Lauri Saarinen katosi 1944 - löytyi surmattuna 1961

[paccasucco]

Tarkoittanet Tarvasjoella joskus 1940-luvun puolivälissä tapahtunutta perheselkkausta.Aggressiivinen ja mielenvikainen isä oli mm. taluttanut talon hevosen sisälle tupaan, ja astuttanut sillä oman tyttärensä.Saattoi kyllä olla vaimokin kysymyksessä.En niin tarkkaan muista kaikkia yksityiskohtia, koska siitä, kun olen viimeksi asiasta lukenut, on kulunut ainakin 25.vuotta.Ehkä kauemminkin.

Tästä on aikanaan kirjoitettu monissakin rikoslehdissä, myös mainitsemassasi PPK-kirjassa.

Kuuluu ehdottomasti Suomen puistattavimpiin rikostapauksiin.

[paccasucco]

Tämä rikos ei paljon selittelyjä kaipaa.Virkistin vanhoja mielikuviani etsimällä viikonloppuna wanhoja lehtijuttuja ko. perhetragediasta.Jotain löytyikin.Alibi on kirjoitellut Tarvasjoen murhenäytelmästä useampaan kertaan, myös muut lehdet ovat kirjoittaneet siitä.

Aikaisemmin muistelin, että perheen kultainen isukki olisi hevosella yrittänyt astuttaa joko talon tyttären tai oman vaimon, mutta Alibi-lehden mukaan järjettömän luontokappaleen kyseenalaisena lemmenkohteena oli ollut äiti.

Tässä koko juttu skannattuna.Alibi n:o 3/1980:

[Doctor Lecter]

17 vuotta kateissa olleen Lauri Saarisen ruumiin löytymisestä uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa:

HS 2.9.1961

LauriSaarinenfound.jpg (183.43 KiB) Katsottu 3184 kertaa

Ohessa lehtiuutisena tämä Alibin artikkelissa mainittu "ikuisesti salainen" - päätös, joka siis peruttiin hovin päätöksellä:

HS 15.11.1961

Tarvasjoki.jpg (110.49 KiB) Katsottu 3184 kertaa

[paccasucco]

Kiitos taas DL- kyllä nuo aikalaisdokumentit ovat kiehtovaa ja mielenkiintoista luettavaa!

Minulla ei ole mitään uutta kerrottavaa tästä aiheesta.Olen joskus selaillut vuoden 1944 sanomalehtiä lähinnä keskittyen sotahistoriaan.Täytyy myöhemmin syksyllä tarkastella, löytyisikö muistiinpanoistani mainintoja em. Tarvasjoen tragediasta.Toisaalta: ihmisiä katosi noihin aikoihin vaikka kuinka paljon, eikä niihin kaikkiin kiinnitetty sen suurempaa huomiota.Lehtitietojen perusteella tuli kuitenkin jo alusta asti selväksi, että isännän salaperäisen katoamisen taustalla saattoivat vaikuttaa ennen kaikkea "perheen sisäiset ja huomattavan ristiriitaiset jännitteet".

[finnbar87]

Mielenkiintoinen juttu. Tuli taas pitkästä aikaa PPK:ita selatessa vastaan.

Vaan mikä lienee sitten oikea totuus? Oliko perheen naisten kertomuksissa mitään perää? Onnistuiko ukko Saarinen todellakin peittämään sadistisuutensa naapureiltaan vai keksivätkö naiset tarinat oikeuttaakseen tekemänsä murhan? Periaatteessa molemmat ovat täysin mahdollisia skenaarioita ja vastaavia tapauksia löytyy molempiin suuntiin Suomenkin rikoshistoriasta. Harmi, että lopullista totuutta tässä asiassa tuskin saadaan selville koskaan. Ilmeisesti kuitenkin oikeus uskoi naisten versiota tarinasta, kun tuomio oli noinkin lievä.

[L'amourha]

HS 13.02.1962 Lauri Saarinen Tarvasjoki 1944 Milja Peltomäki hovin tuomio.jpg (99.7 KiB) Katsottu 1758 kertaa

[finnbar87]

HS 13.02.1962 Lauri Saarinen Tarvasjoki 1944 Milja Peltomäki hovin tuomio.jpg

Kiitos uutisen esilletuonnista. Eli hovioikeus kumosi sitten tuon tuomion salassapidon? Lienevätkö nämä asiakirjat siis nyt julkisia vai muuttiko mahdollisesti vielä Korkein oikeus tuomiota joltain osin?

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1975

Naisten salaisuus
Komisario Kalevi Pietikäinen

Tutkimukset käynnistyvät
Tapahtumat alkoivat Tarvasjoen kunnan kahden toimi henkilön käynnistä kesäkuussa 1945 kunnan asioissa lääninsä maaherran puheilla. Virallisten asioiden ohella he mainitsivat maaherralle maan viljelijä Lauri Artur Saarisen edellisenä vuonna tapahtuneesta katoamisesta ja siitä, että huhujen mukaan Saarinen olisi surmattu omaisten toimesta. Maaherra puuttui välittömästi asiaan. Hänen toimeksiannostaan antoi lääninhallitus poliisitarkastajan välityksellä vielä samana päivänä läänin rikospoliisikeskukselle kirjallisen määräyksen toi mittaa tarkka ja perinpohjainen tutkinta Lauri Saarisen katoamista koskevassa asiassa.

Saarisen tilan rakennukset.jpg (169.56 KiB) Katsottu 753 kertaa

Vaimon kertomus
Asian tutkittavakseen saaneet poliisimiehet matkustivat välittömästi kysymyksessä olevalle paikkakunnalle ja ottivat yhteyden kadonneen Lauri Saarisen vaimoon ja lapsiin. Suoritetussa kuulustelussa Lauri Saarisen vaimo Saima Alina Saarinen kertoi tutustuneensa tulevaan mieheensä tämän ollessa apumiehenä hänen kotitilallaan. Avioliittoon he olivat menneet vuonna 1923. Pari vuotta aikaisemmin heille oli syntynyt yhteinen lapsi Maire ja pari vuotta avioliiton solmimisen jälkeen tytär Milja. Kolmas ja nuorin heidän lapsistaan, Maria, syntyi kymmenen vuotta Miljan syntymän jälkeen. Vanhempien kuoltua Saima Saarinen sai perintönä haltuunsa kotitilansa, johon hän yhdessä miehensä kanssa osti myöhemmin lisäksi erään pienen tilan. Näitä tiloja he sitten yhdessä viljelivät aina kevättalveen 1944 saakka, jolloin Lauri Saarinen poistui kotoaan sinne enää sen jälkeen palaamatta Saima Saarisen kertoman mukaan hänen miehensä ei ollut ennen poistumistaan puhunut mitään lähdöstään tai aikomuksistaan. Joskus aikaisemmin hän oli kyllä uhannut jättää perheensä ja muuttaa jonnekin muualle. Tästä puhuessaan hän oli kieltänyt Saima Saarista ottamasta selvää hänen olinpaikastaan. Katoamispäivän tapahtumista Saima Saarinen kertoi, että hänen miehensä oli sinä päivänä teurastanut sian. Teurastusta varten joku perheen jäsenistä oli hakenut läheisestä Mäki-Mikkolan talosta lainaksi pistoolin, jota tapaa oli ennenkin noudatettu, kun oli tekeillä lahtia. Lauri Saarisen poistuminen kotoa oli tapahtunut johonkin aikaan illasta Saima Saarisen ollessa nuorimman tyttärensä kanssa kyläilemässä erään naapurin luona ja muiden lasten ollessa Mäki-Mikkolan talossa kuuntelemassa radiota. Tämän tarkemmin Saima Saarinen ei osannut selittää miehensä poistumisen ajankohtaa. Poistuessaan kotoaan Lauri Saarinen oli ottanut mukaansa osan teurastamansa sian lihoista ja pitovaatteistaan Saima Saarisen käsityksen mukaan hänen miehensä oli nyt toteuttanut aikaisemman uhkauksensa perheen jättämisestä ja muuttanut asumaan jonnekin muualle. Tämä käsitys vahvistui vielä siitä, kun hän kuuli tuttavaltaan Aila Grönforsilta, että tämä oli nähnyt Lauri Saarisen läheisessä kaupungissa kesällä 1944. Perhe-elämän Saima Saarinen kertoi olleen hyvin riitaista. Tämä oli johtunut Lauri Saarisen juopottelevasta elämäntavasta, aviorikoksista ja pahoinpitelyistä, joiden kohteeksi olivat joutuneet kaikki perheen jäsenet. Kertomuksensa lopuksi Saima Saarinen mainitsi vielä, että kun hänen miehensä kotiintulosta ei ollut tietoa oli hän vuokrannut maatilansa toukokuussa 1944 tehdyllä kirjallisella sopimuksella kahdeksi vuodeksi maanviljelijä Seppo Niittymaalle.

Tyttärien kertomus
Kuulusteltaessa tämän jälkeen Järvisten Maire- ja Milja- tyttäriä kertoivat nämä isänsä poistumisesta kotoa samalla tavoin kuin heidän äitinsäkin. Kertomustaan Maire täydensi mainitsemalla, että ollessaan muutamia päiviä ennen isänsä kotoa poistumista pesemässä pyykkiä oli isä tullut paikalle ja sanonut, ettei hänen vaatteitaan tarvinnut pestä. Tästä syystä Maire kertoi laittaneensa isänsä likaiset vaatteet säkkiin, jonka hän vei liiteriin. Sieltä säkki oli kadonnut samanaikaisesti Lauri Saarisen kotoa poistumisen kanssa, mistä Maire päätteli isänsä ottaneen säkin mukaansa lähtiessään. Kuulusteltaessa Miljaa kävi selville, että hän oli käynyt isänsä pyynnöstä lainaamassa läheisestä Mäki-Mikkolan talosta pistoolin sian teurastamista varten. Tämä oli Miljan kertoman mukaan tapahtunut maalis-huhtikuussa 1944. Pistoolin mukana Mäki-Mikkolan emäntä Sandra Heimolainen oli antanut hänelle yhden siihen sopivan patruunan. Lisäksi Sandra Heimolainen oli antanut hänelle teuraspuukon kuten aikaisemmillakin kerroilla pistoolia lainattaessa. Sian teurastuksessa Milja kertoi avustaneensa isäänsä. Lopuksi Milja kertoi vielä kehottaneensa kotiväkeään tekemään isän kotoa poistumisesta ilmoituksen poliisille, koska paikkakunnalla oli Lauri Saarisen poistumisen jälkeen alkanut liikkua, jos jonkinlaisia huhuja. Oliko tällainen ilmoitus tehty ei Milja osannut sanoa. Saaristen nuorin tytär Maria oli asiaa tässä vaiheessa tutkittaessa vasta yhdeksänvuotias, mistä syystä tutkijat eivät häntä varsinaisesti kuulustelleet vaan olivat ainoastaan keskustelleet asiasta hänen kanssaan. Keskustelussa kävi selville, että Maria-tytär ei tiennyt mitään isänsä kotoa poistumiseen liittyvää.

Pistoolin lainaaminen
Kun Saarisen perheen jäsenten kuulusteluissa ei tullut esille seikkoja, jotka olisivat selvittäneet Lauri Saarisen katoamista, jatkoivat tutkijat asian selvittämistä kuulustelemalla vielä samana päivänä Mäki-Mikkolan talon emäntää, jolta Saarisen Milja-tytär kertoi lainanneensa kevättalvella 1944 isänsä pyynnöstä pistoolin sian teurastamista varten. Emäntä Sandra Heimolainen kertoi asiasta, että kevättalvella 1944 oli Saima Saarinen tullut hakemaan lainaksi pistoolia, jotta Milja-tytär saisi ampua sairastuneen vasikan. Sandra Heimolaisen tietämän mukaan vasikan teurastuksessa ei tarvittu pistoolia, mistä syystä hän ei lainannut sitä Saima Järviselle.
Seuraavana päivänä oli Milja Saarinen saapunut hänen luokseen ja pyytänyt lainaksi pistoolia kertoen isänsä tarvitsevan sitä sian teurastamiseen. Nyt Sandra Heimolainen oli antanut Hilkalle sodassa olevan poikansa Esko Heimolaisen pistoolin, jota hän oli useasti aikaisemminkin lainannut Saariselle. Patruunoita hän ei muista sillä kerralla antaneensa. Kun pistoolia oli Järviselle aikaisemmin lainattu, oli sen mukana lainattu myös teuraspuukkoa, mistä syystä Sandra Heimolainen oli tiedustellut Hilkalta, tarvitaanko myös teuraspuukkoa. Milja oli vastannut kieltävästi. Seuraavana päivänä Saarisen nuorin tytär Maria oli tuonut pistoolin takaisin koulumatkallaan. Muutamia päiviä edellä kerrotun tapauksen jälkeen Saima Saarinen oli kertonut miehensä poistuneen kotoa vieden mukanaan teurastamansa sian lihat.

Nähtiin katoamisensa jälkeen?
Kesäkuun lopulla 1945 asiaa tutkivat poliisimiehet tapasivat Aila Grönforsin, jonka kuulustelun perusteella voitiin ryhtyä epäilemään paikkakunnalla liikkuvien huhujen todenperäisyyttä siitä, olisiko Lauri Saarinen joutunut rikoksen uhriksi. Aila Grönfors kertoi käyneensä kevättalvella 1944 vierailulla Saarisen perheen luona. Hänelle oli kerrottu Lauri Saarisen poistuneen kotoaan ja ettei hänen olinpaikastaan ollut tietoa. Joitakin aikoja tämän jälkeen Aila Grönfors oli kertomansa mukaan tavannut Lauri Saarisen Tampereen kaupungissa. Hän kertoi tervehtineensä Saarista, mutta ei ollut ollut tämän puheilla. Aila Grönfors kertoi tunteneensa Lauri Saarisen niin hyvin, ettei hän ollut voinut erehtyä henkilöstä. Poistunut sittenkin vapaaehtoisesti?
Lauri Saarisen katoamista tutkivat poliisimiehet jatkoivat uutterasti tapauksen selvittämistä ja kuulustelivat sen takia useita kymmeniä henkilöitä. Nämä eivät kuitenkaan tienneet mitään sellaista, mikä olisi selvittänyt katoamistapausta. Kesällä 1946 tutkijat tapasivat pari henkilöä, joiden mielestä Lauri Saarinen oli poistunut kotoaan vapaaehtoisesti eikä suinkaan joutunut rikoksen uhriksi, kuten huhut kertoivat. Toinen näistä henkilöistä kertoi Lauri Saarisen aikanaan puhelleen hänelle riitaisesta perhe-elämästään. Keskustelun yhteydessä Lauri Saarinen oli muun muassa maininnut, että kun lapset kasvavat suuremmiksi niin hän katoaa paikkakunnalta. Tästä syystä tämä henkilö ei voinut pitää tosina huhuja Lauri Saarisen joutumisesta rikoksen uhriksi. Lauri Saarisen veljen vaimo Aino Saarinen, joka oli toinen näistä henkilöistä, kertoi Lauri Saarisen olleen monesti poissa kotoaan pitkiäkin aikoja. Keskustellessaan Lauri Saarisen kanssa oli tämä useasti pahoitellut sitä, että aina kun hän lähti pois kotoa, niin kotiväki sai jostakin selville hänen olinpaikkansa. Aino Saarinen tiesi, että Lauri Saarinen oli ennen katoamistaan etsiskellyt sanomalehdistä ilmoituksia vapaista työpaikoista muilta paikka kunnilta ja oli näin ollen ilmeisesti suunnitellut lähtöä pois kotoaan. Kun tutkimukset Lauri Saarisen olinpaikan selvittämiseksi eivät tuottaneet toivottua tulosta julkaistiin hänestä maaliskuussa 1947 etsintäkuulutus poliisisanomissa.

Ilmianto
Joulukuun puolivälissä 1947 tuli Lauri Saarisen katoamista selvittävien poliisimiesten tietoon sellaista, joka huomattavasti vauhditti tutkimuksia. Tällöin he nimittäin tapasivat autonkuljettaja Heikki Vattulan, joka silloin oli avioliitossa Lauri Saarisen tyttären Mairen kanssa ja joka kertoi kuulleensa vaimoltaan saman vuoden syyskesällä, että tämän sisar Milja oli surmannut isänsä Lauri Saarisen kevättalvella 1944 ja että ruumis oli kätketty metsään kaivettuun kuoppaan lähelle Saarisen taloa. Tällöin oli Lauri Saarisen katoamisesta kulunut jo yli kolme ja puoli vuotta.
Suoritetussa kuulustelussa Heikki Vattula kertoi tutustuneensa Maire Saariseen tammikuussa 1947 ja menneensä tämän kanssa avioliittoon saman vuoden maaliskuun 29 päivänä. Maire oli ollut erittäin levoton ja itkenyt hyvin usein. Heikki Vattulan tiedusteltua useaan otteeseen vaimoltaan syytä tämän levottomuuteen oli tämä lopulta kertonut.
Maire oli kertonut olleensa paikalla silloin, kun Milja oli surmannut isänsä Lauri Saarisen ampumalla tätä takaapäin päähän. Lauri Saarinen oli istunut keittiön pöydän ääressä saksia teroittamassa. Mairen kertoman mukaan paikalla oli ollut myös hänen sisarensa Miljan sulhanen Eino Peltomäki. Maire oli maininnut myös siitä, että ampumisen jälkeen Eino Peltomäki oli yhdessä Miljan kanssa piilottanut Lauri Saarisen ruumiin sängyn alle, josta se oli sitten siirretty Eino Peltomäen läheiseen metsikköön kaivamaan kuoppaan.
Myöhemmin ruumis oli Mairen kertoman mukaan hävitetty keittämällä se isossa padassa, jossa olevan veden joukkoon oli sekoitettu 30 kiloa lipeäkiveä. Kuultuaan vaimonsa kertomuksen oli Heikki Vattula harkinnut, olisiko hänen välittömästi mentävä ilmoittamaan asiasta poliisiviranomaisille. Pitkän harkinnan jälkeen hän oli tullut siihen tulokseen, että asiasta on poliisille ilmoitettava. Siitä syystä hän ottikin yhteyden Lauri Saarisen katoamista tutkiviin poliisimiehiin kertoen heille sen, mitä oli vaimoltaan kuullut. Kolme pidätystä Välittömästi Heikki Vattulan tekemän ilmoituksen jälkeen pidätettiin kuulusteluja varten Lauri Saarisen Milja-tytär, joka oli vihitty avioliittoon Eino Elias Peltomäen kanssa 28.5.1944, sekä Maire Vattula, o.s. Saarinen, ja Eino Peltomäki.

Toimitetussa kuulustelussa Milja kielsi jyrkästi syyllistyneensä isänsä Lauri Saarisen surmaamiseen ja väitti, että Heikki Vattulan ilmianto on täysin perätön ja kostotarkoituksessa tehty. Tästä syystä hän ilmoitti tulevansa vaatimaan Heikki Vattulalle rangaistusta perättömästä ilmiannosta.
Elämästään lapsuudenkodissa Milja kertoi, että hän oli usein nähnyt isänsä pahoinpitelevän hänen sisartaan Mairea ja äitiään Saima Saarista. Pahoinpitelyyn isä oli syyllistynyt yleensä humalassa ollessaan, mutta usein tällaista oli sattunut myös hänen ollessaan selvin päin. Jo lapsena oli Milja saanut tietää, että hänen isänsä oli sukupuolisesti epänormaali.
Hänelle ei riittänyt, että hän oli sukupuolisuhteessa tyttäreensä Maireen, vaan hän oli sekaantunut myös eläimiin. Äitiinsä kohdistuneista pahoinpitelyistä Milja kertoi, että ne monasti olivat johtuneet tämän suorasukaisista moitteista miehensä sukupuolisuhteesta Maireen. Vuonna 1944 tapahtuneesta pistoolin lainaamisesta Milja kertoi kuten aikaisemmassakin kuulustelussaan. Hän vakuutti lainanneensa pistoolin isänsä pyynnöstä sian teurastamista varten. Isänsä katoamisesta 1944 kysyttäessä Milja kiisti tietävänsä siitä muuta kuin sen, mitä hän oli aikaisemmin kertonut. Missään tapauksessa hän ei ollut surmannut isäänsä lainaamallaan pistoolilla tai jollakin muulla välineellä

Maire puolestaan väitti kuten Miljakin, Heikki Vattulan tekemää ilmiantoa perättömäksi ja vakuutti, ettei hän koskaan ollut puhunut miehelleen sellaista, mistä tämä ilmiannossaan on maininnut. Hän myönsi kyllä puhuneensa miehelleen isänsä katoamisesta ja sen takia paikka kunnalla liikkuvista huhuista, joiden mukaan Milja olisi surmannut isänsä ja että ruumis olisi hävitetty keittämällä lipeävedessä, mutta koskaan hän ei ole maininnut sellaista, että Milja olisi tällaiseen rikokseen syyllistynyt. Hänen käsityksensä mukaan Heikki Vattula on näistä huhuista muodostanut itselleen kuvan tapahtumista ja tehnyt sitten tuon ilkeämielisen ilmiantonsa vääristelemällä hänen puheitaan.


Isä ja tytär
Elämänsä vaiheista Maire kertoi, että hän oli syntynyt Saima Saarisen aviottomana lapsena ja että hän vielä hämärästi muisti äitinsä ja Lauri Saarisen vihkimisen. Hänellä oli alun alkaen ollut sellainen käsitys, että Lauri Saarinen oli hänen isänsä ja tämän nimeäkin hän oli käyttänyt kansakoulua käydessään.
Vasta rippikoulussa hän oli saanut kuulla, että hänen sukunimensä ei ollutkaan Saarinen. Joskus myöhemmin Lauri Saarinen oli merkityttänyt hänet kirkonkirjaan omalle nimelleen. Keskusteltuaan äitinsä kanssa tästä asiasta oli tämä vakuuttanut Lauri Saarisen olevan hänen isänsä.
Perhe-elämä kotona oli ollut aluksi sopuisaa, mutta muuttunut sitten riitaiseksi johtuen isän huonoista tavoista, erittäinkin isän nurjasta sukupuolielämästä. Hänelle ei riittänyt hänen vaimonsa ja Maire tyttärensä, vaan hänen seksualiteettinsa ulottui myös eläimiin. Isän nurjaa sukupuolielämää kuvaa sekin, että tämä oli kerran taluttanut sisälle tupaan orihevosen ja luvannut astuttaa sillä äidin.
Itseensä kohdistuneista tapauksista Maire kertoi, että ollessaan yhdeksänvuotias, hän oli ensimmäisen kerran joutunut isänsä epänormaalin lähentelyn kohteeksi. Hän oli isän kanssa riihessä, missä tämä oli alkanut silitellä hänen sukuelimiään. Tällaista oli sen jälkeen tapahtunut monet monituiset kerrat, kunnes sitten kerran isä oli riisunut häneltä housut ja yrittänyt sukupuoliyhdyntää.
Se oli onnistunut vasta hänen ollessaan 12–13-vuotias ja siitä lähtien hän oli joutunut tavan takaa olemaan sukupuoliyhteydessä, isänsä kanssa.
Ollessaan 16-vuotias oli hänen äitinsä nähnyt hänet ja isän harjoittamassa sukupuoliyhteyttä heinäpellolla. Äiti oli ryhtynyt sen jälkeen nimittämään häntä huoraksi. Mairen kerrottua tästä nimittelystä isälleen oli tämä kurittanut heitä kumpaakin kettingillä. Samalla kertaa isä oli kieltänyt häntä puhumasta näistä asioista ja uhannut toimittaa hänet kasvatuslaitokseen, jos hän kertoisi tapauksista jollekin.
Mairen kertoman mukaan hänen oli ollut pakko suostua isänsä vaatimuksiin, koska muuten hän olisi saanut selkäänsä. Joskus isä oli erilaisia lahjoja ostamalla houkutellut häntä. Muun muassa kerran hän oli saanut palkkioksi yhdynnästä polkupyörän.
Rippikoulupuvunkin saamisen ehtona oli makaaminen isän kanssa. Tällaisena oli suhde isään jatkunut aina tämän katoamiseen saakka. Maire kertoi nuorempana pelänneensä isäänsä niin paljon, ettei hän ollut uskaltanut kertoa asiasta kenellekään ja vanhemmaksi tultuaan hän oli luopunut ilmiannosta häveliäisyyssyistä.
Tulevaan mieheensä Heikki Vattulaan oli Maire tutustunut tammikuussa 1947 ja solmineensa avioliiton tämän kanssa saman vuoden maaliskuun 29 päivänä. Avioliitosta ei tullut pitkäaikaista, sillä jo saman vuoden marraskuussa olivat he riitautuneet ja muuttivat asumaan erilleen. Vielä lopuksi Maire vakuutti, ettei hän tiennyt katoamisen syystä mitään ja että Heikki Vattulan tekemä ilmianto oli täysin perätön.

Vävy
Seuraavaksi otettiin kuulusteltavaksi kolmas Heikki Vattulan kertomuksen takia kuulusteluja varten pidätetyistä henkilöistä, nimittäin kadonneen Lauri Saarisen Milja-tyttären avio mies Eino Peltomäki. Hän kertoi menneensä kihloihin Miljan kanssa joulukuussa 1943, joka kihlaus johti helluntaina 1944 solmittuun avioliittoon. Ensimmäisen kerran Eino Peltomäki oli käynyt Miljan kotona uutena vuotena 1944, jonka jälkeen hän oli vieraillut siellä useasti ja tullut näin ollen tuntemaan hyvin Miljan vanhemmat.
Hänellä ja Miljan vanhemmilla ei ollut ollut koskaan minkäänlaista erimielisyyttä eivätkä nämä olleet koskaan sanoneet mitään sellaista, mistä olisi voinut päätellä heidän olevan vastaan hänen ja Miljan avioliittoa. Peltomäen kertoman mukaan hänen vaimonsa isä Lauri Saarinen oli poistunut kotoaan joskus talvella 1944. Katoamisviikolla keskiviikkopäivänä Peltomäki oli ollut käymässä morsiamensa kotona.
Tällöin hän oli viimeksi tavannut Lauri Saarisen, joka ei silloin ollut puhunut mitään matkalle lähdöstään. Samana keskiviikkona Eino Peltomäki oli matkustanut Miljan kotoa läheiseen kaupunkiin ja sieltä edelleen naapurikuntaan, josta Milja oli hakenut hänet hevosella luokseen saman viikon lauantaina. Matkalla oli Milja kertonut tuoneensa äitinsä samalla kyydillä eräisiin hautajaisiin. Hän oli myös maininnut isänsä Lauri Saarisen poistuneen kotoa edellisenä torstaina ja että tämä ei ollut vielä palannut. Katoamistapauksesta ei ollut puhuttu silloin enempää. Eino Peltomäki arveli sen johtuneen siitä, että Lauri Saarinen oli aikaisemminkin ollut useita päiviä tietymättömissä. Lauri Saarinen ei ollut palannut kotiinsa vielä silloinkaan, kun Eino Peltomäen ja Milja Saarisen häitä vietettiin helluntaina 1944. Eino Peltomäki muisteli Lauri Saarisen lähettäneen vihkiäisiin onnittelukortin. Mistä se oli postitettu, ei hän enää muistanut. Kysyttäessä tässä yhteydessä Eino Multamäeltä miten oli hankittu hänen morsiamensa isän suostumus alaikäisen tyttären avioliittoon, vastasi Peltomäki, ettei hän tiennyt sitä, mutta se oli kyllä ollut hänen morsiamellaan silloin, kun he olivat hakeneet kuulutuksia.
Kun Lauri Saarinen oli pysynyt tietymättömissä vielä häiden jälkeenkin, alkoi paikkakunnalla liikkua kaikenlaisia huhuja hänen katoamisestaan. Näihin huhuihin ei ollut kiinnitetty erikoisemmin huomiota, koska omaiset olivat olleet sitä mieltä, että kadonnut tulisi aikansa poissa oltuaan takaisin kotiin. Kaikenlaisia huhuja oli ollut liikkeellä, jopa sellaisiakin, että hänet olisi omaisten toimesta surmattu ja ruumis kätketty jonnekin. Olipa Eino Peltomäki kuullut sanotun hänenkin osallistuneen appensa surmaamiseen.
Eino Peltomäelle luettiin Heikki Vattulan ilmianto. Peltomäki kiisti jyrkästi mitenkään osallistuneensa tällaiseen tekoon ja väitti, että ilmianto ainakin hänen osaltaan oli täysin perätön. Hänen käsityksensä mukaan talon naisetkaan eivät olisi pystyneet suorittamaan sellaista tekoa.

Vaimoa kuulustellaan uudelleen
Saaristen Milja ja Maire tyttärien sekä Eino Peltomäen ollessa pidätettyinä kuulusteltiin Saima Saarista uudelleen. Hän uudisti kaiken aikaisemmin kertomansa sillä korjauksella, että hänen miehensä oli lähtiessään vienyt lähtöpäivänä teurastamansa sian lihat kaikki, eikä vain osaa niistä, kuten hän oli aikaisemmin erehdyksessä maininnut. Saima Saarinen kertoi vielä, että avioliiton alkuvuodet olivat sujuneet hyvin, mutta vuosien kuluessa hän oli tullut huomaamaan, että hänen miehensä sukupuolivietti oli niin voimakas, ettei hän pystynyt sitä tyydyttämään. Tästä oli ollut seurauksena jatkuva riita.
Riitaisuus oli saanut uutta voimaa Saima Saarisen todettua miehensä ahdistelevan heidän 12–13-vuotiasta Maire-tytärtään. Tämän Saima Saarinen oli havainnut aluksi siitä, että Maire oli alkanut karttaa isäänsä ja varoa, ettei joutuisi tämän kanssa kahden. Kun Saima Saarinen oli tämän havainnut, oli hän huomauttanut siitä miehelleen ja kehottanut tätä jättämään Mairen rauhaan, mutta tästä suuttuneena oli tämä pahoinpidellyt häntä kettingillä.
Myöhemmin kun Saima Saarinen oli nähnyt miehensä ahdistelevan siitin paljaana Mairea, oli hän moittinut miestään, joka puolestaan oli uhannut tappaa hänet, jos hän kertoisi asiasta jollekin. Kun Saima Saarinen oli nähnyt miehensä sekaantuvan myös eläimiin, oli hän alkanut neuvotella tämän kanssa avioerosta. Neuvotteluja oli käyty usean vuoden aikana.
Lopulta Lauri Saarinen oli sanonut, ettei mitään avioeroa tarvittu, sillä hän voi muutenkin poistua kotoa, kunhan hän vain saisi 60.000 markkaa rahaa. Saima Saarinen oli suostunut ehdotukseen ja maksanut miehelleen vähissä erin tämän vaatiman summan niin, että koko summa tuli maksetuksi ennen Lauri Saarisen katoamista.

Ennen poistumistaan oli Lauri Saarinen ilmoittanut lähdöstään vaimolleen ja vannonut tätä olemaan puhumatta hänen asioistaan kenellekään. Saima Saarinen oli luvannut antaa miehelleen tämän puuhatessa lähtöään puoli sikaa mukaan. Tätä tarkoitusta varten Lauri Saarinen oli eräänä päivänä maaliskuussa 1944 teurastanut sian. Poistuminen kotoa oli tapahtunut Saima Saarisen ollessa käymässä erään naapurinsa luona. Palattuaan sieltä hän oli todennut miehensä poistuneen ja tämän ottaneen mukaansa teurastamansa sian kokonaan, osan vuode- ja liinavaatteita sekä taloustavaraa. Todennäköisesti hän oli kuljettanut tavarat jonnekin hevosella, koska hevosta oli Saima Saarisen havaintojen mukaan käytetty hänen poissa ollessaan.
Vuoden 1944 syksyllä väitti Saima Saarinen nähneensä miehensä läheisessä kaupungissa. Hän ei ollut ollut tämän kanssa puheissa. Saman vuoden lopulla hän oli saanut mieheltään kortin, jolla tämä toivotti hyvää joulua. Kortin allekirjoituksena oli selvästi miehensä käsialalla ”L. Saarinen”. Helluntaina 1944 pidettyihin Miljan vihkiäisiinkin oli saapunut onnittelukortti, jonka Saima Saarinen arveli miehensä lähettämäksi.
Saima Saarinen kertoi vielä, että eräässä vaiheessa ennen kotoa poistumistaan Lauri Saarinen oli sanonut menevänsä Venäjälle ja sieltä edelleen jonnekin laivaan. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Saima Saarinen kuoli 21 päivänä tammikuuta 1951.

Pidätetyt napautetaan — tutkimukset jatkuvat
Heikki Vattulan tekemän ilmiannon takia pidätettyjen ja Saima Saarisen kuulustelujen jälkeen kuulusteltiin vielä useita henkilöitä, joista monet olivat sitä mieltä, että Lauri Saarinen ei ollut vapaaehtoisesti poistunut kotoaan, vaan että tapaukseen liittyi rikos.
Useat kuulusteltavista pitivät Lauri Saarista kunnollisena miehenä ja kertomuksia hänen sekaantumisestaan eläimiin panetteluina ja pötypuheina. Eräskin henkilö, joka mainitsi tunteneensa Lauri Saarisen aivan pikkupojasta lähtien, kertoi Lauri Saarisen olleen luonteeltaan melko sopuisan, ainoastaan humalassa ollessaan tämä oli joskus purkaantunut.
Lauri Saarisen puolisosta ja Maire-tyttärestä tämä samainen henkilö sanoi näiden olevan omalaatuisia ja poikkeuksellisen ilkeämielisiä ihmisiä. Näiden tapoihin kuului muun muassa valehteleminen. Tämä kuulusteltava oli sitä mieltä, että puheet Lauri Saarisen epänormaalista sukupuolielämästä olivat näiden naishenkilöiden keksintöä. Kuulusteltava ei ollut koskaan havainnut Lauri Järvisessä mitään epänormaaliin viittaavaa. Lauri Saarisen katoamiseen kuulusteltava oletti liittyvän rikoksen.
Tätä hänen olettamustaan tuki muun muassa se, että hän oli kohta Lauri Saarisen katoamisen jälkeen nähnyt Mairen tulevan hevosella parirekien kanssa metsästä ja reessä oli ollut lapiollinen santaa. Maire oli kertonut aikoneensa ajaa metsästä santaa, mutta kun maa oli jäässä niin hän ei ollut onnistunut siinä. Mairen sannanajo oli ihmetyttänyt kuulusteltavaa, koska yleisesti tiedettiin, että Maire ei koskaan tehnyt mitään töitä.
Kuulusteltava muisti vielä, että Lauri Saarisen katoamisen jälkeen oli ollut puhetta siitä, että Lauri olisi lähettänyt kotiinsa joulukortin. Kuulusteltavan käsityksen mukaan Saarisen naiset olivat kirjoittaneet kortin itse, koska se hyvin sopi heidän toimintatapoihinsa.
Kun lukuisten henkilöiden kuulusteluissa ei tullut esille mitään sellaisia seikkoja, jotka olisivat varmuudella puhuneet Heikki Vattulan ilmiannon puolesta, laskettiin Saarisen Milja ja Maire tyttäret sekä Eino Peltomäki kuulustelujen jälkeen vapaaksi heti tammikuun alussa 1948. Heidät oli pidätetty joulukuun puolivälissä 1947. Kaikki pidätettyinä olleet vakuuttivat edelleen, ettei heillä ollut mitään osuutta Lauri Saarisen katoamiseen.

Tutkimuksia
Lauri Saarisen katoamisen selvittämiseksi jatkettiin edelleen tiiviisti ja kuulusteltiin jokaista, joka vähänkin tiesi Saarisen perhe-elämästä. Näistä kuulustelluista henkilöistä Eino Mäkelä kertoi, että keväällä 1944 hänet oli pyydetty Saarisen tilalle laatimaan vuokrasopimusta. Saima Saarinen oli silloin vuokrannut tilansa maat kahden vuoden ajaksi maanviljelijä Seppo Niittymaalle ja tämän vaimolle. Kun Mäkelä entuudestaan tiesi Saarisen pariskunnan riitaisen kotielämän oli hän huomauttanut vuokrasopimusta kirjoittaessaan, että jos Lauri Saarinen tulisikin takaisin, niin vuokrasopimus kai peruuntuisi. Saima Saarinen oli tällöin maininnut, että Lauri ei palaa.
Keväällä 1946 vuokra-ajan päätyttyä oli Mäkelää jälleen pyydetty Saarisen tilalle laatimaan tilan kauppakirjaa, jolla Saima Saarinen myi tilansa Metsälän aviopuolisoille. Mäkelä oli kummastellut, kuinka tila voidaan myydä, kun Lauri Saarinen oli poissa. Saima Saarinen oli selittänyt tilan olevan hänen perintötilansa ja että vain osa tilan maa-alueista oli hankittu yhdessä Laurin kanssa. Tämän tulivat tietämään myös Metsälät. Kun nämä siitä huolimatta olivat halukkaat tilan ostamaan, oli Mäkelä laatinut kauppakirjan kummankin osapuolen hyväksyessä kaupan.

Reitti jota käytettiin kuljetettaessa Lauri Saarisen ruumista asuinrakennuksesta perunakuoppaan. Matka 1.040 metriä. A. Saarisen tila B. Jokilan tila.jpg (130.78 KiB) Katsottu 753 kertaa

C. Kaurasen tila. D. Perunakuoppa ja hautapaikka.jpg (152.23 KiB) Katsottu 753 kertaa

Sittenkin henkirikos
Katoamistapauksen tutkimusten oltua pysähdyksissä jo usean vuoden ajan alkoivat ne uudelleen elokuun 28 päivänä 1961, jolloin tapauksesta oli kulunut jo yli 17 vuotta. Milja Peltomäki, o.s. Saarinen, meni tällöin Tampereen kaupungin poliisilaitokselle ja tunnusti surmanneensa isänsä Lauri Saarisen kevättalvella 1944. Milja pidätettiin kuulusteluja varten samana päivänä.
Milja kertoi aluksi, että elämä hänen lapsuuskodissaan oli ollut riitaista ja että isä oli usein ollut väkivaltainen. Useasti isä oli pahoinpidellyt perheenjäseniä, etupäässä vaimoaan ja tytärtään Mairea.
Milja kertoi olevansa tietoinen myös siitä, että hänen isällään oli ollut sukupuoli suhde Maireen.
Jo ennen kuin Milja oli käynyt rippikoulun, oli isä yrittänyt taivuttaa myös hänet kanssaan sukupuoliyhteyteen. Kun Milja oli päässyt ripille, oli isä luvannut hankkia hänelle rippipuvun, jos hän suostuisi makaamaan tämän kanssa. Näihin ehdotuksiin Milja ei ollut milloinkaan suostunut eikä isä ollut häntä niihin väkivalloin pakottanut.
Milja oli kuitenkin alkanut vihata isäänsä, ja hän oli jo kauan ennen nyt kysymyksessä olevaa tapausta harkinnut keinoa, millä vapauttaisi perheen isästä. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan puhunut muiden perheenjäsenten kanssa siitä, että isä olisi väkivalloin saatava pois päiviltä.
Noin viikkoa ennen isän surmaamista oli perheen keskuudessa puhuttu siitä, että pitäisi hakea naapurista pistooli, jolla isä voisi teurastaa veljensä luona sian. Äidin piti hakea tämä pistooli, mutta jostakin syystä se oli jäänyt häneltä tekemättä. Eräänä päivänä tämän keskustelun jälkeen isä oli sanonut, että nyt se pistooli piti hakea ja oli määrännyt Miljan sen tekemään. Milja olikin sitten hakenut naapurista lainaksi venäläisen Tähti-pistoolin, jonka lippaassa oli yksi patruuna ja mukana irrallisena toinen. Haettuaan pistoolin oli Milja laittanut sen kamarissa olevan lipaston laatikkoon, missä sitä oli aikaisemminkin säilytetty. Sama pistooli oli nimittäin ollut heillä aikaisemminkin lainassa sikojen teurastusta varten.
Seuraavana päivänä Miljan äiti ja Maire-sisko olivat lähteneet jonnekin kylään Miljan, Mairen ja isän jäädessä kotiin. Milja ja Maire ryhtyivät ompelemaan ja kun Milja totesi, että sakset olivat tylsät, oli hän pyytänyt isäänsä ne teroittamaan. Lauri Saarinen olikin sitten asettunut keittiön pöydän ääreen ja ryhtynyt teroittamaan Miljan hänelle antamia saksia. Maire oli istunut pöydän toisella puolella ja Milja hieman sivummalla muuripadan päällä. Saksia teroittaessaan Lauri Saarinen oli Miljan kertoman mukaan katsellut Mairea ja samalla nyökäyttänyt päällään oven suuntaan. Milja oli tällöin otaksunut, että isä halusi Mairen lähtevän ulos, jotta hän saisi siellä jälleen tilaisuuden maata Mairen kanssa. Maire ei ollut kuitenkaan noussut ylös eikä tehnyt muutakaan elettä, joka olisi tarkoittanut, että hän aikoisi noudattaa isänsä antamaa kehotusta.
Miljan kiukku oli kuitenkin tästä kuohahtanut ja hän oli päättänyt, että ”nyt se loppuu”. Samassa hänelle myös selvisi se, miten hän toimisi Milja kertoi menneensä välittömästi kamarin puolelle ja ottaneensa lipaston laatikosta naapurista lainatun pistoolin. Vedettyään patruunan piippuun oli hän palannut takaisin keittiön puolelle.
Mairen nähtyä pistoolin oli hän lähtenyt kohti eteiseen johtavaa ovea. Tämän jälkeen Milja oli tähdännyt isäänsä takaapäin päähän ja laukaissut aseen, jolloin isä oli ääntä päästämättä retkahtanut kasvoilleen pöydän päälle. Välittömästi laukauksen jälkeen Maire oli palannut takaisin keittiöön.
Milja ei muistanut mitä hän oli Mairen kanssa tämän jälkeen puhunut, mutta yksissä tuumin he olivat kantaneet isän ruumiin saunaan, missä he panivat sen sängyn alle, jotteivat äiti ja pikkusisko kohta sitä näkisi kotiin tullessaan. Milja kertoi aikoneensa mennä heti ilmoittamaan tapahtuneesta poliisille, mutta keskusteltuaan Mairen kanssa asiasta he olivat päättäneet ensin odottaa äidin kotiintuloa. Äidin tultua kotiin oli Milja kertonut hänelle asiasta, jonka kuultuaan äiti oli sanonut, ettei kannattanut mennä ilmoittamaan asiasta poliisille. Tästä syystä ilmoituksen tekeminen oli jäänyt. Tämän jälkeen ei ollutkaan sitten muuta mahdollisuutta kuin peittää jäljet.

Ruumis kätketään
Illan tultua olivat Milja ja Maire kiertäneet isän ruumiin huopaan, jonka päälle he olivat laittaneet vielä hevosloimen. Yhdessä he olivat sitten valjastaneet hevosen parireen eteen ja kantaneet ruumiin siihen. Hevosella he olivat kuljettaneet ruumiin perunakellariin, joka sijaitsi yli kilometrin päässä asuinrakennuksesta. Kellari oli kaivettu maahan ja sinne päästiin maan päällä olevasta luukusta. Tästä luukusta he olivat laskeneet ruumiin perunoiden päälle ja sulkeneet sen jälkeen luukun. Tämän tehtyään he olivat palanneet takaisin kotiin. Kuka oli ehdottanut tätä kätköpaikkaa ei Milja muistanut, mutta joka tapauksessa äitikin oli tullut tietämään, minne ruumis kätkettiin. Vähän ennen Miljan ja Mairen ryhtymistä ruumiin kätkemispuuhiin olivat Saima Saarinen ja Maire-tytär lähteneet tehdyn sopimuksen mukaisesti pois kotoa, jotta Maire ei olisi saanut vihiä asiasta.
Kaksi tai kolme viikkoa tämän tapauksen jälkeen Milja oli kertonut asiasta silloiselle sulhaselleen Eino Multamäelle. Samoihin aikoihin myös Saima Saarinen oli ehdottanut, että ruumis olisi haudattava jonnekin maahan. Näin oli tapahtunutkin maan sulettua jonkin aikaa vapun päivän jälkeen.
Ruumis oli haudattu lähelle perunakellaria Eino Peltomäen kaivamaan noin metrin syvyiseen kuoppaan. Eino Peltomäki ja Milja olivat nostaneet yhdessä ruumiin pois kellarista äidin katsellessa toimitusta ja kantaneet sen sitä varten kaivettuun kuoppaan. Milja muisteli, että tämä oli tapahtunut helluntaiaattona vuonna 1944 eli päivää aikaisemmin, kun hänet ja Eino Peltomäki oli vihitty avioliittoon.
Ollessaan vuonna 1947 pidätettynä tämän tapauksen vuoksi oli Milja äidilleen maininnut tulevansa ilmoittamaan asian poliisille. Äiti oli kuitenkin kieltänyt häntä ja sanonut, ettei hän kestäisi tyttärensä joutumista vankilaan. Tästä syystä ilmoitus poliisille oli silloin jäänyt tekemättä.

Ennen menoaan poliisin luo tunnustamaan oli hän puhunut aikeistaan miehelleen Eino Multamäelle, joka oli jyrkästi kieltänyt häntä tekemästä sitä. Eino Peltomäki oli vielä uhannut, että jos Milja hänen kiellostaan huolimatta menisi kertomaan asian poliisille, niin hän surmaisi heidän kaksi lastansa. Surmatyö oli kuitenkin painanut vuosikausia Miljan omaatuntoa niin kovin, että miehensä kiellosta ja uhkauksesta huolimatta hän oli toteuttanut aikeensa. Hilkalle huomautettiin ristiriitaisuuksista hänen kertomuksessaan verrattaessa sitä Eino Peltomäen ja Mairen kertomuksiin ja kun häneltä kysyttiin, oliko hän varmasti kertonut tapauksesta totuudenmukaisesti vai oliko Lauri Saarisen surmaamiseen syyllistynytkin joku toinen, vaikeni Milja pitkäksi aikaa ja rupesi itkemään.

Lopulta Milja vastasi, ettei hän voinut kertoa ja jatkoi, että annetaan asian olla niin kuin hän oli kertonut. Kysyttäessä, mitä Milja ei voinut kertoa hän vastasi, ettei hän voisi kuitenkaan näyttää toteen isän surmaamisen tapahtuneen toisin.
Katkerasti itkien hän vielä lisäsi: ”Miksikä he eivät kerro asioita, hehän tietävät sen paremmin kuin minä.”
Milja sanoi voivansa näyttää paikan, minne ruumis oli haudattu. Tästä syystä lähdettiin etsimään Lauri Saarisen hautapaikkaa, mutta maasto oli 17 vuoden aikana muuttunut niin paljon, ettei Milja enää löytänytkään oikeata paikkaa.
Hautapaikan sijaintia tiedusteltiin myös Eino Multamäeltä ja Mairelta, mutta nämä vakuuttivat vain, etteivät he tienneet Lauri Saarisen ruumiin hautaamisesta mitään. Koska kukaan oletetuista asianomaisista ei pystynyt osoittamaan hautapaikkaa otettiin tutkijoiden toimesta yhteys paikkakunnan vanhoihin asukkaisiin kysellen, miten maasto oli kyseisellä paikalla muuttunut.
Tällöin kävi selville muun muassa se, että perunakellari, jossa Lauri Saarisen ruumis oli Miljan kertoman mukaan ollut jonkin aikaa kätkettynä, oli jo vuosia sitten hävitetty. Hautapaikan etsintää jatkettiin tutkijoiden, Miljan ja paikallisten asukkaiden toimesta. Lukuisten kaivausten jälkeen se vihdoin sitten löydettiinkin. Samalla löydettiin myös Lauri Saarisen maatunut ruumis noin metrin syvyydestä. Ruumiin päällä olleiden pahasti mädänneiden vaatteiden perusteella vainaja voitiin tunnistaa.
Lääninlääkärin suorittamissa tutkimuksissa kävi myös selville se, että ruumiin pään oli lävistänyt luoti. Se oli mennyt sisään oikean korvan takaaja tullut ulos pään etupuolelta. Näin ollen voitiin pitää varmana, että Miljan kertomus ainakin ampumasuunnasta piti paikkansa.

Pidätetään uudelleen
Ruumiin löytymisen jälkeen pidätettiin Eino Peltomäki ja Maire kuulusteluja varten.
Maire kiisti jyrkästi tietävänsä mitään isänsä Lauri Saarisen surmaamisesta ja ruumiin kätkemisestä.
Kun hänelle ilmoitettiin Miljan tunnustaneen surmanneensa isänsä ja kätkeneensä ruumiin kiisti Maire edelleenkin tietävänsä asiasta mitään. Hän väitti sisarensa Miljan haluavan tunnustuksellaan aiheuttaa ikävyyksiä. Maire kiisti jyrkästi myös milloinkaan puhuneensa isänsä surmaamisesta mitään Eino Peltomäelle. Eino Peltomäellä oli kyllä ollut silloin pienikokoinen pistooli, jonka väljyyttä hän ei tiennyt. Maire kertoi joskus harjoitelleensa tällä pistoolilla maaliin ammuntaa. Oliko tämä tapahtunut ennen vai jälkeen Lauri Saarisen katomaisen ei hän muistanut. Lauri Saarisen katoamisesta oli aikanaan ilmoitettu Mairen kirjoittamalla kirjeellä.
Eino Peltomäki puolestaan kertoi, kun hänelle oli ilmoitettu Lauri Saarisen ruumiin löytymisestä, että Milja oli hänelle joskus kertonut surmanneensa isänsä ampumalla tätä Tähti- pistoolilla päähän. Sen jälkeen Milja oli kertomansa mukaan kätkenyt ruumiin saunakamarin sängyn alle ja myöhemmin yhdessä Mairen kanssa keittänyt isänsä ruumiin lipeässä. Tästä yksityiskohtia ei Milja ollut kertonut. Tekonsa syyksi oli Milja maininnut isänsä häneen kohdistamat sukupuoliset vaatimukset.
Eino Peltomäen kuulustelua jatkettaessa hän kertoi, että joitakin aikoja ennen hänen ja Miljan vihkiäisiä oli Saima Saarinen maininnut, että ”se äijän raato on siellä kellarissa” ja että ”se voi löytyä sieltä”.
Eino Peltomäki oli tällöin kehottanut omaisia siirtämään ruumiin pois kellarista ja tiedustellut, miten ruumis oli joutunut kellariin. Milja oli vastannut kuljettaneensa sen sinne yhdessä Mairen kanssa.
Ruumiin hautaamiseen Eino Peltomäki kiisti osallistuneensa millään tavoin tai tietävänsä siitä mitään. Hautaamisen olisi hänen käsityksensä mukaan pitänyt tapahtua ennen Miljan ja hänen vihkiäisiänsä, koska he olivat välittömästi häiden jälkeen muuttaneet pois paikkakunnalta.

Joskus syksyllä 1944 Eino Peltomäki kertoi kuulleensa ensimmäisen kerran siitä, että Milja oli surmannut isänsä ampumalla tätä päähän. Tämän oli hänelle kertonut Miljan sisar Maire, joka oli samalla kertonut sukupuolisesta suhteestaan isäänsä. Maire oli sanonut olevan aivan oikein, että Milja oli ampunut isän, ”saipahan isä siten ansaitsemansa palkan”.
Elokuun 28 päivän vastaisena yönä 1961 eli tunnustusta edeltäneenä yönä oli Milja sanonut miehelleen, että hänen oli ehdottomasti mentävä kertomaan tapahtuneesta poliisille, hän ei enää jaksaisi kantaa omallatunnollaan isänsä surmaamista.
Eino Peltomäki oli kertomansa mukaan koettanut estellä Miljaa menemästä poliisin puheille ja sanonut, että hänen pitäisi ottaa huomioon myös heidän pienet lapsensa. Peltomäki kiisti jyrkästi uhanneensa tappaa lapset, jos Milja menisi tunnustamaan surmatyönsä poliisille. Estelyistä huolimatta Milja oli seuraavana aamuna mennyt paikalliselle poliisilaitokselle. Milja oli kertonut myös, että surmatyöhön oli käytetty Heimolaiselta sikalahtia varten lainattua asetta. Eino Peltomäen oma ase oli tammikuussa 1948 takavarikoitu ja tuomittu valtiolle menetetyksi, koska hänellä ei ollut siihen asianmukaista lupaa. Kuulusteltava kiisti jyrkästi sen, että surmatyö olisi tehty tällä hänen omistamallaan 7,65 väljyisellä pistoolilla. Sillä ei ollut myöskään koskaan ammuttu Lauri Saarisen tai jonkun muun sikaa, kuten hän oli kuullut puhuttavan.

Tutkijat kuulustelivat tämän jälkeen myös Saarisen nuorinta lasta Mariaa, joka isän kadotessa oli ollut yhdeksänvuotias. Hän ei muistanut mitään tapauksen tutkintaan vaikuttavaa. Vielä useita henkilöitä kuulusteltiin. Kuulustelluista henkilöistä ainoastaan Sandra Heimolainen kertoi sellaista, jolla oli tutkimuksia ajatellen jotakin merkitystä. Hän nimittäin uudisti kesäkuussa 1945 toimitetussa kuulustelussa antamansa kertomuksen muuten, mutta muisteli nyt, että Saariselle aikanaan lainatun pistoolin oli palauttanut Saima Saarinen, joka asetta palauttaessaan oli maininnut, ettei sitä tarvittukaan, koska Eino Peltomäki oli tullut heille ja hänellä oli ollut pistooli mukanaan.
Toimitettujen lukuisten kuulustelujen jälkeen Eino Peltomäki ja Maire päästettiin vapaalle jalalle 6.9.1961, kun taas Milja vangittiin syylliseksi epäiltynä isänsä Lauri Saarisen surmaamiseen. Hänet passitettiin lääninvankilaan odottamaan asian oikeuskäsittelyä.

Asian käsittely ja oikeuden päätös
Asia oli ensimmäisen kerran esillä L:n kihlakunnanoikeudessa 23.9.1961 syyttäjänä toimivan poliisitarkastajan vaatiessa Milja Multamäelle rangaistusta 29.3.1944 tapahtuneesta taposta. Kihlakunnanoikeus siirsi asian enemmän käsittelyn syyttäjän pyynnöstä 19.10.1961 pidettävään istuntoon, jolloin kihlakunnanoikeus siirsi tekemällään välipäätöksellä vankilan psykiatrin lausunnon hankkimista varten asian käsittelyn 13.11.1961 pidettävään istuntoon. Loimaan kihlakunnanoikeus tuomitsi 13.11.1961 tekemällään päätöksellä Milja Meeri Maria Peltomäen lieventävien asianhaarojen vallitessa, täyttä ymmärrystä vailla olevana henkilönä, pikaistuksissa surmaamisen aikomuksessa tehdystä taposta 6 vuodeksi kuritushuoneeseen. Kihlakunnanoikeuden käsittely ja päätös julistettiin ainiaaksi salaiseksi. Hovioikeus vahvisti 6.2.1962 antamallaan päätöksellä kihlakunnanoikeuden päätöksen kuitenkin niin, että rangaistusta alennettiin 4 kk, joten tuomioksi jäi 5 v 8 kk. Samoin kihlakunnanoikeuden määräys asian käsittelyn ja päätöksen salassa pitämisestä poistettiin. Päätös on lainvoimainen.

PELTOMÄKI, MILJA MEERI MARIA
s. 16.11.1925 Yrjäntila, Vistola, Tarvasjoki.
k. 1985 Tampere
Vanhemmat: Lauri Artur Saarinen ja Saima Aliina Saarinen
Puoliso: Eino Elias Peltomäki
Lapset: N.N. Peltomäki ja N.N. Peltomäki
Sisarukset: Salonen

Tampereen seurakuntayhtymä, Kalevankankaan hautausmaa
Kalevankankaan hautausmaa
Hautausmaankatu 5
33100 Tampere
Alue 00
Kortteli 014

[Oikeus ennen kaikkea]

Lauri Artur Saarisen jäännökset sellaisena kuin ne 1.9.1961 tavattiin.jpg (318.12 KiB) Katsottu 753 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Lauri Artur Saarinen
s. 6.7.1904 Suurila Kaukaisi, Tarvasjoki
k. 5.2.1944 Yrjäntilä Vistola, Tarvasjoki

Saima Aliina Saarinen os.Vistola
s. 14.9.1895 Yrjäntilä Vistola, Tarvasjoki
k. 21.1.1951

Vistola on siis talon nimi. Löytyy esim. vuoden 1963 peruskartasta Yrjänkylästä itään.

Yrjänkylä, Vistola.jpg (261.05 KiB) Katsottu 722 kertaa

Nykyinen osoite taitaa olla Lenkkerintie 27.

[BillyHill]

Mielenkiintoinen tapaus! Luin jostakin lehdestä tästä keissistä ollessani junamatkalla sotaharjoituksiin vuonna '96. Jutussa vanhinta tytärtä nimitettiin Katriksi ja Laurin siirrosta perunakuopasta hautaan kerrottiin:
"Katrin sannanajo herätti kyläläisissä ihmetystä, sillä yleisesti tiedettiin ettei Katri ikinä tehnyt mitään töitä"
Eipä ollut isä-Lauri vastaamassa syytöksiin tyttären ja eläinten naimisesta mutta en kyllä anna painoarvoa jonkun ulkopuolisen todisteluille sopuisasta luonteestakaan; jotkut ihmiset ovat vieraille aina mukavia mutta omalle perheelleen ihan kamalia.