette Grönfors.
– Aika lailla käsi kädessä menee romaniväestö tässä asiassa suomalaisen pääväestön kanssa, eikä niistä kodin asioista hirveästi ulospäin huudella"
Jos tämä erityisasiantuntija arvioi oikein, niin olisi aiheellista selvittää tarkemmin tätä asiaa, jotta tämä väärinkäsitys tulisi korjattua, nimittäin ilmeisesti nyt näyttää siltä että nämä viime aikaiset julkisella paikalla tapahtuneet kunniamurhat meinaavat antaa aivan väärää kuvaa, ja sehän ei olisi oikein. Jottei viattomat enempää kärsisi turhasta rasismista niin olisiko aiheellista tarkastella perinpohjin tätä asiaa, verrata romanikulttuurin sisällä tapahtuvan perheväkivallan määrää ja laatua verrattuna valtaväestön vastaavaan.
Onkohan tälle aiheelle omaa ketjua? Kuinka kätevää olisi suorittaa erinäistä tilastolaskentaa jos nämä naisiin kohdistuvat väkivaltatapaukset olisi niputettu eri kategorioihin, kulttuurin mukaan. Valtaväestö, romanit, maahanmuuttajat. Tosin vähemmistöihin kuuluvat harvemmin tekevät rikosilmoituksia kokemustaan väkivallasta, vaan päätyvät virkavallan tietoon vasta sitten kun on myöhästä eikä paikalle tarvita enää kuin ruumisauto ja pari feministia mieltä osoittamaan. Jos käy oikein hyvä tuuri, joka on harvoin, saa runtua, moraa tai kuulaa julkisella paikalla jolloin on häviävän pieni mahdollisuus ehtiä ambulanssiin ennen kuin elämänlanka katkeaa, nimittäin enemmistöllä valtaväestöä on tapana soittaa hätänumeroon kun joku on hädässä. Ei piilottaa uhria takakoppaan tai nahkatakin alle. Julkisilla paikoilla mestailun lieveilmiönä tulee muutakin kuin pelkkä ambulanssi ja iltapäivälehti, siitä tulee kyseenalaista huomiota kun väkivallanteot meinaavat päästä ikävästi päivänvaloon, ja sitten niitä joutuu erinäiset tahot paikkailemaan jos jonkinlaisella korulauseella ja selityksillä. Tämän vuoksi naisia ei yleensä teloiteta JULKISESTI. Kun niin on nyt päässyt käymään jostain syystä jo kaksi kertaa peräkkäin, on se kiusallista, ja saattaa aiheuttaa kysymyksiä katsojien mielessä, kuten
Vaikkapa siitä että: jos näin on nyt käynyt kaksi kertaa yleisellä paikalla, niin kuinka monta kertaa niin on voinut käydä suljettujen ovien ja seinien takana? Kuinka moni jollain tapaa tähän kulttuuriin kytköksissä oleva nainen menettää henkensä vuodessa vrt kantiksiin? (kulttuuriin kuuluva täysjäsen tai puoliso) Kuinka moni on vammautunut? Joutunut turvakotiin? Hakenut lähestymiskieltoa? Kuinka monta lasta siepataan vuosittain missäkin kulttuurissa? Missä kulttuurissa naisiin kohdistetaan kidutuksen omaista väkivaltaa ja missä määrin? Todella haluaisin tietää.
https://yle.fi/a/3-11962560
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/74471

QwertyKeyboard
- Javier Pena
- Viestit: 1744
- Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm
Re: Parisuhdeväkivalta - testaa itsesi, perheväkivalta, omat kokemukset, tarinat Fb:ssa
Romani tapaukset missä romani mies murhaa entisen tai nykyisen puolisonsa se tapahtuu avoimella julkisella paikalla eikä romanimies edes yritä peitellä tekoaan vaan kaikkien tulee nähdä miten hän ampuu tai puukottaa puolisonsa kuoliaaksi. Sama toimintatapa sisältyy myös muihinkin kunniamurhiin, että on tärkeää, että koko yhteisö näkee kun "kunnia" palautetaan.Ifigeneia kirjoitti: Pe Syys 20, 2024 6:46 pm Mustamaalaamalla kaikki miehet naismurhaajiksi pyritään kaiketi painamaan villaisella se, että tässä tapauksessa romanimies murhasi romaninaisen ns. kunnian tähden. Vähemmistöryhmien kulttuureihin kuuluvat mielenvikaiset piirteet ovat liian arka aihe keskusteltavaksi. Tai jos keskustelee, leimataan persuksi. Siitä eteenpäin onkin herttaisen yhdentekevää mitä yrittää sanoa. Toisella on jo sormet korvissa ja suu huutaa WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.
Suomalaisten miesten vaimon tappamisissa ei esiinny tätä piirrettä. Usein suomalaisten miesten vaimon tappohin liittyvät päihteet tai joku vakava mielisairaus eikä niitä tehdä selvinpäin julkisella paikalla. Vassarit yrittävät aina niputtaa nämä kaikki tapaukset samaan kategoriaan. Lisäksi sekin unohtuu aina vassareilta kertomatta, että kaikesta poliisin tietoon tulevasta väkivallasta 80% kerääntyy 4% kaikkein väkivaltaisimpia miehiä ja loput 96% miehistä tekevät 20% poliisin tietoon tulevasta väkivallasta eli väkivalta tapaukset kerääntyvät hyvin pienenelle joukolle sarjaväkivaltaisia miehiä.
Reaktiotkin ovat aina jokaisen vaimon tappojutun jälkeen samat vassarit alkavat arvostelemaan kaikkia miehiä ja moralisoimaan. Ongelma vain on, että se väkivaltaisin 4% miehistä ei välitä moraalisoinnista tuon taivaallista ja lopuille 96% miehitä ei pääasiassa ole tarvetta moralisoinnille kun he eivät ole vielä alkaneet tappaa vaimojaan.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Parisuhdeväkivalta - testaa itsesi, perheväkivalta, omat kokemukset, tarinat Fb:ssa
Enemmän täällä: IltalehtiHengenvaarallinen suhde
...
Janne Puhakan epäilty murha nosti esiin vaietun asian homosuhteissa. Tutkijan mukaan erityisesti yksi asia kasvattaa riskiä väkivaltaan miesten välisissä suhteissa. Hengenvaarallista suhdetta voi ennakoida kolmesta samanaikaisesta merkistä, joiden tunnistamista vaikeuttaa kohtalokas kierre.
...
Homosuhteissa korkeampi riski
Lähisuhdeväkivallasta on saatavilla verrattain vähän tutkimustietoa, mutta kansainvälisten tutkimusten mukaan riski siihen on homoparien suhteissa hieman korkeampi kuin heteropareilla.
– Kansainvälisten tutkimusten mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteissa väkivaltaa esiintyy yhtä paljon tai enemmän kuin eri sukupuolta olevien parisuhteissa, kertoo THL:n erikoistutkija Johanna Hietamäki.
Vuonna 2014 julkaistun australialaisen tutkimuksen mukaan homomiesten suhteissa väkivalta on selvästi yleisempää kuin naisten välisissä suhteissa.
Tutkimuksessa oli tilastoitu parisuhdeväkivallan takia aiheutuneita kuolemia vuosina 1989–2010. 32 tapauksessa kyseessä oli homoparisuhde, ja näistä 28:ssa uhri oli mies ja vain neljässä nainen.
Heterosuhteissa tapahtuneita henkirikoksia tilastoitiin 1 505. Mies tappoi naisen 1 152 kertaa, kun taas 353 tapauksessa nainen tappoi miehen.
Väkivallan riskiä homoparien suhteissa selittää ainakin yksi asia.
– Kansainvälisessä tutkimuksessa on tuotu esille, että seksuaalivähemmistöön kuulumiseen ja siitä kertomiseen liittyy stressiä, joka olisi yhteydessä omalta osaltaan väkivallan esiintymiseen, Hietamäki mainitsee.
Heimosen mukaan lähisuhdeväkivallan toteumista ennustavat muun muassa aiempi väkivaltahistoria, kontrolloiva ja mustasukkainen käytös sekä tapahtunut ero tai erouhkan olemassaolo.
– Tutkimustiedon mukaan nämä kolme tekijää esiintyessään yhtä aikaa muodostavat vahvimmin henkeä uhkaavan, vakavan riskin.
– Yleensä henkirikokseen johtava teko ei ole ensimmäinen parisuhteessa tapahtunut väkivallanteko. Usein aiempaa väkivaltaista käytöstä on ollut, mutta varmasti on sellaisiakin tapauksia, joissa näin ei ole, Heimonen kommentoi.
...
17.10.2024 20:15
Onkohan tämä stressi sukua sille stressille, jota turvapaikanhakijat saavat kun heiltä kysyy heidän ikäänsä?...ja siitä kertomiseen liittyy stressiä
- (Li Anderssonin (vas) väite, jolle ei löydy todellisuuspohjaa, mutta jota suomalaiset uskovat varauksetta).
Homojen kohdalla puhutaan - etenkin tämä LGTB-vähemmistön taholta - toistuvasti, kyllästymiseen saakka, vaan syrjinnästä, syrjinnästä,ja syrjinnästä. Lippuloita heilutellaan, marssitaan ja konttaillaan pitkia kaupunkia ketjut kaulassa, että kyllä tässä porukassa on sitten kivaa kun voimme olla omana itsenämme. Mukaan vaan sinäkin muka-hetero perheenisä sieltä tylsästä elämästäsi. C´mon. Parrua perseeseen.
Homosuhteiden varjopuolet ovat täysin unohdetut; väkivaltaa, alistamista, painostamista, häpeää.
Puhakan väkivaltaisen kuoleman myötä homosuhteiden ikävähköt puolet nousivat esille. Miksi vasta nyt? Eikö näitä varjopuolia haluttu tuoda esiin. Annettiin ymmärtää, että vain ja ainoastaan homosuhde on se, missä ihmisen on hyvä olla.
Joka jeesuksen kerta vaan maristaan oikeuksista, syrjinnästä ja tasa-arvosta.
Myös mustalaisten kohdalla kävi "homosuhteet". Heidän kohdallaan on täysin vaiettu mustalaisnaisiin kohdistetusta väkivallasta. On selitetty, että "ehei, kuule, ei sellaista ole, sillä me kunniotamme naisiamme ja kaiken keskiössä on kunnioitus". Vähänkin mustalaiskulttuurin perehtynyt tajuaa tuon kaiken kunnioituksen olevan paskapuhetta (niin kuin kaiken muunkin mitä tuo yhteisö suoltaa itseään valkopesten).
Iltalehti...
Viime aikoina otsikoihin ovat nousseet nimenomaan romaninaisten joutuminen henkirikosten uhriksi. Huhtikuussa mies puukotti helsinkiläisessä hampurilaisravintolassa vastasyntyneen lapsensa nuoren äidin. Miestään turvakotiin paennut nainen sai syyskuussa surmansa, kun puoliso ampui häntä kadulla Tampereella. Uhri oli raskaana ja hänellä oli sylissään 4-vuotias lapsensa
...
2.10.2024 6:02
On vaan loppumatonta marisemista syrjinnästä, sorrosta, epätasa-arvosta. Mustalaisista(kin) tehtiin uhreja; viattomia, perinteitä kunnioittavia ja kohteliaita, upeisiin röijyhin sonnustautuneita yli-ihmisiä. Kunnes totuus paljastui; sekakäyttäjiä, varkaita, väkivaltaisia, arvaamattomia eivätkä kunnioita muita kuin itseään.
Siihen tarvittiin pari laajempaa julkisuutta saanutta väkivallantekoa heidän omassa piirissään ja a vot sie kun kupla puhkesi.
- Nyt jo pari prosenttia (aiemmin 1,5 pros) suomalaisista tajuaa miten sairaasta vähemmistöstä on kyse.
Loput 98 prosenttia jatkavat kauhistelua mustalaisiin kohdistuneesta rasismista ja syrjinnästä sekä avaavat ovensa selkosen selälleen kun runsashame tahtoo vettä äpärälleen.
Sen sijaan kantasuomalaisten mies-nainen suhteessa elävien väkivaltaisuutta on kauhisteltu halki vuosikymmenten. Ei niin, etteikö aihetta olisi, mutta samalla heille on langetettu suvaitsemattomuuden taakka; syrjivät, syrjivät ja syrjivät.
Vaan mikä on johtanut siihen, että homot ja mustalaiset ovat vapautetut kaikesta pahasta; heidän ryhmänsä ovat mitä parhaimpia - ja olisivat vielä parempia jos vain nää muut lopettaisivat syrjinnän.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!