Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17710
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Çini väitti yhdynnän tapahtuneen yhteisymmärryksessä, mutta oikeus ei pitänyt hänen kertomustaan uskottavana.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut Hamdi Çinin (1986) kahden vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta.
Syytteen mukaan Çini oli ravintolaillan jälkeen raiskannut nukahtaneen uhrin koskettelemalla uhrin alapäätä housujen päältä. Hetken päästä hän on työntänyt kätensä housujen sisään ja on työntänyt sormensa uhrin emättimeen. Tämän jälkeen Cini on avannut uhrin housujen napin ja vetoketjun ja on vetänyt housut kokonaan pois. Seuraavaksi Çini on uudestaan työntänyt sormensa uhrin emättimeen. Tämän jälkeen Çini on työntänyt siittimensä uhrin emättimeen ja on ollut tämän kanssa suojaamattomassa emätinyhdynnässä. Çini on saanut siemensyöksyn osin uhrin emättimessä ja osin tämän vartalon ulkopuolella siten. Tämän jälkeen Çini on mennyt takaisin omaan sänkyyn nukkumaan.
Çinin nukahdettua uhri herätti ystävänsä ja he menivät ulos soittamaan poliisit. Çini oli herännyt poliisien tuloon. Asianomistaja sai suojaamattoman yhdynnän seurauksena klamydiatartunnan.
Todistajan mukaan ravintolaillan jatkoilla oli muutenkin koettu outoja hetkiä, kun Çini oli mm. halunnut asianomistajan kokeilevan hänen edesmenneen vaimonsa vaatteita.

Valtion varoista maksetaan Çinin asianajajalle yhteensä 3392,95 euroa, mistä määrästä Çini velvoitetaan korvaamaan 2114,20 euroa.
Asianomistajan oikeudenkäyntiavustajalle maksetaan yhteensä 3034,90 euroa, jonka Çini velvoitetaan korvaamaan valtiolle korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.
Lisäksi Çini velvoitetaan korvaamaan asianomistajalle kärsimyskorvausta 4500 euroa korkoineen rikoksentekopäivästä 20.7.2019 lukien ja muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 1500 euroa korkoineen rikoksentekopäivästä 20.7.2019 lukien

Lähde: Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus (R 21⁄3410)

https://www.partisaani.com/news/crime/2 ... kauksesta/
Sienisalaatti
Axel Foley
Viestit: 2042
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 5:34 pm

Re: Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Sienisalaatti »

Haisee Hamdin sormet muullekin kuin iskenderille, kerrankin. Vittu näitä taas.
Oikeudesta viis, kunhan laki säilyy! Eikä mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, asiat vain asioina täällä.
Avatar
Collie
Perry Mason
Viestit: 3653
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto

Re: Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Collie »

Asianajajat saivat taas suurimmat rahat 6427,85 euroa tässä jutussa suoraan automaattisesti veronmaksajien pussista. Uhrin pitää sen sijaan periä itse pienempiä 6000 euron korvauksia tuomitulta jos tuomittu ei suostu maksamaan. On tämä Suomen oikeuskäytäntö luokatonta ja epäoikeudenmukaista.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17710
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mies raiskasi jatkoille kutsumansa naisen ja tartutti tälle klamydian
Helsingin hovioikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen miehen kahden vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta.

38-vuotias mies raiskasi kotiinsa jatkoille kutsumansa naisen ja tartutti tälle klamydian.
Mies ja uhri tapasivat heinäkuussa vuonna 2019 baarissa, josta he lähtivät jatkoille miehen kotiin. Seurueeseen kuului lisäksi kaksi naisen ystävää.
Aamuyöllä nainen oli mennyt nukkumaan ystävänsä kanssa. Jossain vaiheessa 38-vuotias mies oli ilmaantunut sänkyyn ja työntänyt sormensa uhrin sisälle.
Sitten mies poistui hetkeksi ja palasi takaisin. Tällä kertaa hän työnsi jälleen sormensa naisen sisälle ja sen jälkeen oli tämän kanssa suojaamattomassa sukupuoliyhdynnässä.
Mies heräsi poliisien saapumiseen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1986 syntyneen Hamdi Çinin kahden vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille 4 500 euroa kärsimyskorvausta ja 1 500 euroa muusta tilapäisesta haitasta.
Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hänen mukaansa sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Miehen mielestä kyse oli sana sanaa vastaan -tilanteesta.
Myös syyttäjä valitti tuomiosta ja vaati, että käräjäoikeuden määräämää rangaistusta korotetaan.
Helsingin hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen kertomusta uskottavana. Oikeuden mielestä uhrin kertomus sitä vastoin oli ollut selkeä, johdonmukainen ja yksityiskohtainen, eikä se ollut muuttunut ajan myötä. Kertomus oli myös saanut tukea todistajilta.
Syyskuussa Helsingin hovioikeus päätti pitää käräjäoikeuden tuomion ennallaan.

https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010747402.html
Avatar
LiamNeeson
Rico Tubbs
Viestit: 1293
Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
Paikkakunta: Skutsi

Re: Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja LiamNeeson »

Ihmetellä pitää miksi nainen lähtee apinan mukaan kämpille? Onhan se nyt päivänselvää mikä tilanne siellä odottaa.
Toki tässäkin tilanteessa paino voi olla sanalla päivänselvää, sitä tuskin on oltu.

Vai onko ajatus mokkakikkelistä niin houkutteleva että avaruusinsinöörin mukaan kannattaa lähteä?
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤
Ei mitään hajua
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Marras 20, 2022 11:01 pm

Re: Hamdi Çinille vankeutta raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Ei mitään hajua »

En puolustele tekijää millään tavoin (olisin toivonut tuplarangaistusta tekijälle), mutta kyllähän naisellekin pitäisi antaa joku rangaistus, kun lähtee tällaisen paviaanin matkaan. Oikeudenmukainen olisi varmaan puolet tekijän rangaistuksesta tai ainakin korvausvelvollisuus siitä, mitä Suomen valtio joutuu nyt maksamaan.

Siis kaikki hiekkaneekerit ja neekerit. Jos lähtee tällaisen kanssa kämpille, niin itse kyllä rankaisisin tekijän lisäksi myös uhria. Mikä tässä maassa noita naisia oikein vaivaa, että pitää tällaisten saastojen mukaan lähteä?

Turhaan nyt vaivataan Suomen oikeuslaitosta. Asianajajat kiittävät toki aina, mutta verkonmaksajien rahoja tässäkin kulutettiin. Kyllä tuo nainen pitäsi laittaa niitä korvaamaan, kun tämän kuitenkin itse typeryydellään aiheutti.

Lähtisin tällaisten tapausten osalta vähän samasta kuin vakuutusyhtiöt. Että jos tarkoituksellisesti menet tällaisiin tilanteisiin, niin vakuutus (=Suomen valtio = veronmaksajat) ei enää katakaan sun hölmöilyjäsi.
Vastaa Viestiin