skoune kirjoitti: Ma Loka 21, 2024 8:41 am
Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Loka 20, 2024 11:51 pm
Mä olen useaan otteeseen yrittänyt synnyttää keskustelua
Tikkasen tutkimuksista.
...
Onkohan teille "arvoisille tutkijoille" tullut koskaan mieleen, miksi RT on tuota väkivaltageeniä tutkinut?
Onhan melko todennäköistä se, että Tn isä tai äiti olisi kurittanut poikaansa todella väkivaltaisesti ja tämän vuoksi T on ns tilaisuuden tullen halunnut selvittää, tekikö isänsä/äitinsä sen ilkeyttään - vai muista syistä. Eli johtuiko tämä mahdollinen väkivaltaisuus geeni-perimästä tai joistakin muista tekijöistä.
Laitoin tuohon vaihtoehdoksi myös äidin, sillä isistä minulla ei ole kokemusta.
Onhan melkein vainoharhaista ja ymmärryksen puutetta, että oletettaisi, että T olisi suunnitellut vuosikymmenien ajan tekevänsä väkivaltaisen surman ja tutkinut "esitietoja" siihen kirjoittamalla väitöskirjan".
Itse asiassa edistämäsi ajatus siitä, että pitäisi pyrkiä selvittelemään mikä johtaa pahimpaan mahdolliseen väkivaltaan murheellisten lopputulosten estämiseksi osoittautuu turhaksi nimenomaan ymmärtämällä tämän tapauksen esitiedot, jossa väkivaltaa ja addiktioita tutkinut psykiatrian erikoislääkäri itse päätyy vakavaan rikokseen ja paljastuu riippuvaiseksi. Jos taustalla on jokin muu motivaattori ymmärryksen etsiskelylle kuin ehkäisy, on asia tietysti toinen.
Asetelma tuo harvinaisen selvästi esiin sen, että vaikka joku voi ymmärtää teoreettisesti riippuvuuksien ja väkivallan assosiaatiot, riskitekijät ja yhteisvaikutukset, käytännön elämässä niiden hallinta on huomattavasti vaikeampaa ja Tikkaselle se oli mahdotonta. Jos ei paras mahdollinen koulutuspohja ja kokemus työstä sekä mahdolliset elämänkoulun kokemukset plus tutkimustyö opeta ymmärtämään ehkäisykeinoja, niin miten ne edistyisivät "maallikkojen" yrittäessä ymmärtää ja löytää henkirikokseen johtaneita triggereitä historiasta, muista ihmisistä tai ympäristötekijöistä?
Uskomukset siitä, että tieteellinen tieto henkilön mahdollisten traumojen vaikutuksista väkivaltaiseen käytökseen riittäisivät suojaamaan ihmistä hänen omilta psykologisilta haasteiltaan asettuvat Tikkasen esimerkin valossa kyseenalaisiksi. Mahdollisia uhreja ne suojaavat vielä vähemmän, koska tiedetään, että edellisiltä puuttuu lähtökohtaisesti empatiakykyä ja jälkimmäisillä sitä on usein liikaakin. Ainoa keino ehkäistä parisuhdeväkivaltaa onkin vaarallisista käytösmalleista puhuminen ja tunnistamisen opettaminen ihan jokaiselle. Esimerkiksi puhelimen vakoilu ei ole koskaan hyväksyttävää, ei koskaan ja "söpöksi" vastaihastuneen rakkaudeksi ja terveeksi mustasukkaisuudeksi kategorisoitu liimautuminen, pommittaminen ja symbioottisen suhteen vaatimus ovat pyrkimyksiä hallintaan ja johtavat ennen pitkää pakottavaan kontrolliin. Molemmista täytyy ymmärtää irtautua suhteesta viipymättä sisäistäen eron olevan vaarallisinta aikaa.
Lisäksi ammatillisen tutkimustyön ja Tikkasen henkilökohtaisen käytöksen välinen ristiriita herättää muitakin kysymyksiä:
- Ammatillinen ristiriita ja moraalinen dilemma: Kuinka joku, joka on omistanut uransa ihmismielen toiminnan ja väkivaltaisten käyttäytymismallien ymmärtämiselle, voi itse sortua tekoon, jota hänen pitäisi teoriassa ymmärtää ja ehkäistä. Miten hän olisi kyvykäs edesauttamaan toisten mielen liikkeitä parempaan,kun ei pystynyt siihen itsekään?
- Addiktioiden vaikutus ja hallitsemattomuus: Miten hän voi olla vastuussa muiden lääkitsemisestä, kun on antanut lääkkeiden viedä mukanaan itsensäkin?
- Yhteisön vastuu ja valvonta: Hoitoaloilla korostetaan etenkin hankkeissa ja yhteisissä tavoitteissa työntekijöiden vastuuta ylläpitää omaa hyvinvointiaan ja hallita omia ongelmiaan, jotta he voivat toimia potilaiden parhaaksi. Tämä tapaus kyseenalaistaa selvästi, kuinka heikosti ammatillinen yhteisö tunnistaa tai haluaa tunnistaa omien jäsentensä haavoittuvuuksia ja ongelmia ja puuttuu niihin.
